keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Maatilatori

Helsingissä, Kluuvin kauppakeskuksen alakerrassa onpi aarre. Maatilatori Eat&Joy. Siellä myydään lähiruokaa joiden toimittajat tuovat tuotteensa suoraan maatiloiltaan torille. Tuoreina. Ihanina. On lihaa, kalaa, leikkeleitä, maitoa, erilaisia herkullisia juustoja, kaikenlaista myslistä, hilloihin, tuoremehuista mausteisiin. Nekkuja, raakamaitoa. Luomuvihanneksia ja -hedelmiä. Leivonnaisia. Saa jauhaa itse tuoreet jauhot ihan siinä omin pikku kätösin. Leipovat mokomat joka päivä tuoretta hapanleipää taikinajuuresta. Ja niillä on oma leppäsavustamokin ja semmoinen makkaramestari joka valmistaa makkaraa joka torstai. Lisäksi on kahvila josta saa leivonnaisten lisäksi maalaishenkistä lounasta. Ja cateringiakin löytyy jos onpi juhla-apuun tarvis.

Joulun alla, viimeisellä viikolla ennen aattoa, varastin yhden aamupäivän joululahjaostoksiin. Kaikki kaupat olivat tupaten täynnä kiireisiä ja pahantuulisia ihmisiä kyynärpäät sojossa. Joululaulut soivat ärsyttävän kovaa ja kaikkialla. Olin itsekin aika kurjalla tuulella. Lopulta luovutin, minulla oli vielä tunti aikaa ennen työvuoroa Kraftissa, ajattelin etten siinä mielentilassa voi olla hyvä puotilikka, tarvitsin paussin. Kohdalle osui Kluuvi ja muistin etten vieläkään ollut pistäytynyt maatilatorilla. Ajattelin saisikohan sieltä jotain lounastakin. Kun rullaportaat kuljettivat minut alakertaan elähdyin oitis ihan vahingossa. Eipä ollut joululauluja vaan torilla soi hauskasti rempseä haitarimusiikki. Maalaisromanttinen olo valtasi. Kaupassa oli ihana kierrellä ja vaikka sielläkin oli paljon asiakkaita, oli tunnelma varsin leppoisa ja mukava. Saimme maistella jouluruokia, juustoja ja paria muutakin kivaa. Henkilökunnalla oli sellainen tarttuva energinen sutina päällä, ilo palvella herkkuja halajavia asiakkaita. Ei voinnut kuin tulla hyvälle mielelle.

Sain lounaaksi savukinkulla täytetyn perunarieskan joka oli kerrassaan herkullinen, tuore ja maistuva, rapeaksi päältä paistettu. Kyytipojaksi join kupillisen parasta kahvia ikinä. Oli pakko santsata. Kahvia olisi normaalisti saanut ostaa mukaan mutta se oli tilapäisesti loppu. Enpä ihmetele. Täyteläistä ja pehmeää, voimakasta muttei tervaisasti. Suomalaisena erakkoihmisenä en yleensä istu kahviloissa yksin pöytään jossa istuu muita, mutta maatilatorilla kaikki istuivat sikin sokin pirtin pöytien äärellä ja se oli mukavaa. Ihme juttu.

Lähdin kohti Kraftia aivan toisena naisena kuin Kluuviin laskeuduin.

Kun mamá tuli kylään tammikuun lopulla vein hänet oitis maatilatorille. Pettymyksekseni haitarimusiikki ei enää soinut vaan iskelmät. Kahvi oli kitkeröitynyt termarissa ja se vasta olikin pettymysten pettymys. Ehkä kahvilla tulee käydä lounasaikaan, tai iltapäivällä jolloin paikalla on paljon asiakkaita ja kahvi tuoretta. Omppupiirakka oli kyllä hyvää ja onneksi kaupan oli paljon ihanuuksia. Suosittelen edelleen, vaikka pöhinä ei nyt tällä kertaa ollutkaan (hiljaisena aamupäivänä) samanlaista.

(klik)
Huoneen takaosassa kauppaa, edessäni kahvila ja takanani lounaskeittiö.

 Kaikenlaista ihanaa juustoa!

Sitä herkullista hapanleipää tuossa oikealla.

Kluuvin maatilatori on auki arkisin klo 9-21, lauantaisin klo 9-18 ja sunnuntaisin klo 12–17. Lounasta tarjoillaan arkisin klo 11.30 -15.30. Lueskelkaa Eat&Joyn sivuilta mielenkiintoisia asioita arvoista ja tuotevalikoimasta, blogikin löytyy. Ja lista toimipisteistä muuallakin pääkaupunkiseudulla.

Hatunnnosto ja iso kiitos että tällaisia paikkoja löytyy!

Ei kommentteja: