maanantai 25. helmikuuta 2013

Valaistuminen

Haa, yllätys, aurinkoa! Ihanaa! Ihan vahingossa piristyy ja ilostuu. Oijoi miten odotan että saan kaivella pyörän varastosta! Belgialainen mies on joutunut juoksemaan lenkkinsä ihan yksin kun pyörällä ei ole päässyt mukaan. Kesä tulee, lämmintä ja valoa. Linnut alkaa kohta huutamaan ja ilma tuoksumaan. Juuri ne alkukesän tuoksut, nam. Viikin lehmät pääsee kohta ulos. Onkohan nytkesänä uimalämpimät vedet. Niin ja töissä saa avata ikkunat ihan auki. Jäätelöä. Grillausta. Sandaalit! Huivit ja takki kotiin. Mökille pääsee!
 
Kaikki tällainen hiipi ajatuksiin huomaamatta, istuin pöydän äärellä lähettelemässä työmeilejä. Toisen ikkunan hajonnutta sälekaihdinta ei saanut kiinni. Häiritsi tuo kumma kirkas valo. Sitten pikkuhiljaa huomasin ilostuvani ja muuttuvani hyvälle tuulelle. Ajattelin kaikkea kivaa tulevaa kesää. Muuttuipa päivän fiilis siinä ihan auttamati.


Sitäpaitsi minusta ne ensimäiset aurinkopäivät jotka lupailee kevättä on juuri ne parhaat päivät kesäfiilistelyyn.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Vindaloo

Seuraa lisää intialaista. Kaksi lukijaa pyysi avamaan lisää intialaisesta keittiöstä yleensä. Että millaista mistäkin osasta maata. En ole asiantuntija mutta tässäpä mitä keittokirjani Complete Indian Cuisine lyhyesti valaisee (vapaa käännökseni). Jos jollakulla on matkustus- tms kokemusta ruoista olisin edelleen iloinen kommenteista.

Pohjois-intiasta tuleepi Punjabia ja Kashmiria. Hienovaraisemmin maustettuja aterioita joiden hienostuneisuudesta kunnia kuuluu Mughal-keisareille, heille jotka tulivat Persiasta ja valloittivat pohjoisen osan Intiasta.  Punjabit pitelevät kätösissään maan gourmet-titteliä ja heitä pidetään koko Intian parhaimpina kokkeina. Kuuluisimpia ovat Tandoori-annoksistaan ja makeisistaan. Kashmirit ovat tunnettuja liharuoistaan. Heidän currynsa * ovat yleensä pelkistettyjä lihaisia maustekastikkeita ilman kasviksia.

Etelä-Intiaa asuttavat pääasiassa hindut ja siksipä kasvisruoka on hiottu huippuunsa. Reseptissä käytetään paljon sinappiöljyä, kookosmaitoa ja -kermaa, sekä tamarindmehua**. Etelän curryt ovat tulisempia ja mausteisempia, tuoretta chiliä käytetään paljon. Vindaloot ovat täältäpäin.

Itä-Intiassa, Bengalissa ja Biharissa on paljon rantaviivaa ja jokia, niinpä keittiön pääraaka-aine on kala.  Idässäkin käytetään paljon sinappiöljyä (laitetaanpas ostoslistalle) joka antaa ruoille omintakeisen makeansinappisen maun.  Mausteina käytetään sinapinsiemeniä, kuminaa, anista ja fenugreekin siemeniä. Täälläkin ollaan mestareita makeisissa. 

Länsi-intia, Mumbay ja Goa. Tulista ja mausteista. Paljon kookosmaitoa, viinietikkaa ja tamarindmehua. Ruot ovat pitkään haudutettuja, makumaailma on voimakas, rikas ja vivahteikas. Goasta saapi myös hyvät vindaloot. Mumbay on tunnettu herkullisista ja raikkaista hedelmäjäätelöistään ja kylmistä hedelmä-jugurttijuomistaan (oijoi kun saisi nyt lasillisen mangolassia).

Keski-Intia jatkaa Pohjois-Intian tyyliä mauissaan ja käyttää paljon ruoissaan lihaa, myös naudan lihaa.

* Curry on yhtäkuin mausteseos.  Sana tulee Tamilin sanasta kari joka tarkoittaa kastiketta, tai sanasta karhai joka tarkoittaa tarjoiluastiaa.  Curry voi olla kuivatuista jauhetuista mausteista valmistettu sekoitus, tai tuoreista mausteista hierottu tahna. Keittokirjani kertoo että nämä mausteseokset ovat jokaiselle kokkaajalle omat, eikä reseptiikasta yleensä löydy oikeita mittoja mausteille, ne pitää itse kokeilla ja fiilata sopiviksi. Voin kuvitella että hyvän kokin ja mestarin ero on sitten tämä seostus. Mausteiden lisäksi tahnoissa voi olla hedelmiä, kermaa, öljyjä. Ei ole rajoituksia. Periaatteessa siis kaikki intialaiset ruoat ovat curryja.

** Tamarind onpi palkomainen hedelmä jonka siemenistä puristetaan tumman punaista tahmeaa mehua. Maultaan se on karvaan hapanta. Sitä käytetään paljon Aasian keittiöissä. Ja meikäläisitäin jos mehua ei saa, sen voi korvata sitruunalla, tosin se tamarindimaku jää silloin pois. Olen käyttänyt tamarindia Thai-ruoissa ja sen kanssa pitää olla varovainen ettei koko keitos ole yllättäen pelkästään kitkerä...

Nonni, sitten kiinni tämänpäiväiseen reseptiin joka on varmaankin Etelä- tai Länsi-Intiasta, koska se on mausteinen ja tulinen vindaloo. Vindaloo-sana tuleekin yllättäen Portugalista Carne de Vinha d'Alhos-ruoasta joka on lihaa haudutettuna viinissä ja valkosipulissa (nam). Yleensä intialainen ruoka jossa sana aloo (eli peruna), sisältää eh perunaa. Vindaloossa ei näin ole koska sana onkin hämysti Portugalista. Intiassa punaviini vaihtui viinietikkaan ja tämä erottaakin vindaloon vindalooksi, viinietikan hapamuus. Niin ja se tulisuus.

Porsasvindaloo

2 tl extratulista chilijauhetta
1 tl kurkumaa
2 tl jeeraa, eli juustokuminaa
2 tl tummia sinapinsiemeniä murskattuina
2 rkl jauhettua korianteria
3,5cm pala tuoretta inkivääriä raastettuna mössöksi
1dl valkoviinietikkaa
1 suuri sipuli pieneksi kuutioituna
2 valkosipulin kynttä puristettuna
750g porsaan ulkofilettä kuutioituna
4 rkl öljyä
suolaa

  1. Sekoita kaikki mausteet, suola ja viinietikka tahnaksi. Lisä sipuli ja valkosipuli, heitä mukaan porsas. Kelmuta ja anna maustua seuraavaan päivään. 
  2. Huljauta öljy pannulle, kaada possu mausteineen mukaan, tuoksuttele ja laita kansi päälle. Hauduta n. tunti kunnes porsas on ihanasti pehmennyt.
  3. Tarjoile riisin kera ja tee kyytipojaksi raitaa. Se taittaa tulisuutta juuri sopivasti.
  4. Koristele tuoreella korianterilla. Kiva lisämaku.

Raita

Turkkilaista jugurttia
Kurkkua

  1. Kuori kurkku, tee siihen pitkittäisiä viiltoja ja suikuta juustohöylällä ohuiksi suikaleiksi. 
  2. Sekoita jugurttiin ja anna seistä vähintään tunti.

(Raitasta on myös lukuisia versioita. Omani on yksinkertaisin koska en kaivannut enää lisämakuja Vindaloohon.  Raitaan voi lisäksi heitellä sipulia, chiliä, suolaa ja tuoretta korianteriakin.)


Huokaus, saisin Master Cheffistä potkut, olen aika kökkö tässä esillepanossa, kuvaamisesta puhumattakaan

Tarjosin vindaloon karpisti murskattujen keitettyjen kukkakaalien kera. Belgialainen mies sai riisiä mutta vaihtoi kukkakaaliin koska kukkis sopi niin hyvin makuihin. Vindaloo oli aivan älyttömän hyvää, ihana voimakas tulisuus. Muutkin maut ihania, viinietikan happo ja yllättävä makeus oli todella kiva lisäys mausteisiin. Raita tasapainotti herkullisesti.

Tänään meinasin tehdä toisen version vindaloosta, kanasellaisen, kokeilen Intiakaupasta ostamaani valmista vindalootahnaa. Pakkarissa on muitakin kokeiltuja herkkuja postausta odottamassa, tikka masalaa,  linssidahlia, biriyania ja pari muuta hyvää. Teen näitä ruokia suomalaisesti, yksi soossi kerrallaan. Originaalisti pöydässä pitäisi olla pieniä kipposia erilaisia sörsseleitä ja lisukkeita. Näin pitkälle ei aika ole vielä ennättänyt. Laiskuushermokaan ei oikein salli.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Maatilatori

Helsingissä, Kluuvin kauppakeskuksen alakerrassa onpi aarre. Maatilatori Eat&Joy. Siellä myydään lähiruokaa joiden toimittajat tuovat tuotteensa suoraan maatiloiltaan torille. Tuoreina. Ihanina. On lihaa, kalaa, leikkeleitä, maitoa, erilaisia herkullisia juustoja, kaikenlaista myslistä, hilloihin, tuoremehuista mausteisiin. Nekkuja, raakamaitoa. Luomuvihanneksia ja -hedelmiä. Leivonnaisia. Saa jauhaa itse tuoreet jauhot ihan siinä omin pikku kätösin. Leipovat mokomat joka päivä tuoretta hapanleipää taikinajuuresta. Ja niillä on oma leppäsavustamokin ja semmoinen makkaramestari joka valmistaa makkaraa joka torstai. Lisäksi on kahvila josta saa leivonnaisten lisäksi maalaishenkistä lounasta. Ja cateringiakin löytyy jos onpi juhla-apuun tarvis.

Joulun alla, viimeisellä viikolla ennen aattoa, varastin yhden aamupäivän joululahjaostoksiin. Kaikki kaupat olivat tupaten täynnä kiireisiä ja pahantuulisia ihmisiä kyynärpäät sojossa. Joululaulut soivat ärsyttävän kovaa ja kaikkialla. Olin itsekin aika kurjalla tuulella. Lopulta luovutin, minulla oli vielä tunti aikaa ennen työvuoroa Kraftissa, ajattelin etten siinä mielentilassa voi olla hyvä puotilikka, tarvitsin paussin. Kohdalle osui Kluuvi ja muistin etten vieläkään ollut pistäytynyt maatilatorilla. Ajattelin saisikohan sieltä jotain lounastakin. Kun rullaportaat kuljettivat minut alakertaan elähdyin oitis ihan vahingossa. Eipä ollut joululauluja vaan torilla soi hauskasti rempseä haitarimusiikki. Maalaisromanttinen olo valtasi. Kaupassa oli ihana kierrellä ja vaikka sielläkin oli paljon asiakkaita, oli tunnelma varsin leppoisa ja mukava. Saimme maistella jouluruokia, juustoja ja paria muutakin kivaa. Henkilökunnalla oli sellainen tarttuva energinen sutina päällä, ilo palvella herkkuja halajavia asiakkaita. Ei voinnut kuin tulla hyvälle mielelle.

Sain lounaaksi savukinkulla täytetyn perunarieskan joka oli kerrassaan herkullinen, tuore ja maistuva, rapeaksi päältä paistettu. Kyytipojaksi join kupillisen parasta kahvia ikinä. Oli pakko santsata. Kahvia olisi normaalisti saanut ostaa mukaan mutta se oli tilapäisesti loppu. Enpä ihmetele. Täyteläistä ja pehmeää, voimakasta muttei tervaisasti. Suomalaisena erakkoihmisenä en yleensä istu kahviloissa yksin pöytään jossa istuu muita, mutta maatilatorilla kaikki istuivat sikin sokin pirtin pöytien äärellä ja se oli mukavaa. Ihme juttu.

Lähdin kohti Kraftia aivan toisena naisena kuin Kluuviin laskeuduin.

Kun mamá tuli kylään tammikuun lopulla vein hänet oitis maatilatorille. Pettymyksekseni haitarimusiikki ei enää soinut vaan iskelmät. Kahvi oli kitkeröitynyt termarissa ja se vasta olikin pettymysten pettymys. Ehkä kahvilla tulee käydä lounasaikaan, tai iltapäivällä jolloin paikalla on paljon asiakkaita ja kahvi tuoretta. Omppupiirakka oli kyllä hyvää ja onneksi kaupan oli paljon ihanuuksia. Suosittelen edelleen, vaikka pöhinä ei nyt tällä kertaa ollutkaan (hiljaisena aamupäivänä) samanlaista.

(klik)
Huoneen takaosassa kauppaa, edessäni kahvila ja takanani lounaskeittiö.

 Kaikenlaista ihanaa juustoa!

Sitä herkullista hapanleipää tuossa oikealla.

Kluuvin maatilatori on auki arkisin klo 9-21, lauantaisin klo 9-18 ja sunnuntaisin klo 12–17. Lounasta tarjoillaan arkisin klo 11.30 -15.30. Lueskelkaa Eat&Joyn sivuilta mielenkiintoisia asioita arvoista ja tuotevalikoimasta, blogikin löytyy. Ja lista toimipisteistä muuallakin pääkaupunkiseudulla.

Hatunnnosto ja iso kiitos että tällaisia paikkoja löytyy!

tiistai 19. helmikuuta 2013

Pressiä

Rantakoski Designsin jutskia on ollut kivasti taas esillä lehdissä. Mukavuutta. Lisäsin juuri kolme uutta tuonne Press-blogiini. Muistatteko muuten että sellainenkin on olemassa? Silvuplee, voipi vapaasti käydä kurkistamassa mitä kivaa on missäkin lehdessä ollut!

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Ilo

Ilo on kokonaan ihan kaikkien puolella

Luki metrossa Aforismeja raiteilla taululla.
Hitsi kun unohdin kirjoittajan nimen.

lauantai 16. helmikuuta 2013

Etelä-Intian kormaa

Leppoisan talviviikonlopun vietteeksi kivoittelen postaamalla ensimmäisen intialaisen reseptin. Mausteista ja tuoksuvaista, muhevaa hitaasti hautunutta ruokaa. Selaista mystistä jotain joka saa kielenkannat virkomaan ja punan poskille. Tiedättehän. Elävöittävää.

Kanakormaa Etelä-Intian tyyliin.

Sana korma esiintyy usein intialaisten ruokien nimessä. Aikoinaan luulinkin sen tarkoittavan jotain tiettyä annosta, kuten vaikkapa makariinilaatikko, sitten huomasin että annokset olivat usein hyvin erilaista. Tiesin että Intialainen ruoka on kuin eurooppalainen ruoka, eri puolilla Intiaa ruoka on hyvin erilaista vaikka kuitenkin juuriltaan yhteista. Pohdin onko kormaerojen syynä siis kokin paikkakuntavalinta. Kysyvä ei tieltä eksy ja sain vastauksen googlesta; korma tulee hindin ja urdun sanasta ja tarkoittaa hauduttamista. Korma on siis haudutettua liha-kasvis ruokaa jonka haudutusneste voi olla kookosmaitoa, jugurttia, tai kermaa. Etelä-Intiassa korma voi olla ns. kuivaa kormaa jolloin haudutus tapahtuu lihan omissa mehuissa marinadijugurtin avuin, lopputulos on mureaa mausteista lihaa ilman manittavaa kastiketta. Siispä periaatteessa korma voi olla miltei mitä vain. Jos löysin väärää vastausta, korjatkaa toki.

Ai niin, se tärkeä huomio, suuri osa intialaisista ruoista alkaa lihan marinoimisella jugurtissa yön yli. On syytä muistaa malttaa ja aloittaa ajoissa. Jugurttimarinointi on ihanuus siksi että se mureuttaa lihan ihanasti sellaiseksi että pitkässäkin haudutuksessa liha ei kuivu vaan on mureaa ja kosteaa. Ja sitten lyhyellä paistollakin liha on mureaa ja kosteaa. Nerokasta.

Etelä-Intian Kanakorma 
(tulisuusasteeltaan mieto)

Marinadi:
175ml maustamatonta jugurttia
2 tl kurkumaa
2 valkosipulin kynttä
N. kilo broileria (kaikki osat käyvät*)  paloiteltuina sopivan kokoisiksi paloiksi.

Muut herkut:
100g gheetä**
1 suuri sipuli
1 tl inkiväärijauhetta
2 x 5 cm pala kanelitikkua, tai 2 tl kanelijauhetta***
5 neilikkaa, tai 1/2tl jauhettua neilikkaa
8 kardemumman palkoa, tai 1 tl jauhettua kardemummaa
1 rkl jauhettua korianteria
2 tl juustokuminaa, eli jeeraa
1 tl jauhettua chiliä
1 tl suolaa
3 rkl kookoshiutaleita
3 rkl kokonaisia manteleita
n 2rkl tuoretta korianteria silputtuna****

*) Broileri: suositelisin että mukana olisi reisiä ja koipia koska niiden mehukas rasvaisempi liha tuo hyvät lisäaromit ruokaan. Valitettavasti meillä belgialainen mies on siinä mielessä ruokavammainen että ruokahalu katoaa jos liha näyttää liian selvästi lihalle, eli kanat on oltava ilman luita. Hmph.

**) Ghee, eli kirkastettu voi, on helppo valmistaa. Lohkaise voista kunnon pala kulhoon, mikrota sulaksi ja kuumaksi. Huomaat että osa voista on erottunut kirkkaaksi ja kullankeltaiseksi, vaalea maitoproteiini lötköttää pohjalla. Ota tämä kirkas pintarasva kauhalla talteen ja voilá! siinä on se ghee. Ghee säilyy hyvin ja pitkään jopa huoneen lämmössä ja se kestää kuumiakin paistoasteita.
Jos et jaksa, voit käyttää myös öljyä, mutta silloin riittää 4 rlk. 

***) Intialaisessa keittiössä käytetään paljon tuttuja mausteita ns. raaka-asteella meikäläisittäin ajateltuna, kaneli on tankona (tai tarkemmin kuorirullana) neilikat kokonaisia, kardemummat kokonaisia palkoja. Tällaisina maustepakkauksina ne säilyttävät makunsa reikkaasti pitkissäkin haudutuksissa, toisin kuin jauhemainen versio joka hiukan mynnähtää haudutuksissa.  Kumpikin toimii silti sen mukaan mitä köökistä löytyy.

****) Tuore korianteri. Aivan ehdoton mauste. Ilman sitä ruoasta puuttuu noste. Hyvää kyllä, ei mitään vikaa, mutta kun korianterin lisää nousevat kaikki maut aivan toiselle tasolle. Vähän silleen kuin taikaa.

Sitten hommiin:
  1. Tahnoita kulhossa jugurtti, kurkuma ja yksi murskattu valkosipulin kynsi. Lisää kanat, sekoita ja kelmuta. Marinoi yön yli, tai vähintään aamusta jos illalla kokkaat.
  2. Heitä pannulle tirisemään ghee ja kuullota siinä sipulia viitisen minuuttia. Lisää loput valkosipulin kynnet murskattuna. Kuullota pari minuuttia.
  3. Lisää loput mausteet ja suola, kuullottele niitäkin, koko ajan sekoittaen, pari minuuttia. Tässä vaiheessa nenät auki, tuoksut ovat huumaavat (se paras hetki).
  4. Lisää kana marinadin kera, sekä kookoshiutaleet. Peitä pannu tiiviillä kannella ja sitten sitä haudutusta miedolla lämmöllä noin tunnin verran.
  5. Tässä välissä paahda mantelit 150 asteisessa uunissa vaalean ruskeiksi. Huomaa että karamellin ruskeat mantelit maistuvat jo palaneilta, joten sellainen lievä rusketus on kiva.
  6. Kun kana on mureaa ja pehmeää, ota kansi pois ja hauduta vielä hetki ilman kantta jotta kaikki mahdollinen ylimääräinen neste haihtuu.
  7. Eikun lautaselle. Ripottele päälle korianteri ja mantelit. Tarjoile riisin, tai kukkakaaliriisin kera.


Kukkakaaliriisi  
(se vähähiilihydraattinen vaihtoehto riisille)
(terveellistäkin on kun on kasvis)
  1. Raasta kukkakaali raastimen suuremmilla raastinrei'illä raasteeksi. Heitä kulhoon johon myös pari ruokalusikallista vettä. 
  2. Peitä kulho lautasella ja mikrota täysillä nelisen minuuttia. Sekoita ja maista. Jos liian rouskuvaa, mikrota lisää muutama minuutti. Älä enempää sillä ylikypsynyt kukkakaaliriisi on mössöä.
  3. Lisää ripaus suolaa, sekoita ja tarjoile.


En muuten ole ruokavalokuvaaja... ekskjyysmii
Intialaista ruokaa ei kyllä saisi tarjoilla valkealta lautaselta, jotenkin näyttää väärältä... Oranssilta, vihreältä ehkä, tai siniseltäkin.

 Sivumennen sanoen, unohdin laittaa korianterit lautaselle ennen kuvaa. Siis ne ehdottoman tärkeät korianterit. Jepjep.

Kokeilin Etelä-intialaista versiota koska se oli minulle uusi. Oli kyllä hyvää, herkullisia kiinnostavia makuja, ihanaksi hautunutta kanaa. Tomaatit raikastivat annosta kivasti. Sitten vielä mukava ilta. Häärätä keittiössä, hätistellä uteliaita belgialaisia sormia padan ja kannen välistä, ihmetellä kun paahtuneiden manteleiden määrä hävisi puoleen, haistella tuoksuja (malttamatomana) haudutuksen ajan ja sitten istua yhdessä syömään. Eipä tuntunut ruoanlaitto tylsäntoistuvalta velvoitteelta, ei.


Resepti on tästä kirjasta




keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Villaa!

Edit. Jäi eilisestä postauksesta maintsematta sangen tärkeä seikka. Rouva K, ihanainen asiakkaani, värjää villaa ilokseen päivätyönsä ohella. Niin kauniita sävyjä, ihania yhdistelmiä, asiakkaan värisilmä ei näköjään petä missään kohtaa. Kehrääjät huomio, villoja saapi ihastella ja tilata täältä.  Varasto hupenee sellaista vauhtia että pikainen 12 kilon villatilaus on kuulemma matkalla (osaatteko kuvitella miten valtava laatikko on 12 kg höttöistä lampan villaa?!). Rouva K odottaa maltamattomana kumihanskojaan napsautellen. Itse en kehrää enkä juuri huovutakaan, mutta hitsit miten tekisi mieli tilata noita kieppejä ihan hypistelyyn.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Clint à la Che

Tänään sain kivan työn valmiiksi kivalle asiakkaalle. Kustomoitu laskosverho kaksinkertaisesta pellavasta, voimakas ja kaunis kommaripunainen kuten tilaaja asian muotoili. Kuvaksi Clint mustalla, samalla fiiliksellä kuin se kuuluisin juliste Che Quevarasta. Oli kuulkaa kiva maalata. 

Samaan kotiin on mennyt enemmänkin kustomoituja verhoituksia. Kuulaat valkeat sulkaverhot, joka toinen verhokappale läpikuultavaa pellavaa ja joka toinen paksumpaa painatuksella, värit sisustukseen sopivin turkoosein ja ripaus fuksiaa joukkoon. Kaveriksi sohvalle pari tyynyä samasta kuosista pienennettynä. 

Kesäverhoiksi maalasin kapeammat paneeliverhot toimimaan samojen kuulaiden välikappaleiden kanssa. Näiden design oli kirkkaan voikukan keltaisia maalatuja raitoja valkealla pellavalla, lisäksi suuria mustia voikukan haituloita herkästi käsin maalaten. Verhojen oli tarkoitus mätsätä keltaiseen mattoon josta sain pari nukkalankaa verrokiksi. En ole koskaan vieraillut talossa mutta kuvien perusteella sisustus on tarkoin harkittu ja kaunis. (Hatun nosto jo siitä. Meillä ollaan edelleen muuton jälkeen siinä vaiheessa että mietin millaiset verhot maalaisi. Mutta muutostahan on vasta i,5 vuotta).  

 Asiakkaalla on raikkaan selkeä fiilis siitä mitä haluaa ja hän osaa sen minulle kertoa. Erityisen kiva ja mutkaton tapaus minulle siis. Niin, lisäksi hän tilasi lapselleen raitapaidan jossa suuri pinkki Kekkonen. Ja miksi tilasi? Siksi että isänsä Retro-Kekkospaidan nähtyään tuli suuri poru että lapsen on saatava oma Kekkonen. Ja toimitus ehdottomasti ennen ensimmäistä tarhapäivää. Arvannette siis että kyseessä on ihanasti ns. rokhenkinen perhe. Mukavia tyyppejä kaikki tyynni. Iloinen olen tällaisista tuttavuuksista. 



Tässäpä Clint. Pellavaverhoista saa niin raivostuttavan huonoja kuvia, rypistyvät penteleet sillä välin kun nostaa silityslaudalta kuvattavaksi. Mutta saanette idean kuitenkin?


 Sulkaverhokappale. Fuksiaiset roiskeet eivät tässä kuvassa oikein erotu, harmi sillä ne ovat livenä aika voimakkaat.


Yksityiskohta



Tyyny jossa ne fuksiat näkyvät näköjään hiukan paremmin


 Haitulainen, niitä oli eri paneeleissa eri kokoista, joissakin vain yksi suuri, toisissa muutama pieni.


Pienet haitulat leijailemassa

Jos rouva asiakas sattuu tätä lukemaan, kiitän kauniisti vielä kerran asiakkaana ja ystävänä, olet ilo.

Ja nyt mietin miksi ihmeessä en ole postannut aikaisemmin kustomitilauksistani. Tähän tulee nyt kyllä muutos!

maanantai 11. helmikuuta 2013

Pään ja ruumiin metkafysiikka

Alkuvuosi yrittäjällä, jonka hurlumhei-aika on syksy-joulu, menee jokseenkin sekavassa tilassa. Olo on niinkuin lottokoneessa, pyörii siellä pallomelun keskellä holtittomasti pää sekaisin ja sitten yllättäen sylkeytyy kehästä ulos. Hiljaisuus huumaa. On autiota.  Pysähtynyttä.

Tästä oudosta tilasta pääsee yllättävän hitaasti ulos. Suunnitelmia ei ole koska niihin ei ollut syksyllä aikaa. Mitä seuraavaksi, mitä ensin, mitä sitten. Viritteilla on paljon, mutta kaikki on vasta valmisteluasteella. Työn alla on pienempiä yksittäisiä tilauksia.  Alitajuisesti vertaan kaikkea syksyyn, mikään ei tunnu tarpeeksi riittävältä. 

Tajuan jokseenkin järkyttyneenä että jollain tapaa superkiireinen syksy on helpompaa, tiedän viileän varmasti että olen menossa johonkin rivakasti, teen oikeita asiota oikeaan aikaan.

Kaipaan projektia. Niitä on tulossa kaksi suurta, yksi keskikokoinen. Ja yksi massiivinen joka on varastojen täyttäminen ensi syksyksi ettei olisi aivan niin kiire. Noista kahdesta suuresta haluaisin pian alkaa toisen, mutta minusta riippumattomista syistä en pääse siihen vielä käsiksi, odotan. Turhaudun. On vaikea orientoitua siihen toiseen, koska jos se ensimmäinen sitten tuleekin eteen juuri kun toinen on hyvällä vaihteella.  Keskikokoinen pitää aloittaa kohta. Tiedättekö miten tässä käy vielä? Minä tiedän. Kaikki kolme tulee pian olemaan päällä yhtäaikaa ja sitten niillä on vielä kiire. Sitten samalla se massiivinenkin pitäisi aloittaa. Juu-uh, näinhän se perinteisesti menee.

Mielenkiintoisesti minun ruumis elää näissä kausissa. Syksyn olin kuin veturi, puuskutin menemään nopsaan ja vakaasti. Nukuin lyhyitä öitä, väsytti kyllä, mutta matka jatkui tehokkaasti. Ei vaihtoehtoja. Olin vauhdissa

Nyt kun yhen äkkiä ei olekaan kiire, ruumiista tuli ihan lötkö. Se ei jaksaisi nousta sängystä, sitten se haluaa istua ponnetta sohvalla, ei meinaa herätä. Ruumiin kuljettaminen etuovelle suihkun ja pukeutumisen kautta on hidasta. Ruumiin jalat ovat raskaat ja kädetkin. Sitten kun se on kuljetettu työhuoneelle ruumis alkaa olla elossa, jokseenkin valmiina. Mutta sitten pää on pulassa. Se ei tiedä mitä vireällä ruumiilla tekisi. Mitähän hommaa tänään ja missä järkässä, pää ei millään jaksaisi kiinnostua pienemmistä hommista koska se haluaa alkaa suurempaa haastetta. Pää istuttaa ruumiin työpöydän äärelle miettiäkseen ja ruumis, voi ruumis, alkaa hyytyä uudelleen.

Onneksi pää on kokemuksesta viisas. Se lyö kajarien nupit kaakkoon. Rytmi potkaisee ruumista persiille ja läpsii päätä poskille. Pakottaa hommiin siitä senkin ketaleet. 

Mitä enemmän kohti kevättä päästään, projektit käynnistyvät, innostavan työn syrjässä kiinni, alkaa ruumis päästä vauhtiin, pää ratsastaa ruumiilla, yhtämatkaa. Siihen vaihteeseen pääseminen on vaan niin turkasen tahmeaa, eritahtista. Kumma juttu.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Ärsykkeellisen innostavaa tekemistä

Ei ole enää kiire. Ensin meni kooma-aikaa toipuessa kiireesta, sairastettua siinä sivussa. Sitten nautiskellessa siitä kun on aikaa lukea kirjoja ja katsoa telkkaa, tavata ystäviä, räpättää puhelimessa ja vaan loikoilla. Sitten yllätyshiipien tuli lievä levottomuus. Ei ihan tylsyys, mutta sinnepäin kallellaan. Huomasin etsiväni jotain (kivaa) tekemistä, pelkkä sohvailu illalla töitten jätti jotenkin odottavaksi. Eräänä iltana päätin tehdä taas oikeasti ruokaa. Siis kokata. Ajan kanssa. Jotain uutta. Syödään toki joka päivä jotain itseväsättyä, tylsännopsaa perusruokaa, ei-haasteellista. Muistin että joskus, etenkin ennen yrittäjyyttä, tein usein pitkän kaavan mukaan Uusia Ruokia, selaisin hartaudella keittokirjoja, perehdyin mausteisiin, historiaan, kulinaarikulttuureihin. Se oli hauskaa. Himputti, sepä taisikin olla harrastus! Sitä hupia kaivatessa mietin mitäs ruokaa sitten ja oitis teki mieli kunnon mausteista intialaista.

Intialaista ruokaa tekei mieli siitäkin syystä että on se vuoden aika jälleen jolloin alan kuollakseni kaipaamaan värejä, ääniä ja hajuja. Kirjoitin siitä tänne aikaisemminkin, itseasiassa miltei päivälleen kaksi vuotta sitten, joten ei siitä enää sen enempää, lukaiskaa linkistä teksti. Halusin siis jotain sukatpyöriijalassa-mausteista, janosin sitä tuoksua kun miltei savuavalle pannulle ensin heitellään värikkäitä mausteita pöhisemään.  Ja sitä tulista potkua joka jää suunun hengaamaan kun muu maustemaailma on siellä ensin heittänyt kärrynpyörää.

Niinpä tein kukkakaaliriisiä, Masoor daalia ja Murg makhania (reseptit saapuvat joku toinen kerta). Olivat juuri sellaisia muhevia ja ärsykevajelohdullisia kuin toivoinkin. Mutta huomasin siinä samalla että intialaiset mausteeni olivat päässeet 'hiukkasen' väljähtymään. Kun kaivelin pääni pölyisiä lokeroita en edes muistanut milloin ne on hankittu. 

Niinpä kun mamá saapui vierailulle männäviikoilla, teimme hauskuutusvisiitin Hakaniemen etnokauppoihin. Kaupoissa on mukava vierailla, ihanan kummallisia hajuja ja tuotteita, jänniä pakkauksia, erikoisia asiakkaita. Ostin repullisen mausteita joista jaoimme puoliksi mamálle. Mausteet noissa kaupoissa maksavat murto-osan maitokaupan mausteista ja ovat miljoonasti tuoreempia. Ne tulevat isoissa pusseissa joten jakokaveri on viisautta. Siispä kaikki kaivatut mausteet kerralla.

Klikatkaa kuvaa suuremmaksi

Alalaidassa vasemmalta alkaen:
  • Tandoori masalaa.
  • Kuminan siemeniä (siis juustokuminan eli jeeran, ei suomalaisen pahanmakuisen kuminan).
  • Garam masalaa
  • Fenugreekin siemeniä
  • Kurkumaa
  • Punaisia linssejä

Seuraava rivi vasemmalta:
  • Tummia sinapin siemeniä
  • Jauhettua korianteria
  • Madras curryjauhetta
  • Vihreitä kardemumman siemeniä
  • Paprikaa, savuista ja tulista
  • Mantelijauhoa

Toisiksi ylin rivi:
  • Amchoor jauhetta, eli jauhettua mangoa
  • Purkissa kiinalaista viismaustetta, kiinalaistyyppisiin ruokiin
  • Mustapapu-valkospilitahnaa, sekin kiinalaisia virityksiä odottamaan
  • Asafoetida jauhetta
  • Mustia seesamin siemeniä
  • Gram jauhoa, eli kikhernejauhoa

Ylimpänä:
  • Seesamiöljyä, sekin kiinan suuntaan
  • Alempi purkki punaista curryä (jota on aivan turha ostaa maitokaupasta, se on hapanta ja kitkerää, vaikka makua, ehdottomasti etnokauppaostos)(Thairuokiin)
  • Ylempi purkki Vindaloo currytahnaa
  • Maapähkinäöljy, lähinnä kiinaan
  • Manteliöljyä

Näiden lisäksi kotona odotti hengissään: 
  • jauhettua jeeraa
  • topakkaa inkiväärijauhetta
  • neilikoita
  • mustaa kardemummaa, palkoina ja jauheena
  • kanelia kuorirullan muodossa.

Köökissäni on nyt siis varsinainen maustemarkkina. Se mitä näillä kaikilla herkuilla tehdään selviää pikkuhiljaa. Nappaan teidät mukaani makumatkailemaan, kirjoittelen tänne reseptit sitä mukaan kun niitä kokeilen, postaan ainakin ne sapuskat joista muistan ottaa kuvan. Olen innoissani. Hieno tunne kulkaas.

Kuvaamisesta puheenollen. Valokuvaus talossa jossa asuu myös kissa osoittautuu aina haasteelliseksi, ellei onnistu superäkkiä vaivihkaa hoitamaan homman ennenkuin kissa hoksaa. Mutta yleensä kissa on jo aavistanut ennenkuin itse edes ajattelit. Asettelin mausteita pöydälle ja hätistelin kissaa siinä asettelun lomassa lattialla about 27. kertaa. Sitten aloin kuvaamaan, sohottelin syyttävällä etusormella jaloissa kiertelevään kissan ja ankaralla äänellä varoitin enää sähläämästä.


Salamanopea hyppypöydälle ja ravi mausteiden poikki. 
Hatkat lattialle 28. kerran.



Salamannopea hyppy pöydälle saman tien uudelleen, mutta ovela ravi mausteiden takaa, ei yllä hatkoittamaan kissaa.


Hahaa, luulit että kuvaaminen kiinnostaa, tulin vaan puskemaan tätä ihanaa tuolia, senkin imbesilli.


Poistun, tylsää


Hei! Mikä haju? Pakko palata haistamaan, kuvaaminen ei edelleenkään kiinnosta. En tee mitään kiellettyä.


Haju ei jännittävä, menen pois, kiitos takakautta koska olin suuntaamassa siihen suuntaan joka tapauksessa.


Mutta tietenkin mutkitellen koska olen kissa


Hohhoijaa, uuvuttaa, taidan muinakissoina istahtaa tähän levähtämään. En siis ole tiellä eikä kuvaaminen edelleenkään kiinnosta.


Ahaa, joku uusi haju, talon kissana koen velvollisuudekseni haistaa


Toinen uusi haju, mitäs mitäs?


Tätäkin täytyy vähän nuuhkaista


Hajumaailman absorbointihetki, 
pysähtynyt sisäänpäinkääntynyt ilme.


Eisssaaatna, mitä hirveetä.
Matalat loukkaantuneet hatkaravit hitoille

Sain viimein sen kuvan.

torstai 7. helmikuuta 2013

Sohvapöytäkirja

Olen odottanut erästä asiaa sangen malttamatomana. Työhuonenaapurini Sahlbergin Pörrö, korutaiteilija, kirjoitti kirjan. Esikoisen, nimeltä Valloittavat korut askartelumassasta. Uunituore kirja saapui painosta pari päivää sitten. Ja se on hieno. Hieno!

Kun Pörrö saapui työskentelemään naapuriini olin iloinen että sain päiväkahviseuraa. Talossa oli ollut aika yksinäistä (nyttemmin talossa on väkeä jo kymmeniä). Sitten tajusin miten erityisen hauskaa on kun vieressä on toinen käsityöläinen jonka matsku on jotain aivan erilaista kuin mikään mihin itse olin käteni koskaan iskenyt. Askartelumassa. Minulla oli ollut siitä vain kaukainen fiilis että sillä puuhastellaan jotain pikkulasten pitämiseksi hiljaa tunnin verran. Mutta suureksi yllärikseni näin massan muotouvuvan veistoksiksi, patsaiksi, ja etenkin kiinnostavan erilaisiksi koruiksi. Kiehtoutuneena seurasin moninaisia tekniikoita ja ammattitaitoista otetta jolla kauneuksia syntyi. Odotan sitä päivää että ehdin mukaan Pörrön kursseille kokeilemaan jotain itsekin. Jotkut teistä ehkä muistavat kirjoituksiani siitä miten kaipaan harrastusta (kun harrastuksistani tuli työ).

Puhuimme usein Pörrön kanssa että olisipa hienoa jos hän saisi tehdä kirjan. Aineistoa nimittäin olisi jo useampaankin. Askartelumassoista kun ei ole ainoatakaan kirjaa suomessa, eikä sitä kovin tunneta. Kun Pörrö aloitti massailun, oli harrastajia kokonaista 6 kpl. Nyt heitä on sentään jo tuhansia. Massailuajatus siis laajentuu, mutta missäpä hyvin tehty opas? Ja kuka olisi parempi sen tekemiseen kun joku jolla matsku on todellakin hallussa?

Onneksi Pörrö sai pientä potkua takamuksiin ystävältään joka oli juuri kirjoittanut kirjan kehräyksestä. On nimittäin niin että meillä käsityöläisillä on olemassa sellaisia kuplia, hienoja ideoita ja hartaita haaveita, jotka eivät koskaan toteudu koska emme lopulta tee mitään sen eteen. Uskonpuutteesta kai. Joskus tarvitaan pientä nyhtäisyä ulkoapäin. Tämänkertainen nyhtäisy vei kustantajan pakeille, joka oitis innostui, ja diili oli pakkarissa parin päivän sisällä. Tosin kustantajan toiveet olivat korkealla, kirja haluttiin julki alkuvuodesta, se tarkoitti sitä että aikaa opuksen väsäämiseen oli lopulta vain muutama kuukausi ennen taittoa.

Seurasin vierestä miten hommaan tartuttiin apinan raivolla, työtä pakerrettiin tauotta ja päättäväisesti. Seurasin innon, onnen, uskonpuutteet, stressiraivarit ja kiirehepulit, mutta työ ei missään vaiheessa juminut. Tulosta syntyi ja tiesin että tästä kirjasta tulee hyvä. Mutta nyt kun se lopulta oli käsissäni tajusin miten hyvä siitä tuli, se ylitti korkeat odotuksenikin. Ensinnäkin kirjassa on paljon kiinnostavia selkeitä ohjeita tarttua hommaan, siinä on paljon toisistaan eroavia tekniikoita, ripustusohjeita, sekä värioppiakin. Mutta lisäksi se on kaunis katsoa. Kirjasta tuli ihanasti sohvapöytäkirja. Jokaisen ohjeen välissä on suuria herkuttelukuvia koruista. En ole ennen törmännyt harrastekirjaan joka on visuaalinen selailukirja samalla. Olen kuulkaa naapuristani sangen ylpeä. Hurraan.

Tässäpä muutama kurkistus kirjaan:






Suosittelen jos yhtään käsityöt kiinnostavat, ette nimittäin usko miten monipuolinen matsku on kyseessä. Kirjan kassa pääsee hyvin vauhtiin. Sitä odotellessa sivuja on ilo selailla.

Kirjaa saa ostaa kirjakaupoista, tai tilata suoraan Pörrön kaupasta. Kaupasta voi tilata myös kaiken tarpeellisen välineistön itse massan lisäksi. Sivumennen sanoen, Pörrö vetää massakursseja kaikista kirjan tekniikoista (ja monesta muustakin). Jos päivämäärät eivät juuri sinulle sovi, voit tilata kurssin itsellesi ja kavereillesi teille sopivaan aikaan. Seinän läpi kuulen naurua, korvani todistavat että kursseilla on kivaa.

maanantai 4. helmikuuta 2013

52 sielua

Jos pistäydytte Helsingin keskustassa muistakaa käydä elähtymässä Ateneumissa. Siellä ollaan symbolismin maisemissa vielä 17.2 saakka. Näyttely 52 sielua esittelee suuren valikoimanvuosien 1180-1920 välillä maalattuja runollisia, mystisiä ja aistivoimaisia tulkintoja luonnosta. Aikakaiden työt ovat mielenkiintoisia ilmiönä, vaikka suurin osa maalauksista ei suorastaan ylenpalttisella romantiikallaan minulle iske. Mutta ah, näyttelyssä on muutama niin ihana helmi että niiden takia lähtisin matkaan kauempaakin. Sieltä nimittäin löytyy muutama Van Gogh, Gauguin ja Kandinsky. Joka kerta kun näkee jonkun näiden maalauksen livenä häikäistyy erosta joka on itse maalauksen ja kirjojen painokuvien välillä. Värit ovat niin huikaisevat ja rikkaat, pikkuruisia vivahteita täynnä, hehkuvia voimakkaita sävyjä, ja Van Goghin runsas maalin käyttö ja pensselin jälkien tekstuuri on äärettömän kiintoisa. Näitä ei vaan saa painokuviin, ei, vaikea uskoa että kuva on samasta maalauksesta kun maalaus on siinä silmiin edessä. Ja kun kyseessä on juuri nuo värien mestarit, niiden livenäkeminen on todella elähdytys. Suosittelen täydellä syräimellä, tällaista elämystä ei tosiaan kannata jättää kokematta. Kävin nättelyssä viime viikolla mamán ollessa vierailulla. Molemmat olimme enemmän kuin tyytyväisiä.



Tässä iloksenne ja houkutukseksenne eräs Kandinsky (ei näyttelyssä oleva maalaus). Näkisinpä tämän maalauksen joskus näyttelyssä...

Vinkki. Siinä salissa jossa Gauguinit ovat, on maalaus Mallorcalaisesta rotkosta (en saa päähäni maalarin nimeä). Sitä maalausta katsokaa siitä Gauguinin kohdalta, salin toiselta puolen. On nimittäin tyystin toinen maalaus niin kaukaa, kuin siitä lähempää. Ihmeellinen ero.