lauantai 22. syyskuuta 2012

Uutuuksia tarjoiluun

Olen niin onnellinen. Istun nimittäin sohvalla yöpaidassa  klo 14.52. Minulla on vapaapäivä! Edellisestä onkin pitkä aika. En aio vaihtaa päivävaatteita päälle koko päivänä, en ihan uhalla aio. Keitin jo toisen pannullisen kahvia, söin suklaata. Ammupalaksi pizzaa. Sohvalta. Telkan edessä. Katselen Cranfordin naisia. Törkeää ja laiskaa meininkiä eikä hävetä yhtään.

Jotta elo ei menisi ihan kokonaan hunningolle, ajattelin laittaa tänne muutaman uutuuden lisää. Tarjottimia, juustotarjottimia ja lasinalusia. Jos vaikka tekin laiskottelisitte sohvalla surffailmassa internetin ihmemaailmassa. Laiskaa ja rentouttavaa lauantaita!

Hitchcock



 Hemingway



 Jimi






Legendat





Lasinalusia, kaikki yhdeksän legendaa seitsämässä eri värityksessä



Lisää tarjoilu-uutuuksia nettisivuillani, klikkaamalla tästä.

torstai 20. syyskuuta 2012

T-paitoja vailla kotia

Onpas kaunis syksyinen päivä, sellainen paras, aurinkoinen, kirkas, kuulas kuten sanotaan. Pihan haavat ovat punertuneet niin kauniiksi. Ihana aika vuodesta. Työrintamallakin. Syksy toi tullessaan paljon kivoja uutuuksia, kaikkia en ole vielä täällä esitellytkään, ja lisää uuttahauskaa on työn alla. Tyhjennän nyt ensin varastoja kesäisemmistä tuotteista, eli t-paidoista. 

Nettikaupassani on nyt kuukauden ajan viimeiset t-paidat -15% alella.  Olette lämpimästi tervetulleita katselemaan löytyisikö vielä teidän suosikkianne. Ja tervetulleita myös vinkkamaan alesta ystävillennekin. 


Kaunista syyspäivää teillekin missä ikinä olettekin!


Muutama esimerkki (muitakin malleja löytyy):







keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Uudet naamat

Seuraavaksi esitelen teille uudet Legendat-sarjan naamat. He löytyvät mm. froteepyyhkeissä, kylpy-, kasvo- ja jättipyyhkeissä, kuten kuvat alla.

Papa Hemingway


Hitchcock


Marilyn (yleisön toistuvista toiveista)


Ja Jiminhän te jo tapasittekin.

Jokaisesta on saatavilla myös aivan uusi tuote, kylpytakit. Niitä saa ylläolevilla kuvilla, sekä Mannerheimilla, Kekkosella ja Clint Eastwoodilla. Kaikkista noista kuva Rantakoski Designsin nettisivuille. Tässäpä maistiainen.


Mitäs pidätte? Habitareyleisö piti ainakin kovin. Messut menivät erityisen hyvin, reilusti yli odotusteni. Olen kovin iloinen ja kiitän kauniisti kumarrusten kera kaikkia vierailijoita!

perjantai 14. syyskuuta 2012

Habitaressa

Kolmas Habitarepäivä takana ja järkikin vielä ihan tallessa, ajatella, vaikka vähillä unilla on menyt jo pidemmän aikaa. Iltaisin olen aivan tyystin kuitti, vaikka päivät ovat kyllä mukaviakin. Vein Habitareen paljon uutuuksia, olen niitä tiputellut facebook-sivuilleni, tännekin olisin postannut, mutta Elisa sotki jotain nettiyhteydessä niin etten ole päässyt postaamaan mitään tänne muutamaan päivään. Mutta nyt näköjään pelittää. Tässäpä siis uutuus numero yksi, erityisen kiinnostava sellainen koska se on tuotteena minulle aivan uusi:

Akustiikkalevyt. Säännöllisesti minulta tiedustellaan kuvioituja akustiikkalevyjä, olen yhteistyökumppania jo tovin etsiskellyt ja nyt löytyi. Kyseessä on yritys nimeltä Innofusor. He tekevät akustiikkalevyjä ekologisista materiaaleista ja myrkyttömästi. Soveltuu siis linjaani kuin tikki takkiin. Levyt ovat pintaturvetta, liima-aineena muovipullojen muovia, sellaisten pullojen joista ei enää pulloa saa. Koska turve on luonnollisesti hapanta, levy ei pysty homehtumaan. Muissa levyissä tämä on hoidettu suihkuttelemalla booria tai jotain vastaavaa myrkkyä homeenestoksi. Innofusorin levyt ovat lisäksi kauniita ja edullisiakin verrattuna muihin löytämiini levyihin.

Akustiikkalevyn ei tarvitsisi olla tylsä, siis sellainen joita maailma pursuaa. Ei enää harmaita seiniä, tai kikkailuna joukossa jokin punainen neliö tms. Astun kuvaan. Avullani levyihin saa kuvia painamalla tai maalaamalla, siis juuri sellaisen seinän, tai levykokonaisuuden kuin asiakas haluaa. Funktiota ja funktiota samassa paketissa. Omaa ja uniikkia. Hauskaa. Nastaa. Levyjä saa lukuisissa väreissä ja minun kädenjälkeni on periaatteessa ihan mitä ikinä vaan. Tilaaja voi valita jotain mallistostani, tai kohteeseen voidaan tehdä jotain siihen sopivaa uutta.

Sain testattavaksi mustan ja valkean levyn:


Mustaan painoin Jimin valkealla. Hauska seinä tulisi vaikkapa tuollaisista 60cm neliöistä, muutama väri, tai vain kaksi, parilla naamalla.

Valkoiseen levyyn painoin linnun. Pohjapinta on niin kaunis että toimii ihanasti noinkin pelkistetyllä linjalla.

Lähikuva pinnasta.

Ehdin nyt vain kokeilla painamista, seuraavaksi testaan maalaamisen. Jos karhea pinta ei sovellu kaikkeen, voin kuvioida erilaisia kankaita, vaikkapa maalata sileimmälle silkille, ja päällystää levyt niillä. Tällä tyylillä saan aikaan hyvinkin yksityiskohtaisia ja erityylisiä maalauksia. Mitäs sanotte, eikö olekin hyvä juttu?!

torstai 6. syyskuuta 2012

Virheistä

Jatkan vielä edellisten postausten teemaa sivuten. Tällä kertaa virheistä. Koska olen tällaisella "täydellistä laatua tavoittelevalla" sektorilla (ks. ed. postaus), virheet ovat musertavia. Jokainen käsillään jotain tekevä, työkseen tai harrastuksekseen, tietää miten virheet harmittaa. Mutta jos käsityönsä jollekin myy tai lahjoittaa ja saaja huomaa virheen, se vasta onkin kamalaa. Jokainen tuotos on hartaasti ja panostuksella tehty, eikä taatusti hutiloiden. Mutta virheitä sattuu silloin tällöin ja se on hirvittävää. Pelissä on koko yrityksen maine ja kunnia, oma ylpeys ja sydän, ja voi että hävettääkin. (Tiedän eräänkin yrittäjän joka lopetti toimintansa kun ei kestänyt tätä virhevastuun taakkaa).

Tapasin juuri erään asiakkaan joka osti ensimmäisen kesälaukkuni ikinä, ostoksesta on 1,5 vuotta. Olin juuri saanut satsin ompelutarvikkeita eräästä ompelutarviketukusta. Mukana oli uusia lukkomagneetteja. Ompelin kaksi laukkua. Toisen sai ystäväni ja toisen möin. Kävi pian ilmi että uudessa lukossa on niin järjettömän voimakas magneetti että lukkoa oli hyvin vaikea avata ja tietenkin pian kangas antoi periksi ja lukon kanta luiskahti magneetin mukana ulos. Vaikka olin ommellut vahvikekankaan ja silittänyt lisäksi kaksi tukikangasta lukon molemmille kannoille. Oli ilmeistä että lukko oli viallinen. Palautin lukot ja ostin toisaalta uudet toimivat. Asiakkaalle sanoin heti että tuo laukku takaisin ja vaihdan uuden paremman lukon. Asiakas ei toimittanut minulle laukkua. Jokaikinen kerta kun hänet näin (hän käy naapurissani satunnaisesti) kysyin olisikos laukku mukana. Ei ollut. Kysyin neljä kertaa. Nyt tapasin hänet jälleen ja kysyin taas lukon vaihdosta. Asiakas sanoi ettei aio tuoda laukkua koska se on niin huono, lukko ei pysy. Ja kertoi luottamuksen nyt menneen. Pahoittelin uudelleen ja sanoin kuinka olisin halunnut tuotteen korjata. Menin pajalleni itku silmässä. Koetin korjata virheeni parhaani mukaan mutta luottamus meni silti.

Rakaat lukijat, jos ikinä ostatte käsityön josta löytyy virhe, olkaa niin kilttejä ja ihania, palauttakaa tuote. Älkää ikinä ajatelko ettette kehtaa. Pahinta mitä voi tehdä on jättää tuote palauttamatta. Kerron miksi.
  1. Tekijä ei saa tietää että joku asia ei toimi ja myy samanlaisia tuotteita edelleen.
  2. Teille jää paha mieli ettekä halua ostaa tekijältä enää koskaan mitään.
  3. Kenties kerrotte jollekulle pahasta mielestänne (ymmärrettävää), mikään ei leviä niin nopeasti kuin huonot uutiset.
  4. Ette anna tekijälle mahdollisuutta korjata virhettä. Uskokaa kun kerron että hän tekee korjauksen äärettömän mielellään, kukaan meistä ei takuulla halua että maailmalla kulkee huono tuotos.
  5. Jos kyseessä on materiaalivirhe tekijä ei pääse kertomaan muille tekijöille huonosta matskusta. Meillä viidakkorumpu toimii hyvin nopeasti ja heikkoja linkkejä poistuu tuotantoketjusta.

Tässäpä linkki Susannan työhuoneelle. Susanna tekee bambuisia tiskirättejä, käsinpainettuja, ekologisia ja kauniita. Bambu on kiva materiaali koska se on antibakteerinen. Rättiä voi myöskin pestä koneessa. Huikea tuote siis. Susannan räteillä on jo sellainen kysyntä ettei hän enää ehdi painaa kangasta itse. Hän painattaa tuotteet alihankintana. Painajan käyttämä uusi maali ei toiminutkaan bambun kanssa ja tummat rätit päästivät pikkuisen väriä. Näitä viallisia rättejä on lukuisten hyvien rättien välissä, eikä voi tietää mitkä ovat noita väriä päästäviä. Niinpä koko Susannan varasto on pilalla. Osa räteistä saattaa päästää väriä, mutta nekin vain parin pesun ajan. Jos miniyrittäjän koko varasto on mennyttä, on käytännössä samoin koko yrityksen kanssa, jos materiaalirahoja ei pian saada takaisin. Uutta materiaalia pitäisi päästä tilaamaan ja tuloaukkoa paikkaamaan. Susanna myy rättejä nyt materiaalihintaan. Lukaiskaa teksti, se on kiinnostava. Ja tilatkaa pari ihanaista tiskirättiä!

Jos Susanna olisi saanut tiedon virheestä heti, vahinko olisi ollut lusikallinen tynnyristä.

Itse sain viimein kadonneet pyyhkeeni takaisin. Olin aivan mielettömän helpottunut. Pesula 2. toimitti tuotteensa sovitusti ja hienosti. Sen sijaan yritys jolla teetän kankaistani tarjottimet mokasi jo toiseen kerran pahimman kautta. Kaksi satsia ennen mokia olivat moitteettomat. Ensimäisen virhesatsin ajattelin johtuneen jostain maanantaierästä, mutta nyt sain toisen erän ja erityisen ruhtinaallisesti tyrittynä. Tehdas oli lyönyt juustotarjotinten kädensijareiän kuvan päälle. Koko tarjottimen matkalla on vain yksi kuva, suunniteltuna tietenkin kauniisti laudan toiseen päähän. Mutta kas, joku järjen suunnatonta jättiyttä omaava työntekijä katsoi parhaaksi että reikä olisi samassa päässä kuin kuva. Heureka. Siinä meni pilalle iso pino maalattuja ja painettuja kankaitani. Teki ison loven kassaankin. Mutta tehtaan mielestä virhe on minun kun en erikseen sanonut kumpaan päähän reikä oli tarkoitus laittaa...

Luottotoimittajat ovat kullan arvoisia yritykselle, mutta myös yksittäiselle asiakkaalle. Tähän em. täydellisyyteen ei päästä hetkessä. Se syntyy lukuisten kokeiluiden ja materiaalioppimisen myötä. Sitä ennen on mokailtu ja testailtu riittävä määrä, karsittu huonoa. Kokemus karttuu, asiakkaan ja toimittajan ajatustapoihin perehdytty. Koetettu solmia yhteistyötä joko onnistuneesti tai ei. Joskus hyväksi havaittukaan ei enää syystä tai toisesta toimi. Silloin harmittaa. Silloin avoin ja rehellinen kommunikointi molempiin suuntiin olisi erityisen toivottavaa ja hieno juttu.


Hyvin suunniteltu on puoleksi tehty vai miten se oli?...
Tässäpä samalla sneak peek erääseen uuteen hahmoon joka esitellään ensi viikolla Habitaressa. Kuka tunnistaa?

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Hölmöt jotka tavoittelevat täydellistä laatua

Luin New York Timesin nettiversiosta kiinnostava artikkelin joka sivuaa tavallaan mitä edellisessä postauksessa kirjoitin. Jos ei yksinään palvelua niin osaamista. Artikkelissa pohditaan kuinka täydellisyyteen tähtäävällä käsityöllä ei rikastu vaikka olisi hyvinkin tunnettu.

Peter Frew on räätäli, sellainen ennenvanhaan räätäli joka ottaa mitat ja tekee täydellisesti istuvia pukuja miehille, täydellisistä materiaaleista. Hänen pukujaan jonotetaan. Yksi puku maksaa 4000 dollaria. Sen tekemiseen menee Peterillä 75 tuntia. Niinpä hän ehtii tehdä vain kaksi pukua kuussa. Hän ei voi palkata työhön muita koska työn laatu kärsisi. Eikä rahaakaan siihen oikein riittäisi siihen muutenkaan. Jos miehellä olisi kolme käsiparia lisää hän pääsisi ehkä rikastumaankin mutta vaivaisella yhdellä parilla bisness ei tästä etene.

Eräs toinen tunnettu mittatilauspukutalo, Greenfields, sellainen jolla on paljon työntekijöitä ja jossa työ etenee ns. liukuhihnatyyliin, mutta laadulla ja käsin, kärsii myöskin kassavirtavaikeuksista. Pukuja kun saa nykyisin ostettua tavarataloista. Jos ei ihan tavaratalo-pukua halua on luksusvaihtoehtoja, sellaisia jonkin tunnetun designerin suunnittelemia. Edullisempia, tosin laatu ei yllä samaan, eikä pukua saa omilla mitoilla. Kilpailu on kovaa, materiaalien hinnat nousevat koko ajan, eikä työtä pystytä tekemään nopeammin. Lisäksi tehdas sijaitsee New Yorkissa ja kustannukset ovat kalliit. Yksi vaihtoehto säästää rahaa olisi muuttaa tehdas halvemmille kulmille, mutta he eivät voi. Muuttaessaan he menettäisivät työntekijöitä, ja koska he ovat niin ammattitaitoisia, yritys ei kestäisi menetystä ilman että laatu kärsisi. Yrityksen ainoa markkinaetu on juuri tuo osaaminen.

Frew ja Greenfieldsin johtaja Rowland puhuivat kuinka nykyisin on niin suuri ero tuottavan ja arvokkaan välillä. Ne eivät ole enää sama asia. Nopeasti tehty, ei niin hyvistä matskuista on tuottava. Arvokas ei enää ole sitä. Ennenvahnaan paras oli paras, myös rahallisesi. Markkinat ratkaisevat kuka menestyy vaikka se olisikin Kardashianin mallisto, eikä maailman parhaiten tehty maailman parhaiten istuva puku.

Artikkelin lopputulos on että ainoa tapa tehdä rahaa tällaisessa täydellistä laatua tavoittelevassa bisneksessä on lopettaa täydellisen laadun tavoittelu. Surullista eikö totta? Kädentaidoilla, edes niillä harvinaisen taidokkailla, ei enää menesty ja osaaminen katoaa.

Kirjoittaja pohdiskeli ratkaisua, että jos ihmiset oppisivat kuinka käsintehdyt puvut tehdään vs tehdaspuku, he olisivat valmiimpia niistä maksamaan. Mutta kuinka pienituloinen yritys pääsee tästä kertomaan on sitten toinen juttu.

Olen ollut usein ällistynyt kuinka kalliiksi käsityö koetaan. Itse näen hinnat tietenkin toiselta puolelta ja useimmiten näen heti ettei myyjä pääse palkoille. Ehkä hinta koetaan kalliiksi juuri siksi ettei ymmärretä materiaalien kalleutta, työhön kuluvaa aikaa, erityisosaamista ja, etenkin Suomessa, verotusta (alv lohkaisee heti alkuun neljänneksen)?

Eräs henkilö Puistobluesissa vihastui kovin kun T-paitani maksaa 28e. Hänelle se tuntui olevan henkilökohtainen loukkaus, kenties mies koki että koetan jollakin tapaa huijata häntä. Hän varmaan vertasi hintaa tehdaspainettuihin t-paitoihin jotka kenties maksoivat 15e. Olisiko mies tuntenut toisin jos hän olisi tiennyt että olen itse suunnitellut designin, piirtänyt kuvat, laatinut valotuskalvon, valottanut seulan, etsinyt hyvää T-paitaa, tilannut kalliin minisatsin paitoja ja painanut ne itse käsin piensarjana. Tiennyt kuinka paljon aikaa on mennyt tuossa prosessissa, etten saa ikinä järkevää tuntipalkkaa. Verrannut että tehdas tilaa kaukomailta tuhansia ja taas tuhansia paitoja samalla, painattaa ne tehtaan koneilla kerralla ja myy ympäri maailman.

Maitotytön silmät avautuivat käsityön hintapolitiikkaan taannoin ja hän kirjoittaa siitä blogissaan. Pohdinnasta puuttui tosin yksi erityisen kallis siivu, eli materiaalit, joka lohkaisee käteen jäävästä osuudesta vielä puolet pois. Käykää lukemassa, kiva kirjoitus.


maanantai 3. syyskuuta 2012

Imago ja asiakaspalvelu

Reilu vuosi sitten Helsingin kuluttajilta kyseltiin mielipiteitä kivijalkakaupoista. Kaksi tärkeinä syytä miksi asiakas menee mieluummin hiukan keskustaa edemmäksi pikkuputiikkiin olivat laatu ja asiakaspalvelu. Loistavat vastaukset ja aivan totta, kun ns. mikroyrittäjä pyörittää omaa pientä kaupaansa on hänen tarjottava laadukkaita tuotteita, sekä palveltava asiakastaan hyvin. Useimmiten tekevät molemmat jo omista lähtökohdistaankin. Jos näitä kahta ei löydy, loppuu kaupan teko nopeasti. Näin on marjat.

Mutta entä sitten suuret yritykset. Eipä näytä olevan huolen häivää miten tuon asiakaspalvelun kanssa menee. Tässäpä muutama oma esimerkki viimeaikojen kohtaamisista.

Armaisen Applen läppärini laturijohto katkesi. Tai enemmänkin se oli jo ollut tovin vääntyneenä kunnes lopulta murtui sen verran ettei virtaa enää edes tihkunut. Koska takuuta oli johdolla vielä jäljellä, menin Humacin toimipisteeseen. Vastaus oli että ok, laitamme johdon Applelle tarkastettavaksi että onko tässä kyse asiasta joka menee takuuseen vai ei. Koska tiesin jo että kyseinen vika on hyvin yleinen ja heikko kohta virtajohdon designissa, olin varma että takuun piikkiin menee. Keskustelimme tästä liikkeessä, mutta se ei muuttanut asiaa. Odota viikko niin saat vastauksen. Nonni. Voisinko olla ilman tietokonetta viikon? En edes yksityishenkilönä, mutta en missään nimessä yrittäjänä. Ainoa mahdollisuus oli ostaa uusi 85 euron johto. Viikon kuluttua sain sitten uuden johdon, mutta siinä onkin sitten jostain käsittämättömästä syystä vain 3 kk takuu, takuukappalevaihdoilla kuulemma on. Mitä ihmettä?! Onko varaston hyllyissä ns. hyviä johtoja joilla on vuoden takuu ja sitten erikseen huonompia joita annetaan niille vaikeille asiakkaille jotka saavat sen takuuvaihdossa?

Ostin ison satsin sisustusjuttuja Itiksen Stockmannilta. Pussit painoivat niin paljon etten jaksanut niitä itse kantaa alakertaan taksipisteelle. Kaupassa oli hiljaista koska oli vasta aamupäivä ja nuoria neitejä palvelemassa kolme kappaletta. Olin ainoa asiakas. Pyysin apua kassien kantamiseen. Sitä ei tippunut. Kukaan ei voinut lähteä auttamaan. Voisin kuulemma hakea ruokaostoskärryt Herkusta. Ok. Kas, huomasin ettei minulla ollut kolikkoa jolla saisin kärryt. Ei voi auttaa, eipä mahda sitten mitään. Kassan vieressä oli tyhjät kärryt, pyysin niitä lainaan, en saanut. Sanoin että perutaanpas sitten tämä kauppa tässä. Sain sitten vastahakoisesti kärryt lainaan, mutta vasta kun lupasin tuoda kärryt takaisin. Niinpä taksimittarin raksuttaessa vein kärryt vielä takaisin. Kiitos kaunis. Tuodessani kärryt takaisin vieläkään ei yhtään asiakasta, pitkästyneet tyttöset nojailivat kassatiskiin.

Ja jos kuvittelette saavanne jonkinlaista palvelua keskustan Stockan elektroniikkaososatolta niin tervemenoa vaan kokeilmaan. Ottakaa termokseen keittoa ja voikkarit mukaan. Olen kahdesti jonottanut vuoronumerolippu kädessäni pitkät tovit vain huomatakseni ettei kukaan koskaan tule palvelupisteeseen painamaan noita vuoronumeroita. Koko isolla osastolla oli vain kaksi myyjää ja iso joukko asiakkaita veti heidät aina hihasta mukaansa ennenkuin he ehtivät tulla palvelutiskille. Mutta miksi, oi miksi, koko vuoronumerot sitten on siellä? Jonottaessani katselin osaston toiseen laitaan jossa kaksi televisio-osaston myyjää rupattelivat laiskasti keskenään. Toisella näistä kerroista olin appivanhempieni kanssa ostamassa iPhone-suojaa anopilleni, sen maksaminen ei koskaan onnistunut. Reklamoin molempien kertojen jälkeen Stockmannia, mutta en saanut kumpaankaan vastausta. Niinpä en edes jaksanut enää reklamoida tuosta kassienkantoepisodista.

Vielä yksi keissi, hyvin tuore sellainen. Koska painan nyt nopealla kertarysäyksellä nuo pyyhkeeni, en ehdi niitä itse pesemään, ja varmaan kustannustehokkaampaakin pesettää ne ammattilaisten jättikoneella. Kilpailutin muutaman pesulan ja päädyin erääseen pieneen sellaiseen, koska haluan mieluiten tukea pienyrittäjiä. Sovin ensin pienestä testisatsista, se haettiin ajallaan, mutta ei enää palautettukaan ajallaan. Pesula oli hyvin tietoinen että nyt on ajan kanssa tiukkaa, mutta sovitusta aikataulusta ei sitten pidettykään kiinni. Kuulemma koska eräs suuri vaateketju pesettikin heillä yllättäen jättierän takkeja. Näinpä näin, tärkeämpi ja suurempi asiakas ajoi mutkitta sopimuksemme yli. Sen verran ikäviä keskusteluja olemme käyneet puhelimessa että alan jo pelätä saanko koskaan pyyhkeeni takaisin. Pitäkää peukkuja! Jossakin maailmalla matkaa 46 Kekkosta jotka haluaisin kotiin...

Tällaiset kokemukset harmittavat tietenkin ketä tahansa. Mutta yrittäjänä minua harmittaa entistä enemmän. En ikinä itse kohtelisi asiakastani noin. En ensinnäkään haluaisi, enkä kykenisikään, mutta ei minulla olisi siihen edes varaa. Käsityöläisenä tiedän miten tarkkaa ja paneutunutta porukkaa alallani on. Arvostamme ammattitaitojamme, materiaalejamme ja asiakkaitamme. Meille on kunnian ja sydämen asia (anteeksi paatos) että tuote jonka käsistämme laskemme on laadukas, ja että asiakas lähtee kaupasta hyvillä mielin. Tiedämme että tuote kestää myös käytössä koska emme halua tehdä kertakäyttöä (mitä materiaalin, ajan ja maineen hukkausta olisikaan tehdä huono tuote), ja haluamme myös että asiakas palaa kauppaamme. Koemme, ehkä järjenvastaisestikin, että jokainen tuote on pala itseämme.

Olen polkaissut pyörälläni kesken työpäivän metroasemalle ja siitä metrolla keskustaan hakemaan punaista kylpytakkia painettavaksi koska asiakas sellaisen toivoi, eikä juuri sitä punaista ollut mallistossani. Olen valottanut uuden seulan vain erästä herraa varten joka halusi Marilyn-puseron itselleen. Ja maalannut-painanut uuden kankaan rouvalle joka halusi kuvion hiukkasen murretummalla vihreällä. Näillä erikoistilauksilla ei palkoille pääse, mutta palvelen siitä huolimatta jokaista asiakastani parhaani mukaan. Haluan että asiakas kertoo iloisena ystävälleen saaneensa mukavaa erikoispalvelua, haluan että hän tulee mielellään asioimaan kanssani uudelleen. Haluan että hänellä on hyvä mieli vielä kotona.

Ja siitä huolimatta. Kuulin jälleen kun eräs mukava ihminen kauhisteli miten ihana mutta kallis oli käsintehty piensarjana tehty tyyny jonka hän näki eräässä näyttelyssä, sellainen joita on vain yksi kappale olemassa samanlaista. Tyyny maksoi 69e. Tiesin että taisi siinä jäädä palkka tekijältä saamatta.

Kummaillinen on maailma. Jättiyritys voi pyytää tuottestaan järjettömän katteen JA palvella samalla asiakastaan erityisen huonosti. Silti kassavirta kasvaa. Imago on samalla aikaa hieno ja haluttu, ja huono.

Laadukas, kaunis tuote jonka saa ostettua hyvän palvelun kera, mutta joka on kauhistus vaan käsityötä, onkin liian kallis.

Osaisinpa markkinointini edes pikkirillillisen verran samoin kuin nuo yritykset...