Tässä maisemassa odotan aina bussia. Eilen aamulla se oli harvinaisen upea, niin kesänrunsas ja täysi. Koiranputket tuoksuivat huikeasti ja olivat kasvaneet korkeiksi pöheiköiksi. Alhaalla oleva pelto oli tulvilaan varmaan juuri niitä seitsämää kukkaa joiden kanssa tulee juhannustaiat tehdä. Tämä aika vuodesta on niin ylenpalttinen ettei sitä meinaa ymmärtää. Sanat ei ainenkaan riitä kuvamaan tätä tätä... paljoutta. Katselin pellolle ja mietin että pääsinpä joskus (suurista suurimman idolini) David Attenboroughin kanssa tuollaiselle tuikitavalliselle keskikesänkesantapellolle. Kumppareissa ja reisitaskihousuissa, ilman näppylähanskoja, Davidilla olisi päällään khakit ja tahraton rapeaksi silitetty vaalea pellavapaita. (sellaiset hänellä on aina hikisimmissä viidakoissakin ja uskon että perienglantilaisuus pitää paidat sellaisina läpi lukemattomien sademetsätuntien). Aukeaisi uusi maailma pullollaan vieläkin enemmän tätä paljoutta, taikamaailma, kerroksia ja tapahtumaa joista ei ole aavistustakaan. Kuhinaa, tarinaa ja evoluution pikkiriikkisiä ja tuikitärkeitä linkkeja. Eipä onni siitä minulla syvenisi, ei.
