Armas Savo

Pyöräilin työmatkalla eläinlääkärin kautta täydentääkseni Veikon lääkitystä. Parkkasin oven viereiseen sopukkaan ja näin laatikon jonka kyljessä yllättävä ja savolaistytsyn sydäntä lämpimästi sykähdyttävä teksti. Monikohan helsinkiläinen miettii ymmällään tuota sanaa (se lukija joka ei myöskään ymmärrä saa vinkin kuvan alalaidasta). Tunsin suurta sukulaissieluisuutta magic markerilla piirustajaa kohtaan (laittaisin tähän sydänkuvan mutta kun ei se täällä onnistu).

Varastettu hetki

Silloinkin kun on kiire osaa yrittäjän elo olla toisinaan yllättävän mukavaa. Pyöräilin viileässä, raikkaassa aamutuulessa merenrantareittiä, nautiskelin auringosta, maisemasta. Koska muistin olevani ihan itse oman aikani herra päätin pitää pienen suloisen tauon jo ennen työpäivän varsinaista alkamista. Parkkasin pyöräni ja istahdin rantapenkille kuuntelemaan linnunlaulua. Tunustelin miten d-vitamiinin puutteessa värjöttelevä iho ahmi aurinkoa.

Siinä istuskellessani ohitseni kulki lukuisia iäkkäitä miehiä, naisia ja pariskuntia. Vannon että kuulin miten vanhat nivelet sulivat jäykkyyksistään auringossa. Luut venyivät ja talven harmaat tomut liukenivat tuuleen. Herroilla ja rouvilla oli naamoillaan sangen nautiskelevat ilmeet. Vanhuspariskunnat nojasivat toistensa käsikynkkiin, tuli mieleen vanhojen kirkkojen holvikaaret jotka pysyvät pystyssä vain kaaren sivujen puristusvoimasta.

Ohitse kulki myös hauska mulkosilmäinen koira jolla oli suussaan lyhyt puutikku, koiruus näytti siltä kuin olisi polttanut sikaria loputtoman kiireen ja tahkoamisen keskeltä. Tirskahdin nauruun ja kysyin omistajalta saisinko ottaa kuvan. Sain vastaani nyrjähtäneen mulkaisun. Kaikkiin aurinko ei vaan vaikuta.

Lisäksi meni venäläiset ystävykset, pukeutuneena leopardilykraan ja leopardijoustosamettiin, molemmilla kilon puntit käsissään ja niitä he välillä laiskasti heilauttelivat. Myös aurinkolasit olivat leopardia. Mukava yhdestä puhelimesta vaimeasti tinnittävä radiomusiikki ja hajuvedet. Leidit päätyivät samaan ratkaisuun kanssani ja parkkasivat läheiselle penkille. Viisas veto.

Sorsa taapersi vedestä pullanhakuun. Ei ollut. Pahoittelin.

Mukava päivän avaus, istuskella, nautiskella ja katsella kuka maisemaa kanssani oikein jakaakin. Olin ihan erimielellä kun viimein saavuin pajalle. Rentoutunut ja samalla ihan energinen. Näin sitä päivät pitääkin aloittaa.

Tähän istuin ensin, kunnes pusikosta pölähti justmuntuurilla esikouluryhmä, siihen ihan viereen. Katsoin viisaammaksi siirtyä kauemmaksi.

Uusi rauhaisampi paikka, tuolta suoraan edestä pönki se sorsa, aika jyrkkä penkere oli sille ja jäi vielä ilman palkkaa.

Ihanasti roihahtanut kasvusto. Etukäteen jo harmittelen että kohta tulevat työntekijät siistimään ja leikkamaan kaiken maan tasalle. Koiranputkia ja nokkosta, herkullinen tuoksuyhdistelmä aamuauringossa.

Ajatukset hajallaan kesässä

Taas on ollut pitkä radiohiljaisuus, ai-van liian nopeatahtisen dead-line-homman otin ja se on syönyt kaiken aikani. Kapasiteettia ei vain ole, jos ei aikaakaan, ei jaksa enää illalla kotona työpäivän jälkeen ajatella juuri mitään. Vielä muutama päivä ja sitten helpottaa. Silloin istun junaan ja matkaan -ah niin ihanaa- mökille. Mukanani matkaa pitkä lista töitä joten lomailla en juurikaan voi, mutta mieluummin istun pari päivää koneeni ääressä järven rannalla kuin työhuoneella.

Belgialainen mies vaihtoi uuteen työhön reilu kuukausi sitten. Se merkitsi muutosta myös minulle sillä uudessa duunissa on tällä kertaa oltava töissä ns normaaliin työaikaan (eli persuaikaan, näin kuulin erän nuoren miehen määrittelevän päiväsaikaa metrossa)(hänen oli niin hankala olla persuaikaan liikenteessä kun oli tungosta). Ei enää iltatyötä. Aika mielenkiintoista parin vuoden iltailun jälkeen. Eränä aamuna työmatkalla sanoin belggarille että nythän saadaankin nauttia ihanista aikaisista kesäaamuista, ties kuinka pitkän ajan jälkeen. Mies vastasi että jäädään kyllä paitsi ihania kesäöitä. Niin, totta. Yömyöhän juoksupyörälenkit ovat vaihtuneet iltaisiksi. Aika harmi koska kesäyöt ovat tuoksuvia, kauniita, rauhallisia, mystillisiä, suloisia ja täynnä villieläimiä. Ei enää pääse jäniksiä laskemaan, lenkkeilemme juuri parhaaseen koiranulkoiluttamisaikaan.

Siksipä olikin erityisen hienoa eräänä iltana törmätä mäyrään. Se tupsahti tielle aivan eteemme, säikähti kamalasti, juosta myllersi viistoon edessämme ja lopulta pyörähti pusikkoon toiselle puolen tietä. Mikä hykerryttävä kokemus. Mäyrän takamus on kuulkaa niin hieno, karhumaisen pyöreä ja kömpelö, nukkavillainen ympyrä, ja juoksutyyli kylkimyyryä kömmeltävä. Nauratti niin hirveästi. Ja eilen illalla eteeni juoksi parkatun auton takaa jänis, sekin säikähti ja löi oitis jarrut päälle, sen kynsistä kuului hauska jarrutusääni asfaltilla. Samaten kääntymisen sutimisääni. Nauratti sekin.

Kesä on niin ihanaa aikaa. Haluaisin taas pysäyttää ajan pariksi kuukaudeksi että ehtisi oikeasti nauttia alkukesän ihanuuksista, tuoksuista ja kaiken kasvamisesta. Eräänä viimeviikon aamuna ajoin pyörällä töihin ja haistoin viimein tuomen kukat. Yksi rantatuomi oli alkanut pikkuisen availla kukkasiaan. Illalla kukkivat sitten kaikki rannan tuomet. Tuoksu oli huumaava. Mutta niin nopeaan tapahtuu kaikki ihana. Jo nyt haluaisi jarruttaa että älkää nyt hyvän tähen kaikki kerralla ja noin kiireellä. En halua menettä mitään ja haluan kaikkea kukkuralla.

Miten ihmeessä tuntuu siltä että vuodeajat pyyhältävät ohi hirveällä vauhdilla. Lapsena ne kestivät niin pitkään. Minkä kuningasajatuksen tai - asenteen olen hukannut matkan varrella? Varmaan sen hetkessä elämisen taidon. Siihen on kyllä parempi keskittyä näin kesällä, ei ole siihen hommaan tämän parempaa aikaa.

Hetken istahdus lenkillä, belgialainen mies halusi tehdä ylimääräisen pyrähdyksen kiiveten kallioiselle mäelle, jäin mielihyvin odottamaan siksi aikaa näihin maisemiin.

Haaveilen siitä ajasta kun vesi on taas lämmintä. Tälle rannalle pysähdymme yleensä lenkin päätteeksi uiskentelemaan.

Viime kesänä miltei samoihin aikoihin fiilistelin kesästä näin (klik). Toistan itseäni, mutta en voi muuta. Kesä on ihanaa. Tiedätte kyllä mistä puhun.

Ihana arki ja sen käsittely

On olemassa kahdenlaisia arkielämän huushollaajia. On niitä joiden ovikelloa voi soittaa yllättäen milloin vain ja koti on aina siisti, raikas ja kutsuva, isäntäväellä kivat vaatteet päällä ja pullaa pakastimessa vierasvarana. He ovat myös joka kerta iloisesti yllättyneitä yllätysvieraista.

Sitten on niitä joilla arkisiisteys lipsuu hivenen käsistä. Tavaroita karannut sinne tänne, keittiössä tiskikone odottaa tyhjennystä ja uudelleenlatausta, saattaapa muutama villakoirakin leuhahdella lattioilla. Isäntäväki pukeutuu kotosasti ikivanhoihin virttyneisiin verkkareihin, ehkä pari reikääkin kainalossa mutta ah niin ihana satojen pesujen pehmentämä lohtuvaate. Arvaatteko kumpaan luokkaan itse kuulun? Kyllä, arvasitte oikein, olen kakkosluokan kansalainen. Jos ette ole aivan varma kumpaanko luokkaan itse kuulutte tehkääpä ajatustesti. Miettikää itseänne kotoisasti sohvalla vaikkapa leffaa katsomassa, yksin, kaksin tai perhein. Ovikello soi. Mitä teette? Jos katsotte kauhistunein ilmein toisiinne, jähmetytte järkytyksestä, väittelette kuiskahuutaen kuka on pukeutunut vähiten kamalasti avaamaan oven, tai avataanko ovea laisinkaan; olette kakkosta.

Kakkosluokkaan kuuluu kaksi luokkaa. Olettaen että ovi avataan. Kakkosykkönen nolostuu sotkusta. Kakkoskakkonen ei piittaa yhtään ja on iloinen vieraista (paitsi jos se leffa jäi kesken ja olisi ollut mukavampi laiskotella sen ääressä).

Itse kuulun valitettavasti kakkosykköseen, kun taas armas äitini on onnellinen kakkoskakkonen. Jos avaan sen oven kuulen itseni selittelemässä sotkua, on ollut niin kiire, mies ei siivonnut vaikka lupasi (mies on kätevä tekosyy). Sitten minua är-syt-tää oma selittely.

Tapakasvatuksestani huolehti topakasti mummini joka opetti Oikeita Kunnon Käytöstapoja. Tästä syystä olen joutunut jokseenkin skitsofreeniseen ajatusmaailmaan taloudenpidossa. Persoonani on leväperäisempi ja siksi myös arkisiivous on aika minimissään, ei voi mitään. Jos pyrkisin muuttumaan ykköskastiin stressaisi se minua äärettömästi. Vähäisellä vapaa-ajallani laiskottelen mieluummin kuin siivoan. Olen varsin sinut asian kanssa. Siitä huolimatta, jos joudun yllätysvieraiijan uhriksi pahimpaan aikaan mummipuoleni huutaa kauhusta.

Kakkoskakkos-Mamá kertoo usein että kun se ja se tuli yllättäen kylään oli päällä Heikki-sedän vanhat housut ja reikäinen aluspoolo ja oven vieressä se kompostisanko jota olin juuri ihan viemässä mutta sitten unohduinkin harjaamaan koiraa ja ne karvatupot oli sitten ympäri taloa, niin ja komeroiden raivaaminen sitä ennen kesken, tavarat täytti olohuoneen. Ja olisitpa nähnyt sen ja sen ilmeet kun astuivat sisään ja miten ne yrittivät siinä olla kuin eivät olisikaan, sitten mamá nauraa makeasti päälle. Mutta tiedän että kun emäntä ei sotkusta nolostu, vieraat ovat pian kuin kotonaan kahvikupin äärellä. Jos nolostuu koko vierailu menee kankeaksi.

Kysymys on, voiko kakkosykkönen oppia kakkoskakkoseksi, että on niin sinut omassa nahassaan ettei nolostu vaikka avaa oven sotkuun? Minua ärsyttää syvästi että nolostun vaikkea en haluaisi, eikä mielestäni tulisi nolostua. Olitko mamá aina kakkoskakkonen, vai aloititko kenties kakkosykkösenä (vastaa kommenttilaatikkoon)? Jos aloitit niin minullakin on toivoa.

Naapuri soitti tänään ovikelloa, kirjeeni oli tullut vahingossa heille (miksi eivät vaan laittaneet sitä laatikosta sisään???!!!!). Avasin oven pyjamassa (luulin posteljooniksi...). Naapuri ojensi kirjeen ja ojensi myös kaulaansa kuin kurki, koetti kurkistella mahdollismman paljon sisälle. Harmillisesti ovelta näkyi juuri ne tiskipöydällä olevat illallistiskit kun en "ehtinyt" tyhjentää konetta ja ladata uudelleen. En selitellyt mutta nolostuin ja sehän sitten harmittaa vieläkin.


Edit. Mamá vastasi kommenttilaatikkoon. Mielenkiintoista luettavaa sekin.

Tulokset

Kysely on nyt päättynyt ja juuri vedin arpalipukkeen kulhosta. Onni suosi erästä voittajaa jolle laitoin äskettäin sähköpostia. Onnea voittajalle ja iso kiitos kaikille vastanneille!

Kyselyn tuloksena 61% toivoi lisää kuvia ja kertomuksia työstäni, 38% kädentaito-ohjeita, 28% reseptejä ja 21% taiteilijaluentoja. Näin kertoi sivupalkki. Aika mielenkiintoista sillä tuosta yhteenlaskettuna tulee 148. Niinpä niin, no, jos prosentit eivät mennet ihan kuten normaalisti, suhteet kävivät selväksi ja laitan toiveenne hattuuni hautumaan.

Kauppaa

He-heii, viimeinen päivä äänestyksessä arvon immeiset. Ruksailkaa ruutunne ken sitä ei ole vielä tehnyt. Ja jättäkää pumerkkiä minulle jos haluatte osallistua arvontaan. Näen kävijämääristä että täällä on monen monta kävijää enemmän kuin ääniä, kiinni jäitte!

Sitten muuhun asiaan. Pyrkimykseni on viettää vapaita ja rentouttavia viikonloppuja, järjestää työaikani niin että viikonloput olisivat omaa aikaa, mutta sitten huomaan että joka lauantaille ja sunnuntaille on aikataulussa miljoona työtehtävää joita voin tehdä kotona. Kiva niinkin, voi jäädä pyjamassa sohvalle töitä tekemään, mutta ei se ihan lomaa ole. Eilen ja tänään istun sohvalla, tietsikka sylissä ja koetan ymmärtää nettikaupan perustamisen saloja. Olen pohtinut pitkään laitanko kaupan, vai enkö laita. On kerta olemassa muitakin nettikaupoja joissa töitäni on ja sähköpostilakin voi tilata. Mutta kai se nyt on niin että nykyaikaan on astuttava ja nettikauppa laitettava. Asiakkaille paljon mutkattomampi systeemi, paljon olen palautetta siitä saanut. Joten hommiin.

Mutta voi jehna kun pitäisi olla niin multimonilahjainen kaikessa mahdollisessa kun on yksinyrittäjä. Ei taivu nuo nettiasiat aina tuosta vaan. Aikaa hulahtaa aina moninkertaisesti siihen mitä kuvittelin. Tekevä kuitenkin oppii ja pikkuhiljaa salat aukenevat.

Verkkokauppa on siis rakentumassa, olette ensimmäisiä joille siitä kerron ja laitan heti viestiä kun sinne pääsee tutustumiskäynnille. Pitäkää peukkuja jotta saan systeemin ihan toimimaankin.

Aurinkoista sunnuntaita teiteille, nautiskelkaa ihanasta laiskottelupäivästä. Ulkona näyttää ihanalta ja kesäiseltä.

Kekkosen lasit

Kävin Kekkos-museossa Tamminiemessä. En ollutkaan paikassa koskaan vielä vieraillut. Ilahduin pinkistä kauniista talosta. Oli hauska nähdä mahtipontiset mööpelit paraatipuolella mutta sitäkin mukavampi 70-luvun sisustus yksityispuolella. Kaikki sulassa sovussa Art Deco-tyylisten ikkunakarmien kanssa. Niitä enemmän sykähdytti virallinen työhuone jonka pöydällä oli kaikki Kekkosen kirjoitusvälineet, kynät, kalenterit joissa oli tekstiä Kekkosen käsinkirjoittamana. Ykkösasioita olivat baarin 70-lukulainen värikäs pullonpohjaikkuna (rokokoo-kalusteiden vierellä) ja ns. vanhanaikaisen veivipuhelimen kylkeen teipattu lista jolla resdentti pääsi soittelemaan ympäri taloa ja tilaamaan vaikkapa voileivän. Mutta, oi, makuuhuoneen työpöydällä olivat Kekkosen silmälasit! Ne, juuri ne, Kekkosen kulmikkaat tavaramerkkilasit. Olin aivan otettu. Minulle olisi riittänyt jos museossa olisi ollut valaistu vitriini jossa nuo lasit, eikä muuta. Urkumusiikki soimaan.

Mutta sitten hiipi olo että silmälasit on kyllä niin henkilökohtainen asia, tuntui kuin osa Kekkosesta olisi unohdettu haudata. Että eikö silmälasien pitäisi mennä arkkuun kantajansa kanssa. Onko Kekkonen nyt haudassa vailla lasejaan? Vai ovatko pöydällä vain kakkoslasit? Pohdin asiaa ystäväni kanssa joka mainitsi että hänet haudataan kaikkien silmälasiensa kanssa, kakkos-, kolmos- ja neloskappaleet siististi rivissä rinnan päällä. Asiaa.

Käsityöläisen arkea

Työhuonenaapurini Sahlbergin Pörrö kirjoitti hienosti blogissaan käsityöläisen arjesta. Siitä miten ihmiset helposti puhuvat yhtä ja tekevät toista. Kivijalkaliikkeessä myytävä, suomessa tehty T-paita jää multikansallisen T-paidan jalkoihin kun hinta ratkaisee. Lukekaa koko kirjoitus tästä, suosittelen jos aihe kiinnostaa. Itse allekirjoitan asian tyystin. Myös siltä osalta että yleensä käsityöläiset jäävät jakoihin messujärjestelyissä ja muissa tapahtumissa, me olemme niin pieni kiltti ryhmä, kukaan ei pelkää sijoittaa meitä takavasemmalle. Silti hinnat ovat samat yksin yrittävällä käsityöläisellä kökköhallissa C ja vaikkapa Adidaksella areenalla A. Vaikea uskoa että jollakin muulla alalla olisi näin paljon sinnittelijöitä, rakkaus luovaan työhön pitää meidät touhussa mukana, vaikka tulos on usein pieni ja palkkaa saa alle minimin.

Edit. Nostan Maahiskan kommenttilaatikkoon jättämän oman tekstin asiasta tähän teillekin, samaa asiaa toiselta käsityöläiseltä, lukekaa tästä.

Koulun penkille

Maanantaiaamuna terotin kynäni, täytin penaalini tuoksuvilla pinkeillä kumeilla ja glitteritusseilla, hankin kauniita kiiltäväkantisia vihkoja, uuden selkärepun ja lähdin rallatellen koulumatkaan. No ei nyt ihan noin, mutta rallatellen ja kouluun kumminkin. Naisyrittäjyyskeskus järjestää ihka ensimmäistä kertaa Luovien alojen yrittäjän ammattitukinnon. Paikkoja oli jaossa 10kpl ja voitte arvata että tunkua oli. Sillä tällä alalla kuulkaas on maailman eniten rautaisia ammattitaitoisia ihmisiä vailla sisäsyntyisiä yrittäjyystaitoja. Koen itsekin kuuluvani kutakuinkin tuohon määritelmään. Ja niin varmaan onkin sillä tulin valituksi tuon kymmenen yrityksen joukkoon (tai sitten osasin perustella hakemukseni oikein)(haluaisin ajatella että perustelin hakemukseni oikein...). Koulutukseen kuuluu lähipäiviä ja niiden lisäksi paljon tehtävää ja pohdittavaa, eniten kuitenkin työssä oppimista. Omassa työssä. Omassa yrityksessä.

Ensimmäisen päivän jälkeen olo oli sangen positiivinen. Ryhmä koostuu aivan mahtavista idearikkaista ihmisistä kiinnostavine yrityksineen. En tiedä oliko tarkoitus käydä koulumaisemmin asioita läpi mutta keskusteluksi se eniten meni. Onneksi. Ideoita, vertaistukea, sparrausta ja verkostoitumista. Aivan mahtavaa. Pää tuli niin täyteen asiaa että kotimatkalla piti poiketa kurssikaverien kanssa olusille, päätä tyhjentämään.

Mietin siinä koulun penkillä istuessani ihmisen perilaiskuutta, tai ainakin sellaisen ihmisen perilaiskuutta kuin itse olen. Sitä kun tietää mitä pitäisi tehdä ja mitä ei ehkä kannattaisi niin silti tekee ihan toisin kuin tieto sanoo. Laiskuuttaan, mukavuudenhaluisuuttaan, arkuuttaan, tai vaan huvituksesta. Ja tuon koristelee kaikenmaailman hyvänkuuloisilla syillä jotka on tarkoitettu piilottamaan nuo edellämainitut oikeat syyt. Muutaman kerran koulpäivän aikana tunsin sellaista pientä omatunon pistelyä. Tuhannet kerrat olen puuhaillut intoa piukalla jotakin superkivaa ja inspiroivaa projektia josta ei juuri tule palkkaa. Koska se on hauskaa. Tuhannet kerrat olen sivuuttanut tuottoisia projekteja koska ne olisivat kamalan tylsiä. Ja ihan yhtä tuhannet kerrat olen sivuuttanut projekteja koska on ollut kiire. Ja kiire monesti siksi kun aika on mennyt taivaanrannan maalailuun. Tai nettisurffailuun joka kyllä saattaa alkaa vaikkapa materiaalien metsästyksellä (lue pyyhkeiden) ja eksyy matkan varrella intialaisiin huonekalutehtaisiin, tai kangasvärjäämöihin joilla ei ole mitään tekemistä enää minkään muun kanssa kuin uteliaisuuden.

Siitä aasinsilta aikataulutukseen. Jaa, niin siihen. Kirjoitan kyllä tietokoneeni kalenteriini työlistoja, siitä pisteet kotiin. Mutta sellaisesta kalenterista on kuulkaas niin mukavan helppo raahata tekemättömät työt seuraavalle päivälle ja teeskennellä etteivät ne tälle päivälle tainneetkaan edes kuulua. Ja kuinka kauan jokin työ oikeastaan vie aikaani, tarkoittaen siitä hetkestä kuin asiakas lähestyy tilausidean kanssa? Tiedän jo aika hyvin kauanko aikaa menee siihen kun pääsen varsinaiseen työhön kiinni, mutta entäpä ne alun keskustelut, ja etenkin ideointivaihe (joka saattaa olla joskus hyvinkin pitkä jos asiakkaalla ei ole selkeää kuvaa mitä haluaa). Arvatkaapa kirjaanko niitä ylös mihinkään, tai tiedänkö edes tarkalleen kuluneen ajan, laskenko kaiken hintaan?

Niin että paljon on opittavaa? Eipä haittaa. Suurin apu koulutuksessa onkin ehkä siinä että se puskee katsomaan silmiin noita asioita jotka normaalisti niin mieluusti työntää takavasemmalle. Mutta mukavinta on että pusku on paketoitu niin ilahduttavaan ja inspiroivaan pakettiin että se tuntuu oikeastaan kuin höyhenellä kutittelisi. Tähän kun lisää suunnitelmallisuuden niin avot. Ettei vaan kävisi yllättäen niin että kehkeytyisi ihan oikea ja järkevästi hoidettu firma?

Puumerkki!

Niin, vielä on kokonaista neljä päivää aikaa osallistua oikealla olevaan äänestykseen, eli toivelistaan. Jos ette ole jo laittaneet puumerkkiänne, pyytäisin kauniisti sellaisen laittamaan. Ja jos haluatte osallistua arvontaan, jokin vinkki henkilöllisyydestänne olisi tarpeen, joko kommenttilaatikossa tai s-postilla anna(at)rantakoskidesigns.fi. Arvontapalkintona on kaksi pellavaista keittiöpyyhettä. Suosittelen siksikin että henkilöllisyyksiä on ilmoitettu vähemmän kuin ääniä, voittoprosentit ovat suotuisat!

City-lehti

City- lehden hottis-palstalta (9/12) löytyy Tauno Palo-pyyhkeeni. Väittävät ettei Taunon Palon pussailua tunne vaikka kuinka hankaisi. Höpön pöppöö, minä kyllä tunnen suutelon jokaikinen kerta!

City -lehti, Hot.