tiistai 22. kesäkuuta 2010

Ihanuutta

Voi kesä. Rakastan sinua. Olet huikaiseva. Korvaamaton. Mittaamaton. Ihanin.

Ja riipaiseva, kun kaikki kiitää ohi niin nopeaan. Mutta ihanuus on siitä ihanaa että koko kesän ajan mennyttä seuraa uusi tuleva ja yhtä ihana.

Ehkä kaikkein parasta ovat tuoksut. Olen niistä humalluksissa ja pyörryksissä, haluaisin pakata pulloon, säästää talven varalle, pistää taskuun ja ottaa varkain esille huonona päivänä. Jos voisin niin söisin vain tuoksuja koko kesän.

Ihan alkukesällä tuoksuvat tuomet, koivut ja nokkosten taimet. Tuomen kukkien tuoksu on huumaavaa ja makeaa, koivujen aivan yhtä voimakasta tuoretta ja raikasta. Koivujen tuoksu tuo veden suuhun ja mieleen lapsuuden rantasaunat kun mummilla oli vasta. Nokkosten tuoksu on siitä kumma ettei se suorastaan ole hyvä tuoksu, mutta jollain tapaa kiehtova. Jos olisin kissa vertaisin sitä ehkä kissan minttuun (tosin en hankaa itseäni nokkosiin). Iltakähmän pyöräilyillä tuoksut tulivat vastaan toisensa lomassa viipaleina.

Tämän potpurin jälkeen seuraa hieman vaimeammat mutta monisyisemmät tuoksut. Niittykukkasten herkkä suloinen sekoitus, sireenit, ruoho, silkka vihreys. Meri alkaa tuoksua suolalle, levälle ja kaloille, heti kun vesi hieman lämpenee. Mattolaiturin ohi pyöräillessä mäntysuopa, pakko pysähtyä haistelemaan. Lämmennyt maa tuoksuu muhevalle, neulasille, rehevälle. Omenankukkien hento tuoksu, maailma sateen jälkeen. Nokkosten tuoksu voimakas, mutta tummempi kuin alkukesällä. Taivaallista ihanuutta.

Näiden jälkeen tuoksut menettävät herkkyytensä terän, tulevat jotenkin raskaammiksi ja voimakkaammiksi, suuntavat kenties jo kohti syksyä, silti ihanina. Ruohon leikkuu, miten sateen jälkeen tuoksuu märkä tomu, paahteinen maa, öiden utuiset tuoksut. Suopursut ja sammal.

Täällä mökillä tuoksuu männyt, hiekkainen maa, järvi. Tuoksuihanuuteen liittyvät äänet. Rakastan laineiden liplatusta rantakivilla, miten vesi solahtaa kivien kolosiin erilaisin äänin. Kuistin edessä olevassa linnunpöntössä sirkuttaa poikasparvi, kohta lähdössä ensimmäiselle lennolleen. Saunan edessä olevassa pöntössä ruokkii poikasiaan västäräkkipari, pihapöydän (jonka ristimme jostain muistamattomasta syystä Birger Jaarliksi) viereisen pöntön lapsoset ovat jo lähteneet. Parin metrin päässä kuistista ne rantakivet ja se järvi, silkkiuikkujen solakat kaulat, tukkakoskelot uiskentlevat edes takaisin, raakaisevat karhealla äänellä, joka kerta pysähtyvät kohdalla, kääntyvät ja tuijottavat pitkät tovit minua. Niille kenties yhtä kiva luontokokemus kuin minulle. Kuikka huutaa.

Paratiisi minusta.


Maisema kuistilta.

Kökkökännykkäkameralla tulee usvaisia kuvia, linssi raapiutunut.


Maisema kuistilta oikealle, kuvassa linnunpönttökin. Ja kissahäkki jossa kissat saavat ulkoilla koirien ollessa mökillä.


Kesäsade

2 kommenttia:

MiaO kirjoitti...

Voih, miten huikaisevan kuvauksen olet tehnyt kesän tuoksuista ja äänistä! Ihan piti lukea tekstisi pariinkin kertaan hartaasti keskittyen. Minä en ole koskaan pysähtynyt aistimaan tuoksuja noin tarkkaan. Olen ihan hämmentynyt tuosta tuoksutulvasta. Nytpä täytyy ruveta itsekin kiinnittämään huomiota ja kulkemaan hajuaisti tietoisemmin avoinna. Kiitos tästä havahtumisesta! Ja aistikasta kesää!

Anna kirjoitti...

Kiitos :) Minäkään en ennen ollut huomannut tuoksuja tässä intensiteetissä, mutta seitsämän kesää Brysselissä, jossa tuoksuja ei juuri tunne (pakokaasut peittää kaiken) sai aikaan sen että ensimmäinen kesä Suomessa oli huikaiseva. Tuoksut olivat niin huumaavat, sen jälkeen olen ollut tuoskuhurmiossa :)

Kiitos kommentista. Luen sinun blogiasi säännöllisesti, ihana päästä kurkistamaan toiseen kulttuuriin kauttasi.