Kaikenlaista

Tervehdys kaikille piiiitkästä aikaa. Kiire, tuo vanha sitkeästi kintereilläni pysyttelevä kaveri on ollut vakiovieraana edelleen. Ja tainnut tuoda mukana muutaman kaverinsakin. Surettaa etten ehdi postailla koska blogaaminen on ollut se ainokainen armas harrastukseni ja henkireikäni. Paitsi tietysti keittiössä huseeraaminen, joka sekin on jäänyt kiireen jalkoihin. Käyköhän niin että ehdin kirjoittelemaan tänne oikeastaan vain kevätkauden alussa? Kurkistella keittokirjoihini vain tammikuussa? Toivottavasti ei. 

Kulunut vuosi on ollut huomattavasti entisiä kiireisempi uusien projektien myötä, tarkoitukseni ei suinkaan ole elää näin hektistä elämää, ei minun, naustiskelija-laiskottelijan, ei. Pärjään kyllä kiireen kanssa, olen oppinut järjestämään kalenterini niin priimaan organosintiin että kaikki langat pysyy käsissä. Osaan paremmin jo elää hetkessä, etten stressaa huomisien työlistoista, tai etten osaisi nauttia muutamista pienistä lepohetkistä ennen nukkumaanmenoa. En kärsi enää niin paljon lyhkäisistä yöunistakaan. Olen oppinut pitämään päässäni vain ne käsillä olevat asiat. Tämä kaikki olisi ollut utopiaa reilu vuosi sitten.  Mutta silti arvostan niin paljon hitaampaa elämää jossa on aikaa pysähtyä, tavata ystäviä kahvilla, tai edes soittaa heille puhelimella, lojua sohvalla lukemassa kirjaa, kävellä syksyisessä metsässä, viettää laiskoja viikonloppuaamuja sängyssä köllien. Ei tällainen jatkuva miuuttiaikataulu oikein ole omiani. Vaikkakin työni on kiinnostavaa, rakasta ja hykerryttävän haasteellista, koen että joudun uhraamaan sen eteen hiukan liikaa, erityisesti sosiaalisesti. Ei ole hyvä että ainoat sosiaaliset suhteet löytyy bussin kanssamatkustajista ja hotkaissusta illallisesta baeglaialisen miehen kanssa. Valinta on minun, ja aionkin joulukiireen jälkeen pohtia hartaasti kuinka järjestäsin työni toisin, mistä voisin karsia, mistä ytimestä pitäisin kiinni. En halua olla se henkilö joka polttaa itsensä kymmenessä vuodessa tyystin romuksi ja löytää itsensä samalla ilman ystäviä. Huh, en. 

Kun aikaa on vähän, löytyy itsestä tunnistamattomia piirteitä. Olen kärsimätön, kamalan kärsimätön, en kestä jos jokin itsestä riippumaton asia vie minulta liikaa aikaa. En kestä hidastelua, jonottamista, ruokakaupassa käyntiä, tai bussin myöhästelyä. En tiedä mitä telkasta tulee ja mistä puhutaan maailmalla. Trendit, mitä ne on?  Huumorini on usein jossakin kahvitauolla tai jotain. Kissa seuraa minua kotosalla huoneesta toiseen, hiljaisella kissamaisella tavalla kertoo miten yksinäistä on. Huono omatunto. Lupasin joulun jälkeen tuplehellittelyjä, mutta ei se siitä leppynyt. Nukkuu yöt tiiviisti lonkkani päällä, raukka. Ei reilua.  Syömme neljästi viikossa samaa ruokaa joka heitetään keittymään sammiossa viikonloppuna. Eilinen neljännen kerran bolognesekastike ei tarjonnut enää lohtua vaikkakin oli ihanasti pakattu valkosipulilla ja reilusti juustoraastetta päällä. Belgialainen mies on kullan arvoisen kärsivälinen vaikkakin laiminlyöty hänkin. Kimppaavat kissan kanssa. 

Ei se voi olla minä joka elää näin, eihän?

Mutta enää jouluinen rutistus. Joulu on ihanaa aikaa. Rakastan joulutapahtumia joissa ihmisillä hyvä lämmin mieli. Kiire unohtuu siinä, joulutunnelmassa. Jostain syystä kaupungilla tavarataloissa tuo tunnelma on kadoksissa. Siellä käsissä on vain tunkeminen, kiire ja liian kovalla soitetut joulurallit. Kaikki kiukkuisia henkilökuntaa myöten. Suosin jouluostoksiini tunnelman vuoksi myyjäisiä, mutta myös siksi että saan sieltä ajatuksella tehtyjä, laadukkaita suomalaisia käsitöitä.

Noniin, mutta asiaakin olisi. Siis muutama asia mistä en ole muistanut infota:

1. Nettisivuni ovat uudistuneet: www.rantakoskidesigns.fi , käykää  tsekkaamassa. Sivut laati Kissaniitty. 
2. Nettikauppani uudistui samalla myös http://kauppa.rantakoskidesigns.fi/. Pidän kovasti uudesta selkeän rauhaisasta ilmeestä.
3. Tulevat vielä jäljellä olevat myyjäiseni:
   Naisten joulumyyjäiset Helsingin Katajanokalla Wanhassa Satamassa 4-8.12, myyjäiset avoinna klo 10-18.  Löydyn salista G.
   
   Ornamon joulumyyjäiset Valkoisessa salissa, Aleksanterinkatu 16-18, perjantaina klo 11-17 ja lauantaina klo 10-17.
   
   Päällekäisyyksien vuoksi olen itse mitä luultavimmin Ornamon myyjäisissä tuossa välillä ja minulla on Wanhassa satamassa tuuraaja. Tervetuloa kumpaankin, tunnelmat on ihanat molemmissa!
   
4.  Ja sitten vielä se etten ehtinyt täällä esitellä kolmea uutta Legendaani! Heidät esiteltiin Habitare-messuilla ensi kertaa. Leidit ja gentlemannit, saanko esitellä:

Freddie 

Audrey

John

Kaikki löytyvät lukuisista erilaisista tuottehista. 

Oikein mukavaa joulukauden odottelua teillekin ystäväiset! Toivottavasti tapaamme hivenen useammin tulevaisuudessa.

Habitare

Facebookissa on uusi toiminto joka tuo sivun laidalle oman päivityksen kahden vuoden takaa. Pari päivää sitten se kertoi minun pohtineen miksi ihmeessä kaikki pitää tehdä niin hirveällä viimetipan yötämyöten kiiretöillä ja että oppiiko koskaan tekemään toisin.

Voin täten nyt tässä paikassa kertoa etten ole ainakaan vielä oppinut sen suhteen yhtään mitään. En niin yhtikäs mitään. Kaksi vuotta sitten valmistautuin Habitareen ja sama hölmö meininki on tälläkin kertaa. Alan töihin aivan liian myöhään, arvioin aikataulut ruhtinaallisesti metsään ja teen sitten töitä ympäri kellon ja pidemmälle. Stressitasot on taulukoiden ulkopuolelta ja yöunet minimaalisia. Viisasta on sitten edustaa messuilla kahden viikon univelat silmäpusseissa ja aivot hitaalla.

Eränä aamuna viime viikolla istuin bussipysäkillä, tuntui että nukahdan siihen paikkaan ja etten välitä vaikka nukahtaisinkin, istuisin siinä sikeässä koko päivän syyskylmään lasiin nojaten. Toisin sanoen istuin sinä säälimässä itseäni. Yllättäen pysäkin takaisesta metsästä pyyhälsi sotilaspoika. Pysähtyi tien toisella puolen ja huusi jotain jollekin Virtaselle. Vastauksen saatuaan näytti jonkinsortin käsimerkin ja sen jälkeen metsästä hölkkäsi nelisenkymmentä solttua. Olin ällikällälyöty. En ollut kuullut mitään vaikka sellainen lauma oli metsikössä kävellyt, ihan selkäni takana. Mietin mitähn muuta ylipäätänsä missaankaan kun käperryn napaani, tai kun olen liian väsynyt. Messuedustaminen alkoi epäilyttää. Heräsin tyystin.

Katselin hikisiä ja punaisia poikasia raahustamassa lopen uupuneena enkä säälinyt itseäni enää ollekaan. En todella. Olisin halunnut lohduttaa väsyneitä, tietenkin ruoalla. Taskussani oli nyöjääntynyt salmiakkirasia, en kehdannut tarjota, mutta mieli teki. Minun väsymykset ovat sentään jokseenkin valintakysymyksiä.

En tarjoa taskuliiskautuneita salmiakkeja teillekään jotka sattuvat Habitareen paikalle, mutta iloisen hymyn saatte. Minut löytää Sisustamisen pientavaroista, valohallista 5. ja paikalta 5b9., Teollisuustaiteen liitto Ornamon yhteisosastolta, Puistobulevardin päästä.

Habitare on auki yleisölle ensi viikon torstaina 14-19, perjantaina 10-19, lauantaina ja sunnuntaina 10-17. Ammatilaisille jo keskiviikkona 10-20 ja torstaina jo 10-14.

Tulkaa käymään!

Tsemppauspulasta lisää

Edellinen kirjoitukseni nostikin sitten runsain mitoin keskustelua erilaisissa sosiaalisissa medioissa ja blogeissa. Sitä käytiin lukemassa miltei miltei 500 kertaa. Kiinnostavinta tässä on että vaikka kirjoitin blogausta ns. asiakkaille, herätti se juttua kädentaitajien keskuudessa. Aihe tuntui olevan monille tuttu ja kipeä. Että sanoista tekoihin oli jänyt monesti vaisuksi ja yrittäjä koki jääneensä yksin. Onneksi on kuitenkin kollegaverkostoja joissa keskustella.

Olen edelleen sitä mieltä ettei monille ihmisille tule mieleen ajatella asiaa, tai heillä ei ole tietoa miniyrittäjän arjesta. Siksi aiheesta blogasinkin. Ja että auttaakseen ystävää ei tarvitse "sitten aina olla ostamassa siltä", eikä "ostaa kamalan paljon ja kalliilla". Jokaisella yrittäjällä on pakkarissaan kakkoslaatua, tai edellisen malliston priimaa muutama kappale varastossaan, niitä voi aina kysellä jos kukkarossa piileskelee matti. Pienistäkin ostoksista kertyy vuokrarahaa. En tiedä pelätäänkö että ystävä on muuttunut kynnet ojossa vaanivaksi rahanahneeksi riistäjäksi jonka putiikkiin ei uskalla mennä koska on pakko jotain ostaa. Näin ei varmasti ole, on aina ihana jos ystävä piipahtaa käymään ja katsomaan mitä olet tehnyt. Aina. Mikä tahansa putiikki- tai messupäivä piristyy oitis kun näkee joukossa ystävän, uskokaa pois. Tsemppaus maistuu paljon paremmalta kuin yksinään juotu väljähtynyt termoskahvi.

Yhtäköyttä

Taloussanomat uutisoi tänään yrittäjien pelosta uutta mahdollista taantumaa kohtaan. Että puskurit on käytetty edellisessä taantumassa eikä uutta pähkinävarastoa ole vielä ehditty kerätä. (henkilökohtaisesti en tiennut etteikö vielä oltaisi siinä edellisessäkin...). Mutta kyllä ajatus kylmää, että taas notkahdettaisiin alemmas.

Taannoin keskustelin kollegan kanssa. Hänellä on nettikauppa joka myy käsityötarvikkeita, lisäksi hän vetää erilaisia kursseja myymiinsä tuotteisiin liittyen. Eräs toinen ystävä oli soittanut kollegalta ohjeita ja oli sitten, reilun tunnin puhelun jälkeen, tilannut tuotteet toisesta nettikaupasta. Eikä tapahtuma ollut ainutkertainen, toinenkin ystävä oli tehnyt saman.

Pari kesää sitten luin yrittäjästä joka avasi Hangon kasinon uudelleen. Kuinka hänelle oltiin hurrattu lukuisten ystävien voimalla, eikä kukaan heistä pistäytynyt edes yhdellä oluella kesän aikana.

Ennenkuin jatkan eteenpäin haluan ehdottomasti manita että olen onnekas saatuani ihania ystäviä ja sukulaisia joilta olen saanut paljon tukea yrittäjänä, he ovat auttaneet, tsempaanneet ja ostaneet tuotteitani. Henkilökohtaisesti uskon ettei ihmisille tule mieleen. Että ystävää voisi auttaa ja tukea. Että pienyrittäjän arki on aika karua, varsinkin alussa.

Pienyrittäjä, tai kädentaitojen miniyrittäjä joiden arjesta tiedän enemmän, sellainen joka aloittaa yrityksensä yksin, tai kenties pariskuntana, aloittaa väistämättä ottamalla lainan alkuinvestointeihin. Tätä lainaa hän maksaa takaisin vähintään viisi vuotta. Hän maksaa yksin, tai kaksin, työtilakulut, sähköt ja muut juoksevat kulut. Miniyrittäjän juoksevat kulut, lainanlyhenyksineen ja sosiaaliturvamaksuineen ovat vähintään 1000-2000e kuussa, tämän kattaakseen hänen täytyy myydä reilusti 4000 eurolla. Kun normaalisti lasketaan ettei uusi yritys tuota kahden ensimmäisen vuoden aikana, voidaan miniyrittäjän kohdalla laskea sama neljään vuoteen. Tämä siis jos yritys etenee ns. normaalia vauhtia.

Koska markkinointiin on käytössä vähän rahaa, toiminta ei lähde käyntiin massivisella mainostuskampanjalla. Jos yrittäjä haluaa laittaa lehteen mainoksen täytyy hänen maksaa siitä tuhansia, ei onnistu. Messuille osallistuminen on pöytäpaikalla vähintään 300e, yleensä enemmän. Messuosasto maksaakin jo tuhansissa (sivumennen sanoen yhden sähköjohdon saaminen messupöydälleni maksoi minulle juuri 129e + alv, sähkönkulutus maksetaan erikseen). Niinpä miniyrittäjä soittaa miljoonia myyntipuheluita, lähettää mainoksen ainoksen perään ja toivoo että viidakkorumpu soisi, tieto leviäisi, kunnes asiakkaita olisi riittävästi. Arvannette että hidasta on eteneminen.

Kun em. yrittäjä myy tuotteen, erityisesti jos se on oman käden tuote, saa hän palkkaa tuotteen hinnasta alle neljäsosan. Heti ensimmäiseksi lohkaisee alv 23%, sitten vähennetään materiaalikulut n. 1/4 hinnasta, sitten lopusta maksetaan henkilökohtainen vero joka on min. 17%, loppurahalla joka on palkkaa maksetaan ne juoksevat kulut. Jos jotain jää käteen, hurrataan. Ja siihen että jotain jää käteen oikeasti, pitää myyntiä olla paljon.

Sitten alennuksista. Asiakkaat helposti ajattelevat että voihan yrittäjä antaa heille alen. Vaikkapa laskea 40 euron tuotteen hintaa 35 euroon. Ei kuulosta pahalta, ei. Mutta jos ajattelee että tämä ale ei voi lähteä veroista, eikä kuluista, ymmärtää että yrittäjän 10 euron palkka putosi juuri vitoseen. Tuotteesta jonka tekemiseen on takuulla kulunut enemmän kuin tunti. Jos alenuksen pyytäjä on ystävä, yrittäjä usein sen antaa, koska ei kehtaa sanoa ei...

Kun tähän kaikkeen lisätään taantuma, tai toinen taantuma, puntit alkaa viimeistään tutista.

Kirjoitan tästä siksi että tiedän monta ihanaa ihmistä eri aloilta jotka ovat joutuneet taistelemaan yrityksensä puolesta verisesti ja jotkut hävinneet taistelunsa. Hirvittää ajatella mikä osaaminen menee hukkaan jos yrityksiä kaatuu entisestään. Hirvittää ajatella myös sitä mielipahaa unelmien kariutumisesta.

Niinpä, rakkaat lukijani, jos teillä on ystävä joka on perustanut yrityksen, ajatelkaa vaikkapa ihan uusin ajatuksin kun tekee mieli olutta, tai hierontaa, tekee mieli ilahduttaa itseänne, tai ostatte jollekin lahjan (ostattehan tekin lahjoja lukuisille ihmisille vuoden aikana). Ystävän auttaminen on sitäpaitsi kivaa, ja viidakkorumpukin soi niin kivasti. Herra IKEA ei apua tarvitse, eikä se multikansallinen ravintolaketju.