Lomakirjoja

Sain pukin kontista uusimman kirjan Henning Mankellin Wallander-sarjasta. Se oli kiva lukea, tiivistä hyvää tekstiä, taustatutkimusta tehty hartaudella, normi-Mankellia siis. Minua huvitti kirjan loppu, siinä varmistettiin lyhyesti ja kuivasti ettei Wallandereita enää tule*.

Olen lukenut usein miten Mankellilta pyydettiin jatkuvalla syötöllä uutta Wallanderia. Mutta kun kirjailijaa ei huvittanut. Hän oli siirtynyt 'vakavammin otettaviin' genreihin, ja kirjoittanut useita poliittis-yhteiskunnallisia romaaneja, monesta näkökulmasta ja aikakaudesta. Ilmeisesti hyvin sydäntä lähellä olevia aiheita, kaikkiin kirjojen eteen tehty valtavasti työtä, historiaa tutkittu, heittäydytty ja perehdytty. Ei varmaan kiinnosta enää palata janan alkuun kun on päässyt siihen omimpaan kiinni. Vaan kun vaatimalla vaativat, Henning meni ja kirjoitti sarjoilleen tiiviin korkin ja pisteen pyynnöille. Minusta oli hauskaa ettei korkkia puitu kirjan aikana, se vaan tulpattiin viimeisessä pienessä kappaleessa. Ja se tehtiin vielä lempeästi. Symppaan Henningiä.

Nyt luen kirjaa Marlon Jamesilta, "The Book of Night Women" (en tiedä onko suomennettu vielä). Kirja kertoo Jamaikan sokeriplantaasiorjista alkaen vuodesta 1785, nimenomaan naisnäkökulmasta. Kirjan persoonaton kertoja puhuu Jamaikan englantia, kenties vielä vanhaa sellaista. Aluksi kieli on hiukan vaikealukuista, mutta sitten siihen pääsee kiinni. Loistava veto, tarinaan uppoaa aivan eri syvyydellä kielen takia. Aihe on karu mutta jollain mystisellä tavalla lukiessä pääsee kiinni johonkin elämänlankaan ja -haluun. Mietin miten paljon tästä on juuri kielestä kiinni. (New York Timesin arvostelun kirjasta voit lukea tästä). Laitan näytteen:

"Lilith hating the darkness because it not dark no more. In the dark she seeing things, like a swing noose or a head exploding like a drop pumpkin. Lilith down in the cellar half asleep. But she can't remember the Johnny-jumper face. She can't remember if a black pot had green tea boiling or a green pot blac tea boiling. She can't remember if he scream once or plenty or if that scream different from any other scream she hear on a sugar plantation. But she seeing things."

Lisälaiskotteluun lainasin kirjastosta äänikirjoja, olen nyt koukuttunut niihin tyystin. Pääsen soffalla lojuessani sellaiseen lapsuuden nirvanaan kun minulle luettiin satuja, sama pilvellä keinumisen tunne. Kuuntelussa nyt on Leenan Lehtolaisen "Henkivartija". Lehtolaisen kirjat eivät ole olleet suosikkejani, mutta kuuntelukirjana homma toimii paljon paremmin.


Sen sijaan James Pattersonin "Run for Your Life"-äänikirja on niin huvittava etten pysty kuuntelemaan sitä. Karskisti näytelty, überamerikkalainen miesääni pilaa koko homman (sama tekojännitystä luova tekoääni joka kuuluu elokuvien trailereissa). Nyt ajattelin ladata kirjan kappaleita mp3-soitimeen ja lähteä kävelylle, kokeilen jospa se siinä menisi paremmin. Jos alan luimia puiden välissä vaklaamassa niin syy on sitten kirjan.

Voin sydämellä suositella Agatha Christien englanninkielisiä äänikirjoja (suomenkielisiä en ole kokeillut/löytänyt), ne on jotenkin ihanan hitaan vanhanaikaisia ja toimivat kaikkein herkullisimmin sohvaan upottajina.

Dear Agatha

*) Ei, Kurt ei kuollut.