torstai 31. tammikuuta 2013

Hauskuuksia

Kallion kätköissä varsin ankealta vaikuttavassa tilassa, kerrostalon alakerrassa, sijaitsee yllättävä ravintola Soul Kitchen. Ravintola tarjoaa Jenkkilän etelävaltioiden lohturuokaa muhevan musiikin kera. Paikka on ollut pitkään aivolistallani ravintolana jonne pitää ehdottomasti joskus mennä. Juhlimme eilen syntymäpäiviäni belgialaisen miehen kera, siinäpä viimein hyvä tilaisuus Soul Kitchenille. 

Seuraa ravintolakriitiikkiä:

Aloitin illan juomalla banaanipirtelön jäkiruokalistalta. Minusta juuri oikea aloitus hyvälle juhla-aterialle, eikö?  Siinä samalla oli kivasti aikaa tsekkailla listaa. Rakastan mausteisia lohturuokia joten odotukseni olivat sangen korkealla.

Grillikyljet ovat annos jota maistan aina kun on tilaisuus, ja niiden tuottama ilo vaihtelee paljon. Joskus ribsit ovat liian kuivia, tai 'kovia', koostiksen tulisi tietenkin olla sellainen itsekseen luista irtoileva. Soul Kitchenin Bbq Ribsit olivat juuri ihania mureita, nam. Toinen yleinen ribsien ongelmakohta on maustekastike, hirvittää että se on vaisua. Soul Kitchenin bbq-kastike oli erinomaisen hyvää mutta niin ohkaista ettei se kunnolla tarttunut kylkiin dipattaessa. Siispä tahmeanpimakka maustepläjäys jäi hivenen vajaaksi. Onneksi omalla lautasella voi tulpa-tripladipata. Annos oli kooltaan niin mahtava etten saanut siitä syötyä kuin puolet. Osasyynä ehkä alkupaloiksi nautitut valkosipuli-parmesaani-leivät (perusihania). Belgialainen mies söi Soul House Steakin ja piti kovasti kastikkeesta. Muu oli kuulemma perusannosta mutta hyvä kasti pelastaa aina pelin. Jälkkäriksi jaoimme syntsäkakun korvikkeeksi brownie-annoksen, olimme niin täysiä ettei omaa jälkkäriä kyennyt. Sitä alkupirtelöähän ei lasketa. Brownie ei ollut mielestäni aivan brownie, ei siis sellainen paksu syntisen tahmean kostea, vaan ohut ja mureneva, paljon pähkinää. Mutta se oli varsin mainio suklaakakun pala jätskillä.

Hyvän seuran lisäksi iloitsin blues-soul musasta. Pidin hauskoista ruokalistoista jotka löytyivät levykansien sisältä. Palvelu oli kivaa ja tehokasta.

Sanoisin kokonaisuutena että idea on huikea mutta mieleen hiipi tunne että ydinajatus on päässyt hiukkasen väljähtymään matkan varrella ja jotain konseptin kultaisinta ydintä olisi karannut? Odotin kyllä paljon, myönnän (olen kulinaari-herkkuperse ja eteläjenkkilän keittiö on lähellä sydäntäni), ja jos vertaan perusravintolaan Soul Kitchen pärjää joukossa todella mainiosti. Sain hyvää ruokaa ja suosittelisin ystävillenikin paikkaa, silti toivoisin että kokit tekisivät matkan Mississipin varrelle ja saisivat sieltä lisää kipinää makumaailmaan, sen särmään ja autenttisuuteen. Saisi sen jonkin extraextraihanan vielä pisteeksi i:n päälle.


Ribsit, kuvassa ei näy mutta kylkirivejä on pinkassa peräti kolme.


 Soul House Steak


 Maukkaat alkupalaleivät

Päivän seuraava hauskuus:

Olin pyytänyt lahjaksi liput Thaïs-oopperaan (sinne vaapahtelimme ravintolasta). Oopera oli ihana, se oli sangen visuaalinen ja kiinnostava katsoa, erityisesti tekstiili-immeisen silmin, kaihosin päästä hypistelemään vaatetuksia takahuoneeseen. Värit huikaisevia punaisia, terrakottaa, keltaista, oranssia, okraa, kullan kimalletta, syvää turkoosin vihreää, sinistä, kerroksia, tekstuureita. Musiikki oli hyvää vaikka ei sijoitukaan aivan lempparioopperoitteni joukkoon. Thaïsin teema on kuulaan kaunis. Olen sikäli helppo ooperavieras, tai minkä tahansa livemusan vieras, että nautin esityksestä aina vaikka musiikki ei olisikaan juuri lempigenreäni. Livemusa kiehtoo aina. Nyt ei ollut mitään valittamista, olin fiiliksissä, välillä ihan kylmänväreliikuttunut.

Väliajalla kilisteltiin shampanjaa ja ihmetteltiin että paikkoja oli paljon vapaana vaikka oli vasta esityksen toinen ilta. Tiesitekö että oopperaan pääsee hattuhyllylle 30 eurolla ja korkeanpaikankammoisille alemmalle parvelle 46 eurolla? Vanhempiin tuotantohin arkipäivisin 14 eurolla. Ja matalille tuoleille saapi talon puolesta korotustyynyt! Lähtekäähän elähtymään sieltä kotisohvilta. Minäkin sain sohvaperunaruumiini ja -silmäni ylös, oli todella sen arvoista.

 Virittelyä

Ihmiset alkavat hiipiä paikoilleen, näin tyhjää ei sentään ollut h-hetkellä.


Thaïsin teema


Lapsena haaveilin että minusta tulisi isona orkesterin patarumpujen soittaja. Pehmeän pampulaiset kapulat ja jättimäiset rummut joista lähtee ihanaa pehmeää jylinää olivat vastustamattomat. Toinen vaihtoehto oli olla harpisti. Harpun ääni oli niin lumoava ja ranteiden siipimäiset liikkeet ihanat. Ei sitten tullut minusta kumpaakaan, mutta ilolla katselen molempia edelleen.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Potut

Kävin tänään silmälääkärillä. Toimitus jota olen (huonojen uutisten pelosta) lykännyt jo pidempään. Joskus kun luen kirjaa näen teksin päällä tuhrun, sellaisen samean läntin joka tietenkin aiheuttaa sen etten näe tekstiä kunnolla. Yliaktiivisen mielikuvituksen omaavana (muutamia aamuyöntunteja asiaa pohtineena) olen jo miettinyt mitä työtä sitten oikein voin tehdä kun olen sokeutunut. Silmäpohja rappeutunut. Kaihileikkauksen jälkeen. Eriasteisina siirtymävaiheina matkalla siihen sokeuteen. Tms. Onneksi on äänikirjoja, onnistuisikohan keraamikko-kuvanveistäjän hommat, sääriin jääkiekkosuojukset, kyllä kuulo sitten paranee, koira olisi kyllä ihan kiva. Tms.

Yllätys on etten olekaan sokeutumassa. Minulla on silmämigreeni. Olettekos kuulleet sellaisesta? Minulle ainakin ihan uusi termi. Että tyypeillä joilla on migreeniä voi olla myös kivutonta migreeniä jolloin oire on vaan jonkinsortin silmäoire, sellainen jota em. tyypillä kipumigreeninkin kanssa esiintyy. Niin että migreenilääkettä huiviin vain jos juuri silloin on pakottava tarve lukea tai askartaa jotain tarkempaa silmänäköä vaativaa. Helpotus oli kyllä.

Lisäksi kuulin että oikea silmäni on sohvaperuna. Tiesin kyllä itse olevani sohvaperuna, mutta että osa ruumiistani voi olla lisäksi erikseen, omana itsenään, sohvaperuna. Torta på torta?

Sohvaperunasilmää ei kuulemma voi jumppauttaa, mitä sohvaperuna kokonaisitselle kuuluisi tehdä. Kiva sikäli ettei tullut ylimääräistä painetta liikuntaan enää tästä.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Kovaa kamaa

Luin tänään Facebookin I fuckin love science-sivulta että Marie Curien muistiinpanot ovat edelleenkin niin radioaktiivisia että niitä voi käsitellä vain suojavermeissä.  Noita sangen arvokkaita muistikirjoja ja lappusia säilytetään järeissä lyijylaatikoissa. 

Hatunnosto naiselle jonka paperitkin hehkuvat yli sadan vuoden jälkeen. Siellä hän on labrassaan tutkiskellut ja kehitellyt tyynesti (tai mistä minä tiedän miten tyynesti) teesejään kaikenmoisten gammasäteiden loimotuksessa (tai jotain sinnepäin). Kävellyt kotiin Pariisin katuja pitkin suukottamaan pieniä tyttäriään.

En taida enää valittaa kun pyyhkeitä etsatessani joudun käyttämään paineistettua hengitysmaskia.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Kesäinen maku

Ylenpalttinen aurinko sai minut ajattelemaan kesää ja haaveilemaan kesäpäivistä kesämökkillä. Jälkkäreistä puhuminen pyöräytti pölyjä unhoitetuista asioista ja nämä kaksi yhdessä muistuttivat etten koskaan postannut kesällä leipomaani karppia raparperipaistosta n:o 2. Ykkösen postasin aikaisemmin täällä. Kakkosesta tuli ikisuosikkini ja resepti soveltuu maniosti omppupaistokseenkin, vihreistä Granny Smitheistä voipi tehdä ettei tarvitse odotella kesään saakka. (Sivumennen sanoen en voi sietää kun jotkut sanovat kakonen kakkosen asemasta. Mikä ihmeen ka-konen, sana putoaa vahingossa sanojan suusta ennenkuin se on valmis, puolitekoisena ja kesken. Haluaisin tunkea sen takaisin valmistumaan.) 

Karppi raparperipaistos, se kakkonen.

Pohjalle:
4 suurta raparperinvartta kuorittuna ja paloiteltuina
4 rlk karppisokeria (jota saa nykyisin onneksi ihan maitokaupasta)
4 tl kanelia

Murustus:
150g voita
1,5 dl karppisokeria
2 dl mantelijauhoa
1 dl sokerijuurikashiutaleita (ehdoton aines tähän herkkuun, sitä saa tilattua ainakin täältä)
2 rkl psylliumia (saa maitokaupasta pienessä purkissa leivinjauheen vierestä, tai tilaamalla ylläolevan linkin putiikista suuremman määrän)
1 tl leivinjauhetta
Ripaus aitoa vaniljaa (sitä tummaa ruskeaa kahvinporojen näköistä)

  1. Voitele vuoka.
  2. Paloittele raparperit ja sekoita sokeri kanelin kera paloihin. Kaada vuokaan odottelemaan.
  3. Sekoita murumassan ainekset yhteen ja ripottele raparperien päälle.
  4. Paista 175 asteisessa uunissa kunnes murustus on kevyesti ruskistunut ja raparperit kuohahtavat pikkriikkisinä kuplina.
  5. Anna jäähtyä hiukan ja tarjoile kotona tehdyn jätskin tai vaniljakastikkeen kera. 

Perinteinen (ja se oikea) vaniljakastike:
6 dl maitoa, kermaa, tai kermamaitoa (saa valita miten täyteläisen kastikkeen haluaa)
6 keltuaista
1-2 vaniljatankoa
2 rkl karppisokeria

  1. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siitä veitsenkärjellä siemenet. 
  2. Lämmitä maito, kerma, tai kermamaito hitaasti haudutellen vaniljatangon ja siementen kera kunnes homma lopulta kiehahtaa.
  3. Jäähdytä kannen alla hiukkasen ja poista sitten vaniljatangot.
  4. Vatkaa keltuaiset karppisokerin kera vaahdoksi. 
  5. Kaada kermamaitoa ohuena nauhana keltuaisvaahtoon koko ajan vatkaten. Kun seos on tasaista kaada se takaisin kattulaan ja keitä hitaasti kunnes kastike on ihanan samettisen paksua. 
  6. Jäähdytä jääkapissa kelmun alla.
Sitten vinkki. Vaniljakastikkeesta tulee niin hyvää että se saattaa loppua kesken. Näin kävi meille. Että raparperipaistosta jäi kastikkeen jälkeen vielä hiukan. Itseasiassa kastike oli paistoksen kanssa niin hyvää että muistin valokuvaamisen vasta kun tämä paistoksen jämä oli vuoan reunalla ja kastike viimeistä pisaraa myöten nuoltu kannusta. Niin, tiedän, taas.



Kyytipoikana tuoksuvaa kahvia, hyvää seuraa ja tämä ihana maisema. 
(klik)



lauantai 19. tammikuuta 2013

Puhtaalta sohvalta

Zaijai kun aurinko paistaa! Ihanaa, valoa, kirkkautta, säkenöintiä. Mitä parhain reippailupäivä! Ja minä aion viettää tämän reippailupäivän sohvalla pyjamassa, hahaa, törkeän laiskana. Niin juuri. Pitäkää suksenne ja luistimenne, täällä ei vaihdeta edes päivävaatteita päälle.  Aamupalalla söin suklaakakkua vaniljalaten kera. Olen ratkiriemuissani tällaisista sopimattomista valinnoista. 

Telkasta löysin uuden koukutuksen, Top Chef Just Desserts. Sen katsominen sopii parhaiten suklaakakkuaamupalalle.  Olen haltioitunut ohjelmasta, siinä kirjaimellisesti loihditaan-taiotaan jälkkäreitä ja leivonnaisia aivan äärimmäisen toisella tasolla millä minä olen tottunut noita herkkuja ajattelemaan ja maistelemaan. Kilpailijat tekevät omia mielikuvitusellisia suklaakonvehteja (alkaen rouhimalla kaakakopavut) täytteenä kaikenlaista jännittävää. Jälkiruokalautasilla lepäilevät herkästi rullat ja lehdykkeet, paperinohuet koristukset ja kerrostukset ja monimuotoiset tekstuurit. Mestarit puhuvat aineksista joista en ole kuullutkaan, ja puhuvat niin hellyydellä ja innolla, käsittelevät höyhenen keveästi raaka-aineksiaan. Äärimmäisen kiehtovaa. Ja mikä parasta tuomarina on Top Chef Masterseista tuttu Hubert josta hehkutin hiukkasen jo aikaisemmin. Ainoa miinus on amerikkalaisohjelmien ketuttava ja erittäin tylsiinnyttävä selkäänpuukotus jota tietenkin amerikkalaisohjelmien tyyliin viljellään mahdollisimman paljon. Mitä idioottimaisempi riita, sitä enemmän siitä puristetaan irti. Tuollaiset kohdat kannattaa telkasta mykistää (suosittelen) niin ohjelmasta pystyy nauttimaan. Jos et ole jo tsekannut, uusi kausi alkoi juuri AVA:lla. Itse seuraan ohjelmaa Katsomosta. 

Viime viikon koulutuspäivän inspiroiva kouluttajamiesmän suositteli että jokainen päivä pitää aloittaa niinkuin alottaisi kaiken uudelleen. Puhtaalta pöydältä ja innostuneena. Minusta laiskottelupäiväkin tulee aloittaa näin. Ensinnäkin  minulla on ihan oikea vapaapäivä. En ole enää sairas. Olen laiska koska saan olla laiska (yeah!). Minulla on uusi pyjama ihanan pehmeästä aineksesta, se on muikean oranssi. Tuoretta kahvia pannu puolillaan. Belgialainen mies nukkuu vielä (siinä on toinen joka osaa ottaa laiskottelupäivät). Kissa kerällä kainalossa, sen nenä viheltää vienosti syvän unihengityksen tahdissa. Uusin Anne Cleevesin dekkari odottaa puolivälissä. Illalla ehkä vuokraan On The Road-leffan netistä.  Eipä hassumpi uusi päivä, ei.




maanantai 14. tammikuuta 2013

Kiireessä katoaa pää

Nonni, hyvää uutta vuotta ystävät ja kylänmiehet! Hengissä ollaan edelleen, vaikka piti ihan tarkistaa miten tuon seikan kanssa onkaan. Sain viime metreillä viimeisten myyjäisten kohdalla, viikkoa ennen joulua, mojovan flunssan ja sairastan vieläkin sen rippeitä antibioottien kera. Nukun 12 tuntisiä öitä ja nokkaunia päivällä. Luen kanssasisarten päivityksiä Facebookista ja miltei jokainen parantelee flunssaa tai jotain muuta vaivaa rankan syksykauden jälkeen. Minullakin tämä on jo kolmas vuosi että tammikuun alku menee sairastaessa. Pitäisiköhän tämä lisätä jo yrityksen vuosikalenteriin että joulun ja alkuvuoden lomaviikot ovatkin sairastusviikkoja. 

Syksy olikin melkoista myllytystä kuten ehkä arvasitte radiohiljaisuudesta ja luitte muutamasta harvasta postauksesta. Tein elokuun alusta saakka joka ikinen päivä töitä ja pitkiä päiviä, vähillä unilla, kiireellä, hepulilla ja stressillä. 

Näin jälkikäteen on mielenkiintoista huomata mitä seuraa liian tiukasta tahdista. Päätila loppuu kesken. Sitä riittää vain työlistan seuraamiseen. Ajattelukyky katoaa siinä määrin ettei enää ihan kunnolla leikkaa, unohtaa älyttömän paljon tärkeitäkin asioita jos niitä ei ole kirjoitettu ylös, huumorintaju katoaa, ehkä osittaisin siksi että pää toimii niin jähmeästi ettei pysty seuraamaan tilannekomiikkaa ja nopeita ajatuksen ketjuja (muiden). Tulee tosikoksi ja tylsäksi. Parisuhde kärsii kun ei jaksa jutella, 'olla läsnä' ajatuksenkaan tasolla. Ystäville ei ole aikaa sitäkään vertaa (kissakin kärsi eroahdistuksista). Alkaa kyseenalaista kummallisia asioita, nähdä outoja unia silloin kuin niitä ehtii nähdä. Joustokyky katoaa 100%, pienikin vastoinkäyminen tuntuu jättimäiseltä, hankalat ihmiset kamalilta. Minimaalisiakin valintoja on mahdoton tehdä kun järjen autobaana on poikki. Kaikkinainen luovuus on jonkinlainen muiston häive. Ja kun energia ei meinaa millään riittää alkaa syödä kaikenlaista väärää joka väsyttää sitten vieläkin enemmän. 

On kuin olisin elänyt jossakin muualla, jossakin maailman kaukaisessa kolkassa. En lukenut yhtäkään kirjaa (kamalan näivettävää), en katsonut telkkaa, en ehtinyt lukea/katsoa uutisia, en tiedä mitä maailmalla tapahtui, en ehtinyt lukea blogeja, jutella ystävien kanssa. Ihanaisen uuden kummityttöni ristiäisissä piipahdin pikaisesti juosten, ainoa ystävähetki. Kaikki 'ilmiöt'  meni ohi. Joululomalla kerkesin käydä ostoksilla ystävän kanssa ja parin tunnin aikana löytyi jo useita mimmimaailman uusia ihmeitä joista en ollut kuullutkaan. 

Muuten syksykausi meni valtavan hienosti. Tapasin paljon mukavia ihmisiä messuilla ja Legendani ilahduttivat lukuisissa joulupaketeissa. Nyt kun matskuväylät on auki niin pystyn valmistamaan joulupakettien ilahdutukset aikaisemmin, jo kevät-kesäkauden aikana. Jospa tämä oli viimeinen järjetön syksy (muistuttakaa minua tästä postauksesta jos unohdan hyvät aikeet ja ensi syksynä vedän yhtälailla punaisella), en todellakaan halua elää elämääni näin. Vapaapäivät ja kiva kuuluu elämään, sanon.



Kertoomatta jääneitä asioita on paljon, toivottavasti muistan niistä edes osan. Tärkein kuitenkin tässä: purimme ja paketoimme Kraftin varastoon eilen. Bockin talo menee remonttiin kevääksi ja putiikki on tylsästi nyt sitten kiinni. Ei enää mukavia puotilikkapäiviä vähään aikaan. Avaamme ovet uudelleen uusin kujein ja uusituin tiloin heti kun remppa on ohi. Meille on luvattu että viimeistään ennen kesää. Sormet ristiin ja peukut pystyyn että näin on.