Mitä tehdä kun harrastuksesta tulee työ? Sinällään en valita, olen onnekas kun saan tehdä näin mukavaa työtä, mutta harrastepuolella on ollut pitkään iso aukko. Luen paljon, mutta se on enemmänkin henkireikä kuin harrastus. Samoin musiikki. Tärkeitä molemmat kyllä joo, mutta haluaisin löytää jotain uutta, sellaista johon uppoutuu, ja jota tehdessä jotenkin uudistuu (eikä se olisi minkään sortin maalaamista).
Ystäväni on löytänyt neulomisen ja siitä on tullut hänelle henkireikä jonka voi samalla luokitella harrastukseksi. Neulominen tuottaa hänelle niin paljon iloa ja onnea, että siinä on oltava jotain jujua. Vuosien varrella minulle on kertynyt moninaisia "ufoja" (em. ystäväni opastama termi = unfinished object), mama on saanut lahjaksi yhden sukan jonka kaveri ei valmistunut koskaan, useita villapaitoja on jäänyt eriasteisiksi torsoiksi (yhden villapaidan helmaresorin annoin lopulta neulovalle serkulleni joka ei saanut sitä myöskään koskaan valmiiksi), muutamat lapaset ovat saaneet ranteet ja puolikkaat kämmenet. Kahdet kynsikkäät olen saanut valmiiksi; yhdet ystävälleni joka jätti ne baariin parin päivän päästä ja toiset belgialaiselle miehelle jotka itse pesin vahingossa hobittikokoon.
Siitä huolimatta ostin herätteenä pari kerää sukkalankoja, ihan siksi kun sattui eteen laajentuneessa ompelutarvikeliikkeessä, ja ne olivat niin ihanan värisiä. Ajattelin kokeilla miten sujuisi tällä kertaa, suunnitelmissa pitkävartiset sukat. Alkukämmäyksien ja uusimisien jälkeen olen neulonut vartta ehkä 15cm, nähnyt millaista jälkeä langoista tulee, silitellyt pintaa ja ihaillut, saanut niskan kipeäksi, tehnyt kummallisen kavennuksen ja unohtanut tekeleen nyt viikoksi sohvapöydälle. Tähänkö tämä jo jää? Loppuuko into aina siihen kun olen nähnyt miltä lanka neulottuna näyttää? Pah. Nyt julkistan ihan tässä että aion saada nämä sukat valmiiksi vaikka hampaat irvessä!
Jos sattuu nyt niin että harraste jota tehdään hampaat irvessä ei ole se johon ihanasti uppoutuu, pitänee etsintää jatkaa. Palapelit eivät toimi minulle (olen liian kärsimätön), urheilu
ei todellakaan kuljeta minua flow-tilaan, kirjeiden kirjoitus on muuttunut facebookiksi, kaikki maalaaminen on offlimitsiä. Kokkaaminen on erityisen kivaa, mutta koska se on jokapäiväistä touhua, se ei mielestäni oikein täytä harrastuksen kriteereitä. Pianon soittaminen taas olisi ihanaa, mutta en kehtaa tuoda pianoani kerrostaloon naapureiden iloksi. Siis oikeasti, olenko vain tosi hankala? Harrastaako kukaan teistä jotain oikeaa harrastusta?
Anyway, käykää katsomassa ihania neuleita ja koiria ja kissoja ja härdelliä mainitun ystäväni blogista
täältä. Niiden koirien kanssa metsäisen kävelyt varmaan toisivat ulkoiluunkin aivan uuden ulottuvuuden. Ehkä minun pitääkin hankkia koira!
