Elämän ojentama koe (jonka mokasin) (ei heikkohermoisille)

Koin tänään kriisin (pidätte minua varmaan taas pimahtaneena kun/jos luette tämän tekstin). Bussipysäkin lasiin oli lentänyt räkättirastas. Se oli hengissä. Se ei pystynyt liikkumaan. Se haukkoi henkeä työläin hengenvedoin. Tarkastelin sitä ja tulin tulokseen että onnettomalta ei ollut katkennut niska (niinkuin tällaisissa tapauksissa yleensä armeliaasti käy ja kuolo korjaa heti), vaan kenties selkäranka. Tiesin että nyt se olisi kaikkein armeliainta päästä tuskistaan, mutten pystynyt. Soitin mamálle (onhan teissä muitakin jotka aikuisiässä soittavat kaikessa pulassa äidille?). Mamá sanoi toivovansa että paikalle olisi sattunut joku aikuinen. Toivoin samaa. Kun bussi tuli en ollut pystynyt tekemään asialle mitään. Jätin elävän olennon kitumaan hiljalleen kuolemaansa. Miten saatoin. Itketti, tunsin olevani nynnyjen nynny ja surkimus ja huono mitääntekemätön ihminen. Toivoin että lintu kuolisi pian. Ja että minusta olisi ollut enempään.

Kun palasin kotiin tunteja myöhemmin, lintu oli kauhujen kauhuksi edelleenkin elossa. Soitin mamálle. Soitin myös eläinlääkärille. Väännä niskat nurin, tai murskaa pää nopeasti kivellä, sanoivat. Pelko kurkussa etsin kiveä ja mietin olisiko minusta tähän oikeasti. Pelkurin onneksi tietä pitkin käveli mies. Pyysin hänet apuun, selitin asian. Mies otti linnun käsiinsä, tutki sitä tarkoin, epäröi pitkiä minuutteja ja lopulta antoi linnulle rauhan. Kiitin miestä sydämeni pohjasta. Ja pahoittelin että toin hänen eteen tällaisen. Olin niin hirveän kiitollinen.

Toivottavasti linnulta oli mennyt liikuntakyvyn lisäksi myös tuntoaisti. Ettei nämä turhat ylimääräiset tunnit olleet sille hirveän hirvittäviä. Mietin, olisinko pystynyt tekemään mitä piti ihan itse. En tiedä. Toivon että olisin. Sydämessäni kävi pyörremyrsky ja se lepattaa edelleen.

Kaksi kivaa

Löysin kaksi taiteilijaa joiden puuhat ilahduttavat minua ihan hirveän paljon.

Ensimmäinen on Julianne Swartz New Yorkista ja hänen saippuakuplavalokuvansa. Jotenkin kuplien keveys ja läpikuultavuus, hetkellisyys, ihastuttaa. Olen jotenkin ihan hurmiossa näistä kuvista.

Ja Juliannen materiaalin vastapainoksi toinen taiteilija Jim Denevan Kaliforniasta joka kävelee tai piirtää hiekkaan uskomattomia kuvioita. Ihania suuressa mittakaavassaan. Olen aivan yhtä koukuttunut näihin kuviin.

Eipä hassumpi työmaa

Molemmissa lempimateriaalejani, olen aina rakastanut hiekkaa, erityisesti juuri rantahiekkaa joka on pakkautunut kovaksi, lohkeaa sormissa, tai kuivanut kuumaksi soljuvaksi massaksi. Lasi ja vesi kiehtovat aina läpinäkyvinä, saippuakuplissa on juuri sama ilmiö. Ihanaa että ihmiset tekevät näin ilahdutavia asioita.

Uutuuksia Glamouriin

Glamour-sarja sai kassien ja pyyhkeiden lisäksi uusia kauneuslaukkuja ja -pussukoita. Kauneuslaukkujen koko 35cm x 25cm ja pussukoiden 25cm x 20cm. Kaikkien vuorit käsinmaalatut ja kauneuslaukun sisältä löytyy kolme taskua. Kaikki edelleenkin konepestäviä ihanuuksia.

Juhannuspäivän kunniaksi alkuun ihana Ansa ja Tauno:






Upea Lauren Bacall






Kaunotar Rita Hayward:





Glamouria tihkuva Marlene Dietrich, laukuissa uusi malli





Pinkki Lauren sai myös uuden laukkumallin:




Samoin hurmaava Humphrey Bogart:






Miesten mies Clint Eastwood:




Eikä miehisyydessä jää toiseksi John Wayne:




Uutena hauskuutuksena leffafriikeille Pulp fiction-sarjaa:

Jules ja Vincent


Vincent


Jules

Glamouristi kaikille kaunista ja ihanaista Juhannuspäivää, nautiskelkaa kauneimmasta kesästä ja laiskotelkaa syömmein kyllyydestä!

Kesäeläimyksia

Eilen lensivät sinitiaisen poikaset pöntöstään, siitä kuistin edessä olevasta. Edellisinä kesinä en ole onnistunut näkemään tätä tapahtumaa, voi iloa että tänä kesänä näin. Ensimmäinen poikanen lensi vaappuvaa kylkimyyryä, pumpsahti kuistin edessä olevan tukin kautta toisella kylkimyyryllä kissahäkin päälle. Siinä hetken ihmeteltyään, sangen pöllämystyneen näköisenä, lensi rantalepän oksalle huutamaan. Vielä kaksi poikasta räpelsi maailmaan. On se ihmeellinen hyppy tuntemattomaan, pienestä pöntöstä, joka on ollut koko maailma, pitää yhtenä päivänä vaan uskaltaa hypätä ja lentää. Mahtaa se olla tajunnan räjäyttävä kokemus, maailman oikea koko ja lentäminen.

Helsingissä pyörälenkeillä laskemme jäniksiä. Paras saldo on ollut 11 kappaletta yhdellä lenkillä. Teemme ylimääräisiä sivulenkkejä parhaille jänispaikoille. Jos belgialainen mies käy joskus yksin juoksulenkillä, hänen on kerrottava minulle mikä saldo oli tällä kertaa. Huvittavaa ajatella että synnyinkoti-Kuopiossa, tai opiskelupaikka-Orivesi ja -Joensuussa en ole juuri koskaan nähnyt oravaa tai siiliä suurempaa villieläintä. Saati sitten Brysselissä. Mutta Helsingissä juoksee kettuja, jäniksiä, fasaaneja ja perukarhuja. Niillä ei varmaan ole niin paljon metsätilaa kuin Savo-Karjalassa.

Joka kerta kun vastaan jolkuttelee kettu tunnen saaneeni suuren ihanan lahjan. Upea eläin, kaunis, laiha ja nukkavieru, villi ja vapaa. Tuijotan sanattomana. Jänikset ilahduttavat, miten pulleita pyöreitä leipäsiä ne ovat ensin ja sitten mahan alustasta nousee taitoksilta pitkät teleskooppikoivet. Ihmeelliset korvalihakset että jaksavat kannatella niin suuria korvia, liikutella niitä nopeasti ylös ja laskostella alas (joskus vain toista korvaa). Hiiriä, myyriä, siilejä, oravia ja lepakoita laskemme myös. Edelleenkin olen onnellinen ja ällistynyt että ihmisten asfaltoimissa kaupungeissa löytyy vielä oikeaa elämää.

Mökin rannassa on vieraillut nyt myös Tavi, sillä oli vanavedessään yhdeksän pikkuruista pörröistä poikasta. Ne uivat tiukasti kylki kyljessä lauttana, emon pyrstössä kiinni. Safety by number. Eilen aivan peilityynen iltajärven läpi lipui uljaasti silkkiuikkupari. Toisella oli selässään minipoikaset, aivan juuri kuoriutuneet. Selässä kävi vimmattu mylläys ja piipitys. Läheisen salmen ruovikossa pesi joutsen, toissapäivänä ruokojen seassa uiskenteli kolme valmista harmaata poikasta.

Ihanaa tämä kesä.

Yksi riitasointu minulla sentään on. Pelkään hysteerisesti hämähäkkejä. Ihan hölmöä, tiedän, mutten voi sille mitään. Ennenkuin tulen mökille, mamá joutuu tekemään huolellisen hämähäkkisiivouksen. Kaikkein kauhein hämähäkki on ristilukki. Jostain syystä se on joka kesä oven yläpuolen lampussa. Vaikka lampussa ei käytetä valoa kuin syksyisin. Kauhulla avaan oven, joskus se ryöpsähtää alas kun seitti oven avauksessa katkeaa. Aivan järkyttävän kamalaa. Mamá kutsutaan apuun, ja hän hellämielisesti poimii hirviön, vie sen kauaksi pihan laitaan. Samana iltana se on takaisin oven yläpuolella. Siis miten??? Onko niitä useita jonossa, vai hölkkääkö se kiireellä takaisin?? Toinen ristilukkipaikka on kakkosrakennuksen kuistinpylvään taitoksessa. Lapsuudesta saakka siinä möllöttäneet. Samaa sukua, oppineet postauspaikan? Tähän haluaisin selvityksen kyllä. Kammoan ajatusta että niillä on lukuisia silmiä, ja tunnen jokaisen niiden karmaisevan tuijotuksen ihollani. Ihan hirveitä ovat.

Silti pieni harmi kaiken ihanuuden keskellä.

Perhanan pyöräilijät, aina häiritsemässä!

Kesälaukut

Tein kesän iloksi minisetin laukkuja, 2 kpl/ malli. Laukut ovat pehmustettuja muhkealla vanulla, sisätaskuja on 4kpl, yksi suuri vetoketjulla. Laukun sulkee magneettilukko. Miltei kaikki menivät uusiin kainaloihin Designtorilla, yksi Ansa ja yksi vaalean vihreä Lauren odottavat vielä uusia omistajiaan.

Ihana Ansa Ikonen

Vuori herkkä siniharmaa

Hehkeä Rita Hayward

Upea Lauren Bacall

Vuori syvä punainen

Vaalean vihreän kassin vuori sama siniharmaa kuin Ansa-laukussa.

Silmän pilkkeenä Pulp Fiction, tässä John Travolta, aka Vincent Vega

Ja tässä Samuel L. Jackson, aka Jules Winnfield

Vuori molemmissa raikas lime

Ihanuutta

Voi kesä. Rakastan sinua. Olet huikaiseva. Korvaamaton. Mittaamaton. Ihanin.

Ja riipaiseva, kun kaikki kiitää ohi niin nopeaan. Mutta ihanuus on siitä ihanaa että koko kesän ajan mennyttä seuraa uusi tuleva ja yhtä ihana.

Ehkä kaikkein parasta ovat tuoksut. Olen niistä humalluksissa ja pyörryksissä, haluaisin pakata pulloon, säästää talven varalle, pistää taskuun ja ottaa varkain esille huonona päivänä. Jos voisin niin söisin vain tuoksuja koko kesän.

Ihan alkukesällä tuoksuvat tuomet, koivut ja nokkosten taimet. Tuomen kukkien tuoksu on huumaavaa ja makeaa, koivujen aivan yhtä voimakasta tuoretta ja raikasta. Koivujen tuoksu tuo veden suuhun ja mieleen lapsuuden rantasaunat kun mummilla oli vasta. Nokkosten tuoksu on siitä kumma ettei se suorastaan ole hyvä tuoksu, mutta jollain tapaa kiehtova. Jos olisin kissa vertaisin sitä ehkä kissan minttuun (tosin en hankaa itseäni nokkosiin). Iltakähmän pyöräilyillä tuoksut tulivat vastaan toisensa lomassa viipaleina.

Tämän potpurin jälkeen seuraa hieman vaimeammat mutta monisyisemmät tuoksut. Niittykukkasten herkkä suloinen sekoitus, sireenit, ruoho, silkka vihreys. Meri alkaa tuoksua suolalle, levälle ja kaloille, heti kun vesi hieman lämpenee. Mattolaiturin ohi pyöräillessä mäntysuopa, pakko pysähtyä haistelemaan. Lämmennyt maa tuoksuu muhevalle, neulasille, rehevälle. Omenankukkien hento tuoksu, maailma sateen jälkeen. Nokkosten tuoksu voimakas, mutta tummempi kuin alkukesällä. Taivaallista ihanuutta.

Näiden jälkeen tuoksut menettävät herkkyytensä terän, tulevat jotenkin raskaammiksi ja voimakkaammiksi, suuntavat kenties jo kohti syksyä, silti ihanina. Ruohon leikkuu, miten sateen jälkeen tuoksuu märkä tomu, paahteinen maa, öiden utuiset tuoksut. Suopursut ja sammal.

Täällä mökillä tuoksuu männyt, hiekkainen maa, järvi. Tuoksuihanuuteen liittyvät äänet. Rakastan laineiden liplatusta rantakivilla, miten vesi solahtaa kivien kolosiin erilaisin äänin. Kuistin edessä olevassa linnunpöntössä sirkuttaa poikasparvi, kohta lähdössä ensimmäiselle lennolleen. Saunan edessä olevassa pöntössä ruokkii poikasiaan västäräkkipari, pihapöydän (jonka ristimme jostain muistamattomasta syystä Birger Jaarliksi) viereisen pöntön lapsoset ovat jo lähteneet. Parin metrin päässä kuistista ne rantakivet ja se järvi, silkkiuikkujen solakat kaulat, tukkakoskelot uiskentlevat edes takaisin, raakaisevat karhealla äänellä, joka kerta pysähtyvät kohdalla, kääntyvät ja tuijottavat pitkät tovit minua. Niille kenties yhtä kiva luontokokemus kuin minulle. Kuikka huutaa.

Paratiisi minusta.

Maisema kuistilta.

Kökkökännykkäkameralla tulee usvaisia kuvia, linssi raapiutunut.

Maisema kuistilta oikealle, kuvassa linnunpönttökin. Ja kissahäkki jossa kissat saavat ulkoilla koirien ollessa mökillä.

Kesäsade

Pore

Ullanlinnaan on avattu uusi ihana sisustusliike Pore. Liikkeessä on sisutustavaroiden lisäksi laukkuja ja koruja, kokonaisuus on kaunista sekä houkuttelevaa lifestyle-tyyliä. Painotus on kivasti ekologisuudessa, eettisyydessä ja suomalaisessa käsintehdyssä designissa. Poressa on myytävänä myös Rantakoski Designsin tuotteita, kaikki eilisen postauksen Sitrukset, sekä muita kankaita ja tyynyjä, niistä kuvia alla.

Pore löytyy osoitteesta Vuorimiehen katu 10. Suosittelen lämpimästi tutkimusretkeä!

Rantakoski Designsin tuotteita Poren hyllyillä, kuva otettu juuri kun Pore oli avattu, nykyisin hyllyt ovat täydemmät ja Sitrukset ovat löytäneet paikkansa.

Kankaita ja tyynyjä

Ja hohdokasta Glamouria

Hiirenvirna-kangas sai Poreeseen aivan omat väritykset, tässä turkoosi.

Ja tässä herkät beiget



Herkkää tunnelmaa luo myös vaalean vihreä hiirenvirna


Ja kesäisen raikas keltainen

Myös Saniaisen turkoosi väritys on Poreessa oma


Saniaisesta löytyy myös lämmin oranssi


Ja hiirenvirnasta raikas vaalea vihreä

Pinot valmiina pakattavaksi, hakemista odottamassa, malttamatomana uutta kotiaan varten.



Poreesta löydät myös kauniit Aino Bergmanin laukut. Malli kuvassa keskellä, pöydän päällä. Postasin Ainosta taannoin, voit virkistää muistiasi täällä.