Eilen lensivät sinitiaisen poikaset pöntöstään, siitä kuistin edessä olevasta. Edellisinä kesinä en ole onnistunut näkemään tätä tapahtumaa, voi iloa että tänä kesänä näin. Ensimmäinen poikanen lensi vaappuvaa kylkimyyryä, pumpsahti kuistin edessä olevan tukin kautta toisella kylkimyyryllä kissahäkin päälle. Siinä hetken ihmeteltyään, sangen pöllämystyneen näköisenä, lensi rantalepän oksalle huutamaan. Vielä kaksi poikasta räpelsi maailmaan. On se ihmeellinen hyppy tuntemattomaan, pienestä pöntöstä, joka on ollut koko maailma, pitää yhtenä päivänä vaan uskaltaa hypätä ja lentää. Mahtaa se olla tajunnan räjäyttävä kokemus, maailman oikea koko ja lentäminen.
Helsingissä pyörälenkeillä laskemme jäniksiä. Paras saldo on ollut 11 kappaletta yhdellä lenkillä. Teemme ylimääräisiä sivulenkkejä parhaille jänispaikoille. Jos belgialainen mies käy joskus yksin juoksulenkillä, hänen on kerrottava minulle mikä saldo oli tällä kertaa. Huvittavaa ajatella että synnyinkoti-Kuopiossa, tai opiskelupaikka-Orivesi ja -Joensuussa en ole juuri koskaan nähnyt oravaa tai siiliä suurempaa villieläintä. Saati sitten Brysselissä. Mutta Helsingissä juoksee kettuja, jäniksiä, fasaaneja ja perukarhuja. Niillä ei varmaan ole niin paljon metsätilaa kuin Savo-Karjalassa.
Joka kerta kun vastaan jolkuttelee kettu tunnen saaneeni suuren ihanan lahjan. Upea eläin, kaunis, laiha ja nukkavieru, villi ja vapaa. Tuijotan sanattomana. Jänikset ilahduttavat, miten pulleita pyöreitä leipäsiä ne ovat ensin ja sitten mahan alustasta nousee taitoksilta pitkät teleskooppikoivet. Ihmeelliset korvalihakset että jaksavat kannatella niin suuria korvia, liikutella niitä nopeasti ylös ja laskostella alas (joskus vain toista korvaa). Hiiriä, myyriä, siilejä, oravia ja lepakoita laskemme myös. Edelleenkin olen onnellinen ja ällistynyt että ihmisten asfaltoimissa kaupungeissa löytyy vielä oikeaa elämää.
Mökin rannassa on vieraillut nyt myös Tavi, sillä oli vanavedessään yhdeksän pikkuruista pörröistä poikasta. Ne uivat tiukasti kylki kyljessä lauttana, emon pyrstössä kiinni. Safety by number. Eilen aivan peilityynen iltajärven läpi lipui uljaasti silkkiuikkupari. Toisella oli selässään minipoikaset, aivan juuri kuoriutuneet. Selässä kävi vimmattu mylläys ja piipitys. Läheisen salmen ruovikossa pesi joutsen, toissapäivänä ruokojen seassa uiskenteli kolme valmista harmaata poikasta.
Ihanaa tämä kesä.
Yksi riitasointu minulla sentään on. Pelkään hysteerisesti hämähäkkejä. Ihan hölmöä, tiedän, mutten voi sille mitään. Ennenkuin tulen mökille, mamá joutuu tekemään huolellisen hämähäkkisiivouksen. Kaikkein kauhein hämähäkki on ristilukki. Jostain syystä se on joka kesä oven yläpuolen lampussa. Vaikka lampussa ei käytetä valoa kuin syksyisin. Kauhulla avaan oven, joskus se ryöpsähtää alas kun seitti oven avauksessa katkeaa. Aivan järkyttävän kamalaa. Mamá kutsutaan apuun, ja hän hellämielisesti poimii hirviön, vie sen kauaksi pihan laitaan. Samana iltana se on takaisin oven yläpuolella. Siis miten??? Onko niitä useita jonossa, vai hölkkääkö se kiireellä takaisin?? Toinen ristilukkipaikka on kakkosrakennuksen kuistinpylvään taitoksessa. Lapsuudesta saakka siinä möllöttäneet. Samaa sukua, oppineet postauspaikan? Tähän haluaisin selvityksen kyllä. Kammoan ajatusta että niillä on lukuisia silmiä, ja tunnen jokaisen niiden karmaisevan tuijotuksen ihollani. Ihan hirveitä ovat.
Silti pieni harmi kaiken ihanuuden keskellä.
Helsingissä pyörälenkeillä laskemme jäniksiä. Paras saldo on ollut 11 kappaletta yhdellä lenkillä. Teemme ylimääräisiä sivulenkkejä parhaille jänispaikoille. Jos belgialainen mies käy joskus yksin juoksulenkillä, hänen on kerrottava minulle mikä saldo oli tällä kertaa. Huvittavaa ajatella että synnyinkoti-Kuopiossa, tai opiskelupaikka-Orivesi ja -Joensuussa en ole juuri koskaan nähnyt oravaa tai siiliä suurempaa villieläintä. Saati sitten Brysselissä. Mutta Helsingissä juoksee kettuja, jäniksiä, fasaaneja ja perukarhuja. Niillä ei varmaan ole niin paljon metsätilaa kuin Savo-Karjalassa.
Joka kerta kun vastaan jolkuttelee kettu tunnen saaneeni suuren ihanan lahjan. Upea eläin, kaunis, laiha ja nukkavieru, villi ja vapaa. Tuijotan sanattomana. Jänikset ilahduttavat, miten pulleita pyöreitä leipäsiä ne ovat ensin ja sitten mahan alustasta nousee taitoksilta pitkät teleskooppikoivet. Ihmeelliset korvalihakset että jaksavat kannatella niin suuria korvia, liikutella niitä nopeasti ylös ja laskostella alas (joskus vain toista korvaa). Hiiriä, myyriä, siilejä, oravia ja lepakoita laskemme myös. Edelleenkin olen onnellinen ja ällistynyt että ihmisten asfaltoimissa kaupungeissa löytyy vielä oikeaa elämää.
Mökin rannassa on vieraillut nyt myös Tavi, sillä oli vanavedessään yhdeksän pikkuruista pörröistä poikasta. Ne uivat tiukasti kylki kyljessä lauttana, emon pyrstössä kiinni. Safety by number. Eilen aivan peilityynen iltajärven läpi lipui uljaasti silkkiuikkupari. Toisella oli selässään minipoikaset, aivan juuri kuoriutuneet. Selässä kävi vimmattu mylläys ja piipitys. Läheisen salmen ruovikossa pesi joutsen, toissapäivänä ruokojen seassa uiskenteli kolme valmista harmaata poikasta.
Ihanaa tämä kesä.
Yksi riitasointu minulla sentään on. Pelkään hysteerisesti hämähäkkejä. Ihan hölmöä, tiedän, mutten voi sille mitään. Ennenkuin tulen mökille, mamá joutuu tekemään huolellisen hämähäkkisiivouksen. Kaikkein kauhein hämähäkki on ristilukki. Jostain syystä se on joka kesä oven yläpuolen lampussa. Vaikka lampussa ei käytetä valoa kuin syksyisin. Kauhulla avaan oven, joskus se ryöpsähtää alas kun seitti oven avauksessa katkeaa. Aivan järkyttävän kamalaa. Mamá kutsutaan apuun, ja hän hellämielisesti poimii hirviön, vie sen kauaksi pihan laitaan. Samana iltana se on takaisin oven yläpuolella. Siis miten??? Onko niitä useita jonossa, vai hölkkääkö se kiireellä takaisin?? Toinen ristilukkipaikka on kakkosrakennuksen kuistinpylvään taitoksessa. Lapsuudesta saakka siinä möllöttäneet. Samaa sukua, oppineet postauspaikan? Tähän haluaisin selvityksen kyllä. Kammoan ajatusta että niillä on lukuisia silmiä, ja tunnen jokaisen niiden karmaisevan tuijotuksen ihollani. Ihan hirveitä ovat.
Silti pieni harmi kaiken ihanuuden keskellä.
Perhanan pyöräilijät, aina häiritsemässä!
2 kommenttia:
Linnunpoikasten lähtö pesäpöntöstä on riemukasta katsottavaa, toisaalta kovin liikuttavaakin. Me saateltiin talitinttiperhe viime viikonloppuna, sinitiaiset pääsivät siinä samassa sähinässä "karkaamaan". Talitintin lähdöstä sain onnettoman räpeltävän kuvankin kun summassa lauoin kameraa pöntön suuntaan.
Ihana kuva oli blogissasi talitintin lähdöstä. Ja heti tietenkin katsoin kaikki eläinkuvatkin. Rupikonna ilahdutti erityisesti :) Olivatkohan molemmat kissat sinun? (Luen lisää paremmalla ajalla)
Lähetä kommentti