Kaikenlaista

Tervehdys kaikille piiiitkästä aikaa. Kiire, tuo vanha sitkeästi kintereilläni pysyttelevä kaveri on ollut vakiovieraana edelleen. Ja tainnut tuoda mukana muutaman kaverinsakin. Surettaa etten ehdi postailla koska blogaaminen on ollut se ainokainen armas harrastukseni ja henkireikäni. Paitsi tietysti keittiössä huseeraaminen, joka sekin on jäänyt kiireen jalkoihin. Käyköhän niin että ehdin kirjoittelemaan tänne oikeastaan vain kevätkauden alussa? Kurkistella keittokirjoihini vain tammikuussa? Toivottavasti ei. 

Kulunut vuosi on ollut huomattavasti entisiä kiireisempi uusien projektien myötä, tarkoitukseni ei suinkaan ole elää näin hektistä elämää, ei minun, naustiskelija-laiskottelijan, ei. Pärjään kyllä kiireen kanssa, olen oppinut järjestämään kalenterini niin priimaan organosintiin että kaikki langat pysyy käsissä. Osaan paremmin jo elää hetkessä, etten stressaa huomisien työlistoista, tai etten osaisi nauttia muutamista pienistä lepohetkistä ennen nukkumaanmenoa. En kärsi enää niin paljon lyhkäisistä yöunistakaan. Olen oppinut pitämään päässäni vain ne käsillä olevat asiat. Tämä kaikki olisi ollut utopiaa reilu vuosi sitten.  Mutta silti arvostan niin paljon hitaampaa elämää jossa on aikaa pysähtyä, tavata ystäviä kahvilla, tai edes soittaa heille puhelimella, lojua sohvalla lukemassa kirjaa, kävellä syksyisessä metsässä, viettää laiskoja viikonloppuaamuja sängyssä köllien. Ei tällainen jatkuva miuuttiaikataulu oikein ole omiani. Vaikkakin työni on kiinnostavaa, rakasta ja hykerryttävän haasteellista, koen että joudun uhraamaan sen eteen hiukan liikaa, erityisesti sosiaalisesti. Ei ole hyvä että ainoat sosiaaliset suhteet löytyy bussin kanssamatkustajista ja hotkaissusta illallisesta baeglaialisen miehen kanssa. Valinta on minun, ja aionkin joulukiireen jälkeen pohtia hartaasti kuinka järjestäsin työni toisin, mistä voisin karsia, mistä ytimestä pitäisin kiinni. En halua olla se henkilö joka polttaa itsensä kymmenessä vuodessa tyystin romuksi ja löytää itsensä samalla ilman ystäviä. Huh, en. 

Kun aikaa on vähän, löytyy itsestä tunnistamattomia piirteitä. Olen kärsimätön, kamalan kärsimätön, en kestä jos jokin itsestä riippumaton asia vie minulta liikaa aikaa. En kestä hidastelua, jonottamista, ruokakaupassa käyntiä, tai bussin myöhästelyä. En tiedä mitä telkasta tulee ja mistä puhutaan maailmalla. Trendit, mitä ne on?  Huumorini on usein jossakin kahvitauolla tai jotain. Kissa seuraa minua kotosalla huoneesta toiseen, hiljaisella kissamaisella tavalla kertoo miten yksinäistä on. Huono omatunto. Lupasin joulun jälkeen tuplehellittelyjä, mutta ei se siitä leppynyt. Nukkuu yöt tiiviisti lonkkani päällä, raukka. Ei reilua.  Syömme neljästi viikossa samaa ruokaa joka heitetään keittymään sammiossa viikonloppuna. Eilinen neljännen kerran bolognesekastike ei tarjonnut enää lohtua vaikkakin oli ihanasti pakattu valkosipulilla ja reilusti juustoraastetta päällä. Belgialainen mies on kullan arvoisen kärsivälinen vaikkakin laiminlyöty hänkin. Kimppaavat kissan kanssa. 

Ei se voi olla minä joka elää näin, eihän?

Mutta enää jouluinen rutistus. Joulu on ihanaa aikaa. Rakastan joulutapahtumia joissa ihmisillä hyvä lämmin mieli. Kiire unohtuu siinä, joulutunnelmassa. Jostain syystä kaupungilla tavarataloissa tuo tunnelma on kadoksissa. Siellä käsissä on vain tunkeminen, kiire ja liian kovalla soitetut joulurallit. Kaikki kiukkuisia henkilökuntaa myöten. Suosin jouluostoksiini tunnelman vuoksi myyjäisiä, mutta myös siksi että saan sieltä ajatuksella tehtyjä, laadukkaita suomalaisia käsitöitä.

Noniin, mutta asiaakin olisi. Siis muutama asia mistä en ole muistanut infota:

1. Nettisivuni ovat uudistuneet: www.rantakoskidesigns.fi , käykää  tsekkaamassa. Sivut laati Kissaniitty. 
2. Nettikauppani uudistui samalla myös http://kauppa.rantakoskidesigns.fi/. Pidän kovasti uudesta selkeän rauhaisasta ilmeestä.
3. Tulevat vielä jäljellä olevat myyjäiseni:
   Naisten joulumyyjäiset Helsingin Katajanokalla Wanhassa Satamassa 4-8.12, myyjäiset avoinna klo 10-18.  Löydyn salista G.
   
   Ornamon joulumyyjäiset Valkoisessa salissa, Aleksanterinkatu 16-18, perjantaina klo 11-17 ja lauantaina klo 10-17.
   
   Päällekäisyyksien vuoksi olen itse mitä luultavimmin Ornamon myyjäisissä tuossa välillä ja minulla on Wanhassa satamassa tuuraaja. Tervetuloa kumpaankin, tunnelmat on ihanat molemmissa!
   
4.  Ja sitten vielä se etten ehtinyt täällä esitellä kolmea uutta Legendaani! Heidät esiteltiin Habitare-messuilla ensi kertaa. Leidit ja gentlemannit, saanko esitellä:

Freddie 

Audrey

John

Kaikki löytyvät lukuisista erilaisista tuottehista. 

Oikein mukavaa joulukauden odottelua teillekin ystäväiset! Toivottavasti tapaamme hivenen useammin tulevaisuudessa.

Heittopussit

Mukavaan Bockin talon kädentaitoyhteisöömme kuuluu kummia. 

Aikoinaan, kolmisen vuotta sitten yhteisö oli laajempi ja eläväisempi, asustaessaan Senaatintorin toisella laidalla Kiseleffin talossa. Talo on oli käsite, olihan se ollut toiminnassa jo vuosia. Turistit osasivat tulla, myös kaupunkilaiset ja muualta Suomesta visiteeraavat. Homma toimi mukavasti. Kiseleffistä pidettiin ja sinne tultiin varta vasten ihan kaukaakin.

Kas sitten kaupunki päätti renoveerata talon. Käsityöläiset heivattiin ulos. Takaisin ei ollut tulemista sillä talo haluttiin uusia fiinimmäksi. Sinne haluttiin oikeita disainareita, ei mitään käsityöläisiä. Niinpä osa Kiseleffin kaupoista loppui, osa hajaantui ties minne ja osa päätyi tänne Bockin taloon.

Viime vuoden vaihteessa Kaupunki renoveerasi toisen talon Torikortteleista, tällä kertaa Goviniuksen talon Kauppatorin kulmassa (Bockin talo ja Goviniuksen talo jakavat Katariinan kadun). Meille tarjottiin vuokrattavaksi Goviniuksen tiloja mutta koska olimme jo kerran muuttaneet katsoimme parhaaksi jäädä Bockin taloon. Se meille luvattiin, tosin pienen remonttikatkon jälkeen.

Kas nyt kävikin yllättäen sitten niin että remontin jälkeen ei olekaan takaisin tulemista. Bockin talo laitetaan toimistoiksi. Mitäs siihen sanotte? Ei mitään. Tuuliajolla ollaan. Heittopussit. Tarjolla on yksi iso tila josta voimme vuokrakilpailulla saada siivun, siis taistelemalla toinen toistamme vastaan. Kaikki eivät mahdu, niillä jolla on varaa maksaa suurin vuokra on parhaat mahdollisuudet. Mutta kiinnostuneita on kuulemma paljon, jotain ulkopuolisia suuria tahojakin. Eipä siinä pienet käsityöläiset sitten pärjää. Eikä kaupunkia kiinnosta.

Tai jännästi kiinnostaa silloin kun on joku tapahtuma, silloin mainostetaan kiinnostavia käsityöläiskortteleita, että kulmat näyttäisivät mukavilta ja eläväisiltä. Katariinakadun avajaisissa hehkuteltiin uutta katu-kaupunkia pieniä putiikkeja, uniikkia kädentaitodesignia ja kahviloita. Käytännön hetkellä tällaista ei ole oikeasti harkinnassakaan. Elävässä elämässä meillä ei ole mitään merkitystä eikä oikeuksia. Meitä heitellään mihin sattuu, luvataan yhtä, maalaillaan toista, ja lopulta jää tyhjät käteen.

Onko käsityöläiskulttuuri tosiaan niin turha ja arvoton?

Ärsytyksiä

Oletteko koskaan joutuneet sillä viisiin mainoksen uhriksi että hinkuatte maistaa-kokeilla tuotetta mitä pikimmin. Ja sitten kun kiiruhdatte kauppaan sitä tuotetta ostamaan sitä ei vielä ole siellä. Eikä seuraavallakaan viikolla. Eikä sitä seuraavalla. Siinä vaiheessa kun uutuus löytää kauppaan olette jo kypsyneet koko hommaan ettekä taatusti halua siitä enää kuullakaan. Niin ärsyttävää. Olen kärsinyt tästä mm. kinkkupizzakierteiden ja mangosuklaan kohdalla. Minusta voisi ne mainokset aloittaa kun hyllyissä on tavaraa. Niin.

Saman luontoinen harmistus on aina IKEA-matkalla. Netistä on ensin tsekkaillut asiat joita voisi käydä katsomassa, jotain joka olisi tarpeen ja ehkä se sopiva. Koettanut silleen etukäteen minimoida IKEAssa vaeltelun ajan. Mutta sitten ihmeellisen usein etukäteispongattu tuote on loppu. Ikea pursuaa tavaraa mutta juuri se tietty mitä tuli ajalla ja vaivalla hakemaan on kokonaan myyty. Niitä on 27kpl näytehyllyssä, mutta niitähän ei ole mahdollista ostaa, kaikki on siellä hyllyillä tarpeen lällättämässä että etpä nyt saakaan tätä tuotetta, ha haa. Tule kolmen viikon päästä katsomaan, voi olla että niitä on, voi olla että ei, saattoi olla että tuli ja meni. Eilen raahauduimme Vantaalle asti katsastamaan yhtä pöytälamppua ja tietenkään niitä ei ollut, hyllyt ammottivat tyhjyyttään. Kyseisiä lamppuja oli lukuisia näytehyllyssä mutta myyjillä ei ollut lupaa myydä niistä yhtään.

Joulukiireiden jälkeen on viimein odotettua aikaa keskittyä uuden kodin sisustamiseen. Olen varmasti jo useaankin otteeseen maininnut keittömme hassusta pikkuruisesta kaapista, siellä nurkassa, aivan toisella puolen huonetta kun muut kaapistot. Se on vielä omituisestipäin ettei oikein mitään muuta saa järkevästi sen läheisyyteen. Olemme ajatelleet sen purkaa pois. Pari päivää sitten varustauduin taltalla ja vasaralla ja ruuvimeisselillä on olin jo iskemässä kaappiin kiinni. Onneksi malttavaisempi ja tällaisissa asioissa ehdottomasti fiksumpi belgialainen mies ensin tutki tilannetta tarkemin ja huomasi että keittiön laattalattia onkin asennettu viisaasti kaapin ympärille. Alta löytyi hutaisten taskoitettua betonia. Aij-jai kun harmitti. Olin nimittäin asennoitunut että nyt viimein saadaan ainakin yksi huone kuntoon. Vaan ei. Vaihtoehtoina on: 1. etsiä samanlaista laattaa jolla korjata lattia (aika epätodennäköistä että juuri samaa löytyy), 2. vaihtaa koko lattia (hiivatin iso homma pikkuruisen kaapin takia), 3. jättää kaappi paikoilleen (ja se vasta ärsyttäisi).

Ajelimme sitten laina-autolla ympäri Helsinkiä etsimässä laattoja, sitä pöytälamppua ja lisäksi keittön ja makkarin lamppua, mattoja, keittöön pöytää ja tuoleja. Olin jotenkin kummassa ärsytyksen tilassa. Sitten huomasin että harmittelin eniten erään tuorejuustomaun puuttumista kaupoista. Pysähdyin. Mietin pitäisikö olla itselleen ärsyyntynyt vai huvittunut siitä miten minimaalisista asioista voi päiväänsä pilata. Ja minkä ihmeen takia. Belgialainen mies silitti päätäni ja käski rentoutumaan. Päätin tehdä niin. Viis lampuista ja tuorejuustoista. Loppupäivä parani oitis.

Tällaisen napin tarvitsisin. Laittaisin ranteeseen rannekellon paikalle.