Pulska ja terve

Lehdet taas pullistelevat laihisoheita. Ihmiset keskustelevat siitä paljonko tuli lihottua jouluna, mikä on fiilis, kovin on tukkoinen ja huono. Sitten pohditaan kevennyskeinoja ja paastoja. Jotain detoxia ainakin. Laskeskellaan miten paljon voisi parissa viikossa pudottaa joulukiloja ja toiveikkaana ajatellaan että osa varmasti on kertynyttä nestettä, onhan. Sitten naureskellaan miten mukavalta tuntui taas kun ensimmäistä kertaa mahassa tuntui kummalta, kun oli pitkästä aikaa nälkä. Niin, eihän tässä ole hirveästi järkeä, mutta minusta on silti ihana että on joku juhla, tai vuoden aika, jolloin tehdään ja tarjoillaan ajan kanssa väsättyjä herkkuja. Syödään yhdessä, kiikutellaan ystäville lisää ruokaa omasta keittöstä, otetaan vastaan toisten tuomia ja nautiskellaan.

Ajattelin mistä moinen perinne on kotoisin ja että oli se joulu varmasti juhlien juhla ennen vanhaan kun ruokaa ei ylen määrin ollut. Silloin rusinat ja mantelit olivat varmaan ihan erityisherkku. Lihotettu sika teurastettiin ja oli ihanan paljon tuoretta rasvaista lihaa. Kellarin juureksista kehiteltiin jotain erityistä, ettei taas samoja keitettyjä tai uunitettuja juurespaloja. Perunalaatikkokin imellytettiin että olisi uutta makua ja makeutta. Paljon rasvaa ja normaalisti säästeltyä sokeria.

Minulle tuli hirveä ikävä vanhanajan jouluun. Jota tietenkään en ole koskaan kokenut, enkä tiedä millainen se oikeasti on. Mutta haavemaailmassa kuvittelen että olisi ihana laitella puuhellalla ja uunissa herkkuja koko talon väelle. Mielelläni posket punoittaen heräisin anivarhain laatikoiden laittoon ja kinkun paistoon. Hämmentelisin riisipuuroa. Pyörittelisin joulupullat ja leivät, lihapiiraat. Makkaroitakin. Läpsisin puulusikalla etukäteisnäpisteleviä sormia. Mutta silleen hieman hitaasti että kaikki saisivat pihistää vähän. Tarjoilisin ilolla näkäiselle herkkuja odottavalle joukolle. Lappaisin pötyä pöytään. Lautaset väärälleen. Kinkun rasvassa paistaisin sipulit ja perunat, rautapannulla rapeiksi, niinkuin tarinat kertovat mummini tehneen, että olivat jotain aivan erityistä herkkujen herkkua.

Sitten joulun jälkeen kaikki olisivat tyytyväisiä kun on lihottu. Ai kun hyvä olotila, tästäpä saakin ruumiillista ja henkistä voimaa pimeiden talvikuukausien puuhiin kun ruoka on taas vähemmällä ja sortit aika tylsän minimaaliset. Aijai miten hienoa kun saa vyön taas kauempaan reikään. Niin on terve, lämmin ja hyvin ruokittu olo.

Jaahah, röyhhh, tästäpä sitten hiirijahtiin

Toivon ja toivotan hyvää joulua!

Kas näin päättyi vuoden viimeinen työpäivä. Niin jos ei lasketa puotivuoroa Kraftissa 30.12. Aika mahtava fiilis on, selvisin tästäkin jouluhärdellistä hengissä. Huomenna jouousiivous ja sitten joulun ja loman viettoon. Sanoinkuvaamaton helpotus ja onni ja ilo. Kirjojakin on varattu luettavaksi, digiboksissa katsottavana kaikki syksyn herkut joita en ole ehtinyt katsoa. Voi jehna.

Rakkaat ystävät, ihanaista ja rauhaisaa joulua teillekin. Laiskotelkaa, nautiskelkaa, olkaa hiljalleen ja rauhassa, tavatkaa ihania ihmisiä, pitäkää pyjamapäiviä, saunokaa, syökää niin että napa ruskaa. Joulu on ihanaa!

Kiitos pähkinöistä

Tsah tsah, yksi kaksi, kuuluuko? Onpas ollut täällä hiljaista, mutta muuten ei. Kolmet messut takana ja ne menivät kaikki reilusti yli odotusten. Ensi viikonloppuna vielä yhdet messut Korjaamolla ja koko viikon kauhia kiire tehdä tuotteita sinne myyntiin. Se varasto jonka pelkäsin liian suureksi on nyt mennyt kuumille kiville. Kiva että on kiire, yrittäjän sydän hyrrää, pähkinöitä talven varalle.

Tiedän että alkuvuosi on aina kovin hiljaista aikaa, kauppa käy hitaasti, myös jälleenmyyjillä, eli tilauksia ei satele sieltäkään suunnasta. Toinen hiljainen aika on kesälomakausi. Näistäkin kausista pitää selvitä maksamalla kaikki juoksevat kulut, siksipä joulu tuo henkireiän tallentaa pennosia näille hetkille. Ihana tunne kun stressi vähenee sitä mukaa kuin jemmatilin summa kasvaa. Tietoa että selviää kuivista kausista.

Ihmiset usein kyselevät ettenkö keksisi jotain muuta työtä näille hiljaiselon päiville, mutta totuus on se että on ihan kiva löysentää tahtia välillä. Aikaa varastojen täydentämiseen tulee olla myös, uusien ideoiden kehittelyyn ja kokeiluihin. Jos koko ajan olisi tasainen menekki, en ehtisi tehdä noita tuikitärkeitä asioita.

En ole ehtinyt tehdä uusia maalaussarjoja pitkilleen, niihin olenkin varannut alkuvuoden päivät, aion nautiskella ja maalailla, kehitellä jonkinlaista näyttelykuviota, katsoa minne pensseli vie. Kokemuksesta tiedän että jos minulla on oikeasti aikaa maalaamiseen, aloitan suunitelluista ja luonnosteluista, sitten pää alkaa jylläämmään omiaan, uusia ajatuksia, kuvia, värejä ja ideoita alkaa pulppuamaan. Tämä flown tila on ihana. Ihana! Siihen ei ole usein aikaa, se vaatii muutaman viikon maalausrauhan. Mutta nyt olen karsinut kalenteristani alkuvuoden tähän. Tunne on kuin odottaisi jotain kivaa matkaa, tuntematonta ja kiinnostavaa.

Sitä kun ajattelee niin kylläpä ilostuttaa.

Kiitos kaunis kaikille myyjäis- ja joululahjaasiakkailleni. Olette ihania!



Kuva Cheesburgerilta, taas kerran.

Sain muistoja

Olipa ihana joulu! Kauhea kiire kuitenkin siihen saakka kun juna lähti Helsingistä kohti Kuopiota. Mutta sillä hetkellä aloitin joulunauttimisen. Minulla oli ystävältä lainattu elokuva, tietokone ja kunnon kuulokkeet. Asemalta ostin evääksi 14 palan sushipakkauksen. Katselin elkouvaa omassa hiljaisessa kuplassani ja nautiskelin erityisen herkullista ja tuoretta sushia (kokeilkaapa vaan sitä aseman uutta sushikioskia). Kuopiossa oli sauna lämmin ja tee haudutettu, lakanat käyneet pesun jälkeen ulkona hakemassa ihana raikkaan tuoksun ja kirjoja oli haettu kirjastosta vino pino. Nautiskelin illan autuaana. Seuraavana päivänä siivoiltiin ja leivottiin rauhakseltaan, belgialainen mies tuli junalla joka oli perinteisesti parisen tuntia myöhässä. Ja loppujoulu meni samalla rauhallisella nautiskelukaavalla, mukavasti ystäviä ja sukulaisia tavatessa.

Sain joululahjaksi ihania lahjoja, kahdesta pitää mainita*. Sain siivouksen (jonka itse tilaan joltain siivousfirmalta haluamanani kiirejaksona, ah!) ja tädiltäni muistoja; elektronisen valokuvakehyksen jonka kanssa tuli muistitikullinen ihania kuvia elämäni varrelta. Dioilta poimittuja lapsuuskuvia joita en muista koskaan nähneeni. Olen katsellut setin läpi moneen kertaan. Aina yhtä ilahtuneena. Iso kiitos tädille vielä kerran!

Minä ja mamá kesämökillä

Minä ja iloinen mekko

Minä oikealla ja serkkuni vasemmalla. Näyttää hauskalta, kesältä ja ihanalta.

*) Sain myös kolmannen kivan lahjan. Sen annoin itse itselleni: joululoman. Yrittäjänä loma ei ole niin itsestään selvä asia. Kun olen poissa pari viikkoa työpaikalta, jää tilipussikin puolta laihemmaksi ja joulumyynnin jälkeen varastotkin ammottavat tyhjyyttään. Mutta pitää akutkin välillä ladata hyvällä omatunnolla. Niinpä lojuilen kotosalla villasukat jalassa, syön joulusuklaiden jämiä (ja kenties jo maistan uuden vuoden suklaita...) ja luen kirjoja kirjan perään. Eilen vähän pitkästyinkin jo (ja soitin puhelun belgialaiselle miehelle töihin että on vähän tylsää...). Mutta tänään maistuu taas lueskelu ja pikkupuuhastelu, perjantain menúta suunnittelen, katselen tallennettuja sarjoja telkasta. Ei ole ikävä töihin vielä, ei. Lomailu on aika ihanaa joulun jälkeenkin.

Maustetta jouluun

Pähkäilen jouluruokia. Kuten aina joulun alla mietin uusia kivoja reseptejä, selailen keittokirjoja, kahlailen netissä, maistelen kuvitteellisia makuja ja yhdistelmiä, vertailen ja mietin minkäs noista ottaisi kokeiluun. Ja sitten lopulta, ja joka kerta, joulupöydästä löytyy kuitenkin ne samat perinteiset. Koska ne vaan on ne oikeat jouluruoat joita ilman joulu maistuisi väärältä. Vähän voi alkupaloissa kokeilla uutuuksia, ja ehkä jälkiruokaosastollakin. Mutta pääruokapöydässä sitten ne samat 'pakolliset' ihanat. Leipomisessa sama kuvio, pitää saada torttuja ja korvapuusteja, mamá tekee jokajouluisia taatelikakkuja. Jos vielä jotain uutta leipoisi kaiken muun ruoan lisäksi, ei sitä kukaan jaksaisi syödä, ei edes ajatella syövänsä.

Yksi kokeilu on jäänyt kuitenkin, muuttunut perinteiseksi ihan salakavalasti. Alkupalapöydässä pitää perinteisesti olla pasteijoita, jauheliha-riisi-, tai kinkkutäytteellä. Viime vuosina olen tehnyt täytteen marokkolaisella kierteellä ja mausteiset maut sattuvat jotenkin kivasti suuhun. Pasteijat ovat hyviä myös kylminä, kiva tarjottava glögin kanssa joulutervehdyskyläilijöille.

Mausteiset karpalo-lihapasteijat:

Taikina:
250 g leivontamargariinia tai voita
4 dl vehnäjauhoja
n. 1 1/2 dl vettä

Täyte:
200g jauhelihaa (nauta-sika)
1 dl jäisiä karpaloita
2 tl kanelia
0,5 tl kardemummaa
3 rkl fariinisokeria
suolaa ja pippuria

1. Nypi kylmä voi ja jauhot muruseokseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Anna vetäytyä jääkaapissa parin tunnin ajan ennen leipomista.
2. Paista jauheliha ja mausta reilulla kädellä, täytteen tulee olla makeahkoa ja mausteista.
   
3. Lisää lopuksi jäiset karpalot, ota huomioon että kirpeys taittaa makeutta.
   
4. Leivo taikina pyörylöiksi ja taiteile täyte kahden pyöreän taikinalättysen väliin.
   
5. Voitele munalla ja paista 200° uunissa kullanruskeiksi.
   
6. Tarjoille lämpiminä ja kevyellä tomusokerihunnulla koristeltuina.

Nam

Joulutunne

Kun lunta alkoi tupata Helsinkiin sain vakavan joulunnekohtauksen viikoiksi. Olo oli harras, iloinen, kaikki tuntui tunnelmalliselta, ihanalta odotukselta. Polttelin kynttilöitä toisensa perään ja ostelin innoissani täydennyksiä. Ihastelin valkoista kauneutta ja odotin joululomaa. Sitten tuli Kiire ja sen myllerrykseen katosi hartaus ja joulutunne. Ajatelin häviytynyttä tunnetta viime viikolla työhuoneellani, enkä saanut enää sen liepeistä otetta. Ei ollut enää aikaa kaikille joululahjoille mitä olin ajatellut, olin jopa suunnitellut kerrankin tekeväni oikein pitkän kaavan joulusiivouksen, eikä sitäkään ehtisi. Harmitti. Jouluilo oli karannut jonnekin ihan muualle.

Torstai-iltana kotibussissa pitkän työpäivän jälkeen sain lahjan. Bussiin tuli puolivälissä reittiä äiti kaksosrattaiden kanssa, kirkkaan pinkkeihin toppahaalareihin puetut pikkutytöt olivat 3-4-vuotiaita. Kun bussi lähti matkaan alkoivat lapsoset laulaa. Kauniilla kirkkailla äänillä he lauloivat ällistyttävän virheettömästi Heinillä härkien kaukalon. Uudelleen ja uudelleen. Vannon että silllä hetkellä herkistyi koko bussi, ilmapiiri muuttui ihan käsissä. Joulutunne valtasi sen tien ainakin minut. Hymyilytti ja herkistelin.

Parjantaina oli viimeinkin aikaa siivota kaiken kiireen jälkeen. Siivosin kunnolla mutta en perinteisen joulusti, se riitti tähän hetkeen ihan mainiosti. Laitoin kynttilöitä palamaan taas, puhtaat lakanat sänkyyn, pesin lattiat perinteisella Tolulla, pakkasin joululahjoja. Illalla huomasin että joulutunne oli mukanani edelleen.

Tänään olen suunnitellut vatsa kurnien joulumenyytä. Ihan fiiliksissä. Enpä olisi voinut parempaa bussimatkaa tehdä. Ihana lahja joulun hengiltä. Minulla on joulutunne!

Ho-ho-ho, I'm back!

Myyjäistunnelmia

Katajanokan Naisten joulumyyjäiset menivät loistavasti, paljon odotettua paremmin. Heti ensimmäisenä päivänä menivät kaikki Clint Eastwood-pyyhkeet loppuun ja klo 19 jälkeen myyjäisten sulkeuduttua suuntasin työhuoneelle tekemän niitä lisää. Seuraavana päivänä loppuivat John-pyyhkeet, ja taas työhuoneelle. Yöllä sitten höyryttelin ja pesin pyyhkeet. Tämä toistui joka päivä maanantaita lukuunottamatta. Mukavaa kun kauppa käy. Erityisen mukavaa että taas tuotteeni toivat hymyjä kasvoille ja tiedän joulupukin kontissa olevan osuvia lahjoja.

Tämän viikon olenkin sitten painanut hurjan märän lisää pyyhkeitä ja ommellut pussukoita ensi viikonlopun myyjäisiin Jyväskylässä. Ei ole päässyt oikein nukkumaan, mutta ei haittaa, tiedän että myyjäisten jälkeen koittaa ihana rauha (vain muutamia tilauksia jonossa, normityöaika siis). Eilen jännäsin pääseekö Transpoint ajoissa noutamaan myyjäistuotteet joita ilman ei oikein auttaisi osallistua. Tulivat he, reilusti myöhässä, mutta laatikot ovat jo perillä, eli voin huokaista helpotuksesta.

Naisten joulumessuilta löysin vanhan ihkun tuttavuuteni Nastapimun ihanuuksien lisäksi kaksi uutta hauskuutta:

Maria Oroksen hurmaavat huovutetut sorminuket

Menin näistä ihan pähkinöiksi, niin hauskoja, ihania ja yksityiskohtaisia ovat pikkiriikkiseen kokoonsa nähden. Piristystaso nousi huimasti, minua nauratti yksityisesti pitkin päivää kuin muistin mitä ihanaa laukussani on.

Toinen hauskuus olivat naapuripöytäläiseni Anoppi ja Miniä jotka olivat tehneet aivan ihastuttavia ja ilmavan keveitä ikkunakransseja kana- tai katiskaverkosta ja koristelleet ne kauniisti kierrätyskoristuksilla; korunosia, rintarosseja, kristalleja, iäkkään sukulaismiehen verstaan ihania mikättimiä (muttereita, vietereitä ja tiesmitä), lukkoja, oikeita helmiäkin yms. Eräs kranssi koristautui yhdeksällätoista kimaltavalla sormuksella. Kranssit sopivat kauniisti myös seinälle, oveen, tai pöydälle. Ihana ekologinen ja kaunis idea. Omalta osaltani kranssit jäivät ostamatta koska kissanomistajana en voi ripustaa mitään roikkuvaa-heiluvaa taloon... Mutta jotenkin olohuoneen ikkuna näyttää nyt kumman tyhjältä. Ei se ennen myyjäisiä siltä näyttänyt. Onneksi anopilla ja miniällä on Tapiolassa verstas josta kransseja voipi käydä ostamassa. Molemmat ovat myös kivoja ihmisiä joiden avulla viisi myyjäisppäivää tuntuivat paljon lyhkäisemmiltä.

Nappikauppaa

Caramel

Glamour

Nastapimusta voittekin lukea viime vuoden postaukseni täältä. Tämän vuoden hankintaani en voi vielä paljastaa koska lahjan saajan täytyy yllättyä. Editoin sen tänne joulun jälkeen.

Siispä pakkaan tavarani ja suuntaan kohti juna-asemaa ja Jyväskylän myyjäisiä. Ystäväni Minna tulee avukseni ja vietämme siinä sivussa hauskan tyttöjen viikonlopun, luvassa on siis naurua, rupattelua, kikatusta ja hössötystä. Ihanaa, luvassa parhain viikonloppu!

Valmista tuli

Kookoskanakeitto porisee hellalla ja maha kurnii. Odotan lämpöistä tuoksuvaista keittokulhoa jonka kannan törkeästi sohvalle, kaivaudun torkkupeitteen alle, katselen Master Chefin eilisen jakson ja nautiskelen kiireettä talvisesta lohturuoasta. Sitten painun pehkuihin. Kiireinen viimeinen päivä takana ja kaikki hommat valmiina. Tilaukset toimitettu ja messupaikka valmiina huomista varten. Helpotuksen huokaus.

Siinä ne on rivissä viimeisetkin, 36kpl kauneuslaukkuja ja meikkipusseja.

Voi kun kivat rivit ja pinkat. Oli melkein vaikeaa pakata pusseihin, postipaketteihin ja laatikoihin.

Huomenna alkavat Katajanokalla Naisten joulumyyjäiset, kiva tunnelma oli jo paikan päällä, niin jouluinen ja puuhakas. Kaikki somistivat pöytiään tohinalla. Sormia syyhyttää neuleen aloittaminen ja kielellä maistuu sen hauskan miehen kotitekoinen suklaa jota toivottavasti on myynnissä tänäkin vuonna.

Jouluisesta asiasta toiseen, Rantakoski Designsin Facebook sivuilla on joulukuussa jokaisella viikolla jouluarpajaiset, klikatkaa oikealla olevaa linkkiä ja osallistukaa. Tämän viikon voittajalle lähtee kirkkaan vihreä Clint-pussukka.

Junanarinaa

Palasimme Kuopiosta kotiin sunnuntaina sirkusjunalla. Tarkoitan tässä jokajouluista massahelpulia eläinvaunuissa. Upeita vaihtoehtoja on kaksi: Pendolino, jossa viimeisen vaunun neljä viimeistä penkkiriviä on tarkoitettu eläinten kanssa matkustaville (8 penkkiä, 16 tuolia), sekä Inter City jossa puolikas vaunua on eläinkäytössä (kolme settiä neljän istuimen vastakkaisia paikkoja ja kolme settiä kahden tuolin vastakkaisia paikkoja, 18 istuinta siis). Kaikki on normaalioloissa ihan hyvin, eläinlipun ostaja saa lemmikilleen viereisen istuimen, mutta jos on tungosta, eläinpaikkansa menettää, ja kaikki otukset tungetaan em. rajoitettuihin paikkoihin. Niinpä vierekkäin ärisee, sähisee, haukkuu 16-18 toisilleen tuntematonta ja stressaantunuttaa eläintä, kissat, koirat, kanit ja marsut sekaisin. Ja on muuten ahdasta. Omistaja istuu tuolilla ja pitää eläintään jalkojensa välissä tai sylissään, ja koettaa varjella pahimmalta tappelulta. Aivan järjetöntä meininkiä.


Viime jouluna kokeilimme onnistuisiko paremmin Inter Cityssä, saimme vastakkaisille paikoille viereemme afgaanin vinttikoiran. Meillä oli sähisevät ja murisevat kissat bokseissaan sylissämme ja naapurilla sylissään ärhäkäs miniponin kokoinen koira, se ei yksinkertaisesti mahtunut lattialle jalkojemme väliin. Matkaa oli meillä kaikilla viitisen tuntia. Muilla paikoilla ihan sama härdelli, takanamme rähisi neljä koiraa tungettuna vastakkaisille paikoille omistajiensa syliin. Käytävän toiselta puolen äänensä kuoroon lisäsi erityisen kiukkuinen kollikissa. Lopulta saimme riideltyä paikan eläinvaunun viereiseen loosiin. Saimme rauhan ja afgaani tilan lattialta.



Tänä vuonna matkustimme Pendolinolla, hieman parempi fiilis, muita eläimiä ei sentään samalla penkillä, mutta lämmitys oli rikki ja paahtoi täysillä, oli kamalan kuuma ja painostavan huono ilma. Muissa penkkiriveissä oli tukalampaa, vieressämme matkasi kaksi kissaa omistajiensa sylissä, heidän penkkinsä alla makasi litteänä koira ja takana jalkatilassa toinen koira. Koirat eivät tulleet toimeen keskenään ja siksi toinen joutui olemaan penkin alla koko matkan. Välillä koirat rähisivät toisilleen ja välillä kissoille. Kissat sylkivät sydämensä kyllyydestä vastaan ja lietsoivat kamalamman rähinän. Sama meininki tietenkin muissakin penkeissä. Juuri kun jonkinlainen pakotettu status quo oli saavutettu ja oli suhteellisen rauhallista, joku poistui paikaltaan ja siitä alkoi dominoefektirähinät uudelleen.


Maksamme eläimen paikasta jota ei kuitenkaan saa pitää. Säännöistä poiketaan juhlapyhinä niin että eläimiä laitetaan vierekkäin, mutta ei voi poiketa niin että eläimiä voisi sijoittaa vaikka seuraaviin riveihin, allergisille asialla ei ole merkitystä kun vaunu on kuitenkin sama. Tietoihin tulee matkustaako henkilö kissan vai koiran kanssa, mutta tätä ei voida ottaa huomioon niin ettei vierekäisille tuoleille sijoitettaisi koiraa ja kissaa. Niinpä aina uuden eläimen vaunuun tulessa joutuvat kaikki auttamaan vaihtamalla paikkoja ja sijoittamalla parhaiten yhteensopivat eläimet vierekkäin. Jokaisen aseman kohdalla alkaa kaaos.


Lähtiessä minun junani oli rikki eikä päässyt lähtemään Helsingistä, odotimme uuden vehkeen tilalle, miehen juna oli kaksi tuntia kaksikymmentä minuuttia myöhässä, paluujuna oli myöhässä puoli tuntia ja saimme kaupan päälle saunan. Maksoimme lipuista miltei 280e. Tänään luin Hesarista että junaliput kallistuvat entisestään vuoden alusta. Huraa.

Joulusauna

Voi että joulu on mukavaa aikaa, mietin mistä hiipii se joulurauha mieleen, onko sitä ilmassa, onko se lapsena opittu ja kulttuurissa, vai ihan geeneissä ja selkärangassa? Jostain se vaan tulee ihanasti ihan itsestään, on hyvä ja rento olo. Ollaan katseltu tallennettuja luontodokumentejä, luettu kirjoja, käyty koiran kanssa yökävelyillä ennen nukkumaan menoa ja kiirehditty paksujen täkkien alle lämmittelemään. Sukulaisten kanssa vietetty jouluatto oli hauska kuten aina. Välillä mieleen hiipii työasioita, mutta nekin vain nykäisevät nopeasti ohimennessään, ja odottelevat ihan käskemättä tammikuuta. Ruokaa on tehty taas armeijalle, ja syöty joka aterialla liikaa (ikävä kyllä, mutta hauska sentään). Mietittiin että että ainoa mitä tapahtuu toistuvasti on syöminen ja astioiden korjaaminen pöydästä. Perusjoulumeininki siis.

Tulimme juuri joulusaunasta, belgialainen mies kävi elämänsä ensimmäisellä lumiuinnilla, minä kuvasin ikkunasta mutta hihitin niin kovasti että ikkuna huurtui ja kuvista tuli hämyiset.

Mainitsinko jo että maksapaté tuli tällä kertaa perille asti?

Joulua Kuopiosta

Johtuukohan savolaisjuuristani, mutta aina Kuopiossa käydessäni olen niin hyvällä tuulella. Olo on vapautunut ja kotoisa. Jouduin käymään lääkärissä, miten mukava setä, kuin myös apteekin partasuumieskin, hauska ja hymyilevä, kaupan tätit ja kassat juttelevat, naapurit moikkaavat ja rupatelevat ohimennessään, ohikulkijat ottavat katsekontaktin. Ei näin vaan Helsingissä kuin satunnaisesti (anteeksi helsinkiläiset, asun kyllä siellä mielelläni, siellä on paljon hyvää). Pakko sanoa että savolaiset ovat mukavaa sakkia, ja tällaista hymyilevää kulttuuria kaipaisin kovasti piäkaapuntiinkin.

Eilen mietin että voisin lähteä markettiin punaisissa collegehousuissani. Tiedän mistä saa parasta Appenzeller-juustoa. Hanna Partasen perunapiirakoita ei voita mikään. Maailman hienoin pulkkamäki on lähellä, luistinrata naapurissa. Ikkunasta seuraamme mamán kanssa miten lumikinokset kasvavat ja iloitsemme että belgialainen mies tuli illalla Helsingistä tekemään lumityöt. Leipomisen tuoksut ilmassa ja tuli räiskyy pönttöuunissa. Voi veljet, miten mukava joulu.

Ihanaista, herkullista ja rauhaisaa joulua kaikille!

Jouluhuumoria

Fingerporilta.
Klikkaa isommaksi jos et näe tekstejä

Huumorilla vedän viimeisen hepulityöpäivän (joka saattaa venyä yöhön), lauantaina 'minikurssin' nimissä pikkujoulun ja sunnuntaina junalla Kuopioon. Sitten voi huokaista, nukkua pitkään, lukea pitkästä aikaa kirjaa, tavata ystäviä, keskittyä mamán & koiran, sekä belgialaisen miehen & kissojen kanssa jouluun. Siihen tähdäten tänään, ja sitäpaitsi tämä kiirehepuli naurattaakin jo.

Kierrätyslahjontaa

Keskustelin ystäväni kanssa kierrätyksestä. Sivuraiteena luisuimme kierrätyslahjoihin, ilmiö jonka molemmat tunnistimme lapsuudesta saakka. Niitä lahjoja jotka tuttavasi on saanut omalta tuttavaltaan pitämättä siitä, ja lahjoittaa lahjan näppärästi seuraavana juhlapäivänä sinulle. On hyvin mahdollista että tuttavasi tuttava on myöskin saanut lahjan omalta tuttavaltaan ja niin edelleen.

Kierrätyslahjan tunnistaa aina, ihan turha kuvitella että ei tunnistaisi. Se on jotain jossa ei ole ns. syytä, sinä et pidä esineestä, tiedät hyvin ystäväsi maun ja sen ettei esine ole hänenkään mielestä kiva, ja tiedät yhtä hyvin että ystäväsi tietää sinun makusi ja tietää siksi ettei esine ole sinunkaan mieleesi. Laiska kierrättäjä ei vaivaudu edes feikkaamaan pakkaamalla lahjan uudelleen, vaan ojentaa lahjan sinulle nuhjaantuneessa ja ryppyisessä sellofaanissa. Klassisia kierrätyslahjoja ovat kaikenlaiset tuikkuastiat, jouluaiheiset mukit ja minitaulut, esim. Heljä Liukko-Sundströmin pienet kuvalautaset. Takuuvarma kierrätys on myös vihreät kuulat ja Finlandia marmeladit, ainakin jos saat ne joltain muulta kuin 85v. Terttu-tädiltä. Kukaan nuorempi ei tosissaan kuvittele niissä olevan mitään hienoa ja hyvää.

Kierrätyslahjojen lisäksi voit tunnistaa ale-lahjat. Niistä puuttuu järki samalla tapaa kuin kierrätyslahjoista. Et pysty löytämään yhtään syytä miksi sinulle on ostettu juuri tämä lahja. Tavallisimmat ale-lahjat ovat kirjoja. Kirjalahja on kyllä aina toivottu, mutta saatkin paketista kirjan joka ei kuulu mielilukemistoosi, eikä myöskään lahjan antajan mielilukemistoon. Toinen ale-lahjakategoria naisten kesken on kosmetiikka (ystävälläni oli näistä monta muistoa). Tunnistat alekosmetiikan siitä että paketti, ja itse tuote, on vähän nuhruinen, ei sellainen kliinisen streriilin ihana kuin kovalla rahalla ostettu, ja kaupan tätien varjelema tuote.

Periaatteessa olen aina kierrätyksen kannalla, ja tavallaan on parempi mitä vähemmän turhaa tavaraa ostetaan. Mutta naamioidut kierrätyslahjat ovat kuitenkin melkoista ystävän aliarvioimista. Paljon parempi jos kierrättäjä avoimesti kertoisi kierrättävänsä lahjaa, asia muuttuisi oitis ihan kunnolliseksi. Tai että löysi ihanan meikkituotteen alesta. Tai ettei lahjaa annettaisi ollenkaan. Sekin on aina hyvä valinta. Kahvikupponen ystävän seurassa riittää aina.

Supersäästäväinen, pula-ajan elänyt mummini lahjoitti usein joululahjansa seuraavana jouluna antajalle takaisin. Hänellä ei ollut välttämätöntä tarvetta käyttää lahjaa, reilusti sen myönsi ja palautti lahjan (mitään ei käytetä turhan takia). Tiesi että antaja siitä piti koska sen alunperin osti. Reilu peli.

Myyjäistunnelmia

Myyjäiset oli ja meni mukavasti, ja jättivät jälkeensä uuden kiireen. Kaksi päivää olen nyt riehunut kaupunkiasioilla, ja työhuoneella puhertanut tilauksia. Muistellut kivoja myyjäistunnelmia.

Sain suureksi iloksi huippuhauskat naapurit. Oikealla puolellani keramikko Tarja, eläkeikään ehtinyt energiapurkaus (toivoisinpa olevani aikanaan yhtä ehtivä eläkeläinen kuin hän). Jäädessään osa-aikaeläkkeelle, hän vuokrasi saman tien taloyhtiöltä alakerran askarteluhuoneen ja perusti sinne keramiikkapajan. Hiukkasta myöhemmin hän vuokrasi pihan käyttämättömän halkoliiterin ja pisti puutyöpajansa toimintakuntoon. Siellä tehdään pikkiriikkisiä nukketalon huonekaluja "omin pienin pullehin kätösin". Lisäksi Rouva T laulaa alttoa kuorossa nimeltä Nostalgia ("vielä hieman enemmän viskiä ja tupakkaa niin saan entistä paremman alton"), sanottelee lauluja Teostolle, takoo kaikenlaisia eteen sattuvia innostavia hommia ja tutustuu uusiin ihmisiin "niin kauan kun osaan auttamatta nauraa ja sokeri suussa sulaa".

Vasemmalta puoleltani löysin nastan pimun. Emilia tekee yrityksessään Nastapimu kaikenlaista hauskaa, tsekkaa kuvia täältä. Hattuja ja asusteita pääasiassa, mutta myös superhauskoja eläinpussukoita ja -kamaa. Ilahduin näistä hirmuisesti. Emilia oli kaikin puolin kiva tuttavuus, varmaan keksimme jotain kivaa yhdessä tulevaisuudessakin. Ja tietenkin sunnuntaina ennen pakkaamista suoritimme vaihtareita, saldoni tässä:

Hurmaavia pehmeitä joulukuusenkoristeita, huomatkaa kimaltavat swarovskit.

Hauskoja pehmeitä avaimenperiä koristeltuina erilaisilla hulluilla elukoilla, tässä kissa-puuma

Nerokas heijastin, ei roiku narun päässä tarttumassa kaikkeen ja repimässä takkia.

Sokerina pohjalla Api, en voinut vastustaa, niin ihana hän on.

Ilme on mahtavan piittaamaton.

Tapasin ilokseni monia vanhoja asiakkaitani kahden vuoden takaisista joulumyyjäisistä, he tulivat asiakseen kertomaan miten tyytyväisiä ovat olleet ostamiinsa joululiinoihin (jotka otetaan pois käytöstä vasta pääsiäisenä). Kankaat ovat säilyneet hyvinä pesuista toiseen ja ilahdutavat edelleen. Voisiko olla parempaa kuin tavata tyytyväisiä asiakkaita? Tuotteissani on jotain sellaista kummaa että ne jatkavat ilahduttamista ajan myötä, usein tapaan ihmisiä jotka pysäyttävät kadulla/myyjäisissä, ja kertovat mitä kamoille kuuluu, kenelle antaneet ja miten niistä on pidetty. Niin kiva kuulla.

Joulusta jo

Tämän kuun seurustelen tiiviisti Pelle Hermannin kanssa, ellei joululaulut ala jolkottaa päässä P.H:n sijaan. Niissäkin on muutama supertarttuva, erityisesti se rumpalipoika paa-ra-pa-pam-pam (yök). Nyt nimittäin alkaa olla kiire. Niinkuin aina tässä vaihessa vuotta. Tiedän että joulu on hässäkkää ja siihen voisi valmistautua ajoissa (vaikka kesällä), mutta jotenkin se ei vaan niin mene. Tänä vuonna tilanne on huomattavasti muita vuosia parempi, olen onnistunut pikkuhiljaa syksyn mittaan täyttämään myyntivarastoja, mutta silti saa ahertaa kyllikseen. Niin että jos postaukseni tulevat epäsäännöllisemmin, tiedätte missä hommissa puuhaan.

Belgiassa joulu on jänskä. Sint Nicolaas tulee 6.12 ja tuo lapsille lahjat (ja ihania jättikokoisia 2cm paksuisia piparinkaltaisia, paitsi pehmeämpiä, joulupukkeja)(joita on aika kiva dippailla kahviin järeinä lohkareina). Mutta nykyisin lapset saa lahjoja myös joulupukilta jouluaattona. Ja sen lisäksi perinteen mukaan lahjoja jaetaan vielä uudenvuoden päivänä jolloin kokoontuu suku yhteen. Jos olisin belgialainen lapsi, kiittäisin tuhannesti onneani. Jos olisin belgialainen aikunen, repisin pelihousuni. Pitäisi keretä hommaamaan kolmet lahjat ja järkkäämään kolmet juhlat, kun minulla on ehtimisvaikeuksia yksissäkin?

Belgiassa jouluaatto on hiljaisempi perheen kesken vietettävä juhla. Kukaan ei poikkea kylään kutsumatta. Belgialainen mies sai sätkyn ensimmäisenä suomalaisena joulunaan joutuessaan pahaa aavistamatta keskelle älytöntä härdelliä. Tutut ramppasivat sisään ja ulos tuomassa joulutervehdyksiään, puhelimet soivat lakkaamatta ja niitä etsittiin kaikkialta, naapuri kävi siinä sivussa ihmettelemässä uutta ilmalämpöpumppua, kissat rymistelivät teljettyinä yläkerrassa koska mamán koira röyhelsi alakerrassa, keittiö oli käännetty nurin kun valmisteltiin ruokia ja leivottiin erisorttisia pikkuleipiä sukulaisten joulupussukoihin, jokaisella oli joku oma säätö kesken ja yleinen sähläys oli muutenkin huipussaan.

Joulu ei tuntuisi minulle oikealta ilman hepulointia. Eikä jouluaatto olisi yhtä ruhtinaallinen, puhtaasta kodista nauttisi samalla tapaa, ruoat maistuisi yhtä hyviltä, ilman edeltävää kaaosta. Olen muuten oppinut mamálta taidon että vaikka puoli tuntia ennen vieraiden tuloa kaikki on vielä tyystin levällään (aina), ovikellon soidessa oven avaa hymyilevä emäntä, kaikki on valmista ja siistiä, meikit osuneet oikean kohtaan naamaa. Martha Steward ei ehkä arvostaisi tätä kykyä, mutta minusta se on kullan arvoinen. Erityisesti jouluna.

Biisit fiilikseen s'il vous plait.

Edit. Ylläolevat videot nähtyäni (erityisesti ensimmäisen) minusta tuli yllättäen paarapapammpam-laulun symppaaja.

Suosittelen laittamaan tylsän hetken ratoksi 'Little drummer boy' hakusanaksi Youtubeen, ällistyttävää miten moni on laulun levyttänyt ja miten erilaisilla versioilla. Esimerkiksi Marlene Dietrich (saksaksi), Boney M, Faith Hill, Bob Dylan (äskettäin) ja niin edelleen. Kiinnostavaa.

Ruoka-Belgia vs. Ruoka-Suomi

Kiva viikonloppu tiedossa, muutama Belgiasta takaisin muuttanut ystävä kokoontuu Belgen simpukkaviikkojen kunniaksi yhteen. Kerrotaan vuoden kuulumiset ja muistellaan Belgiaa. Istumme pöytään joka on Belgian kuningasparipotretin alla. Ja syödään ihania simpukoita.

Juhlistan perjantaita ja tulevaa viikonloppua ruokapostauksella, mietteitä Belgiasta, joka on ihana ruokamaa, jossa syömiseen panostetaan antaumuksella. Juhlat koostuvat useista ruokalajeista ja miljoonista lisukkeista, pöydässä istutaan pitkään, juodaan hyviä viinejä ja seurustellaan. Kaikkea on oltava paljon (ylipaljon) ja juhla syntyy aina kun joku tulee kylään. Jos ei ehdi itse laittaa kaikkia ruokalajeja, pieniä herkkuputiikkeja on kaikkialla myymässä erikoisuuksiaan, viettelevät leipomot tarjoavat jälkkäreitä ja kakkuja. Tai aina on mahdollisuus viedä ystävät ravintolaan pitkän kaavan mukaan.

Kun Belgialainen mies istui ensi kerran Suomalaiseen joulupöytään (joka on suomalaisittain runsas) oli hän hämmentynyt. Ruoka oli syöty reilussa tunnissa. Koko tapahtuma menee niin että ruokakippoja kuljetetaan nopeaan tahtiin ruokailijalta toiselle, alkupalat lastataan lautaselle ja syödään. Sitten vaihtuu kattaus, edellinen tapahtuma toistuu ja vaihdetaan jälkiruokakattaus, tiedätte kuvion. Belgiassa valutetaan yksi ruoka lisukkeineen kerrallaan pöytään, siitä nautitaan hartaudella ja tuodaan seuraava satsi sisään. Tunti poikineen vierähtää, tilaa on vielä kolmannellekin jälkiruoalle (aloin kyllä jo pitkästyä istumiseen). Ensimmäisellä jouluillallisella Belgiassa appi kysyi saako suomesta pastaa ja tortellineja... Suomen ruokaimago rules.

Työpaikkaruokailu oli belgialaiselle järkytysten yliäiti, suomalaiset istuvat pöytään, kauhovat (mättö)ruokaa naamaansa ja nousevat pöydästä kun oma lautanen on tyhjä (n.15 min). Belggarit menevät pitkälle sosiaaliselle lounaalle hyvään ravintolaan, istuvat kaikessa rauhassa porukalla ja lähtevät yhtäaikaa kun kaikki ovat kahvinsa ja konjakkinsa juoneet. Belgialainen mies ottaa nykyisin voikkarit lounaakseen töihin mukaan koska ei kestä suomalaisia lounaita.

Belgialaiset syövät ravintolassa usein, ottavat alkupalat, jälkiruoat, viinit (niin muuten tehtäisiin suomessakin jos ravintolaruoka ei olisi niin kallista). Kahviloita on tiheään, niissä istuu aina paljon ihmisiä, leivonnaisvalikoima on kuin runsauden sarvesta valutettu. Myös ruokakauppojen hyllyt pursuavat leivonnaisia joiden hinta on muutama kymmen sentti. Ja sokeria ei olla sitten säästelty, herkut tihkuvat makeutta niin että hampaita vihloo (siihenkin kummasti tottui...). Belgialaisen miehen mielestä jokainen suomalainen leivonnainen on "half-party" ja niissä on kitsailtu sokerin kanssa (kun leivon kotona kaadan aina ylimääräistä sokeria kyytipojaksi). Belgialaisesta suklaasta ei varmaan tarvitse mainitakaan...

(Tiesittekö muuten että ranskalaiset perunat keksittiin Belgiassa, ei Ranskassa, ja että ne on ehdottomasti syötävä paksun majoneesin kanssa.)

Ruokakulttuuri Belgiassa solahti persoonaani kuin nyrkki silmään, en tunnetusti hyvää ruokaa kohti sylje. Siitä huolimatta meillä syödään lähinnä suomalaisittain, ei siksi etten kelpuuttaisi herkkukavalkaadia pöytään, vaan siksi etten kehtaisi ryhtyä moiseen hommaan. Eikä kehtaa belgialainen mieskään, yksinkertaisempi ruoka kelpaa hänenkin kokkausrepertuaariinsa. Tosin hänen mielestään kaikki uunilaatikot ovat käsittämättömiä makujen sotkuja (Belgiassa ei perinteisesti ole juuri uuniruokia, eikä uuni kuulu keittiön vakiovarusteisiin). Lindströmin murekkeen jälkeen kommentti oli "I would rather die than eat this again".