Sisäinen martta

Olen ehkä kerran aikaisemminkin (tai kenties toisenkin kerran) kertonut että sisälläni asuu salaisesti entisaikojen maatalon emäntä/martta. Se siellä uumenissa haaveilee auvoisen tuoksuvista syksyistä jolloin säilön, mehustan, keittelen makoisimmat hillot ja tahmeimmat marmelaatit oman puutarhan runsaista antimista. Kerään kaikki suuren maakellarin pitkille puisille hyllymetreille, siististi kauniisiin värikkäisiin riveihin, kaikissa purkeissa on röyhelöinen hattu ja nätti etiketti. Sitten katselen hyllyjä ja sisäinen martta hyrisee onnesta. Aina pahan päivän tullen pakenen kellariini ja tunnen ilon palaavan sieluuni. Aina hyvän päivän tullen pistäydyn kellarissa ihailemassa omien pikkukätösteni töiden tuloksia ja tunnen olevani erityisen hyvä emäntä.

Jostain syystä tämä siistit kauniit rivit-juttu ei ole ilmiintynyt ihan tuolla kaavalla muissa elämäni, tai kotini asioissa. Mutta tässä vaiheessa ennen joulua tunnistan samaa onnea. Kun kaikki huitominen ja kiirehtiminen alkaa muotoutua siihen vaiheeseen että kaikkialla on valmiita silitettyjä siistejä pinoja martta havahtuu ja huokeilee onnesta. Se siistii pinkkoja uudelleen ja uudelleen, pysähtyy katselemaan kädet silleen topakasti lanteilla ja nyökkäilee hyväksyvästi.

Vuorokausi edellisen postauksen kuvien jälkeen, ihania pehmoisia pyyhepinkkoja.

Näitä on suoristeltu eilen illalla uusiksi ja vielä lisää tänä aamuna...

Etualalla silitetyt pellavaiset keittiöpyyhkeet, lasinaluset siististi pakattu laatikkoonsa kuljetusta odottamassa. Viimeiset pyyhkeet kuivavat orsillaan, pöydän oikealla reunalla viimeinen rutistus, tämän ja huomisen päivän ommeltavat Glamour-kauneuslaukut, 36kpl yhteensä.

Ylihuomenna istun jo neuleeni kanssa rauhakseltaan Katajanokalla Naisten joulumyyjäisissä.

Joulupukin pajasta, päivää

Paja alkaa täyttyä kuivavista ja viimeistelyä vaille olevista tilauksista ja joulumyyjäistuotteista. Kiva nähdä kiireen tuottamia tuloksia, mutta tila alkaa käydä ahtaaksi. Onneksi ensi viikolla tyhjenee ja pian kiirekin alkaa hellittää.

Pöydällä kuivaa viimeinen Glamour-kauneuslaukkusatsi, orsilla kuivaa 70 joulun uutuutta, Glamour-keittiöpyyhkeitä, ja pinkki Marlene-kauneuslaukkukangas.

Osa pyyhkeistä jäi vaille orsi-tilaa ja joutui lattialle juuri painamieni tiskirättien joukkoon. Silityslaudalla odottavat pinkit kylpypyyhkeett pesukonevuoroaan.

Jo pestyjä mustia pyyhkeitä silitysvuoroon menossa, harmaat odottelevat kuivamista.

Toiset joulun uutuutuotteet ovat Glamourit lasinaluset. Niille ei enää löytynyt mistään kuvatustilaa ja jouduin asettelemaan ne varoen sohvalle.

Tulin yllättäen hyvälle tuulelle kun sohvalta hymyili vierivieressä niin monet iloiset kasvot!

Lasinalusia kiertää kaikkia ikkunalautojakin, nuo neljä jäivät tyystin vaille paikkaa. Pöydällä leikattuja kauneuslaukkuja ja pehmustevanua ompelua odottamassa. Kahvipannu on porissut kuumana useaan otteeseen päivän mittaan, se on ollut rakas ja arvokas apulainen pitkissä päivissä.

Huomaatteko että sisälle paistaa kirkas aurinko? Ihanaa!

Ensi viikolla minut löytää Glamoureiteni kanssa Naisten Joulumyyjäisistä Katajanokan Wanhasta Satamasta, G-salista. Myyjäiset ovat avoinna 2-6.12, to-la 10-19 ja su-ma klo 10-17. Tervetuloa!

Kotiliesi

Lisää Rantakoski Designsin Glamouria lehdistössä, tällä kertaa Humphrey-käsipyyhe Kotilieden uusimmassa numerossa 22.

Terveisiä kesältä

Poukkoilen lumi-intoilusta kesän muistoihin. Törmäsin sattumalta tietokoneellani erääseen kuvaan jonka sain mökkivierailta viime kesänä. Ja tulin niin hyvälle mielelle. Kuvaan oli tarkoitus vangita ilmapatjalla uivia poikasia ja roiskuvaa riemua illansuussa. Me aikuiset istuimme terassilla ihastelemassa kaunista luontoa ja hiljenevää iltaa. Söimme mansikoita ja herneitä ja juustoja, rupattelimme hiljaisen laiskasti. Eräs meistä neuloi, niinkuin mökkiterassikuvaan hänen osaltaan aina kuuuluu. Juuri kun kuvaaja (em. neuloja) laukaisi kameran, heitti mamá yhden monista tyhjistä herneenpaloista metsikköön. Palko ikuistui sattumalta kuvaan ja se nauratti meitä sillä hetkellä jostain syystä niin mahdottoman paljon.

Kuvasta nousee ihanasti mieleen tuo hetki, kesän ihanuus, rakkaat ystävät ja elähdyttävä mahanpohjanauru.

Lumipyöräily rules

Aijaijai että pääsen taas hehkuttamaan uutta vuodenaikaa. Talvi, oi, talvi, tule kunnollisena ja oikeana, valkoisena, runsaana ja hiiskatin kylmänä!

Eilen illalla meni taas töissä pitkään, fysiikka huuti kunnon rentouttavaa pyöräilylenkkiä päivän päätteeksi. Niinpä belgialainen mies ajoi minun pyöräni työhuoneelle iltakymmenen jälkeen ja lähdimme siitä sitten juoksu-pyörälenkille. Juuri kun lähdimme alkoi satamaan lunta. Mikä ilahdutus!

Ensin maahan leijaili niitä ihanan isoja hahtuvaisia hiutaleita, sitten välistä niitä lasinsiruja jotka vaakatasossa porautuvat suoraan silmiin, välillä meinasi mennä vedenkin puolelle. Mutta maa tuli valkeaksi ja äänet kummasti vaimenivat. Lumen se ihanista ihanin vaikutus että maailma hiljenee, pumpuliset äänet enää. Jopa näinkin vaatimattomalla määrällä kuin eilen saatiin. Ja tietenkin kaikki on kaunista ja raikasta. Meitä nauratti lumikeot harteilla ja pipoilla. Voi poijjat että oli mukavaa!

Viime viikolla kirjoitin facebookissa että minusta on nyt tullut kaiketikin vanha koska pelkäsin niin perusteellisesti pyörälillessäni niljaisilla lehdillä ja jäisellä asfaltilla. Ajoin hitaammin kuin olisin kävellyt, olin puolihalvaantunut pelosta. Eilen jostain syystä tunne oli toinen, oli liukasta kyllä, mutta ilo lumisesta pyörälenkistä oli suurempi kuin ajatus liukkaudesta. Hiekkatiet olivat kivikovan kivoja ajaa, puolijäinen pururata humisi ja narisi hauskasti pyörien alla, jälkeemme jäi neitseellisessä lumessa juoksijan jalanjäljet ja renkaiden urat.

Joulu hiipi mieleeni, ihan tahtomattani. Lumen tulo ilmeisesti herkistää pääni pehmeäksi pesiytymismössöksi. Kaipaan sukulaisiani ja ystäviäni Kuopiossa, leipomisen heruttavia tuoksuja, yhdessäoloa, yhteisiä illallisia, laiskottelua ja sitä selittämätöntä harrasta joulutunnelmaa.

Kotiin tultua kiireolo oli kadonnut, mieli oli iloinen ja rento, veri kiersi lämpimästi, keuhkot olivat tuulettuneet kangaspölyistä ja aivot turhista ajatuksista. Erityisen hyvä saldo siis.

Glamouria lehdissä

Uusimman Plaza-lehden Sauna ja kylpyhuone-numerossa Rantakoski Designsin Glamouria Rita Hayworth-kauneuslaukun muodossa.
Teksti tosin mainitsee kuvassa olevan Markene Dietrichin... huokaus.

Ja Anna-lehden vinkkinä Iskälle John Wayne-pyyhe otsikolla
Lännen söpöin.
Puhelin on soinut ja pyyhetilauksia satanut tämän esiintymisen myötä. Taitaa olla niin että harvemmin tarjoillaan uutuuksia miehille.

Pääkaaos

Olen löytänyt monia mielenkiintoisia seikkoja itsestäni yrittäjyyden myötä. Olen aina pitänyt itseäni hyvänä multitaskaajana, voin tehdä, ajatella ja suunnitella useita asioita yhtä aikaa. Hyvä ominaisuus yrittäjälle, kyllä. Mutta yrittäjyys tuokin joskus eteen niin paljon näitä asioita yhtäaikaa, että aivot menevät joskus tukkoon (ja joutuu miettimään etten tainnutkaan olla niin hyvä multitaskaaja kuin kuvittelin). Näin käy yllättäen kiirejaksojen jälkeen.

Kun on kiire ja hommia jonossa, teen itselleni hyvät aikataulut, järjestän tulevaisuuden paketeiksi, janoiksi, systeemeiksi. Sitten suoritan tätä aikataulua suunnitelman mukaan, hylkään kaiken eteentulevan joka ei suunnitelmaan sillä hetkellä kuulu. Kun kiire loppuu ja alkaa niinsanottu normaali työrupeama, tipahdankin tyhjälle. En osaa organisoitua heti uudelleen. Työpöydällä kelluu useita erillisiä töitä, säntäilen paikasta toiseen, teen yhtä työtä tässä ja toista muualla, suunnittelen tulevaa, ennakoin kiirejaksoa, mietin aikatauluja, teen materiaalitilauksia, myyntityötä, varauksia, soittoja, kerään kiireen takia kadonneita langanpätkiä, etsin kadonneita tavaroita, löydän niitä kummallisista paikoista kun olen ne kiireessä jonnekin tieltä lykännyt. Mietin pääni puhki mitä olen unohtanut, mitä olen luvannut, minne kirjoitin asiat ylös silloin ja kenet minun pitikään tavata, ja kevätmallistokin pitäisi olla päässä jo nyt vaikka joulukiireet ovat ovella. Päässäni on liikaa pieniä yksittäisiä asioita yhtä aikaa joihin en ole ehtinyt kiirejaksolla puuttua.

Tämän viikonlopun aikana olen ajatellut panostaa uusiin listoihin. Kirjaan kaiken ylös ja teen aikataulut, järjestän kaaoksen päästäni selkeiksi tehtäviksi, lokeroin, numeroin ja siistin. Olen helpottunut. Kun hommat on ylhällä ja järkässä, päässäni on tilaa rentoutumiselle ja loogiselle ajatustyölle. Jotenkin kaaos loppuu kun asiat on listattu, vaikka tehtävien määrä onkin edelleen sama. Olen paljosta kiitollinen tietokoneeni fiksulle kalenteriohjelmalle jossa on tilaa kirjoitella, suunnitella marginaaliin, listoitella eri tärkeysjärjestyksessä. Ja mikä pararasta, tekemättä jääneet hommat voi helposti hiirellä raahata seuraavalle päivälle ja ajatella muka-puhtoisin mielin että sinnehän se paremmin sopikin, tähän kokonaisuuteen. Järkkäys on vähän sama kuin kertoo jonkin mieltä painaneen asian hyvälle ystävälle, kun se on ääneen sanottu, asian paino putoaa mystisesti harteilta.

Ystävät ja listat rules.

Bulsarat

Kylläpäs piti kiirettä viikon. Sitäkin ihanampi on istua rauhassa sohvaan hautautuneena lauantaipäivää. Iltasella onkin taa ohjelmaa, mutta mukavaa sellaista.

Muistatteko postauksen Bulsara Brothereista? Nyt olisi tilaisuus päästä heitä seuraamaan, Brothersit keikkailevat tänään Kalliossa, Pasificossa, Helsinginkatu 15, n. klo 21.10 alkaen. Minä menen, tulkaa tekin!

Arvostus

Tänään bussissa eteeni istui vanha harmaahapsinen baskeripäinen rouva. Hän soitti puhelun, puhui aika kovaan ääneen. Hän esitteli itsensä ja kertoi ettei vastaaja tunne häntä, mutta hänen oli välttämättä soitettava ja pahoiteltava vastaajan vaimon poismenoa, toivoen ettei tunkeile. Sitten hän kertoi tarinan kuinka itse oli ollut 21 vuotiaana ensimmäisessä työpaikassaan, maalaistyttö, hermostunut, pelokas ja yksinäinen. Ja kuinka tämä edesmennyt rouva, silloin 35-vuotias, oli häntä auttanut ja opastanut, ottanut siipiensä suojaan. Rouvalla oli ollut sangen suuri merkitys soittajalle silloin ja oli ollut edelleen koko työelämän aikana esimerkillään. Sydämessä oli säilynyt muisto yli 50 vuotta. Rouvan ystävällisyys ja kärsivällisyys oli jättänyt pysyvän jäljen. Tämän hän vain halusi sanoa ja ottaa osaa suruun. Kuulemiin.

Herkistyin ihan itsekin, puhelu oli niin ihana. Ehkä surevalle miehelle siitä ei ole nyt juuri tällä hetkellä vielä hirveästi lohtua mutta myöhemmin hän varmasti miettii puhelua ja arvostaa sitä. Minusta ele oli ihana, soittaa vuosikymmenten jälkeen vain kertoakseen että edesmennyttä on suuresti arvostettu ja että menetys on varmasti suuri. Hatunnosto soittajarouvalle joka varmasti oli kaiken avun arvoinen.