perjantai 23. huhtikuuta 2010

Metsästäjä-keräilijä

Tiedättehän tekin että kun menee alennusmyynteihin, tulee takaisin kassi täynnä ei-aletuoteita? Ainakin haluan ajatella etten ole ainoa jolle näin käy. Siksipä olenkin kovasti ylpeä että Marimekon ystävyysmyynnistä ei tarttunut mukaan mitään ei-alea.

Entäpä kuulutteko niihin joiden kaappeihin kerääntyy kankaita (tai mahdollisesti muuta käsityökamaa)? Niin että vuonna 2007 miettii että kannattipa säästää nuo kasarikankaat kun tyttäreni saa nyt väsättyä niistä aidot kasariverhot?

Tästä yhteenvetona kerron että ostin Mariskin alesta viisi kangaspalaa, joille oitis keksin useitakin käyttötarkoituksia ja suorastaan tarpeita. Minulla ei ole aavistustakaan kerkeänkö ikinä ompelemaan mitään ihan omaksi iloksi, mutta jos sellainen rako löytyy, kangaspinoa on nyt siunatu uutuuksilla. Ihanaa.

Ja hyvän omatunnon voisi saada sillä että liittyy Anarkistimarttoihin. Heillä on ensi sunnuntaina tapaaminen, jossa olisi tarkoitus vaihdella näitä kerääntyneitä aarteita toisiin, joita voi sitten yhtälailla keräännyttää kaapeissaan. Mutta ovatpahan ainakin uudistuneet. Tapaamiseen kannattaa mennä silmät kiinni koska matkan varrella saattaa törmätä Herttoniemen pihakirppistapahtumaan...


Nuts for the winter...

Ei kommentteja: