Tunnustus

Sain tunnustuksen Rouva Lakritsirouskulta ja kiitän mitä nöyrimmin. Beautiful Blogger Award. Minun tekisi nyt mieli nousta johonkin estradille, soperrella kyynelehtien, silti häikäisevän kauniina, ja kiittää rakkaitani kaikesta tuesta ja kannustuksesta!


Mutta tyydyn tunnustamaan, sillä tunnustuksen saamiseen liittyy seitsämän asian tunnustaminen itsestäni. Huvittavaa nimittäin koska tajusin että olen täällä vuolaasti jo tunnustanut kummallisia asioita ihan huomaamattani runsain mitoin. Montakohan kertaa olen joutunut kirjoittamaan 'pidätte varmaan minua nyt ihan pimahtaneena, mutta...'? Huvittaa myös siksi että tarkoitus on kertoa seitsämän asiaa itsestäni, eikä niitten tarvitse olla kummallisia asioita ja kuitenkin ajauduin heti sinne...

1. Vesi on elementtini, se on kiehtovaa ja kutsuvaa, havahdun usein että olen jäänyt tuijottamaan johonkin lammikkoon jonka kirkas vesi näyttää pohjaan saakka. En tiedä miksi näin on mutta veden läpinäkyvyys vangitsee joka kerta. Siitä huolimatta mahan pohjassani kouraisee kun ajattelen merten pohjissa lojuneita hylkyjä, uppotukkeja ja muuta kamaa. Kiinnostavia asioita sinällään, mutta jotenkin tunne vatsassani on sama kun ajattelee avaruutta.

2. Pidän eläimistä enemmän kuin ihmisistä. Tosin pidäin joistain ihmisistä enemmän kuin eläimistä.

3. Rakastan hyvää ruokaa, ei varmaan kenellekään yllätys. Silti minulla on kaksi ruokaperversiota, pidän oikeasti ja kovasti Saarioisten rusinallisesta maksalaatikosta ja Bona lastenruoan Spaghetti jauhelihakastikkeesta. Molemmat ehdottomasti kylmänä, muuten homma ei toimi.

4.Olen kamalan kärsimätön. Erityisesti jos joudun odottamaan/tuhlaamaan aikaa jonkun muun takia. Tällä tarkoitan sitä että pääni on räjähtämäisillään jos osallistun esimerkiksi jollekin kursille ja homma ei etene tehokkaasti ja napakasti ja hyödyllisesti. Haluan itse päättää mihin aikani laitan (minulla on siis yksi yrittäjälle hyvä ominaisuus!). Tuhlaan mielelläni aikaa ystäviini, kärsimätömyyteni ei ulotu läheisiin ihmisiin, paitsi itseeni.

5. Teen työni aikataulumustavalkoisesti. Joko laiskottelen tai teen hommia kamalalla kiireellä. Ilman kamalaa kiirettä jään laiskottelemaan sohvalle, lukemaan kirjoja, tai blogeja, surffaamaan turhuuksia-reseptejä-kynsilakkoja, lääräämään puhelimessa ystävieni kanssa. En ikinä osaa tehdä töitä tasaisesti ja siististi aikaani jakaen. Toisaalta minun on päästävä tiettyyn mielentilaan maalatessani ja se tulee tiiviissä työtahdissa parhaiten (pidän töistä joissa saan tehdä kunnolla hommia ja haastaa itseni, hengailutyöt olisivat kamalan pitkäpiimäisiä ja päivien tunnit tahmoisivat tervassa). Enkä kyllä ole kohtuuden naisia juuri missään muussakaan (paitsi alkoholin juomisessa).

6. Olen ehdottomasti iltayöihminen. Aamulla aikaisin minusta ei ole mihinkään, herään hitaasti ja elvyn vielä hitaammin. Siksi saan itseni työhuoneelle vasta puolen päivän maissa ja paras työaika alkaa vasta kahden aikoihin ja kestää iltamyöhään. Menen nukkumaan vasta pikkutunneilla ja herään myöhään ilman herätyskelloa. Minusta luksusta potenssiin sata.

7. Sekoitan oikean ja vasemman säännöllisesti. Huidon oikealle ja sanon vasemmalle. Minun pitää pysähtyä miettimään kumpi on kumpi jos meinaan varmasti sanoa asian oikein. Muuten suusta tulee sattumanvaraisesti toinen. Samaa laatua on varmaan se että puhun kamalan nopeasti jos innostun jostain, silloin liitän sanoja yhteen jolloin esimerkiksi huulihalkiosta tulee huulio.

Seuraavaksi asiaan kuuluu jatkaa tämä tunnustus seitsämälle lempibloggaajalle. Kunnian saavat Minna blogista Bostoninterrieri Maija 6 kumppanit, Marja Muna minä ja poikanen, Ruostevilla, MiaO kurkistaa Kiinaan, Jemory, Kirjailijan häiriöklinikka ja Vilijonkka (jonka ottamat Kiinakuvat ovat sangen kiehtovia). Osa näistä ihanaisista bloggaajista ovat saaneet näitä tunnustuksia jo niin usein ettei tunnustamiset varmaan enää kiinnosta, mutta kiitän heitä kuitenkin iloa tuottavasta uurastuksestaan, tässä ja täten!

Design Market

Olen juuri lähdössä kuljettamaan kamaa Kaapelitehtaalle ja valmistelemaan show roomiani. Tulkaa ystäväiset tapaamaan minua (sekä muita designereita) Kaapelille huomenna 11-17 ja sunnuntaina 11-17. Minut löytää yläkerrasta jossa esitely-myyntiosastoja ja ohjelmaa, alakerrassa enempi basaarimainen meininki ja hirviästi tavaraa. Kaikkialla.

Design Marketin tapaan esillä on uutuuksia ja nykyisiä, lisäksi myydään edullisesti protoja, viimeisiä ykköskappaleita ja tyhjennetään hyllyjä. Minä tuon mukanani Glamouria ja uutuuksia, sekä varastojeni kätköistä tyhjennän edullisesti tyynyjä ja kankaita.

Osastoni jaan muuten Aino Bergmanin kanssa, niitä ihania laukkuja!

Tervetuloa!

Marjaherkku

Viime torstaina vieraan Brysselistä yökylään pariksi päiväksi. Koska pakastin sinä aamuna 7,5kg vadelmia ja 6l mustikoita, ajattelin hemmotella Belgia-aikaista hyvää ystävääni jollain herkulla johon tulisi suomalaisia tuoreita meheviä marjoja (ne tietenkin ovat maukkaampia kuin belgialaiset...). Huomasin etten ole pitkilleen postannutkaan reseptiä, siispä postaan nyt hemmotteluherkun tänne. Resepti on mielettömän hyvä ja koukuttava. Varoitus, saattaa aiheuttaa pysyvää riippuvuutta.

Marjoilla kyllästetty kinuskihyytelökakku

Pohja:
200 g digestive-keksejä
50 g voita

Kinuskikastike:
4 dl kuohukermaa
3 dl fariinisokeria

Täyte:
6 liivatelehteä
2 ½ dl kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2tl vaniljasokeria
2 rasiaa suomalaisia tuoreita vadelmia
1/2 litraa suomalaisia tuoreita mustikoita

1. Aloita edellisenä iltana keittämällä herkullinen kinuskikastike: kaada kattilaan kinuskikastikkeen kerma ja fariinisokeri. Keitä kunnes seos kiehuu. Jos haluat paahdetumman kinuskin makua, keitä viitisen minuuttia sekoitellen, jos haluat karamellimaisemman, ota levyltä pois heti kun seos kiehuu. Jäähdytä kylmäksi, säilytä seuraavaan päivään jääkaapissa. (Vinkki, kastike on ihanaa jäätelön kanssa...)(ja jäätelön ja marjojen kanssa) (ja jäätelön, marjojen ja toffeekarkkirouheen kanssa) (ja jäätelön, marjojen, toffeekerkkirouheen ja saksanpähkinöiden kanssa).
   
2. Seuraavana päivänä jatka murskaamalla keksit kaulimella tasaisiksi muruiksi. Sulata voi ja sekoita muruihin. Painele tiiviisti irtopohjaisen vuoan pohjalle.
3. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
   
4. Vatkaa kerma. Sekoita siihen tuorejuusto ja vaniljasokeri.
5. Vatkaa kylmää kinuskikastiketta sähkövatkaajalla kunnes seos on keveän vaahtomaista. Yhdistä vaahdot ihanaksi pehmeäksi ja tuoksuvaiseksi seokseksi.
6. Kiehauta tilkka vettä, sulata siihen liivatteet, vatkaa liivateseos vaahtoon.
7. Kaada puolet täytteestä vuokaan, ripottele puolet marjoista täytteen päälle ja lisää loppu täyte. Ripottele päälle loput marjoista*.
   
8. Laita jääkaappiin jähmettymään, menee muutama tunti, keksi siksi aikaa jotain tekemistä, liian aikaisin hommaa ei kannata tsekata, pahoittelen.
9. Irrota reunus vuoasta. Herkuttele, nauti ja rentoudu hyvässä seurassa, sellaisessa että kehtää hyvin santsata.
   

*)Olen huomannut että marjapäällysteisiin kakkuihin laitetaan aina päälle kiille. Minusta se homma on ihan turhaa hifistelyä ja saa kauniit tuoreet marjat näyttämän muovisilta. Kauneuden haaskuuta, sanon.

Vinkki: olen tehnyt herkullisen jälkkärin täytteestä ilman liivatetta, kerroksittain lasiin vaahtoa, marjoja ja kaurakeksinmuruja. Avot.

Koristeluvinkki niille jotka jaksaa asetella.
Kuva jostain netistä, asettelukin on minusta hifistelyä...

Syksy ja Billie

Juuri kun olen päässyt meuhkaamasta miten rakastan kesää, aloitan meuhkaamisen miten rakastan syksyä (eniten alkukesää ja alkusyksyä). Syksy on ihanaa aikaa, ei ole liian kuuma vaikka aurinko vielä paistelee kirkkaasti. Kesän aikana ihan huomaamatta latautuneet akut ja energiavarastot syöttävät syksylle virtaa, intoa ja inspiraatiota. On kaunista, tuoksuu mullalle, maalle ja maatuvalle. Sienille, laholle, jotenkin niin luonnolle. Syksyn rankkasateet ovat voimakkaita ja ihania. Voi läiskytellä kumppareissa, katsella ulos sisältä lämpimästä. Se yllätyspäivä jolloin yhenäkkiä öinen myrsky on puhaltanut kaikki lehdet maahan ja maisema on muuttunut. Ikkunasta näkyy taas meri ja Aino Acktén huvila. Lenkkeily ja pyöräily on kivaa koska ei ole hiki. Saa pukeutua villapaitaan ja villasukkiin. Ja mikä ihaninta, illat ovat pimeitä ja voi alkaa tunnelmoida, polttaa kynttilöitä, istuskella torkkupeitteen alla lukemassa kirjaa. Ja kuunnella musiikkia.

Jostain käsittämättömästä syystä kesällä en kuuntele musiikkia juuri lainkaan. Syksyllä puolestaan sitäkin enemmän. Joka syksy saan Billie Holiday-kauden. Ihan itsestään se tulee. Aivan parasta tummien ja sateisten syysiltojen musiikkia. Kuunelkaapa vain:

Myös Billie Holidayn elämä oli erityisen synkkä ja myrskyinen, jos et halua siitä kuulla, kuuntele vain kaunista musiikkia ja unohda alla oleva teksti. Polkkaan elämänkerran läpi vauhdilla koska tapahtumia on niin hurja määrä ja aikani kortilla. Wikipediasta englanniksi koko pitkä tarina.

Billien äiti oli vain kolmentoista kun sai tyttärensä. Perhe pöyristyi raskautta ja potkut tuli muitta mutkitta kotoa. Koska äiti-Sadiella ei yllättäen ollut keinoja ja rahaa kasvattaa tytärtään, Bille annettiin Sadien Eva-sisarpuolelle kasvatettavaksi. Mutta koska Eva matkusti työnsä puolesta paljon, siirrettiin Billie pian Evan anopin hoiviin. Billiestä kasvoi hyljeksittynä ns. hankala lapsi, hän ei käynyt koulua, rötösteli, riiteli ja pian siirrettiin ankaran katolisen koulu-kasvatuslaitoksen hoiviin.

Kun Bilie täytti kymmenen, oli Sadie päässyt jaloilleen, perustanut pienen grilliravintolan ja halusi tyttärensä luokseen. Pian pikku-Billie paiski töitä aamusta iltaan äitinsä apuna. Tätä elämää kesti vuoden verran kunnes kävi taas huonosti, naapurin mies käytti Billietä hyväkseen. Siltä seisomalta tyttö palautettiin takaisin katoliseen kasvatuskouluun kahdeksi seuraavaksi vuodeksi. Näiden vuosien aikana Sadien ravintola meni nurin ja hän ajautui hämärämmille sivuteille, maksetuksi naiseksi erääseen ilotaloon. Sinne Billiekin joutui 13-vuotiaana, äitinsä luokse. Kaikeksi onneksi Billie pian lähetettiin takaisin sisarpuolen anopin hoiviin. Valitettavasti tätä onnea kesti vain vain vuoden, 14-vuotiaana hän asui taas eräässä Harlemin ilotalossa äitinsä kanssa, tarjoamassa palveluitaan viidellä dollarilla. Muutaman kuukauden kuluttua talo ratsattiin ja Billie joutui äitinsä kanssa vankilaan.

Ilotalossa Billie oli kuullut ensi kertaa äänilevyjä ja oppinut ilokseen laulamaan, niinpä vankilasta vapauduttumaan Billie lyöttäytyi yksiin tenorisaksofonisti Kenneth Hollanin kanssa. Kaksi seuraavaa vuotta pari esiintyi pienissä klubeissa ja baareissa. Eittämättä suuri muutos parempaan entiseen elämään verrattuna (en voi uskoa että käytin juuri sanaa 'eittämättä' ja että jätän sen tähän). Billie oli löytänyt asian josta hän sai itsevarmuutta, iloa ja onnea, lauluäänensä ja musiikin. Pian maine kasvoi ja Billie pääsi parempiin klubeihin, sitten laulamaan tunnetumpien artistien kanssa. 26-vuotiaana laulaja sai tilaisuuden päästä levyttämään kaksi kappaletta Benny Goodmanin levylle. Siitä vuoden päästä tästä Billie levytti jo ensimmäisen oman levynsä ja esiintyi Swing-muusikoiden kerman kanssa. Holdaystä oli tullut tähti joka jätti merkkinsä koko jazz-swing-kirjaston historiaan (lue Wikistä enemmän musiikillisista kiemuroista ja meriiteistä).

Vaan vanha elämä ei koskaan jättänyt Billietä rauhaan, hän käytti paljon alkoholia ja huumeita, ja joutui lopulta vuonna 1947, 32-vuotiaana, huumeiden käytön vuoksi muutamaksi kuukaudeksi vankilaan. Vankila-aika oli rankkaa ja häpeällistä, Billie kieltäytyi laulamasta nuottiakaan. Palattuaan normaaliin elämään, hänen vapautumisensa kunniaksi järjestettiin suuri konsertti, tosin tähti itse epäröi esiintyä koska pelkäsi ettei yleisö enää hyväksyisi häntä. Loppuunmyyty konsertti oli kuitenkin suuri menestys. Vanha huumeriippuvuus palasi kuitenkin takaisin ja pian Billie passitettiin uudelleen vankilaan. Tuomioiden vuoksi Billien New York City Cabare-kortti, jonka luvalla hän sai laulaa klubeilla, peruutettiin. Niinpä elanto ja laulaminen vähenivät, lukuunottamatta keikkoja Ebony Clubilla, jossa hän esiintyi toisella nimellä.

Viisikymmenluvun alussa Billien terveys alkoi horjua. Päihteiden käyttö, lukuisat surkeat suhteet, avioliitot, rakastajat ja laulukeikkojen väheneminen verottivat raskaasti. Onneksi levyjä myytiin edelleen ja uusiakin tehtiin. Elämäntyyli muutti laulajan ääntä rouheammaksi, herkkä vibraatto katosi, mutta tulkintaan oli tullut uusi kaunis ja syvän melankolinen sävy. Vuonna -52, Billie avioitui mafiamiekkosen Louis McKayn kanssa, avioliitto oli vaikea, mutta McKay koetti sentään koko ajan saada Billien eroon huumeista ja suunnitteli perustavansa ketjun Billie Holiday laulustudioita että tähti saisi jakaa lahjaansa eteenpäin.

Vuonna -56 Billie esiintyi kahdesti täpötäydelle yleisölle Carnegie Hall:ssa, suuri saavutus kenellekään yksittäiselle artistille, saati sitten mustalle naiselle. Silloin Billie oli jo hyvin huonossa kunnossa. New York Timesiin kirjoittava reportteri kirjoitti Billien elämänkertaan olleensa hyvin järkyttynyt tähden kunnosta konsertin harjoituksissa, ääni oli ohut ja säröinen, olemus lysähtänyt ja vapiseva. Mutta kun esirippu aukesi Billie 'heräsi henkiin', hän oli säteilevä ja upea koko konsertin läpi, häikäisevä valkeassa iltapuvussaan, valkeita gardenioita hiuksissaan, hymy huulillaan. Billietä rakastettiin.

Tässä Nate Hentoffin (Down Beat-lehti) arvostelu (vapaa käännös):

"Koko illan Billie oli huikaiseva tapaan johon vain hän pystyy yltämään. Ei ainoastaan varmuudellaan ja äänenpainatuksillaan, ilmassa oli myös käsinkosketeltavaa lämpöä, puhdasta halua tavoittaa ja koskettaa kuulijoiden sisin. Ja lisämausteena nopeaa pahanilkistä älyä. Hymy vieraili joskus keveästi hänen huulillaan ja hänen silmissään, aivan kuin hän kerrankin voisi hyväksyä ja tuntea että paikalla on ihmisiä jotka todella rakastavat häntä. Rytmi valui hänestä ainutlaatuisen mutkittelevana, notkeasti kuljettaen tarinaa eteenpäin, sanoista pulppusi hänen oma kokemuksensa; ja kaiken ytimenä kaikui Ladyn ääni yhtäaikaa teräksisenä, silti sisimmältään niin pehmeänä, ääni joka on melkein kestämättömän viisas ja riisuttu, kuitenkin samalla lapsenomainen. Yleisö oli hänen heti kun hän astui lavalle, ennekuin hän lauloi säveltäkään, hyvästit jätettiin pitkillä voimakkailla suosionosoituksilla. Sinä iltana Billie oli huipulla, kiistattomasti kaikkien aikojen paras ja aidoin jazzlaulaja."

Tämän kauniin kohokohdan jälkeen Billie ei jaksanut enää juurikaan esiintyä. Lopulta toukokuussa -59 tähti virui sairaalassa maksakirroosin ja sydänvaivojen uuvuttamana, samaan aikaan hänet pidätettiin huumeiden hallussapidosta. Poliisit istuivat sairaalahuoneessa päivästä toiseen, odottamassa vankiaan. Lopulta oikeuden päätöksellä poliist poistettiin huoneesta, muutama tunti ennen Billien kuolemaa 17.7.1959.

Billien musiikki on kerännyt arvostusta edelleen. Useita elämänkertoja on julkaistu, yksi Diana Rossin tähdittämä elokuvakin. 1987 Billien muistolle myönnettiin Grammy Lifetime Achieve Award, 1994 julkaistiin Billie Holiday-postimerkkisarja, hän oli numero 6. 100 Greatest Women in Rock n' Roll-listalla, vuonna 2000 Billie pääsi Rock and Roll Hall of Fameen, useita tribuuttikonsertteja on järjestetty upeilla kokoonpanoilla, runoja kirjoitettu ja lauluja tehty, mm. U2:n laulu Angel of Harlem kertoo Billien elämästä. Ja Billien musiikki soi edelleenkin kauniina ja unohtumattomana.

Kuinka surullinen ja karu elämä. Sitäkin enemmän arvostan hänen musiikkiaan ja mietin miten se on varmaan tuonut ainoan toivon ja ilon kipinän Billien elämään. Ihana ajatella että hänellä oli sentään se. Kuulijana ajattelen olisiko musiikki yhtä syvän koskettavaa jos kaikki olisi mennyt mukavasti...

Yksi viimeisistä esiintymisistä

Benjamin

Ihana tuuli tänään, puhaltaa niin kovasti että pyöräillä saa kaikin voimin. Rantatiellä oli pakko nauraa ääneen, tuuli oli niin raikas ja hurja, heitti pyörää sivusuuntaan, vesilintujen sulat olivan ihan sikinsokin. Tuuli tuoksui voimakkaasti mereltä. Upea päivä.

Minulla alkoi eilen kiireen loppurutistus, olen varautunut siihen ettei minulla ole vapaapäiviä/-hetkiä 6.9. saakka. Teen töitä Design Marketiin (28-29.8), kutsuvierasnäyttelyyn (4.9) ja Kaanin tiloissa pitämääni näyttelyyn jonka avaan 6.9. Kiire on sellainen etten uskalla ajatella muuta kuin pientä sirpaletta kerrallaan, työtä joka on juuri nyt käsillä, muuten iskee hepuli. Jos tekstejä tulee taas harvoin, tiedätte miksi.

Mutta tiesittekös että ennen muinoin on Australiassa elänyt eläin nimeltä pussisusi (Thylacinus cynocephalus)(carnivovour marsupial). Uljas eläin jolla oli tiikerin raitoja lonkillaan ja pussi mahan alla. Se on elänyt maapallolla jo miljoonia vuosia eaa (ns. moderni Thylacine 4000eaa ja sen esi-isät paljon paljon kauempaa). Kun eurooppalaiset asuttivat Australian, alkoivat pussisudet kadota, osaksi metsästettynä, osaksi eurooppalaisten tuomien koirien hävittäminä, ruokaa ei riittänyt pussisusille sekä koirille. Viimeiset yksilöt elivät Tasmaniassa ja niitä (muka)nähdään edelleenkin salaisesti. Viimeinen yksilö kuoli Tasmanian Hobart-eläintarhassa 7.9.1936. Niinkin myöhään. Niin kaunis eläin. Olisipas jaksanut vielä muutaman vuosikymmenen sinnitellä, ehkä sitä varten olisi kehitetty suojeluohjelma ja kanta elpyisi.

Jos kiinnostuitte lisää, mielenkiintoista infoa Wikipediassa. Sivun puolivälissä myös filmiä viimeisestä yksilöstä.

Pussisusi kalliomaalauksessa, 1000eaa


Kaunis


Benjamin, lajinsa viimeinen. Aika iso kita.

Näitä asioita mietin töihin pyöräillessä, että miten paljon ihanaa ihmiset ovatkaan tuhonneet ja tuhoavat ja tulevat tuhoamaan. Että onko järkeä tuottaa mitään uutta tavaraa tähän maailmaan, vaikka kuinka ekologisesti ja puhtaasti ne tekisi... Tosin tältä pohjalta voi miettiä onko missään enää mitään järkeä.

Lisää elämiä

Minulla on taipumus lojuskella laiskana mielikuvittelemassa erinnäisiä 'elämäntärkeitä seikkoja'. Näissä lojumissessioissa en ainoastaan virkisty, vaan saan parhaat ideani ja tulevat kuvat päähäni. Mietin usein erilaisia ympäristöjä ja maisemoita missä olisi ollut kiva asua/syntyä. Kuvitteleminen on hauskaa koska realiteetit voi rauhassa unohtaa. Havahduin edellistä postausta kirjoittaessani siihen että kaikki mielikuvitelmani sijoittuvat jonkilaiseen karunpelkistettyyn luksuselämään (minusta voivat olla samassa lauseessa) jossa on tilaa aina ympärillä runsaasti ja pitkälle horisonttiin. Sijoitan itseni sellaisiin oikeisiin multaisen muheviin asioihin ja tiiviisti kytkökseen luonnon kanssa. En mieti näitä paikkoja sillä että olisin tyytymätön elämään mikä minulla on, mutta olisikohan niin että kaipaan lisää ilmaa ja maata ympärilleni? Cityasuminen alkaa riittää?

Englantilaisen kartanonomistajan lisäksi:

Eléa (ελαία)
Pieni valkeaksi kalkittu talo Kreikan karuilta kukkuloilta, jonka kattotasanteelta näkisin kauas kauniin maiseman ylle, kenties merelle saakka. Kirjoittelisin ja maalailisin kaiket päivät, kävelisin illalliselle paikalliseen tavernaan jossa söisin suussasulavia souvlaki-vartaita, kimpaleita tuoretta taivaallista fetaa ja maailman parhaita oliiveja. Istahtaisin ovien suihin ikivanhojen rusinoitujen mammojen ja pappojen kanssa, kuuntelisin kaikki kiehtovat tarinat. Uppoutuisin historiaan ja mytologiaan nielurisojoani myöten. Kasvattaisin puutarhassani vihanneksia, pitäisin kanoja ja yhden vuohen. Ilmassa tuoksuisi pihkaiset pinjat, oliivipuut ja meren suolainen tervehdys. Aina rankkasateen tullen juoksisin ulos imemään iholleni jokaisen raikkaan pisaran. Vanhenisin verkkaisesti, kutistuisin, jalkani painuisivat silleen längelle leveiden hameiden alla, sitoisin huivin tiukasti harmaiden hiuksieni suojaksi. Istuisin ovensuuhun ja odottaisin seuraa jolle kertoa tarinoita.



Country'n western
Entäpä pieni ranch jostain Amerikan keskilännestä, vaikka Arizonasta tai New Mexikosta, pöytävuorien maisemasta. Taloni olisi sellainen vanha, puusta aikoinaan käsin veistetty jossa olisi ympäritalon leveä kuisti, kuistilla löhötuoleja ja keinu (ja sisällä ilmastointi). Sisustaisin natiivien käsitöinä kutomilla matoilla ja huovilla, tarjoilisin pitkiä viileitä laseja jääteetä tai jäänhuurteisia margaritoja, saviastioista maukkaita cole slaweja, istuisin kuistilla katselemassa huimaavia auringonlaskuja. Aamuviileällä ratsastelisin tomuisessa maassa haistellen mitä tuulet tuovat tullessaan. Osallistuisin tilkkutyöpiireihin joissa tärkeintä yhteisen yhteisön pönkittäminen, lähtisin talkoisiin, kävisin countrytansseissa, opettelisin soittamaan huuliharppua. Belgialainen mies saisi soitella kitaraansa pimeinä iltoina tähtien valossa. Joskus järjestäisimme pihabileet jossa grillaisimme kokonaisen porsaan ja paikallinen kantribändi soittaisi pitkälle aamuun. Tanssisin jalat rakoille buutseissani.

Voisi ranchini olla myös Montanassakin, kalliovuorten jylhissä maisemissa. Ihana nimi tälläkin "Wolf Springs Ranch".

Meri
Voisin hyvin elää myös jossain suuren meren rannalla, niin että talon kuistilta laskeutuisi leveät puuportaat suoraan vaalealle hiekalle. Aina tuulisi ja aallot löisivät rantaan kuohuvina. Nukahtaisin ihanasti niiden ääniin. Tuuli puhaltaisi sisään avoimista ikkunoista ja pelmuttaisi ohuita verhoja keveästi, sisällä olisi viileää ja raikasta meren tuoksun kyllästämää. Kun katsoisin merelle näkisin avaa loputtomiin, joskus öisin ohilipuvien laivojen valoja. Aamun tullen kävisin aarrekävelyllä katelemassa mitä kivaa aallot ovat minulle yön aikana tuoneet. Naapureita ei olisi lähellä, talon sisustus olisi pelkistetty koska tärkeintä olisi hajut, maut ja ulko. Tässä talossa leipoisin paljon suuressa viileässä kivitasoisessa keittiössä. Leipoisin leipäsiä, limppuja ja rieskoja. Pullaa, kakkuja ja pikkuleipiä. Laittaisin aikaavieviä illallisia katsellen ikkunasta merelle ja tarjoilisin ne ulos terassille punaviinin kera. Kynttilöitä lasilyhdyissä, simpukankuoria ja ajopuita.

Aarteita

Toinen elämä

Joskus haaveilen että olisin perienglantilainen kartanonomistaja. Sellainen jonka kartano olisi vanha ja vetoinen, että iltaisin pitäisi istuskella takan ääressä juomassa rommitoteja. Lääniä olisi silmänkantamattomiin, päivät kuluisivat lampsimalla kumppareissa ympäriinsä, tiluksia tarkistamassa. Vaatetuksena olisi kauhtuneet ratsastushousut, virttynyt hihansuista rispaantunut villapusero jonka päällä burberry-kuvioinen tikkitoppaliivi. Seurana muutama vinttikoira ehken. Iho olisi ahavoitunut kaikesta ulkoilmasta mutta kunto olisi pelottavan rautainen. Periaatteessa kuvaan kuuluisi kivääri kainalosta roikkumassa, mutta minulta se jäisi kotiin.

Suuri talli olisi tietenkin ja kenties myös lampaat. Pitäisihän päästä ratsastamaan nummilla tuulisina tummina päivinä ja tarkastamaan onko elikot omilla mailla. Ja valvoa pitkinä kevätöinä eläinlääkärin kanssa lampomista (eläinlääkäri olisi tietenkin Herriotia muistuttava sydämellinen heppu). Osaisin muitta mutkitta hoidella verisimmätkin hommat.

Puutarhaa hoitelisin silleen että se olisi rönsyilevä ja runsas. Tarjoilisin siellä terästettyä iltapäiväteetä ja skonsseja naapureille, jotka ratsastaisivat sopivasti iltaviiden aikaan kumppareissaan hollille, tallilta haisevina ja multaa kynsien alla. Keskusteltaisiin hevosten hoidosta ja kirjallisuudesta. Osallistuttaisiin kaikki suurimman kurpitsan/tomaatin/munakoison/jne kilpailuun ja kadehdittaisiin toisten menestystä kohteliaasti.

Joskus ajaisin lähinpään kylään Land Roverillani ja ostaisin paikallisia juustoja, pekonia, makkaroita ja munia ruokakomeron täytteeksi. Ruokakomeron joka pullistelisi Heinzin tölkkipapuja tomaattikastikkeessa. Täydentäisin alati hupenevan rommi-viskivaraston. Kävisin lounaalla paikallisessa pubissa, söisin hyvällä ruokahalulla munuaispiirasta ja joisin pitkän oluen. Postittaisin kirjeet lapsilleni sisäoppilaitoksiin. Tervehtisin kyläläisiä ja keskustelisin säästä indeed. Vastustaisin ketunmetsästystä ja kulkisin hankalan ämmän nimellä ja olisin siitä helskatin ylpeä. Minua kuitenkin siedettäisiin koska leipoisin seudun parhaat sponge caket ja säilöisin äkäisimmät pikkelssit.

Paikaksi kävisi mainiosti tämä Bosham Manor Chichesterissä.

Mökkietiketti

Minulla on ollut onnea kun isovanhempani hankkivat kesämökin ennen syntymääni. Ensin he rakensivat saunarakennuksen jonka reilun kokoisessa kammarissa pystyi hyvin koko perhe yöpymään. Kammarin turvin he rakensivat sitten päärakennuksen jossa on keittiö, olohuone ja kaksi makuuhuonetta. Siinä vaiheessa kun putkahdin maailmaan äitini ja isäni omistivat puolet paikasta ja asustivat saunakammaria. Myöhemin rakennettiin erillinen savusauna ja entisestä saunasta tuli toinen makuuhuone saunakammarille kaveriksi. Kaikki mahdolliset kesäkuukaudet asuimme mökillä, elin kuin pellossa mummin ja ukin kanssa vanhempien ollessa töissä. Niitä unohtumattomia loistavia lapsuuden kesiä. Kasvoin saumattomasti kiinni paikkaan ja se on edelleenkin minulle maailman tärkein. Mökillä lataan akkuni ja rentoudun ihan oikeasti (anteeksi aiheen toisto, mutkun...)

Mummini oli tarkka käytöstavoissa ja opetti minulle tiukasti mökkietikettiä. Ja niin opetti äitinikin. Minusta tämä etiketti pitäisi olla selkärangassa jokaisella suomalaisella joka mökillä meinaa aikaa viettää. Kuulostan varmaan tiukkapipoiselta ämmältä mutta mökillä olo on minusta jotenkin niin pyhä henkireikä että se on suotava jokaiselle omassa rauhassaan. Suomalaisten etuoikeus niinkuin vaikka jokamiehenoikeudet.

1. Jos naapurit menevät saunasta alastonna uimaan on kohteliasta vähintään kääntyä heihin selin, mielellään poistua paikalta. Ihan vaikka naapurit olisivat aika kaukanakin. On äärimmäisen tärkeää antaa jokaiselle saunarauha.
2. Mökkiradio on helvetistä. Jos ei kestä luonnon ääniä ja hiljaisuutta, voi hankkia vaikka siirtolapuutarhan. Pysyä kotona. Ostaa korvalappuradio. Tehdä mitä tahansa mutta olla ottamatta radio huutamaan aamusta iltaan laiturille. Mökkiradiota voi soittaa sisälläkin. Mikään ei ole kamalampaa kuin kuunnella vaimeaa ja jatkuvaa jenkkaa naapurin radiosta kun itse haluaisit olla rauhaisessa Zen-tilassa ja nauttia laineiden liplatuksesta. Tästä kävimme kiistaa kun olin teini ja halusin kuunnella musaa jatkuvalla työnnöllä. Ei onnistunut. Nyt ymmärrän miksi.
3. Joka ilta ei tarvitse vetää örvelökännejä. Jos on ihan pakko niin ne voisi myös vetää sisätiloissa, eikä rähistä, mylviä, pöllöillä aamuyöhön pihalla niin että tyyntä järveä pitkin myös vastarannan asukkaat saavat nauttia juhlinnasta kymmenen kilometrin säteellä. Kukaan ei nuku ja joutuu kitkeräksi lisäksi kuuntelemaan perheriitoja joka ilta. Toki bilettää saa, mutta jos se on jokailtaista, voisi mökin ovet lukita alkuillasta sisältäpäin ja heitta avaimella vesilintua.

Tällä etiketillä pärjää minusta mainiosti. Kovin yksinkertaisia asioita, joita ei mielestäni pitäisi joutua erikseen selventämään, niiden tulisi olla ihan maalaisjärjessä.

Mutta todellisuus on toinen. Entinen mökkinaapurimme rakensi jumalattoman pitkä laiturin niin että se sojotti ojossa kuin kipeä sormi meidän rantamme suuntaisesti (meidän mökkimme on niemellä ja heidän lahdessa). Laiturin pähän hän rakensi penkin, senkin niin että pystyi mutkattomasti istumaan penkillä koko päivän katselemassa suoraan meille. Hän veti viinaa aamusta iltaan, soitti mökkiradiota ja notkui päivittäin sopertelemaan juttujaan meille. Naapuri helvetistä. Tätä onneksi kesti vain pari kesää kunnes viina vei miehen...

Uusimmat naapurit olivat paikalla juhannuksen seutuun, vetivät örvelökännejä joka yö ja riitelivät katkeria kovaäänisiä perheriitoja lasten leikkiessä rannalla. Sen lisäksi he erityisesti kerääntyivät katselemaan joukolla jos joku naapureista tuli uimaan. Onneksi meidän saunaranta on niemen toisella syrjällä.

Joskus mökkietiketti voi tulla tielle. Se on niin syvällä monissa meissä, että yhdessä kiristelemme hampaita kaikessa raivokkaassa hiljaisuudessa, mulkoilemme hyytäviä silmäyksiä etikettömiin naapureihin. Kukaan ei ota ja mene juteleman häiriköiden kanssa. Kukaan ei järjestä kuutamoriviä uintireissulla. Kukaan ei huuda yöhön että nyt hiljaa pe**ele! Kun se olisi etiketin vastaista. Ei siinäkään ole kyllä järkeä.

Kielikuva

Olen varmasti kirjoittanut jo useinkin että pidän englantilaista dekkareista. Luin juuri erästä Reginald Hillin kirjaa, Dalziel-Pascoe-sellaista ja ilahduin uudelleen ja uudelleen kielikuvista, kuten aina. Erästä naista Dalziel kuvasi näin: "Kuin tulikuuma hillomunkki, joka on juuri nostettu kattilasta ja pyöritetty sokerissa. Ihana." Kuvailisipa minua joku joskus näin, paras kohteliaisuus ikinä minusta.

Sitten minun on koko päivän tehnyt mieli kuumantuoretta hillomunkkia (sitä leivonnaista siis)...

Ministi asuntomessuista

Taannoin keskustelin erään pitkänlinjan sisustusuunnittelijan kanssa asuntomessuista ja hän mainitsi ettei ole viitsinyt vaivautua niille mestoille enää muutamaan vuoteen. Kuulemma homma muuttui niin että sisustukset kustantaa pääasiassa jotkin harvat suuret talot (esim. K-rauta) ja siksi kaikki materiaali monissa sisustuksissa sama ja valikoima vähäinen. Painotus on pintamateriaaleissa ja yksitoikkoisuus johtuu myös siitä mitä halutaan erityisesti promota. Ennen sisustukset tekivät sisustussuunnoittelijat, jotka haalivat herkkuja vuoden aikana ympäri maailman ja talot olivat työnäytteitä joihin panostettiin hartaudella. Silloin touhu oli vielä kiinnostavaa ja persoonallista.

Käväisin juuri Kuopion asuntomessuilla ymmärsin että asiassa saattaa hyvinkin olla perää. Miltei kaikissa taloissa lattiamateriaali oli samaa valkeaa kuultolakattua puulattiaa matkivaa laminaattia, kaappien ja tasojen materiaali ällöä puuviilua tummana, tai vaaleana, ja kaakelit uutta suurikokoista suorakulmiota. Yleisvaikutelma oli mielestäni monissa taloissa halpa ja laaduton. Ja puuduttava. Itse talojen arkkitehtuuri oli vielä jokseenkin erilaista ja kivoja pohjaratkaisuja oli paljon, tosin niissäkin toistoa. Paljon pikkuruisia huoneita, kapeita portaita pienissä tiloissa, lasikaiteita joissa miljoonia sormenjälkiä, paljon minikerroksia ja tasoja. Mutta joissakin erityisen ilahduttavia ikkunaratkaisuja ja rantatalojen upea maisema oli osattu tuoda herkullisesti sisälle. Ja toki mukana oli muutama muukin kiva ja erilainen kokonaisuus.

Kuvia en voi tänne laittaa, mutta suosikkini sentään; Villa Valo ja Kusti. Molemissa aivan ihanat ilmavan valoisat ikkunaratkaisut, Valossa maisema otettu ihanasti osaksi taloa ja Kustissa kaunista puutaidetta.

Ken siellä meinaa vielä käydä, heille kolme vinkkiä: kannattaa ostaa messuluettelo ja etsiä etukäteen kivoimmilta vaikuttavat talot, muuten toistoa ei jaksa, parasta energiaa ei riitä herkkuihin. Toisen vinkin mukaan kannattaa paikalle ehtiä heti kun ovet avataan, ja aloittaa kierros ns. väärästä päästä, silloin saa talot kiertää yksinään puoliväliin saakka. Kolmantena suositus mennä alueelle Kuopion satamasta laivalla, kaunis saarimaisema elähdyttää ja kokemus kruunaa mukavan kesäpäivän vieton.

MadeBy

Rantakoski Designsilla on oma kauppa MadeBy-sivustolla. Jokos olette käyneet tutustumassa? MadeBy on viime keväästä saakka toiminut suomalainen verkkokauppa joka tarjoilee laadukkaita ja uusia design-tuotteita useilta eri suunnittelijoilta. Lisäksi se on paljon muuta, taitelijoiden tekstejä ja haastatteluja Blogi-osiossa, hauskoja tempauksia ja tapahtumia.

Kuun 28-29 päivä, Helsingin Design-viikon aikana järjestettävässä Design Marketissa Kaapelitehtaalla, Madeby:llä on oma Design-osasto, showroomeja, näyttely, muotinäytös ja muuta hauskaa juhlintaa. Osallistun sinne omalla osastollani ja odotan tapahtumaa malttamattomana (lisää infoa lähempänä tapahtumaa).

Lisäsin sivupalkkiin MadeBy-napin. Klikkaamalla siitä pääsee sujauksessa siirtymään MadeByn sivuille ja lukemaan lisää. Päivitin myös omaa kauppaani ja lisäsin Glamouria "Sisustus"-osioon, sekä "Laukkuihin". Jään itse usein koukkuun kun uusia päivityksiä, tai suunnittelijoita esittäytyy. MadeBy on ihania asioita pullollaan ja kasvaa päivä päivältä.

Oma koti-lehti

Yksi kevään kiireprojekteistani oli kuvaukset Oma koti-lehteen. Kyseessä oli kauniin rintamamiestalon remontti nuorelle perheelle. Ensimmäinen osa ilmestyi heinäkuun alussa kesän tuplanumerossa, artikkelissa "Läpikulkupaikasta tuli upea kesähuone".

Kuisti sisustettiin jo remontoitu kuisti tekstiilipainotteisesti. Projekti oli hirmuisen hauska kokonaisuudessaan, sain vapaat kädet suunnitella tekstiilit, aloitin tekemällä luonnokset joista talon emäntä, sekä sisustussuunnittelija Ulla Solasaari-Pohjanpalo valitsivat mieleisensä. Minulle oli alusta asti selvää että Sitrukset sopisivat tilaan loistavasti ja asiakkaat olivat iloisesti samaa mieltä. Kankaita oli ilo maalata ja lopputulos on onnistunut, hurmaavan raikas kesätila.

Klikkaamalla kuvat suuremmaksi, näkyy paremmin tekstikin.

Korjaus artikkelin erääseen kuvatekstiin jossa mainitaan verhojen ompelutyön hinta, kyseessä on kuitenkin verhojen koko kustannus.

Kuvat Katja Harviainen.

Japanista

Japanin malliston kehittely oli hauskaa, jouduin miettimään asioita taas hieman erilailla ja se on aina toivottua vaihtelua. Agentin ohjeistus oli että japanilaiset pitävät hauskoista asioista, voimakkaista väreistä ja mukana on oltava pieniä asioita.

Myös tuotteen lopullinen pakkaus ostavalle asiakkaalle on mietittävä tarkkaan. Japanilaiset kuulemma rakastavat kauniita ja huolellisia pakkauksia, ja heille on tärkeää jollakin tavalla nähdä että tuote on uusi, käyttämätön. Mietimme että jokaisen tuotteen ympärille olisi hyvä kiinnittää kaunis nauha johon tuotekorttini kiinnitetään. Ikäänkuin paketti ilman paperia. Jokaisella jälleenmyyjällä on kuitenkin omat kassisysteemit joten sen puolen sain jättää heille.

Lisäksi jouduin miettimään kokoasioita. Tiiviissä asuvat japanilaiset eivät ehkä omaa 6-8 hengen ruokailupöytiä, tai suuria kulmasohvia. Tai sohvia laisinkaan. Monet elävät perinteisissä tyhjissä huoneissa joiden kaapeista otetaan esille futonrullat nukkumista varten, tai vedetään esiin pöytä ruokailua varten. Mutta samalla on tärkeää että tuote ei ole japanilainen, että se on selkeästi suomalainen, länsimaalainen. Muuten tuotteen kiinnostavuus ja uutuus kärsii. Niinpä tein kankaista hieman pienempiä kuin 1,45 m x 2,5m länsimaalainen standardi, ja muut tuotteet annoin olla normikokoisina. Mielenkiinnolla odottelen kuinka koot otetaan vastaan.

Ajan vähyyden vuoksi valitsin jo olemassa olevasta mallistostani yhden kuosin; värien ja hauskuuden vuoksi Sitruksen. Syksyllä olisi enemmän aikaa tehdä toinen laajempi mallisto ensimmäisen perään. Sitrus on ollut ikisuosikki ja toivon että se olisi sitä myös Japanissa. Väreiksi valitsin kirkkaan punaisen ja pinkin, kirkkaan sinisen ja turkoosin, lisäksi murretumman syvän mustikan ja vaalean harmaan. Kokeilun vuoksi otin mukaan myös murrettuja värejä, toiveissa siintää että seuraavassa mallistossa olisin jo hieman viisaampi mistä Japanissa pidettiin.

Kuvia muutamista malliston pienemmistä osasista:

Mustikan sininen kattauskaitaliina.

Hauskat muotoonommellut tabletit, kahdessa koossa:

Suurempi illalliskoko,

ja pienempi aamiaiskoko.

Värityksiä limen lisäksi sitruuna,

ja appelsiini.

Hauskana lisäyksenä kattaussarjaan kuuluu lasinaluset,

ja pannumyssyt; suurempi perhekoko ja yhden ihmisen teepannulle sopiva pienempi koko (agentin suositus)

Keittiön somistukseksi patakinnas ja muotoon ommeltu patalappu.

Jättityny lattiaistumiseen, koko 65cm x 75cm

Pienempi lattiatyyny joka sopii myös sohvalle tai sängyn päälle, koko 65cm x 65cm.

Pitkulainen sisustustyyny, koko 40cm x 60cm.

Kuvat Jani Miikkulainen.

Kuvat eivät ole oikeassa mittasuhteessa, blogiohjelma tuntee harmillisesti vain kolme eri kokoa.

Ramotswe, hämähäkit ja Afrikka

Kiireeni on mukahellittänyt. Sain Japanin malliston tehtyä, kuvautettua, katalogitettua ja painatettua (aaaah). Nyt minulla on kokonainen kuukausi aikaa saada näyttely valmiiksi. Kuukausi tuntuu kovin pitkältä ajalta, vaika tietenkään se ei sitä ole, ja järisyttävä kiire siintää tulevaisuudessa. Siitä huolimatta minulla on mielestäni aikaa ottaa rennosti nyt. Ainakin muutama päivä. Pitäähän akut ladata, kerätä pähkinät talven varalle, voimistaa energiatasot.

Aloitin viettämällä erityisen laiskan sohvapäivän katsomalla läpi kaikki tallennetut Mma Ramotswet. Pidin niistä kovasti, erityisesti koska sain katsoa kaikki putkeen, pääsin mukavaan Ramotswe-flowhun. Botswanan maisemat ja kaupunki (siis se osa joka oli päässyt filmille) näyttivät kauniille ja kutsuville. Värit ihanille. Olisipa ihana käydä visiitillä.

Sain hauskan muistuman Belgiasta jossa opiskelin yhden vuoden hollannin kieltä muiden maahanmuuttajien kera. Erityisesti nuoreen naiseen nimeltä Happy joka oli kotoisin Botswanasta ja puhui juuri samanlaista englantia kuin ramotswen näyttelijät. Hidasta ja jollain lailla liioteltua. Hänen piirteensäkin olivat varmaan hyvin Botswanalaiset koska monilla sivunäyttelijöillä oli samat uljaat korkeat poskipäät ja kauniit leveät viirut silmät. Minulle oli kurssilla ällistys että sellaista englantia puhutaan oikeasti, virallisena kielenä. Luulin ensin että se oli vain Happyn oma tapa puhua. Kuulostaa hauskalta minusta.

Minulla on aivan hölmö fobia, hämähäkit. Tiedän että se on hölmöä mutta mikäs teet. Tiedän myös etten ole ainoa naisihminen joka kärsii samasta hölmöydestä. Muun muassa ystäväni H, joka siitä huolimatta lähti Beniniin muutamaksi kuukaudeksi kirjaamaan ylös Beninin alkuperäiskieltä jolla ei vielä ollut kirjoitusasua. (Neiti H on kielitieteilijä, ja tulvillaan mielenkiintoista tietoa kielien kehityksistä*). H oli varannut mukaansa kaksi paria kenkiä, toiset käyttöön ja toiset sitä varten että niillä olisi hyvä listiä suuremmatkin hämähäkit. Sattuipa sitten eräänä päivänä että "suuri kamala panssarimainen hämähäkki" oli leiriytynyt juuri tappokenkien viereen, eikä uskallus riittänyt lähestyä niitä. H meni ulos hädissään hakemaan paikallisen ystävänsä apuun, naisihminen hänkin. Ystävä palasi salamana ulos huudon siivittämänä. Samaa kokeili muutama muukin nainen, samalla lopputuloksella. Lopulta paikalle haettiin mieshenkilö joka marssi huoneeseen murskasi otuksen paljaalla jalallaan ja poistui paikalta (täten tuli todistettua että fobia on todella yleismaailmallinen ja enimmäkseen naisväestöön pesiytynyt).

Tätä mietin aina kun ajattelen että olisipa kiva päästä esimerkiksi juuri Botswanaan.

Mutta tämän takia kestäisin hämähäkitkin.

*) Neiti H kävi juuri vierailulla luonamme, ja kertoi miten aakkosemme ovat alunperin muodostuneet. Esimerkiksi kirjain A on alunperin ollut tärkeä merkki jolla on merkitty kuinka monta härkää kenelläkin on. Aikojen saatossa merkki on kiepahtanyt toisin päin ja yksinkertaistunut. B puolestaan on ollut merkki taloista, sellaisista yhden huoneen savineliöstä jonka katolla on savimuurein reunustettu terssi. G merkki kamelista jne. Mielenkiintoista. Paljon terveisiä H:lle!