Mielikuvat ja kuvaavat mielet

Edellinen postaukseni herätti keskustelua erilaisista haaveellisista ajatuskuvista. Useimmilla ihmisillä on tiettyjä mielikuvia toisten asioista, yleensä sellaisia missä ruoho on vihreämpää. Itselläni on sellaisia tietysti myös. Yksi on millaista olisi olla maatilan emäntä. Olen siitä aikaisemminkin kirjoittanut (ilmeisesti useamminkin). Tuollainen harras kellarin hillopurkit-elämä. Kuvittelen että heräisin anivarhaisen katveessa (ilman herätyskelloa), vetäisin haalarit päälle ja astelisin rauhaisasti navettaan hoitelemaan elukoitani. Ne siellä ovelta jo myhähtelisivät ilosta, sitten voisi silitellä ja taputella ja tervehtiä huomenia. Niitä sitten hoitelisi aikansa, vaahtoavan lämmintä aamumaitoa tonkkiin, otsa vasten pehmeää lämmintä lehmänkylkeä. Sitten aamukahville, matkalla silmä lepäisi sen peltomaiseman yllä. Tuoreet munat matkalla kanalasta. Sittenpä olisikin aikaa päivällä louskutella mattopuita ja leivoskella tuoksuvia kullankeltaisia nisuja. Naapuriska pistäytyisi ehken kaffella. Kaappikello naksuttaa, kiikkustuoli natisee. Pihalla haukkuu pystykorva. Jonka nimi on Peni tai Musti. Kissoja kerillä uuninpankolla.

Juu. Tiedän kyllä että arki lienee sangen toisenlaista oikealla maatilalla. Kiirettä, kamalasti hommia, eikä sielläkään varmaan rikastumaan pääse. Ei ehdi niitä elukoita rapsuttelemaan ja hellimään siellä, ei.

Ystävälläni oli ruusuisia kuvitelmia siitä millaista olisi olla lääkäri, sellainen hyvä lääkäri. Jolla on aikaa hoitaa, kuunnella ja huolehtia. Pieni talo preerialla. Lääkärinlaukku kainalossa kulkisi potilaskäynneillä, kaikki tuntisivat ja ilolla tervehtisivät. Siellä kulkee se tohtori, kaikkien kyläläisten pelastaja ja lempinaapuri. Hän laskisi viileän lohdullisen kämmenensä sairaitten otsille ja helpottaisi oloja ihan olemuksellaan jo. Ojentelisi kuumeisille pikkuipanoille tikkareita. Ja viisaimpana opastaisi kaikessa muussakin askarruttavassa kuin vain ruumis.

Minua nauratti. Koska jos jokin minusta puuttuu niin se on tuollainen terveydenhuoltogeeni. Ei hoivaaminen sinällään vaan en oikein pysty ajattelemaan itseäni sairauksien, veren ja suolenpätkien kanssa. Niinpä tuo samainen kuvitelma on minulle seuraava: kauhulla odottelisin desinfektiseen valkoiseen takkiin pukeutuneena seuraavaa potilasta. Toivoisin hartaasti ettei tarvitsisi koskea mihinkään ruumiineriteisiin, ei kuunnella mitään ällöttävää, tai joutua hoitamaan jotain todella sairasta. Tai järkytysten järkytys diagnosoimaan jotain oikein tai väärin. Kamala vastuu ja hankalia potilaitakin vielä.

Lääkärihaaveilija nauroi maatilahaaveilleni yhtä rämäkästi päin naamaa.  Huomasimme että yhteistä näille kuvitelmille oli sellainen slow-fiilis. Että olisi aikaa olla rauhassa työssään ja elämässään. Olla läsnä ja hetkessä.

Sitten siirryimme pohtimaan että kenelle on ne automainokset tehty joissa auto sujahtaa halki tuntemattomien ja karujen vuorimaisemien. Näkyy vain sammalta, vuoria, kallioita, välillä tyrskyisiä lahdukoita, vaahtoisat pärskyt auton ylle, vaarallisesti. Missään ei ainoatakaan taloa, tai ihmistä. Että mikä se on se sanoma. Että kyllä on kesyttämätöntä nyt, ihan miehekkyyden ytimessä ollaan. Vai että jos joudut ajamaan tänne äärirajoille, niin tässä autossa persiesi puutuu vähiten.

Kiireessä katoaa pää

Nonni, hyvää uutta vuotta ystävät ja kylänmiehet! Hengissä ollaan edelleen, vaikka piti ihan tarkistaa miten tuon seikan kanssa onkaan. Sain viime metreillä viimeisten myyjäisten kohdalla, viikkoa ennen joulua, mojovan flunssan ja sairastan vieläkin sen rippeitä antibioottien kera. Nukun 12 tuntisiä öitä ja nokkaunia päivällä. Luen kanssasisarten päivityksiä Facebookista ja miltei jokainen parantelee flunssaa tai jotain muuta vaivaa rankan syksykauden jälkeen. Minullakin tämä on jo kolmas vuosi että tammikuun alku menee sairastaessa. Pitäisiköhän tämä lisätä jo yrityksen vuosikalenteriin että joulun ja alkuvuoden lomaviikot ovatkin sairastusviikkoja. 

Syksy olikin melkoista myllytystä kuten ehkä arvasitte radiohiljaisuudesta ja luitte muutamasta harvasta postauksesta. Tein elokuun alusta saakka joka ikinen päivä töitä ja pitkiä päiviä, vähillä unilla, kiireellä, hepulilla ja stressillä. 

Näin jälkikäteen on mielenkiintoista huomata mitä seuraa liian tiukasta tahdista. Päätila loppuu kesken. Sitä riittää vain työlistan seuraamiseen. Ajattelukyky katoaa siinä määrin ettei enää ihan kunnolla leikkaa, unohtaa älyttömän paljon tärkeitäkin asioita jos niitä ei ole kirjoitettu ylös, huumorintaju katoaa, ehkä osittaisin siksi että pää toimii niin jähmeästi ettei pysty seuraamaan tilannekomiikkaa ja nopeita ajatuksen ketjuja (muiden). Tulee tosikoksi ja tylsäksi. Parisuhde kärsii kun ei jaksa jutella, 'olla läsnä' ajatuksenkaan tasolla. Ystäville ei ole aikaa sitäkään vertaa (kissakin kärsi eroahdistuksista). Alkaa kyseenalaista kummallisia asioita, nähdä outoja unia silloin kuin niitä ehtii nähdä. Joustokyky katoaa 100%, pienikin vastoinkäyminen tuntuu jättimäiseltä, hankalat ihmiset kamalilta. Minimaalisiakin valintoja on mahdoton tehdä kun järjen autobaana on poikki. Kaikkinainen luovuus on jonkinlainen muiston häive. Ja kun energia ei meinaa millään riittää alkaa syödä kaikenlaista väärää joka väsyttää sitten vieläkin enemmän. 

On kuin olisin elänyt jossakin muualla, jossakin maailman kaukaisessa kolkassa. En lukenut yhtäkään kirjaa (kamalan näivettävää), en katsonut telkkaa, en ehtinyt lukea/katsoa uutisia, en tiedä mitä maailmalla tapahtui, en ehtinyt lukea blogeja, jutella ystävien kanssa. Ihanaisen uuden kummityttöni ristiäisissä piipahdin pikaisesti juosten, ainoa ystävähetki. Kaikki 'ilmiöt'  meni ohi. Joululomalla kerkesin käydä ostoksilla ystävän kanssa ja parin tunnin aikana löytyi jo useita mimmimaailman uusia ihmeitä joista en ollut kuullutkaan. 

Muuten syksykausi meni valtavan hienosti. Tapasin paljon mukavia ihmisiä messuilla ja Legendani ilahduttivat lukuisissa joulupaketeissa. Nyt kun matskuväylät on auki niin pystyn valmistamaan joulupakettien ilahdutukset aikaisemmin, jo kevät-kesäkauden aikana. Jospa tämä oli viimeinen järjetön syksy (muistuttakaa minua tästä postauksesta jos unohdan hyvät aikeet ja ensi syksynä vedän yhtälailla punaisella), en todellakaan halua elää elämääni näin. Vapaapäivät ja kiva kuuluu elämään, sanon.

Kertoomatta jääneitä asioita on paljon, toivottavasti muistan niistä edes osan. Tärkein kuitenkin tässä: purimme ja paketoimme Kraftin varastoon eilen. Bockin talo menee remonttiin kevääksi ja putiikki on tylsästi nyt sitten kiinni. Ei enää mukavia puotilikkapäiviä vähään aikaan. Avaamme ovet uudelleen uusin kujein ja uusituin tiloin heti kun remppa on ohi. Meille on luvattu että viimeistään ennen kesää. Sormet ristiin ja peukut pystyyn että näin on.

Metsästäjä-keräilijä

Tiedättehän tekin että kun menee alennusmyynteihin, tulee takaisin kassi täynnä ei-aletuoteita? Ainakin haluan ajatella etten ole ainoa jolle näin käy. Siksipä olenkin kovasti ylpeä että Marimekon ystävyysmyynnistä ei tarttunut mukaan mitään ei-alea.

Entäpä kuulutteko niihin joiden kaappeihin kerääntyy kankaita (tai mahdollisesti muuta käsityökamaa)? Niin että vuonna 2007 miettii että kannattipa säästää nuo kasarikankaat kun tyttäreni saa nyt väsättyä niistä aidot kasariverhot?

Tästä yhteenvetona kerron että ostin Mariskin alesta viisi kangaspalaa, joille oitis keksin useitakin käyttötarkoituksia ja suorastaan tarpeita. Minulla ei ole aavistustakaan kerkeänkö ikinä ompelemaan mitään ihan omaksi iloksi, mutta jos sellainen rako löytyy, kangaspinoa on nyt siunatu uutuuksilla. Ihanaa.

Ja hyvän omatunnon voisi saada sillä että liittyy Anarkistimarttoihin. Heillä on ensi sunnuntaina tapaaminen, jossa olisi tarkoitus vaihdella näitä kerääntyneitä aarteita toisiin, joita voi sitten yhtälailla keräännyttää kaapeissaan. Mutta ovatpahan ainakin uudistuneet. Tapaamiseen kannattaa mennä silmät kiinni koska matkan varrella saattaa törmätä Herttoniemen pihakirppistapahtumaan...

Nuts for the winter...

Kuva täältä.

Keno kelkka

Suomalaisilla (rankasti yleistäen) on kummallinen sokea usko että Suomessa on aina kaikki hyvin ja huolehdittu parhain päin. Moni asia toki onkin. Mutta esimerkiksi luonnonsuojelu on ällistyttävän (törkeän) kehnoa ja laahaa jäljessä, sikala- ja turkistarhakauheuksia pääsee edelleenkin tapahtumaan, vaalirahasotkut, köyhyysrajan alla elävien suuri määrä jne. Tuntuu että meillä on ollut pitkään joku hys-politiikka vallalla, että kunhan kaikki hoidetaan hiljaa maton alle pian, eikä kansalaisten uskoa Suomen erinomaisuuteen horjuteta, kaikki menee hyvin. Tieto lisää tuskaa ja levottomuuksia, alkavat vielä vaatia jotain.

Yksi suurista yleisistä ajatuksista on että Suomen terveydenhuolto on maailman parasta. Katin kontit. Varmasti osaamista löytyy, mutta koko kelkka tuntuu kulkevan vain toisella jalaksella. Hoitoon ei pääse, tutkimuksia ei tehdä, lääkäriajan saa kolmen kuukauden päähän. Hoitotakuu toimii näennäisesti, vastaanotolle pääsee kolmessa kuukaudessa mutta jatkotutkimuksien jokaista vaihetta joutuu odottelemaan samat kolme kuukautta. Henkilökuntaa ei ole ja ne vähät joilla on vielä työ, ovat niin stressaantuneita etteivät meinaa jaksaa jalkaa toisen eteen siirtää. Lääkäreillä ei ole aikaa ja ovat usein väsyneitä ja tylyjä. Paitsi tietenkin jos menet yksityiselle ja maksat paljon, etenkin jos jatkotutkimuksia seuraa. Hesarin taannoisen artikkelin mukaan suomalainen lääketieteellinen tutkimus on luisunut jonnekin 60-luvun tasolle ja paljon alemmaksi kuin ennen länsimaiden listalla.

Vertaan sumeilematta Belgiaan. Julkista ja yksityistä sektoria ei ole. Sen sijaan on ihanat lähilääkärit ja sairaalat. Kaupungeissa lähes joka korttelista löytyy ainakin yksi lääkäri, usein muutama. Näille lääkäreille pääsee samana päivänä ja kas, sinulla on ihan oma perhelääkäri joka tuntee ruumiisi ja sielusi, ja jonka tapaat joka kerta kun vaivoja ilmenee. Ja hän on ystävällinen. Ja kiireetön. Aina ja joka kerta. Jos jotain epäselvää löytyy, tutkimuksiin pääsee saman tien, eikä niissä säästellä. Ja hoitoon suoritaan saman tien. Lähilääkäri tulee kotiin jos on tarvetta, monet päivystävät viikonloputkin. Jos oma lääkäri ei päivystä, voi soittaa tiettyyn numeroon ja toisen lääkärin saa kotiin muutamassa tunnissa. Toki voi mennä myös sairaaloiden päivystykseen, eikä odotella tarvitse tuntikausia. Niin, maksu vaihtelee 12 ja 18 euron välissä (saattaa olla noussut nykyisin) ja siitä saa osan takaisin.

Laboratorioita löytyy jokaisessa kaupunginosassa ja niihin voi mennä lähetteen kanssa milloin vain, jonottamatta. Apteekkeja löytyy parin korttelin välein ja he toimittavat lääkkeet kotiin jos potilas on liian sairas lähtemään itse apteekkiin. Omakohtaista kokemusta ei synnytyksistä ole mutta belgiassa asuvat suomalaiset äidit halusivat synnyttää belgiassa koska hoito, kohtelu, jälkihoito jne oli niin paljon parempaa ja mukavampaa.

Oliko meillä ennen näin? Muistan ainakin että lapsena sairastaessani lääkäri on tullut pari kertaa kotiin. Muistan toisaalta myös jonottaneeni päivystyksessä tuntikausia aina. Toivottavasti Belgia pystyy pitämän systeemin edelleenkin tällaisena, olo oli kuin herran kukkarossa. Kohtelu ystävällistä ja huolehtivaa. Tutkimuksiin joutuessani aina järjestettiin paikalle englantia puhuva henkilö. Homma toimi ripeästi ja kaikki tutkittiin aina perin pohjin. Aijai, että tuota on ollut ikävä jo moneen otteeseen. Ei suju täällä Suomessa, ei.

Pyörrän

Katselin tallennetun dokumentin Alexander McCall Smithistä. Alexander oli juuri niin viehättävä kuin olin aina ajatellut. Kieli kaunista yläluokan Englantia, mies kovin kohtelias ja mietteet yhtä lempeitä kuin kirjansakin. Ihastutti miten A:n paidat olivat huolellisesti tärkätyt ja silitetyt Botswanan kuuman auringon alla, kertaakaan en nähnyt pienintä ryppyä, tai hikipisaraa. Dokumentti oli kaikin puolin kiinnostava, ja opin paljon asioita mitä en Botswanasta tiennyt (tosin en paljoa maasta tiennytkään). Eräs seikka avasi silmiäni ja joudun syömään sanojani. Syön ne nyt tässä 'julkisesti'.

Kirjoitin taannoin etten oikein purematta pystynyt nielemään super-luksusmajoitusta Afrikan maalla. Alexander-dokumentissä esiteltiin kaunista, suurelta osin koskematonta Botswanan luontoa, ja kerrottiin että maa halutaan pitää tällaisena. Siksipä turismia säännöstellään. Erityisesti niin että kaikki matkailu mitä luontoalueille järjestetään on kovasti luksusta. Niin kovasti luksusta, ja niin kovasti kallista, ettei suurta tunkua ole, mutta maa saa silti mukavasti tarvitsemaansa turistirahaa. Tässä valossa luksusmatkailu on mitä viisainta ja kannattavinta. Eikä yöpyjän tarvitsisi kärsiä huonosta omatunnosta. Nostan hattua Botswanan päättäjille.

Kaikki ei taaskaan ollut miltä näytti ja sain potkun närkästyneelle takamukselleni. Sen ansaitsin kritisoimalla taas asiaa josta en tiennyt kuin teelusikallisen. Tsaijai.

Harhatteluja

Minua on viime aikoina mietityttänyt etukäteissuunnitteluharha. Tarkoitan sitä miten joku asia tuntuu sitä etukäteen suunnitellessa hirmukivalta, mutta H-hetken kynnyksellä kaduttaa. Joskus kivatkin asiat kärsivät tällaisen tappion. Miniesimerkkinä vaikka kernaasti sovittu kaffitreffi johon ei millään sitten jaksaisikaan lähteä, vaikka treffattavasta pitää kovasti. Olenko liian laiska, vanha vai saamaton kun näin käy, vai kaikkia noita yhtä aikaa. Joskus sorrun tuplaharhaan kun kuvittelen että joku vähemmän kiva asia hoituisi myöhemmin laulellen, ja suunnittelen sitä ilolla.

Näin kävi ennen joulua. Olin kauhean kiireinen, en ehtinyt edes miettiä joulusiivousta, tai siivousta ylipäätään. Sitten loman alkaessa suunnittelin välipäiville suursiivouksen, että ihan kerrankin tomuttelisin kirjahyllyt ja kirjat, ehkä keittön kaapit ja vaatekomeron. Ja oikeasti tunsin innostusta ja iloa tulevasta puuhasta. Kun maanantai koitti suunniteltuna siivouspäivänä, ilostuttiko ajatus edelleen? No ei todella. Siis mitä oikein kuvitelin, että siivoaminen olisi yhen äkkiä minusta mukavaa? Lopputuloksen olisin kyllä mielusti halunnut.

Mainitakoon tässä ettei suursiivousta sitten tapahtunut. Normisiivous kuitenkin. Torstaina. Sen sijaan olen laiskotellut olan takaa kirjojen ja leffojen parissa. Uskon vakaasti että tämä on pidemmän päälle hedelmällisempää ja tuottavampaa kuin suursiivous. Pitäähän varastot täyttää että taas jaksaa töiden alkaessa. Pähkinöitä talven varalle. Näin minun olisi pitänyt tajuta alunperinkin suunnitella. Olisin takuulla välttänyt harhan.

Tulppa suuhun sille joka turhia suunnittelee...