Glamour

Glamour-malliston alkuperäisinnoittaja oli ikisuosikkini Humphrey Bogart, ihanan karu ja rumankaunis mies. Minua kiehtoo miten niin pieni mies onnistui näyttämään niin isolta mieheltä, kädet vyönlenkeissä, rinta rottingilla. (Luin jostain että Casablancan kuvauksissa Humphrey joutui seisomaan appelsiinilaatikon päällä suudellessaan Ingrid Bergmania). Sain aikanaan Minnalta Humphreykortin josta valotin vitsiksi seulan ja painoin kankaan. Tulos olikin niin hauska että ajatusta piti kehitellä edelleen. Siitä sitten leipoutui Glamourit ja Bogie sai seuraa.

Se ensimmäinen (pahoittelen kuvan surkeaa laatua)

Valitsen Glam-henkilöt kuvien glamourasteen mukaan. Vanhempien filmitähtien säteily ja dramatiikka on upeaa, ja juuri sitä haen. Kun lisään kuviin vielä glitterit on glamourin vaikutus taattu (sanakirja kääntää glamourin: loisto, hohto, lumous). Moni asiakas kuitenkin etsii pusseista fanikuvia, minulta on muutamaan otteeseen kyselty jopa Jari Sillanpäätä... Voin toki tehdä Jarikuvankin mutta se maksaisi ylimääräisiä kipurahoja. (Ei vaiskaan, teen toki asiakkaille ihan sillä kuvalla millä haluavat, mutta ylimääräinen seulan valotusmaksu tulee lisäksi jos en itse voi käyttää kuvaa tilauksen jälkeen).

Alla muutama Glamour-esimerkki (alkuperäiskuva, sekä kuva valmiissa tuotteessa*). Enemmän kuvia ja värivaihtoehtoja täältä. Esittelen innoissani teille pian ihkauudet Glamourini; Clint sai kaksi uutta upeaa naamaa, Humphrey ja Lauren toisen pusukuvan (ah), uusina kasvoina mukaan pääsivät säkenöivä Rita Hayworth, sankarini John Wayne, hohdokas Jack Nicholson ja meidän omat ihanaiset Ansa ja Tauno**! Kehittelen lisäksi muutamaa uutta pyyhekuvaa. (Pian pääsette kietomaan alastoman vartalonne Clintin syleilyyn). Pyyhkeistä ja meikkilaukuista saa muuten kivoja joululahjasettejä, vink vink.

Dear Humphrey


Dear Humphrey again


Humphrey ja upea vaimonsa Lauren Pascal


Tosinainen Lauren


Marlene Dietrich, diivojen kuningatar


Marlene tihkuu glamouria



Äijien Äijä Clint Eastwood


Pyssy-Clint

Minua nämä kuvat ilahduttavat joka kerta.


*) Tiedoksi miettiville, valmiita valokuvia saa käyttää jos ne muuntaa itselleen niin ettei niitä voi sekoittaa enää alkuperäiseen valokuvaan, siis fyysisesti sekoittaa valokuvaan. Niinpä kun käsittelen kuvista oman seulan ja painan omalle kankaalle, en joudu tekijänoikeussotkuihin. Seikan selvitti minulle aito lakimies.

**) Pussukoita minulla on nykyään neljää eri kokoa, kaksi isoa joissa shampoot ja saippuat kulkevat mukana kätevästi pystyasennossa, keskikokoinen meikeille, sekä pieni johon saa kivasti kaikenlaista tuikitarpeellista sälää kulkemaan mukana käsilaukussa/repussa/salkussa (pikkupussiin mahtuu hyvin mm. puuteri, peili, kampa jne, tai vaikkapa kamera, eli ei se ihan mini ole).

The African Queen

Katsoin neuloessani jälleen Afrikan kuningattaren, Humphrey Bogartin ja Katharine Hepburnin elokuvan vuodelta 1951. Suosittelen leffaa niin lämpimästi kuin ikinä voin, se on sanoin kuvaamattoman ihana, täydellisiä ilmeitä ja hurmaavia henkilöitä. Voin katsoa elokuvan aina uudelleen ja olla yhtä ilahtunut kuin ensimmäisellä kerralla. (Samalla lailla ilahdun Pulp Fictionista).

Katharine esittää Rose Sayeriä, suoraselkäistä vanhapiikaneitiä, joka elää pappisveljensä kanssa Saksan siirtomaassa itäisessä Afrikassa (nykyinen Kongo), omistaen päivänsä uskonnolle, opetukselle ja säädyllisille tavoille, säestäen virsiä polkemalla syvällä antaumuksella urkuharmoonia. Sitten syttyy sota Englannin ja Saksan välille (1914). Eipä aikaakaan kun saksalaiset saapuvat polttamaan lähetyssaarnaajan kylän, kahakan seurauksena kuolee myös Rosen veli, ja Rose jää yksin arvokkaana leningissään istumaan raunioille.

Onneksi paikalle saapuu Charlie Allnut, viinaan menevä kanadalainen poikamies joka kuljettaa paatillaan "The African Queen" postia ja tavaraa. Charlie ottaa Rosen kyytiinsä ja siitä alkaa ihastuttava kuvio. Siistin ja nuhteettoman Rosen ylenkatse rähjäistä miestä kohtaan, Charlien yritys olla kohtelias ja edustava. C juo itsensä humalaan, R kaataa viinat jokeen, saa Charlien raivon päälleen, mutta parin päivän päästä Mister Allnut on kuin uusi mies, paukuttelee henkseleitään ylpeänä kun elämään on tullut rotia ja kunnollisuutta. Myös Rose alkaa päästä jäykkyydestään, nauttia yllättävästä seikkailusta ja löytää itsestään humalluttavaa villiyttä.

Vaarallinen joki kuljettaa heidät uhkaavien tilanteiden halki upottamaan voittamattoman Saksalaisten höyrylaivan, suurista suurimman Empress Louisan. Alus partioi joen suulla estäen englantilaisten sotalaivojen pääsyn jokea ylös. Seikkailun lomassa syttyy kuolematon rakkaus ja luja luottamus toisen kykyihin. Uusi rakkaus alkaa vaikuttaa valintoihin, Rosie halusi palavasti upottaa Louisan koska hänellä ei ollut mitään menetettävää, mutta rakastuttuaan hänellä oli yllättäen koko kaunis maailma käsissään, eikä hän halunnut enää sitä riskeerata. Charlie puolestaan piti aluksi koko ideaa mahdottomana hullun hommana, mutta rakkaus toi hänessä esiin miehen joka pystyisi mihin vaan, vaikka upottamaan voittamatoman Louisan.

Luin kesällä Katharinen kirjoittaman kirjan "The Making of the African Queen: Or How I Went to Africa With Bogart, Bacall and Huston and Almost Lost My Mind". Kirja kertoo Afrikan kuningattaren kuvauksista ja kuinka Humphrey ja John Huston (elokuvan ohjaaja) ryyppäsivät hartaasti kaiket päivät, Katharine joi mielenosoituksellisesti vain vettä (ja sai ainoana koko joukosta kamalan, koko kuvauksien ajan kestävän vatsataudin) ja sieti vaivoin herrojen kohlaamista. Ilma on lämmin ja kostea, Katharine taisteli päivittäin pitääkseen lierihattunsa lierin lepsottamasta, helmansa savettumasta, hiuksensa ojennuksessa, ja koetti kovasti pitää kiinni sivistyneen maailman tavoista kiinni. (Eipä ihme että elokuva tavoitti tunnelman niin hyvin).

Bogie sai roolistaan Orcarin, Katharine oli suorituksestaan ehdolla, mutta voiton vei Vivienne Leigh. Harmi, Kate olisi todella pystinsä ansainnut.

Loppuun vielä originaali traileri joka on myös aika ihana:

Täydellinen sunnuntaileffa!