Kaksi vuotta ja kaksi päivää sitten muutimme tähän asuntoon jossa nykyisin asumme. Ihan omaan kotiin sijoitimme. Kuukaudet ennen asunnon ostoa pohdimme missä haluaisimmekaan asua. Helsingin huimaavien hintojen takia oli selvää että jos omatkotitaloa havittelemme on mentävä aika kauas esimerkiksi Vantaalle. Kävimme katsomassa lukuisia omakotitaloja ja rivareita, monet kivojakin, mutta mistään ei tullut sellainen kotiolo. Sen sijaan Laajasalon vuokra-asunnon naapuritalon asuntoon astuessamme tuntui heti jotekin hyvältä (ihan huviksemme mentiin sunnuntain esittelyyn). Suurin syy oloon oli ehkä se että olimme Laajasalossa, ikkunasta näkyy meri, toisesta lempimetsämme. Omat kulmat, rauha, hiljaisuus, ne kalliot joilla on ihana katsella auringonlaskuja kesäisin. Asunnon ikkunoistakin näkyi vain puita, ihanasti viimeinen talo
ennen kapeaa rivitalosuikaletta, ylimmästä kerroksesta oli kuin ei naapureita
olisikaan. Huomasimme että omakotitaloa tärkeämpi meille olikin se mitä talon ulkopuolella on, ja Laajasalosta itsestään oli tullut meille vaivihkaa koti. Niinpä mieli muuttui ja ostimmekin kerrostaloasunnon. Päätös josta taputtelemme toisiamme olkapäille säännöllisin väliajoin edelleen.
Ainoa mitä jäin kaipaamaan on piha. Minulla on multasormet. Ne ovat vihreät ja haparoivat. Niissä on peukalokin jäänyt keskelle kämmentä. Mutta innokkaat ne on ja syyhyttävät. Kaipaan hirveästi puutarhaa kesäisin. Kadehdin kun naapurit haravoivat omaa pihaansa syksyisin. Haluaisin paikan joka olisi oma ja jossa voisi puuhastella ulkona, viettää päiviä ruoputellen ja kitkeskellen. Iltaisin grillailla. Lukea kirjaa puun katveessa, mielellään riippumatossa. Haluan lompsutella kumppareissa, virttyneissä puutarhaverkkareissa, tukka sekaisin haukotellen. Haluaisin päiviä jolloin voisin kulkea pihalla gintonicia jäillä suuressa termarissa, siirtyä silleen auringon ja varjon mukaan. Soittaa vanhoja valsseja kovaa olkkarin suurten lasiovien kautta.
Sitten haluaisin muhitella uunissa mausteisia lihapatoja jotka pullistelisivat herkullisia vihanneksia jotka juuri vedettiin oman puutarhan maasta.
Jonakin päivänä kuulkaa mulla on tuo kaikki, olkoonkin sitten vaikka eläkkeellä. Mutta sitä ennen, ilo on otettava sieltä mistä sen saa, ja sitähän onneksi saa muualtakin:
Muistaette ne yrttien ja tomaattien siemenet jotka kylvin tuossa toukokuussa? Ne joita aamupalapöydässä katselimme holhoavin ottein? Tuli aika jolloin heidät olisi tullut siirtää aikuisten ruukuihin ja viedä ulos aurinkoon parvekkeelle, mutta oli niin kiire etten ehtinyt sitä tehdä. Pikkuhiljaa lapsosten kasvuvauhti hiipui ja lopulta pysähtyi, sitten alkoivat kelmeytyä. Niinpä päätin olla vapaalla juhannusaaton, laittaa parvekkeen kesäkuntoon (kerrankin ennen elokuuta) ja istuttaa pikkuruiset taimeneni paremmille kasvumaille. Olla niinkuin se haaveilemani puutarhuri, kaivaa sormet multaan (vaikka se tulikin säkistä). Panostaa parhaani että kasvikset siitä vielä topraantuisivat, alkaisivat ihan kasvaa taas, ja siellä jossain se pieni toivon hivenkin että jopa tomaatit ehtisivät jotain tomaatintapaistakin pusertaa ennen pakkasia.
Etualalla oikealla persiljat, korianterit, sitruunabasilikat ja normibasilikat. Hiukan jäi tilaa vielä seuraavillekin iduille.
Vasemmalla taimitarhasta ostetut ja siksi ah niin uljaat ja tuuheat oreganot, välissä yksi tomaatti ja reunassa kanelibasilikaa.
Tässä voipi sitten istuskella ja keskustella yrttilöiden kanssa että kasvaa kasvaa siellä.
Kaikkein kituliaimman tomaatintaimen laitoin tuohon keskelle kaikkein suurimpaan ruukkuun. Ajattelin näin osoittaa sille että suuret on odotukset, parempi alkaa vaan nyt puskemaan lisää vartta.
Basilikat on ihan rimpulat. Minulle selvisi vasta muutama päivä sitten suuri erheeni. Odotin nimittäin että tuosta taimen vierestä alkaisi kasvamaan lisää varsia että tulisi sellainen tuuhea kasvis. Mutta kas ituja olisikin pitänyt kasvattaa 5 kpl vierekkäin. Jaaha. Onneksi sentään katkaisemalla varren saa oksanhaaroja. On kuitenkin erityisen selvää ettei suorastaan hurjaa satoa saada vielä näistä kavereista. Uudet siemenet on nyt kylvetty ryppäinä. Taas on opittu uutta asiaa, on se mukavaa (jostain syystä opin aina ja kaikki tällaiset kasvien kasvatusasiat näin kantapään kautta). Toisaalta nuo kapeat ja korkeat basilikanhuitaleet on aika huvittavia.
Isommat tomaatit, nekin vielä tuollaisia kymmensenttisiä. Onneksi lasitetun parvekkeen kera kasvuaika on pidempi. Sekin lienee eduksi että parvekkeen kattokin on lasia, on niinkuin olisi kasvihuoneessa?
Olipa mukava juhannusaattoaamu. Sitten pakkasimmekin ei gintoniceja vaan pari kuivaa siideriä ja valkosipulimakkaraa laukkuun, kerttisgrilin kera, ja siirryimme niille lempikallioille juhannusiltaa katsastaamaan.
Hyvää juhannusta teillekin!
