Kaikenlaista

Tervehdys kaikille piiiitkästä aikaa. Kiire, tuo vanha sitkeästi kintereilläni pysyttelevä kaveri on ollut vakiovieraana edelleen. Ja tainnut tuoda mukana muutaman kaverinsakin. Surettaa etten ehdi postailla koska blogaaminen on ollut se ainokainen armas harrastukseni ja henkireikäni. Paitsi tietysti keittiössä huseeraaminen, joka sekin on jäänyt kiireen jalkoihin. Käyköhän niin että ehdin kirjoittelemaan tänne oikeastaan vain kevätkauden alussa? Kurkistella keittokirjoihini vain tammikuussa? Toivottavasti ei. 

Kulunut vuosi on ollut huomattavasti entisiä kiireisempi uusien projektien myötä, tarkoitukseni ei suinkaan ole elää näin hektistä elämää, ei minun, naustiskelija-laiskottelijan, ei. Pärjään kyllä kiireen kanssa, olen oppinut järjestämään kalenterini niin priimaan organosintiin että kaikki langat pysyy käsissä. Osaan paremmin jo elää hetkessä, etten stressaa huomisien työlistoista, tai etten osaisi nauttia muutamista pienistä lepohetkistä ennen nukkumaanmenoa. En kärsi enää niin paljon lyhkäisistä yöunistakaan. Olen oppinut pitämään päässäni vain ne käsillä olevat asiat. Tämä kaikki olisi ollut utopiaa reilu vuosi sitten.  Mutta silti arvostan niin paljon hitaampaa elämää jossa on aikaa pysähtyä, tavata ystäviä kahvilla, tai edes soittaa heille puhelimella, lojua sohvalla lukemassa kirjaa, kävellä syksyisessä metsässä, viettää laiskoja viikonloppuaamuja sängyssä köllien. Ei tällainen jatkuva miuuttiaikataulu oikein ole omiani. Vaikkakin työni on kiinnostavaa, rakasta ja hykerryttävän haasteellista, koen että joudun uhraamaan sen eteen hiukan liikaa, erityisesti sosiaalisesti. Ei ole hyvä että ainoat sosiaaliset suhteet löytyy bussin kanssamatkustajista ja hotkaissusta illallisesta baeglaialisen miehen kanssa. Valinta on minun, ja aionkin joulukiireen jälkeen pohtia hartaasti kuinka järjestäsin työni toisin, mistä voisin karsia, mistä ytimestä pitäisin kiinni. En halua olla se henkilö joka polttaa itsensä kymmenessä vuodessa tyystin romuksi ja löytää itsensä samalla ilman ystäviä. Huh, en. 

Kun aikaa on vähän, löytyy itsestä tunnistamattomia piirteitä. Olen kärsimätön, kamalan kärsimätön, en kestä jos jokin itsestä riippumaton asia vie minulta liikaa aikaa. En kestä hidastelua, jonottamista, ruokakaupassa käyntiä, tai bussin myöhästelyä. En tiedä mitä telkasta tulee ja mistä puhutaan maailmalla. Trendit, mitä ne on?  Huumorini on usein jossakin kahvitauolla tai jotain. Kissa seuraa minua kotosalla huoneesta toiseen, hiljaisella kissamaisella tavalla kertoo miten yksinäistä on. Huono omatunto. Lupasin joulun jälkeen tuplehellittelyjä, mutta ei se siitä leppynyt. Nukkuu yöt tiiviisti lonkkani päällä, raukka. Ei reilua.  Syömme neljästi viikossa samaa ruokaa joka heitetään keittymään sammiossa viikonloppuna. Eilinen neljännen kerran bolognesekastike ei tarjonnut enää lohtua vaikkakin oli ihanasti pakattu valkosipulilla ja reilusti juustoraastetta päällä. Belgialainen mies on kullan arvoisen kärsivälinen vaikkakin laiminlyöty hänkin. Kimppaavat kissan kanssa. 

Ei se voi olla minä joka elää näin, eihän?

Mutta enää jouluinen rutistus. Joulu on ihanaa aikaa. Rakastan joulutapahtumia joissa ihmisillä hyvä lämmin mieli. Kiire unohtuu siinä, joulutunnelmassa. Jostain syystä kaupungilla tavarataloissa tuo tunnelma on kadoksissa. Siellä käsissä on vain tunkeminen, kiire ja liian kovalla soitetut joulurallit. Kaikki kiukkuisia henkilökuntaa myöten. Suosin jouluostoksiini tunnelman vuoksi myyjäisiä, mutta myös siksi että saan sieltä ajatuksella tehtyjä, laadukkaita suomalaisia käsitöitä.

Noniin, mutta asiaakin olisi. Siis muutama asia mistä en ole muistanut infota:

1. Nettisivuni ovat uudistuneet: www.rantakoskidesigns.fi , käykää  tsekkaamassa. Sivut laati Kissaniitty. 
2. Nettikauppani uudistui samalla myös http://kauppa.rantakoskidesigns.fi/. Pidän kovasti uudesta selkeän rauhaisasta ilmeestä.
3. Tulevat vielä jäljellä olevat myyjäiseni:
   Naisten joulumyyjäiset Helsingin Katajanokalla Wanhassa Satamassa 4-8.12, myyjäiset avoinna klo 10-18.  Löydyn salista G.
   
   Ornamon joulumyyjäiset Valkoisessa salissa, Aleksanterinkatu 16-18, perjantaina klo 11-17 ja lauantaina klo 10-17.
   
   Päällekäisyyksien vuoksi olen itse mitä luultavimmin Ornamon myyjäisissä tuossa välillä ja minulla on Wanhassa satamassa tuuraaja. Tervetuloa kumpaankin, tunnelmat on ihanat molemmissa!
   
4.  Ja sitten vielä se etten ehtinyt täällä esitellä kolmea uutta Legendaani! Heidät esiteltiin Habitare-messuilla ensi kertaa. Leidit ja gentlemannit, saanko esitellä:

Freddie 

Audrey

John

Kaikki löytyvät lukuisista erilaisista tuottehista. 

Oikein mukavaa joulukauden odottelua teillekin ystäväiset! Toivottavasti tapaamme hivenen useammin tulevaisuudessa.

Kiireessä katoaa pää

Nonni, hyvää uutta vuotta ystävät ja kylänmiehet! Hengissä ollaan edelleen, vaikka piti ihan tarkistaa miten tuon seikan kanssa onkaan. Sain viime metreillä viimeisten myyjäisten kohdalla, viikkoa ennen joulua, mojovan flunssan ja sairastan vieläkin sen rippeitä antibioottien kera. Nukun 12 tuntisiä öitä ja nokkaunia päivällä. Luen kanssasisarten päivityksiä Facebookista ja miltei jokainen parantelee flunssaa tai jotain muuta vaivaa rankan syksykauden jälkeen. Minullakin tämä on jo kolmas vuosi että tammikuun alku menee sairastaessa. Pitäisiköhän tämä lisätä jo yrityksen vuosikalenteriin että joulun ja alkuvuoden lomaviikot ovatkin sairastusviikkoja. 

Syksy olikin melkoista myllytystä kuten ehkä arvasitte radiohiljaisuudesta ja luitte muutamasta harvasta postauksesta. Tein elokuun alusta saakka joka ikinen päivä töitä ja pitkiä päiviä, vähillä unilla, kiireellä, hepulilla ja stressillä. 

Näin jälkikäteen on mielenkiintoista huomata mitä seuraa liian tiukasta tahdista. Päätila loppuu kesken. Sitä riittää vain työlistan seuraamiseen. Ajattelukyky katoaa siinä määrin ettei enää ihan kunnolla leikkaa, unohtaa älyttömän paljon tärkeitäkin asioita jos niitä ei ole kirjoitettu ylös, huumorintaju katoaa, ehkä osittaisin siksi että pää toimii niin jähmeästi ettei pysty seuraamaan tilannekomiikkaa ja nopeita ajatuksen ketjuja (muiden). Tulee tosikoksi ja tylsäksi. Parisuhde kärsii kun ei jaksa jutella, 'olla läsnä' ajatuksenkaan tasolla. Ystäville ei ole aikaa sitäkään vertaa (kissakin kärsi eroahdistuksista). Alkaa kyseenalaista kummallisia asioita, nähdä outoja unia silloin kuin niitä ehtii nähdä. Joustokyky katoaa 100%, pienikin vastoinkäyminen tuntuu jättimäiseltä, hankalat ihmiset kamalilta. Minimaalisiakin valintoja on mahdoton tehdä kun järjen autobaana on poikki. Kaikkinainen luovuus on jonkinlainen muiston häive. Ja kun energia ei meinaa millään riittää alkaa syödä kaikenlaista väärää joka väsyttää sitten vieläkin enemmän. 

On kuin olisin elänyt jossakin muualla, jossakin maailman kaukaisessa kolkassa. En lukenut yhtäkään kirjaa (kamalan näivettävää), en katsonut telkkaa, en ehtinyt lukea/katsoa uutisia, en tiedä mitä maailmalla tapahtui, en ehtinyt lukea blogeja, jutella ystävien kanssa. Ihanaisen uuden kummityttöni ristiäisissä piipahdin pikaisesti juosten, ainoa ystävähetki. Kaikki 'ilmiöt'  meni ohi. Joululomalla kerkesin käydä ostoksilla ystävän kanssa ja parin tunnin aikana löytyi jo useita mimmimaailman uusia ihmeitä joista en ollut kuullutkaan. 

Muuten syksykausi meni valtavan hienosti. Tapasin paljon mukavia ihmisiä messuilla ja Legendani ilahduttivat lukuisissa joulupaketeissa. Nyt kun matskuväylät on auki niin pystyn valmistamaan joulupakettien ilahdutukset aikaisemmin, jo kevät-kesäkauden aikana. Jospa tämä oli viimeinen järjetön syksy (muistuttakaa minua tästä postauksesta jos unohdan hyvät aikeet ja ensi syksynä vedän yhtälailla punaisella), en todellakaan halua elää elämääni näin. Vapaapäivät ja kiva kuuluu elämään, sanon.

Kertoomatta jääneitä asioita on paljon, toivottavasti muistan niistä edes osan. Tärkein kuitenkin tässä: purimme ja paketoimme Kraftin varastoon eilen. Bockin talo menee remonttiin kevääksi ja putiikki on tylsästi nyt sitten kiinni. Ei enää mukavia puotilikkapäiviä vähään aikaan. Avaamme ovet uudelleen uusin kujein ja uusituin tiloin heti kun remppa on ohi. Meille on luvattu että viimeistään ennen kesää. Sormet ristiin ja peukut pystyyn että näin on.

Puolivapaa

Tänään on ollut sangen kummallinen päivä. On nimittäin niin että olen ollut kotona ja töitä on ollut mukana vain vähän. On jokseenkin outo olo kun seurattavana ei olekaan pitkää listaa. Mukavaa kyllä. Heräsin vahingossa kamalan aikaisin, söin aamupalan ja ryömin vielä pikku-uniksi belgialaisen miehen viereen. Sitten söin muina miehinä aamupalan numero kaksi. Katsoin vähän nettitelkkaa. Luin vähän kirjaa. Pesin pyykkiä, siivosin. Sitten kaivoin koneen esille ja tein pari tuntia töitä. Ihmeellistä miten paljon päivän aikana ehtiikään kotosalla, työmatkoihin ei mene aikaa. Sain laiskan puoleisen sihteerin työavukseni. Sitä hymyilytti.

Viime viikonlopun WeeGeen joulumyyjäiset meni mukavasti. Kiitos kaunis kaikille joulumielisille pistäytyjille! Sunnuntaina seuraavat joulumyjäiset, Ornamon, Valkoisessa salissa, klo 11-17 ja maanantaina klo 11-19. Tervetuloa pistäytymään, sinnekin ilmaiseksi sisään!

Perinnekiire

Miltei on kuukausi vierähtänyt viimeisestä postauksestani... Lähdin kuun alussa mökille vielä yhdeksi viikoksi. Tiesin kyllä siinä vaiheessa ettei se olisi aikataulullisesti millään lailla viisasta, mutta en voinut ajatella että mökkeily olisikin ollut jo tässä. Kesä vähän kuin loppuu kun mökkikausi loppuu... Sattuikin sitten huikea kesäviikko juuri, parina päivänä lämpötila laski kahdeksaan asteeseen, oli hyytävän kylmä. Mutta silti, ihana oli olla mökillä. Niinkuin aina.

Nyt sitten on Kiire. Sellainen Kiire isolla K:lla joka minulla on joka ikinen vuosi ennen Habitare-messuja ja samaisesta syystä, en malta ola mökkeilemättä vielä elokuussa. Työpäivät kierähtävät helposti kellon ympäri ja ylikin, käyn kotona nukkumassa miniunet, silittämässä kissaa ja belgialaista miestä, sitten pyöräilen töihin taas. Joinakin iltoina pyöräilen kotiin pidemmän reitin kautta saadakseni hiukan tuuletusta ja henkireikää työajatteluun. Enkä edelleenkään kadu yhtään sitä mökkiviikkoa.

Painan juuri nyt hurjia määriä kylpypyyhkeitä. Niin, juuri niitä joita taannoin kirjoitin etsiväni. Löysin lopulta Virosta välittäjäfirman jonka kautta sain tilattua satsin pyyhkeitä suoraan tehtaalta. Vain mustia koska minimitilaus oli satoja pyyhkeitä. Harmi, mutta olen silti iloinen, pyyhkeet ovat juuri sitä ihanaa luksuslaatua jota etsinkin. Arvatkaapa jännittikö avata laatikot? Olin niin onnellinen kuin laatikoissa oli sitä mitä piti ja vielä oikean verran. Nyt sitten siirtelen laatikoita eestaas, yhden työvaiheen tieltä toisaalle ja pian takaisin tai kolmanteen nurkkaan, pelaan laatikkotetristä. Joka paikka pursuaa pyyhkeitä, niitä painettuja, pestyjä, pesemättömiä ja painamattomia. Kaiken kukkuraksi toinen tilaussatsi tulee kuukauden kuluttua. Mihinkähän varastoin sitten ne.

Ainoa tyhjä lattiatila tuossa oikealla tiskialtaiden edessä. Kaikkialla muualla pyyhettä pyyhkeen perään.
Nuo tummat on juuri painettu, kuvaa ei vielä juuri näy, mutta Mannerheimit siellä rivissä.

Myös sohva on kansoitettu, sohvapöytä ja myyntihyllyt...
Sohvalla pinkassa kuivaneita ja etsattuja, odottavat pesua. Pinkan päällä juuri painettuja kuivumassa.

Sain oman tagin pyyhkeisiin. Eikös ole söpö?!
Epätarkkuus johtuu lapun kiiltävästä pinnasta, ei toimi kuvassa...

Kun kevät tuli

Ajattelin tarjoilla selitystä radiohiljaisuudestani. Kiire on taas tempaissut minut matkaansa. Työn alla on tilauksia ja syysmallisto jonka kanssa on jo todella kiire koska lehdistöpäivä odottelee toukokuun alussa. Lisäksi ilmottauduin mukaan POPin UP in PARIS:in. Tämä hauskuus on yhdessä vuokrattu halli Pompidou-keskuksen kyljessä jossa esitellään kesäkuun alussa suomalaisten designereiden töitä. Kaikenlaista kivaa työn alla siis, mutta niinkuin aina, päällekäin, yhtäaikaa ja kiireessä. Aivo- ja luovuuskapasiteetti piukuu äärimmillään.

Kiirettä keventää jälleen ihanasti alkanut pyöräilykausi. Tänäänkin paiskin työhuoneella pitkälle iltaan, kunnes lähden belgialaisen miehen mukaan yömyöhän juoksu-pyörälenkille. Matkan varrelle jää kivistävät hartialihakset, työaatokset, stressi ja väsymys. Tuulikin on kivasti tyyntynyt, aamusella sai polkea tosissaan että pääsi vastatuulessa eteenpäin. Matkalla pysähdyin katselemaan saapuneita vesilintuja jotka sukivat siipiään pienessä sulassa merenpoukamassa. Minusta tuntuu että nekin olivat kiireessä, muuttamassa, pesää perustamassa, rähisemässä reviiristään, sopivaa kumppania katsastamassa, ruokaa etsimässä. Taitaa olla touhukasta aikaa kaikille otuksille, tunsin sielunsukulaisuutta. Kevätsäpinää.

Pari viikkoa sitten (4.4. tarkalleen) sain aamun ilahduksen bussipysäkillä. Luonnon lahjan. Pysäkin takana olevalta jyrkältä kalliolta suli vettä jään ja lumen alla. Metallijalan kohdalla oli sula kolo josta veden solina kuului kauniisti. En meinannut malttaa mennä bussiin, niin kiva oli kuunnella miten kevät tuli. Talletin sen teillekin, silmät kiinni, kuunnelkaa.

Joulupukin pajasta, päivää

Paja alkaa täyttyä kuivavista ja viimeistelyä vaille olevista tilauksista ja joulumyyjäistuotteista. Kiva nähdä kiireen tuottamia tuloksia, mutta tila alkaa käydä ahtaaksi. Onneksi ensi viikolla tyhjenee ja pian kiirekin alkaa hellittää.

Pöydällä kuivaa viimeinen Glamour-kauneuslaukkusatsi, orsilla kuivaa 70 joulun uutuutta, Glamour-keittiöpyyhkeitä, ja pinkki Marlene-kauneuslaukkukangas.

Osa pyyhkeistä jäi vaille orsi-tilaa ja joutui lattialle juuri painamieni tiskirättien joukkoon. Silityslaudalla odottavat pinkit kylpypyyhkeett pesukonevuoroaan.

Jo pestyjä mustia pyyhkeitä silitysvuoroon menossa, harmaat odottelevat kuivamista.

Toiset joulun uutuutuotteet ovat Glamourit lasinaluset. Niille ei enää löytynyt mistään kuvatustilaa ja jouduin asettelemaan ne varoen sohvalle.

Tulin yllättäen hyvälle tuulelle kun sohvalta hymyili vierivieressä niin monet iloiset kasvot!

Lasinalusia kiertää kaikkia ikkunalautojakin, nuo neljä jäivät tyystin vaille paikkaa. Pöydällä leikattuja kauneuslaukkuja ja pehmustevanua ompelua odottamassa. Kahvipannu on porissut kuumana useaan otteeseen päivän mittaan, se on ollut rakas ja arvokas apulainen pitkissä päivissä.

Huomaatteko että sisälle paistaa kirkas aurinko? Ihanaa!

Ensi viikolla minut löytää Glamoureiteni kanssa Naisten Joulumyyjäisistä Katajanokan Wanhasta Satamasta, G-salista. Myyjäiset ovat avoinna 2-6.12, to-la 10-19 ja su-ma klo 10-17. Tervetuloa!

Pääkaaos

Olen löytänyt monia mielenkiintoisia seikkoja itsestäni yrittäjyyden myötä. Olen aina pitänyt itseäni hyvänä multitaskaajana, voin tehdä, ajatella ja suunnitella useita asioita yhtä aikaa. Hyvä ominaisuus yrittäjälle, kyllä. Mutta yrittäjyys tuokin joskus eteen niin paljon näitä asioita yhtäaikaa, että aivot menevät joskus tukkoon (ja joutuu miettimään etten tainnutkaan olla niin hyvä multitaskaaja kuin kuvittelin). Näin käy yllättäen kiirejaksojen jälkeen.

Kun on kiire ja hommia jonossa, teen itselleni hyvät aikataulut, järjestän tulevaisuuden paketeiksi, janoiksi, systeemeiksi. Sitten suoritan tätä aikataulua suunnitelman mukaan, hylkään kaiken eteentulevan joka ei suunnitelmaan sillä hetkellä kuulu. Kun kiire loppuu ja alkaa niinsanottu normaali työrupeama, tipahdankin tyhjälle. En osaa organisoitua heti uudelleen. Työpöydällä kelluu useita erillisiä töitä, säntäilen paikasta toiseen, teen yhtä työtä tässä ja toista muualla, suunnittelen tulevaa, ennakoin kiirejaksoa, mietin aikatauluja, teen materiaalitilauksia, myyntityötä, varauksia, soittoja, kerään kiireen takia kadonneita langanpätkiä, etsin kadonneita tavaroita, löydän niitä kummallisista paikoista kun olen ne kiireessä jonnekin tieltä lykännyt. Mietin pääni puhki mitä olen unohtanut, mitä olen luvannut, minne kirjoitin asiat ylös silloin ja kenet minun pitikään tavata, ja kevätmallistokin pitäisi olla päässä jo nyt vaikka joulukiireet ovat ovella. Päässäni on liikaa pieniä yksittäisiä asioita yhtä aikaa joihin en ole ehtinyt kiirejaksolla puuttua.

Tämän viikonlopun aikana olen ajatellut panostaa uusiin listoihin. Kirjaan kaiken ylös ja teen aikataulut, järjestän kaaoksen päästäni selkeiksi tehtäviksi, lokeroin, numeroin ja siistin. Olen helpottunut. Kun hommat on ylhällä ja järkässä, päässäni on tilaa rentoutumiselle ja loogiselle ajatustyölle. Jotenkin kaaos loppuu kun asiat on listattu, vaikka tehtävien määrä onkin edelleen sama. Olen paljosta kiitollinen tietokoneeni fiksulle kalenteriohjelmalle jossa on tilaa kirjoitella, suunnitella marginaaliin, listoitella eri tärkeysjärjestyksessä. Ja mikä pararasta, tekemättä jääneet hommat voi helposti hiirellä raahata seuraavalle päivälle ja ajatella muka-puhtoisin mielin että sinnehän se paremmin sopikin, tähän kokonaisuuteen. Järkkäys on vähän sama kuin kertoo jonkin mieltä painaneen asian hyvälle ystävälle, kun se on ääneen sanottu, asian paino putoaa mystisesti harteilta.

Ystävät ja listat rules.

Ramotswe, hämähäkit ja Afrikka

Kiireeni on mukahellittänyt. Sain Japanin malliston tehtyä, kuvautettua, katalogitettua ja painatettua (aaaah). Nyt minulla on kokonainen kuukausi aikaa saada näyttely valmiiksi. Kuukausi tuntuu kovin pitkältä ajalta, vaika tietenkään se ei sitä ole, ja järisyttävä kiire siintää tulevaisuudessa. Siitä huolimatta minulla on mielestäni aikaa ottaa rennosti nyt. Ainakin muutama päivä. Pitäähän akut ladata, kerätä pähkinät talven varalle, voimistaa energiatasot.

Aloitin viettämällä erityisen laiskan sohvapäivän katsomalla läpi kaikki tallennetut Mma Ramotswet. Pidin niistä kovasti, erityisesti koska sain katsoa kaikki putkeen, pääsin mukavaan Ramotswe-flowhun. Botswanan maisemat ja kaupunki (siis se osa joka oli päässyt filmille) näyttivät kauniille ja kutsuville. Värit ihanille. Olisipa ihana käydä visiitillä.

Sain hauskan muistuman Belgiasta jossa opiskelin yhden vuoden hollannin kieltä muiden maahanmuuttajien kera. Erityisesti nuoreen naiseen nimeltä Happy joka oli kotoisin Botswanasta ja puhui juuri samanlaista englantia kuin ramotswen näyttelijät. Hidasta ja jollain lailla liioteltua. Hänen piirteensäkin olivat varmaan hyvin Botswanalaiset koska monilla sivunäyttelijöillä oli samat uljaat korkeat poskipäät ja kauniit leveät viirut silmät. Minulle oli kurssilla ällistys että sellaista englantia puhutaan oikeasti, virallisena kielenä. Luulin ensin että se oli vain Happyn oma tapa puhua. Kuulostaa hauskalta minusta.

Minulla on aivan hölmö fobia, hämähäkit. Tiedän että se on hölmöä mutta mikäs teet. Tiedän myös etten ole ainoa naisihminen joka kärsii samasta hölmöydestä. Muun muassa ystäväni H, joka siitä huolimatta lähti Beniniin muutamaksi kuukaudeksi kirjaamaan ylös Beninin alkuperäiskieltä jolla ei vielä ollut kirjoitusasua. (Neiti H on kielitieteilijä, ja tulvillaan mielenkiintoista tietoa kielien kehityksistä*). H oli varannut mukaansa kaksi paria kenkiä, toiset käyttöön ja toiset sitä varten että niillä olisi hyvä listiä suuremmatkin hämähäkit. Sattuipa sitten eräänä päivänä että "suuri kamala panssarimainen hämähäkki" oli leiriytynyt juuri tappokenkien viereen, eikä uskallus riittänyt lähestyä niitä. H meni ulos hädissään hakemaan paikallisen ystävänsä apuun, naisihminen hänkin. Ystävä palasi salamana ulos huudon siivittämänä. Samaa kokeili muutama muukin nainen, samalla lopputuloksella. Lopulta paikalle haettiin mieshenkilö joka marssi huoneeseen murskasi otuksen paljaalla jalallaan ja poistui paikalta (täten tuli todistettua että fobia on todella yleismaailmallinen ja enimmäkseen naisväestöön pesiytynyt).

Tätä mietin aina kun ajattelen että olisipa kiva päästä esimerkiksi juuri Botswanaan.

Mutta tämän takia kestäisin hämähäkitkin.

*) Neiti H kävi juuri vierailulla luonamme, ja kertoi miten aakkosemme ovat alunperin muodostuneet. Esimerkiksi kirjain A on alunperin ollut tärkeä merkki jolla on merkitty kuinka monta härkää kenelläkin on. Aikojen saatossa merkki on kiepahtanyt toisin päin ja yksinkertaistunut. B puolestaan on ollut merkki taloista, sellaisista yhden huoneen savineliöstä jonka katolla on savimuurein reunustettu terssi. G merkki kamelista jne. Mielenkiintoista. Paljon terveisiä H:lle!

Joulusta jo

Tämän kuun seurustelen tiiviisti Pelle Hermannin kanssa, ellei joululaulut ala jolkottaa päässä P.H:n sijaan. Niissäkin on muutama supertarttuva, erityisesti se rumpalipoika paa-ra-pa-pam-pam (yök). Nyt nimittäin alkaa olla kiire. Niinkuin aina tässä vaihessa vuotta. Tiedän että joulu on hässäkkää ja siihen voisi valmistautua ajoissa (vaikka kesällä), mutta jotenkin se ei vaan niin mene. Tänä vuonna tilanne on huomattavasti muita vuosia parempi, olen onnistunut pikkuhiljaa syksyn mittaan täyttämään myyntivarastoja, mutta silti saa ahertaa kyllikseen. Niin että jos postaukseni tulevat epäsäännöllisemmin, tiedätte missä hommissa puuhaan.

Belgiassa joulu on jänskä. Sint Nicolaas tulee 6.12 ja tuo lapsille lahjat (ja ihania jättikokoisia 2cm paksuisia piparinkaltaisia, paitsi pehmeämpiä, joulupukkeja)(joita on aika kiva dippailla kahviin järeinä lohkareina). Mutta nykyisin lapset saa lahjoja myös joulupukilta jouluaattona. Ja sen lisäksi perinteen mukaan lahjoja jaetaan vielä uudenvuoden päivänä jolloin kokoontuu suku yhteen. Jos olisin belgialainen lapsi, kiittäisin tuhannesti onneani. Jos olisin belgialainen aikunen, repisin pelihousuni. Pitäisi keretä hommaamaan kolmet lahjat ja järkkäämään kolmet juhlat, kun minulla on ehtimisvaikeuksia yksissäkin?

Belgiassa jouluaatto on hiljaisempi perheen kesken vietettävä juhla. Kukaan ei poikkea kylään kutsumatta. Belgialainen mies sai sätkyn ensimmäisenä suomalaisena joulunaan joutuessaan pahaa aavistamatta keskelle älytöntä härdelliä. Tutut ramppasivat sisään ja ulos tuomassa joulutervehdyksiään, puhelimet soivat lakkaamatta ja niitä etsittiin kaikkialta, naapuri kävi siinä sivussa ihmettelemässä uutta ilmalämpöpumppua, kissat rymistelivät teljettyinä yläkerrassa koska mamán koira röyhelsi alakerrassa, keittiö oli käännetty nurin kun valmisteltiin ruokia ja leivottiin erisorttisia pikkuleipiä sukulaisten joulupussukoihin, jokaisella oli joku oma säätö kesken ja yleinen sähläys oli muutenkin huipussaan.

Joulu ei tuntuisi minulle oikealta ilman hepulointia. Eikä jouluaatto olisi yhtä ruhtinaallinen, puhtaasta kodista nauttisi samalla tapaa, ruoat maistuisi yhtä hyviltä, ilman edeltävää kaaosta. Olen muuten oppinut mamálta taidon että vaikka puoli tuntia ennen vieraiden tuloa kaikki on vielä tyystin levällään (aina), ovikellon soidessa oven avaa hymyilevä emäntä, kaikki on valmista ja siistiä, meikit osuneet oikean kohtaan naamaa. Martha Steward ei ehkä arvostaisi tätä kykyä, mutta minusta se on kullan arvoinen. Erityisesti jouluna.

Biisit fiilikseen s'il vous plait.

Edit. Ylläolevat videot nähtyäni (erityisesti ensimmäisen) minusta tuli yllättäen paarapapammpam-laulun symppaaja.

Suosittelen laittamaan tylsän hetken ratoksi 'Little drummer boy' hakusanaksi Youtubeen, ällistyttävää miten moni on laulun levyttänyt ja miten erilaisilla versioilla. Esimerkiksi Marlene Dietrich (saksaksi), Boney M, Faith Hill, Bob Dylan (äskettäin) ja niin edelleen. Kiinnostavaa.

Kaikenlaista hommaa

Käynnissä haastavan hauska kiireviikko, mukavia tilauksia jonottaa. Ohjelmassa on kaksi punaista silkkihuivia ihanan paksusta luksussilkistä (oikein odotan että pääsen maalaamaan ne), Glamoureita (neljä patalappua, Humphrey-pannumyssy ja kaksi Lauren-meikkilaukkua), kaksi jättikokoista Humphrey-pyyhettä, superhauska 3,7 metrinen pinkki Sitrus-liina (oikein kunnon hotpink, hedelmissä purppuraa, voimakasta sinistä, oranssia, ah!) ja lisäksi kiinnostavia vaatetuskangaskokeiluja. Jossakin välissä pitäisi hoitaa joulumarkkinoita ja sopia tapaamisia. Arvatkaa vaan kuka hölkkää päässäni?

Sunnuntaina kävimme simpukkavieraiden kanssa kirppiskierroksella. Viimeiseksi tie vei Vallilan Valtteriin. Pahaa aavistamatta astuin ovesta sisään melkoiseen hellholeen (en ollut ennen paikassa käynyt). Hallin ilma oli kuumaa, sakeaa, kosteaa ja tunkkaista, ihmisiä oli niin paljon että väki kuljetti massana. Onnekseni pääsin linkoutumaan sivuovesta ulos. Rauhassa en saanut kuitenkaan odotella, minulle yritettiin kaupata yhtä sun toista mikätintä. Uutterin kaupparatsu oli venäläinen mies joka yritti myydä kiikareita. Hän esitteli niitä tarkoin ja huolella, varsin hämärästi lähikontaktissa, hinta oli 300 euroa. Sanoin etten tarvitse kiikareita ja hinta laski 280 euroon. Seuraavan 15 minuutin aikana kiikarit pyörivät miehen käsissä, hyviä puolia esiteltiin sitkeästi uudelleen ja uudelleen, suojaläppiä läpsäyteltiin auki ja kiinni, hinta laski laskemistaan. Lopulta se oli enää 20 euroa. Olisin varmaan sillä hinnalla ostanut jos en olisi ollut jo niin tuhannen päreinä.

Ihan näin en ajatellut hoitaa joulumarkkinointiani.

Yritän välttää myös tällaista taktiikkaa

Perhanan Pelle Hermanni

Olemme lähdössä serkun häihin. On kiire, tietenkin. Samaan aikaan silitellään, kuivataan hiuksia, etsitään tavaraa, kirjoitellaan kortteja, tsekataan bussiaikatauluja, etsitään ehjiä sukkahousuja, jne. Mies Belgiasta istuu kaikessa rauhassa aamupalapöydässä härdellin keskellä, vitsailee Mamán kanssa (joka ei kuule, tai ehdi kuunnella), suihkussa käymättä, vaatteet katsomatta.

Jostain syystä aina kun minulla on kiire, alkaa päässäni soimaan kiihtyvää vauhtia Pelle Hermannin tunnari. Siis aina ja päättymättä. Niin ärsyttävää. Ei voi pysäyttää vaikka yrittää.

Näihin tunnelmiin täältä.


Edit. Reiluuden nimessä on kerrottava että belgialainen mies oli valmiina lähtöön kun minä vasta väsäsin hiuksiani ylös. Häneltä jää väliin kaikki se kouhkaaminen ja juoksentelu. Tehokkaasti käytettyä rutiininomaista aikaa. Näin se lopulta yleensä käy.