Sisälläni lymyävä pikkulikka-prinsessa heräsi ihan yllättäen. En ole ollut erityisen kiinnostunut kuninkaallisista häistä, mutta aamupalalla aloin miettimään miten katsoin ipanana mummin kanssa Dianan häät, silmät molemmilla ymmyrkäisinä (se laahus oli niii-in ihana). Ensinnäkin, tuli hirveä ikävä mummia, ja toiseksi, laitoin tämäniltaisen hääkoosteen tallennukseen. Mutta ei tässä vielä kaikki. Työhuoneella kummasti ajauduin Ylen Areenalle virittelemään livekuvaa häistä. Keitin kuninkaalliset kahvit ja join pari kupposta häitä katsellen. Käsittämätöntä, sinne mukaan vain imauduin ihan itse ja jopa pikkiriikkisen herkistyinkin.
Eniten mietin että miten hirvittävästi on mahtanut jänskättää kun morsio on ensi kerran tavannut iso-anopin. Huhheijaa. On varmana polvet tutisseet, nostan hattua kyllä. Ja että vielä samaan huusholliin Rouvan kanssa (joka ei varmasti kuole vielä kolmeenkymmeneen vuoteen, ainaskaan, eikä takuulla hellitä ohjaksista ennen sitä päivää). Uskon että Katelle soittivat sen fanfaarin Uljas ja rohkea.
Ja sitten, anteeksi vain, mietin pitkään mitähän mahtavat tarjota häävieraille. Ihan kieli kostui ajatuksesta. Sitä hääkakkua haluaisin maistaa, kyllä vain.
Eniten mietin että miten hirvittävästi on mahtanut jänskättää kun morsio on ensi kerran tavannut iso-anopin. Huhheijaa. On varmana polvet tutisseet, nostan hattua kyllä. Ja että vielä samaan huusholliin Rouvan kanssa (joka ei varmasti kuole vielä kolmeenkymmeneen vuoteen, ainaskaan, eikä takuulla hellitä ohjaksista ennen sitä päivää). Uskon että Katelle soittivat sen fanfaarin Uljas ja rohkea.
Ja sitten, anteeksi vain, mietin pitkään mitähän mahtavat tarjota häävieraille. Ihan kieli kostui ajatuksesta. Sitä hääkakkua haluaisin maistaa, kyllä vain.