lauantai 31. joulukuuta 2011

Uusi vuosi tuokoon kaikkea hyvää

Olipa muuten tänä vuonna joulu nopea. Meni ihan tuosta vaan, jollotteli ohitte ihan omia aikojaan. Mitenkäs se noin. Minusta olisi voinut seurustella kanssamme pari päivää pidempään. Jouluaattoyönä kävimme haudoilla ja huomasin etten ehtinyt ihan päästä joulutunnelmaan ennen kuin se tuli jo. Lievästi harmitti koska olen ns. jouluihmisiä. Olisin halunnut seikkailla reseptimaailmassa ja fiilistellä joulupöydän antimilla, makustella mitä laittaisi. Ehkä myös levätä ennen joulua vaikkapa päivän. No, kaikesta huolimatta joulu on mukavaa aikaa aina. Vähemmällä fiilistelylläkin. Ensi vuonna voin miettiä jättäisikö viimeisen viikon ennen joulua vähän kevyemmäksi töistä.

Nyt laiskottelen sohvalla, mitäs muuta (voi sen laiskotteluvajeen täydentää joulun jälkeenkin). Mietin jaksaisiko vetää villasukat jalkaan ja viritellä jouluvalot viimeinkin terassille. Samalla hakea se täkki joka on tuulettunut siellä kaksi viikkoa, varmaan jo riittävän raikas. Toisaalta tässä on ihan kiva näin, torkkupeiton alla, kissa kehrää toisella reidellä, toisella tasapainottelen tietokonetta. Kissa välillä sivusilmällä huomauttaa että siirtäisitkö sitä vehjettä hieman sivummalle, ikävästi painaa kylkisiivuun. Se sai ja söi juuri lautasellisen lempiruokaansa eikä jaksaisi nyt mitään häiriöitä, kiitos.

Viettäkää armaiset ystävät mitä parhain vuoden vaihde. Ilman minkäänlaisia häiriöitä, tekin. Syökää lautasellisia lempiuokianne ja nautiskelkaa. Toivon teille kaikille hirmuisen hyvää uutta vuotta! Kiitos kaunis kaikille täällä vierailleille, ilostutatte minua suuresti.

torstai 22. joulukuuta 2011

Toivon ja toivotan hyvää joulua!

Kas näin päättyi vuoden viimeinen työpäivä. Niin jos ei lasketa puotivuoroa Kraftissa 30.12. Aika mahtava fiilis on, selvisin tästäkin jouluhärdellistä hengissä. Huomenna jouousiivous ja sitten joulun ja loman viettoon. Sanoinkuvaamaton helpotus ja onni ja ilo. Kirjojakin on varattu luettavaksi, digiboksissa katsottavana kaikki syksyn herkut joita en ole ehtinyt katsoa. Voi jehna.

Rakkaat ystävät, ihanaista ja rauhaisaa joulua teillekin. Laiskotelkaa, nautiskelkaa, olkaa hiljalleen ja rauhassa, tavatkaa ihania ihmisiä, pitäkää pyjamapäiviä, saunokaa, syökää niin että napa ruskaa. Joulu on ihanaa!

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Rauhan hetki

Arvatkaapa mikä minulla on nyt? Minulla on hiljainen ja rauhallinen kahvihetki. Ja joulupipareita. Ja yhen äkkiä hirmuisen hyvä olo. Mitään muuta ei juuri nyt käsillä kuin tämä kahvikuppi. Ei järisyttävää kiirettä hörppiä se pikaisesti. Ihan vaan halusin jakaa tämän autuuden ja rauhan mahassa kanssanne. Kahvihetken.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Kuka pelkää eniten

Hesarissa kerrottiin että tämä joulukuu on ollut pääkaupunkiseudulla vetisin 50 vuoteen. Eipä haittaa. Ei, vaikka olenkin vankumaton lumi-pakkastalven kannattaja. Mutta nyt olen ihanasti päässyt koko syksyn pyörällä töihin, ette arvaa miten iloitsen siitä. Enää en edes pelkää hiekoitussoralla ajamista vaikka kurveissa se luistaakin pyörän alla, talvijäillä en kuitenkaan uskalla pyörän selkään. Vielä? Sateella auttaa sadeviitta joka kovilla tuulilla paukkuu selässä.

Ajan töihin mukavaa reittiä joka seurailee meren rantaa. Eräässä kohtaa matkaani on paikka jossa ihmiset käyvät säännöllisesti syöttämässä sorsia. Siinä kohtaa on pieni silta ja virtauspaikka, meri pysyy sulana pitkään. Tässä syksyn mittaan olen seurannut miten sorsien määrä on vakaasti kasvanut tällä paikalla (+ kaksi joutsenta). Nyt niitä on kuhisemalla. Reilu sata ainakin. Hirmuinen meteli niistä lähtee kun ohi ajaa, ne innostuvat jokaikisestä ohikulkijasta.

Eräänä viimeviikkoisena aamuna paikalla oli isoäiti n. 4-vuotiaan lapsenlapensa kanssa. Isoäiti tunki pojan käteen vaaleaa paahtoleipäviipaletta. Sorsia tungeksi jaloissa ja ympärillä, lisää nousi maihin tasaisella vaappuvalla virralla, osa yritti hypähdellen napata leipää pojan sormista. Ohiajaessa kuulin pienen kauhusta piukan äänen huutavan EMMÄÄ USKALLA! Johon isoäiti huusi vastaan ÄLÄ HUUDA, NE PELÄSTYY.

Minua nauratti vielä työhuoneellanikin.

Sivumennen sanoen eilen oli meren pinta tulvinut niin että jouduin muutamasta kohtaa ajamaan takaisin päin ja menemän kiertotietä. Reitti kulkee em. pienen sillan ali, tie kurvaa tiukasti sillan alle. Eilen pyyhähsin alamäkeä vauhdilla sillan alle ja ehdin juuri ja juuri ajoissa jarruttaa, vettä oli tien päällä reilu metri. Se mikä minua ajoissa varoitti oli juuri sorsien kaakatus. Ne uivat nokat ammollaan auki, pullaa vailla, minua vastaan. Pyörätiellä.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Ilona

Ilonassa (numero 50.) ollaan hauskasti "Suurmiehen syleilyssä". Teksti on hykerryttävä, " Miltä tuntuisi suihkun jälkeen kietoutua Marsalkka Mannerheimiin tai Urho Kekkoseen? Entä kuinka moni haluaisi saunakaverikseen entisen presidentin? Anna Rantakosken suunnittelemat Suomalaiset Suurmiehet-sarjan pyyhkeet tarjoavat mahdollisuuden kumpaankin. Listalta löytyvät lisäksi Jean Sibelius ja Tauno Palo. Ehkä seuraavan pyyhkeen voisi valmistaa Mikael Granlundista?"


maanantai 12. joulukuuta 2011

Kiitos pähkinöistä

Tsah tsah, yksi kaksi, kuuluuko? Onpas ollut täällä hiljaista, mutta muuten ei. Kolmet messut takana ja ne menivät kaikki reilusti yli odotusten. Ensi viikonloppuna vielä yhdet messut Korjaamolla ja koko viikon kauhia kiire tehdä tuotteita sinne myyntiin. Se varasto jonka pelkäsin liian suureksi on nyt mennyt kuumille kiville. Kiva että on kiire, yrittäjän sydän hyrrää, pähkinöitä talven varalle.

Tiedän että alkuvuosi on aina kovin hiljaista aikaa, kauppa käy hitaasti, myös jälleenmyyjillä, eli tilauksia ei satele sieltäkään suunnasta. Toinen hiljainen aika on kesälomakausi. Näistäkin kausista pitää selvitä maksamalla kaikki juoksevat kulut, siksipä joulu tuo henkireiän tallentaa pennosia näille hetkille. Ihana tunne kun stressi vähenee sitä mukaa kuin jemmatilin summa kasvaa. Tietoa että selviää kuivista kausista.

Ihmiset usein kyselevät ettenkö keksisi jotain muuta työtä näille hiljaiselon päiville, mutta totuus on se että on ihan kiva löysentää tahtia välillä. Aikaa varastojen täydentämiseen tulee olla myös, uusien ideoiden kehittelyyn ja kokeiluihin. Jos koko ajan olisi tasainen menekki, en ehtisi tehdä noita tuikitärkeitä asioita.

En ole ehtinyt tehdä uusia maalaussarjoja pitkilleen, niihin olenkin varannut alkuvuoden päivät, aion nautiskella ja maalailla, kehitellä jonkinlaista näyttelykuviota, katsoa minne pensseli vie. Kokemuksesta tiedän että jos minulla on oikeasti aikaa maalaamiseen, aloitan suunitelluista ja luonnosteluista, sitten pää alkaa jylläämmään omiaan, uusia ajatuksia, kuvia, värejä ja ideoita alkaa pulppuamaan. Tämä flown tila on ihana. Ihana! Siihen ei ole usein aikaa, se vaatii muutaman viikon maalausrauhan. Mutta nyt olen karsinut kalenteristani alkuvuoden tähän. Tunne on kuin odottaisi jotain kivaa matkaa, tuntematonta ja kiinnostavaa.

Sitä kun ajattelee niin kylläpä ilostuttaa.

Kiitos kaunis kaikille myyjäis- ja joululahjaasiakkailleni. Olette ihania!



Kuva Cheesburgerilta, taas kerran.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Naamat

Tänään postelisjooni toi viimeinkin lasinaluset Ruottinmaalta. Hartaasti odotetut olivat ja taas oli niin jouluolo kun avasi paketin!


Suomalaiset Suurmiehet:

Kekkone


Sibelius


Mannerheim


(Ihana) Tauno


Sitten arvoisat länkkärit:

Waynen Johni


Eastwoodin Clintti


Ja arvon leidit:

Elizabeth T.


Rita H.

Näistä voi kukin sitten kerätä haluamansa Naamat-sarjan.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Uutuuksia

Hurja kiire alkaa olla loppuhuipentumissaan. Ensi viikolla alkavat joulumessut joita onkin sitten joka viikonloppu. Olen pyörittänyt joulupukin pajaa aamusta iltaan ja koettanut ehtiä valmistaa tarpeeksi myytävää moniin myyjäisiin. Tänään minulla oli harvinainen kotipäivä jolloin keskityin uusien tuotteiden laittamiseen nettiin. Olenkohan jo tällä kertonut että löysin pikkuruisen firman Ruotsista joka laminoi tarjottimia. Tilasin heiltä pieniä sarjoja erilaisia tarjottimia joihin laminoitiin Glamour-kankaitani. Olin ilosta ymmyrkäisenä kun sain uutukaiset tarjottimet postipaketissa. Ne olivat niin ihania, kiiltäviä ja huippulaatuisia. Jokaista mallia on usealla kuvalla ja värillä, ihanaa on myös että tarjottimet voi laittaa tiskikoneeseen! Alla esimerkkejä, loput löytyvät nettisivuiltani.


Elizabeth T pyöreässä tarjottimessa jonka halkaisija on 38cm.


Tällä tarjottimella tarjoillaan marskinlasit, koko 44cm x 22cm.


Neliskäiseen tarjottimeen sopi hyvin Kekkonen laseineen, koko 32cm x 32cm. Aion tarjoilla omat jouluglögini tällaiselta.

Ja tältä hajuisimmat joulujuustot! Koko 40cm x 17cm.


Kekkonen pääsi myös pannunaluseen, halkaisija 21cm.


maanantai 14. marraskuuta 2011

Päin pierua

Muuan rouva Pulmunen, rinnakkaisluokkakaveri ala-ja yläasteelta, kirjoittaa hauskaa blogia parisuhteestaan ja perheestään; Pulmusen Pohdintoja Parisuhteista. Olen mietiskellyt Pulmusen erästä kirjoitusta vanhasta miehestä joka muisti edelleenkin muinaisen tapahtuman treffeistään joista sluibasi kun pelkäsi pieraisevansa hienossa ravintolassa. Mies jätti siis menemättä, eikä edes perunut. Ja sitä hän katui katkerasti vielä tänäkin päivänä. Lukekaa koko tarina tästä.

Minulle tarina oli kirpaiseva muistutus kuinka helposti pelko ohjaa ratkaisua. Noita hetkiähän tulee eteen tuon tuosta. En tarkoita etten lähtisi jonnekin pierunpelossa, vaan kun siellä jossakin uudessa tuntemattomassa voi olla se tuntematon, uhka, moka, inhottava hetki, tilanne, ihminen. Epäonnistuminen. On niin mukavampaa ja helpompaa väistää, pysyä tutussa ja turvallisessa.

Nämä viimeiset 2,5 vuotta yrittäjänä ovat kuljettaneet minua reimasti mukavuusalueeni ulkopuolella lukuisia kertoja ja näin menee tulevassakin. Olen oppinut paljon ja kaikkein eniten kantapään kautta. Parhaiten sellaisessa tilanteessa jolloin juuri siinä kaiken valaisevassa hetkessä hoksaan että nyt kuulkaa tuli tehtyä virheliike. Jos en olisi kokeillut tuota liikettä, olisi oloni sillä hetkellä huikeasti mukavampi, mutta tietäisin huomattavasti vähemmän.

Olen juuri oppimassa hyväksymään sen että kokeilen usein vääriä asioita ja että se kuuluu oppimisprosessiin. Vähän niinkuin kulkisin labyrintissä lukuisia kertoja umpikujiin tai kiertoteihin kunnes löydän niitä yllätyksiä ja ehkä lopulta jopa jonkinsortin maalin. Tähän mennessä olen nimittäin soimannut itseäni kaikista virheliikkeistä. Olen 'pelänyt pierua' ja väistellyt epämukavia asioita vain löytääkseni ne asiat edestäni uudelleen. Olen menettänyt oppirahoja sijoittaessani johonkin kannattamattomaan. Antanut liian nopeasti periksi. Pelännyt lähestyä hankalaa asiaa uudelleen. Käyttänyt monumantaalisesti aikaa oman häntäni jahtaamiseen. Ollut itselleni noista asioista vihainen.

Mutta nyt kun katson taakseni huomaan että olen aivan toisenlainen yrittäjä kun olin yritykseni aloittaessa. Olen oppinut paljon, karaistunut, voimistunut ja saanut itsevarmuutta, löytänyt hyviä kolosia yritykselleni, kokenut paljon ihania onnistumisia, noussut ylös kompuroinneistani, enkä lannistu vähästä. En pelkää hankalia ihmisiä, vaikken heistä nautikaan. Hyväksyn sen että mukavuusaleen ulkopuolella piipahdellaan. Joskus jopa odotan sitä. Että kaikesta, myös vähemmän loistokkaista hetkistä olen kuitenkin oppinut paljon, yksikään niistä ei ollut turha vaan kenties jopa välttämätön.

Niin että antaa tulla vaan, paljon on vielä oppimatta. Pierua päin!




Kuva täältä.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Kettu

Viime viikolla juutuin sellaiseen hassuun steppauskuvioon vastaantulijan kanssa jossa kumpikin väistää toista toistuvasti samaan suuntaan. Yleensä molemmat naurahtavat huvittuneena, tai ainakin edes kiusaantuneena, mutta jonkinlainen kontakti otetaan kumminkin. Tällä kertaa vastaantulija, keski-ikäinen mies, ei edes katsonut, väänsi kasvonsa vain erityisen kypsyneeseen ilmeeseen. Hitsi että minua harmitti noin hapannaamainen käytös. Ystävä joka seurasi vierestä mainitsi etten viitsisi olla niin ikävystyttävän hapannaamainen, olisin vaikka iloinen että itse ymmärrän nauraa tanssitilanteessa.

Jotenkin kolahti. Että itse olin hapannaamainen yhtälailla kun harmistelin sitä toista hapannaamaa. Että tämähän käy joka kerta kun alkaa jollekulle napista jonkun toisen käytöksestä. Siinä nuristessaan siirtää eteenpäin saman ketutuksen ja vielä ihan turhaan. Kenestäkään ei ole kiva kuunnella toisen harmistuksia (paitsi ehkä jos harmistuksen kohde on joku yhteinen inhokki tai jotain).

Mutta mitä sitten yleensä tulee ketutuksille tehdä, pienille tai suurille? Niellä ne? Antaa valua läpi pään kuin siivilästä? Analysoida rakentavasti omassa päässä? Antaa olla aina, vai viljellä seuloen vain ne pahimmat? Mennä terapiaan?

Ennen vanhaan oli niitä huutopuita keskellä peltoa. Siellä kasvoivat suuriksi yksinäisyyksissään ja ottivat vastaan koko kylän suuttumukset. Sinne mentiin huutamaan yksitellen, puulle. Kaikki ulos vaan, eikä kukaan muu kuule. Havinaa lehdistössä ei mitään muuta. Vitsit miten viisasta.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Äänikirjojen salat

Olen jo pitkään meinannut kirjoittaa enemmän äänikirjoista. Olen monesti niihin tainnut viitatakin hengenpelastajina. Tai ainakin tylsyydenpoistajina. Kiirekausi (joulu se tulla jollottaa), on kovalla tahdilla menossa, teen töitä valveillaoloaikani kokonaan. (Paitsi toistaiseksi olen pystynyt tekemään vain vähän viikonlopputöitä. Messukauden alkaessa viikonloppuisin messutaan). Monien ylituntien työrupeama olisi minulle kovinkin raskas, erityisesti sellaisten töiden kohdalla jossa toistetaan jotain ei niin hauskuuttavaa toimintoa, kuten esimerkiksi silittäminen, tai sarjaompelu. Pelastuksen minulle ojentavat äänikirjat. Keskityn tarinaan niin etten huomaa kiinnittää huomiota samalla intensiteetillä työhön. Aivan loistavaa. Joskus jopa ilostun aamulla kun ajattelen he-hei, ompelupäivä, kiva tarina kesken.

Ensimmäiset äänikirjakokemukseni olivat noin vuosi sitten lainaamani pari amerikkalaista dekkaria, jotain suomalaista ja Potterin Harry. Amerikkalainen amerikanenglanniksi luettu lensi oitis romukoppaan. Mieslukija luki sellaisella matalan karhealla teennäisellä leffatraileriäänellä jonka oli kai tarkoitus olla jännittävä. 2o minuuttia jaksoin kuunnella kärvistellen. Olen sen jälkeen kokeillut paria muutakin amerikanenglantilaista äänikirjaa ja tullut samaan tulokseen. Suomalaiset seurasivat metsikköön perässä. Satuin tarttumaan sellaisiin joiden lukijat lukivat kuin luettaisiin lastenkirjaa, möreät äänet roistoille, naishenkilöt kimittivät jne. En kestänyt sitä 20 minuuttiakaan. Mutta Potteri oli aivan huikaiseva, Vesa Vierikon ääni ja lukutapa sopivat tarinaan kuin nakutettu.

Vuoden aikana olen huomannut että englantilaiset kirjat ovat parhaita. Lukijat ovat teatterinäyttelijöitä pitkän uran takaa, lukevat kauniisti ja mielenkiintoisesti ilman että tulee tunne satuilusta. Englannin englantia on kiva kuunnella muutenkin. Yksi ohari on ollut, kuuntelin kirjaa jonka jostain syystä luki mieshenkilö vaikka kirjan kolme minähenkilöä olivat kaikki naisia, se vaan tuntui niin oudolta. Ai niin, onhan minulla toinekin ohari, P.D Jamesit ovat niin jaarittelevia että kadotan punaisen langan nummien kanervikkoon ja kiemurteleviin kärryteihin. Kuuntelin jonkin majakkamysteerin läpi enkä sen loppuessa tiennyt kuka oli murhaaja ja mitä oikein tapahtui. Ei sovellu ainakaan työntekoon, ihan kivaa taustajorinaa se oli silti.

Englantilaisista kirjoista ovat Agatha Christien kirjat nousseet ehdottomiksi ykkösiksi. Tarinat ovat hauskoja ja silläviisiin hitaita että pysyy kärryillä vaikka välillä oikeasti keskittyy työhönsä. Hauskuutusta sekin että monet tarinat saa myös mahtavina BBC:n radiokuunnelmina. Kolmas oharini, vaikka se ei oikeastaan ohari ollut muutakuin tuottavuusmielessä, oli Christopher Leen lukema Poirot-novelli. Työ pysähtyi siihen. Ääni ja luenta oli niin vaikuttavaa etten pystynyt muutakuin kuuntelemaan. Sinällään ihana 40 minuutin kokemus ja tauko.

Pari viikkoa sitten löysin Daniel Katzin Berberileijonan rakkaus ja muita tarinoita. Lukijana Lars Svedberg. Aivan loistava kirja, löyhästi toisiinsa linkittyviä nerokkaita novelleja ihmissuhteista. Ja vielä sitäkin loistavampi lukija. Svedberg lukee kauniisti ja kiinnostavasti. Olin myyty. Selkeästi suomessa on myös hyviä lukijoita, pitää jaksaa vain kahlata ne omat suosikit.

Vuoden aikana olen löytänyt kanssasisaria ja veljiä jotka ovat myös hurahtaneet äänikirjoihin. Kirjastossa juttelin miehen kanssa joka lataa kirjoja iPadiin ja siivoaa. Moni lenkkeilee, tai käy salilla tarinoiden kanssa. Eräs tuttava kuuntelee ennen nukkumaan menoa sängyssä, valot sammutettuna. Sanoo nukkuvansa paljon paremmin ja rauhallisemmin kun rentoutuu ihanasti ennen unta.

Kaikkein eriskummallisin ja kiinnostavin ilmiö kohdallani oli huomata miten voin huijata tietoisuuttani kääntämällä sen äänikirjan tarinaan. Maalaan vaativammat ja suuritöisemmät maalaukseni huomattavasti vähemmällä taiteilijan tuskalla kun kuuntelen sivukorvalla tarinoita. Ilman tarinaa ahdistun, erityisesti maalauksen aloitusvaiheessa, paljon enemmän tuleeko maalauksestani mielikuvaani vastaava tuotos. Äänikirjan kanssa luova intuitiivinen aivopuoliskoni maalaa, kuten aina, mutta se kritisoiva ja analyyttinen puoli on hiljaa koska se onkin keskittynyt kuuntelemaan Christien murhamysteeriä. Luova puoli saa tuheltaa rauhassa ja minulla on huomattavasti mukavampaa.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Kekkosta lisää

Uusimmassa Avotakassa listattiin isänpäivälahjaksi Rantakoski Designsin Kekkonen-pyyhe. Lisäsin juuri nettisivuille kaikki uudet Kekkostuotteet, niitä pääsee tarkastelemaan tästä linkistä. Kekkos-myynti on ollut aika huikeaa, minulle yllätys, mutta tietenkin mukava sellainen. Kiirettä ja vilskettä se on tuonut mukanaan, erityisesti näin isänpäivän alla.


perjantai 4. marraskuuta 2011

Känkkäränkkä

Haa, tänäänpäs en postaakaan positiivisia fiiliksiä vaan ärsytyksiä. Ettäs tiedätte.

Heräsimme moottorisahan ääneen, anivarhain. Emme siihen erityisesti kiinnittäneet huomiota koska jokasyksyinen überärsykkini se penteleen lehtipuhallin on pauhannut joka toinen aamu ikkunan alla. Kun sitten lopulta nousimme ylös huomasimme että kas, maisema oli avartunut. Kaupunki ystävällisesti 'siistii' viheralueita, tässä tapauksessa ihanasti metsittyneitä kohtia talojen välissä. Juuri sellaisia kivoja metsän pahasia joissa on kiva samoilla ja joissa kasvaa kaikkea yllättävää. Ei kasva enää. Nyt siellä on muutama korkea (karsittu) mänty jäljellä ja loppu on ei mitään. Näemme esteettä talolta talolta talolle. Kuulemme esteettä talolta talolle. Voi järjen riemuvoitto. En käsitä en ymmärrä tuota kummallista kaupunkiolojen sterilointia että kaikki luonto pitää nujertaa ja siivota. Siivota! Minun mielestäni homma on ihan sama kun menisi metsään pölynimurin ja jumalattoman pitkän jatkoroikan kanssa.

Tästä mielenipahoitettuani ärsyynnyin metrossa olevista tankoon nojailijoista. Ne jotka letkeästi nojaavat koko vartensa mitalla niin ettei muilla ole mahdollista tankoon tarttua kun metro lähtee liikkeelle. Vakioärsykkini.

Cafe Engelin mukaan otettava latte maksaa 4,90e. Seikka joka ei ole erityisesti minua ennen harmittanut, vaan tänäänpä sekin sitten harmitti.

Rakkaiden kenkieni pohjassa on reikä ja sukka kastui. Sinä samassa päässäni alkoi soida ärsyttävästi 'Pikku-Matin autosta on kumi puhjennut', erityisesti kohta 'purukumilla me paikkasimme sen'. Ihan itsestään alkoi rallittaa päässäni eikä suostu poistumaan.

Niskakin on jumissa.

Positiivispostaan kuitenkin ostamistani kerrassaan kauniista kynttilöitä. Tällaisia. Olen joka tapauksessa sangen iloinen siitä että on perjantai ja tulossa on yleellinen Vapaa Viikonloppu. Aion lukea, poltella uusia kynttilöitäni ja rentoutua. Enkä suostu enää ärsyyntymään mistään tänään klo 21.00 jälkeen. Siihen saakka, antaa palaa, hoidetaan tämäkin nyt sitten antaumuksella.



Näitä kauniita saa nyt Kraftista.

Bockin talo, Senaatintorilla.

torstai 3. marraskuuta 2011

Herkullinen ruska

Törmäsin tänään häkellyttäviin ruskeisiin. Pyöräilin mererantareittiä pajalle, kuten jokainen työpäivä konsanaan. Ihmettelin mihin hävisivät syksyn kirkkaat värit. Hiljalleen aloin huomata etteivät ne mihinkään menneet, niistä tuli vain uusia.

Niistä tuli pähkinöitä, hasselin tummaa punaruskeaa ja maapähkinän vaaleampaa, saksanpähkinän kuoren vaaleaa beesiä ja sisuksen tummempaa. Pistaasin vihreää väliin, macadamian vaaleaa kermaa. Sitten löysin ihanan paahdetun kahvipavun, vaalean maitokahvin ja sellaisen ruskean kun kahviin kaataa maitoa vain lorauksen. Hiekkaakin usein sävyin ja jotain niin vaaleaa että vain häivähdys okraa. Ja sellaista joka on melkein jo harmaata mutta kuitenkin vielä enemmän beesiä. Ja tummaa suklaata, sitä 90% ja toista joka on melkein tummaa mutta enemmän ehkä maitosuklaata. Kanelin kuortakin.

Tajusin etten ollut oikeastaan huomannut ruskeita, olin vain havainnut kirkkaiden värien häviämisen. Kun aloin ajatuksella katsomaan hurmaannuin ihanista ruskean sävyistä. Lukuisista, toisiinsa kauniisti sointuvista, rauhallisista, lempeistä ja niistä lämpimän voimakkaista. Ne muutamat vihreät maassa kasvavat tuntuivat yhenäkkiä kamalan kirkkailta. Ihana syksy, että tuo iloa aina uudelleen.

Sitten mietin että miksi kaikki sävyt tulevat mieleeni ruokakomeron puolelta. Ja että kupponen kuumaa kahvia ja palanen (tai useampi) suklaata olisi nyt poikaa.


Näitä värejä ainakin, kiitos!


Kuvat täältä

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Maajussiksi

Olen hurmaantunut Tanskalainen maajusi-televisiosarjaan (Tv2 keskiviikkoisin klo 20.30). Ei, kyseessä ei suinkaan ole deittailusarja vaan ns. telkkapäiväkirja nuoresta miehestä ja hänen uudesta elämästään maajussina. Pointtina on hoitaa homma yksinkertaisemmin, vanhoin hyvin keinoin, itse tehden, kierrättäen ja huolehtivalla rakkaudella. Apunaan Frankilla on lukuisia ajan kellastamia oppaita, haaveita pikkupoika-ajasta lähtien, sekä satunainen joukko vanhoja eläkkeelle vetäytyneitä paljasjalkaisia maajusseja (jotka joutuvat aivojensa varastoista kaivelemaan miten ne asiat silloin nuoruudessa oikein hoidettiinkaan). Tavoitteena päästä mahdollisimman omavaraiseksi, ekologisesti, edullisesti ja omin käsin.

Frankilla on kaksi hevosta joita hän hitaasti opettaa vetojuhdiksi, heinähommiin ja äestykseen, auraukseen ja puintiin. Lisäksi hänellä on avovaimo Therese, lukuisa joukko kanoja, sekä hanhia (jotta ei tarvitsisi leikata nurmikkoa), siperian Husky ja lauma vuohia pitämään tallin seutu siistinä. Eläimiä pidetään hyvin, mutta ne ovat kuitenkin selkeästi hyötyeläimiä, ruokaa. Niitä on ohjelmassa teurastettukin, mutta se ei kummallisesti ole tuntunut pahalle, koska homma on hoitunut nopeasti ja eläimelle yllättäen. Kaikki osat käytetään hyväksi, mitään ei heitetä hukkaan.

Kasvimaa on runsas ja suuri, ensimmäinen vuosi on ollut kömmähdyksiä ja opettelua täynnä. Etanat kalusivat jättimäiset punajuuret ontoiksi, hanhet pääsivät rellestämään salaatille, koira härvelsi hanhien kanssa jotka söivät myös kaikki maahanpudonneet omenat. Frank kerää pilkkoo, puristaa ja säilöö kaiken mitä maasta saa. Osa säilötyistä menee käymistilaan mutta seuraava satsi onnistuu jo paremmin. Lisätuloja on saatu kasvattamalla summanmutikassa kasviksia viereisen kaupungin ravintolalle jonne on kerätty myös korikaupalla villikasviksia pellonpientareilta ja joen varsilta. Koivunmahlaakin ja pähkinöitä.

Jokaikisen osan maatilasta Frank kunnostaa käsin. Talliin on pikkuhiljaa ilmestynyt vuohikarsinat, uudet ovet. Kanoille hieno kanala ja aitaukset, hanhille samaten. Vanhan asuintalon seinät ovat saaaneet kokonaan uudet sisustukset, kaikki muurauksesta ja putkitöistä lähtien on Frank väsännyt omin pikku kätösin. Hän on käyttänyt hyväksi kaikenlaisia vanhoja varastoja joita tila on pullollaan. Lisäksi kysellyt ympäriinsä ja saanut ruostuneita vekottimia joilla tehdä erinnäisiä maatilan hommia. Lautoja purkumailta, hiekkaa joen ruoppauksesta ja niin edelleen. Edullista ja kierrätystä.

Äärimmäisen mielenkiintoista ja niin äärettömän kaihoisaa. Sieluni hyrisee, niin, hyrisee. Olisinpa samoissa kumisaappaissa, saisin puuhailla pitkät päivät peltotöissä, muokata maata, kasvattaa porkkanoita, hoidella elukoita, laittaa leipätaikinat nousemaan ja säilöä syksyn herkut kellarin hyllyille. Saapastella aamukasteessa ja kirota niitä penteleen etanoita. Haluaisin olla veistelemässä koristehelmipontteja lautoihin ja viritellä eriskummallisia majoja linnuille. Hauduttaa kanapatoja omista kanoista joille olin kiltti. Ajella traktorilla. Syödä omia poksahtelevia säilykkeitä. Yksinkertaista ja aitoa elämää. Kaihoan, ette usko kuinka kaihoan. Samalla järjen ääni päässäni tietää kertoa ettei se oikeasti niin auvoisaa aina olisi. Eikä olisikaan. Enhän tiedä viljelemisestä, tai maatilan hoidosta yhtään mitään. Tiedän että harmittaisi nousta joka aamu hoitelemaan elikot ja että rahat olisi vähissä ja joskus väsyttäisi.

Mutta että näkisin siinä työni tulokset, silmieni edessä, ja eläisin sillä minkä kasvatin. Kaipuuni vanhaan saa eliksiiristä polttoainetta Frankin elämästä. Ihanaa että pääsen maistelemaan tuollaista haavemaailmaa välillisesti.

Ensi keskiviikkona alkaa sarjan toinen kausi, muistakaa olla hollilla!

torstai 27. lokakuuta 2011

Gloriaa Kekkoselle

Rantakoski Designsin Retro-Kekkonen käsipyyhkeen muodossa Glorian ruoka & viini lehdessä (7/2011). "Tämähän on saatava keittiöön heti!". Hieno idea, kyllä keittiön pyyhkeetkin saavat olla froteeta. Takuulla kuivaa kädet paremmin kuin ohut puuvilla/pellava.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Toiseksi viimeiset ysmyt

Tänään ysmyilemään saapuvat Pihlajat. Aamulla katselin kun räksät nappailivat punaisia pihlajanmarjoja puusta. Mietin että älkää nyt hyvän tähen, ei kannattaisi vielä, että säästelkää nyt kun vielä on muutakin ruokaa, että keskitalvella sitten. Mietin että jos minulla olisi oma piha miten paljon ruokaa minun pitäisi sinne talvella kantaman kaikille metsäneläville. Joutuisinko sakkoihin kuten se imatralainen mies joka kantoi 20 kiloa kauraa päivässä pitkin Imatraa, lintupoloille. No niin. Tässä ne pihjalat sitten. Tällä viikolla luvassa vielä muutama Saniainen, seuraava ysmy sitten keväällä keväisin tuottein.


Luumuisen harmaa sisustuskangas, 145cm x 250cm, ovh 267e, Ystäville 170e ja kaveriksi tyyny 60cm x 70cm, ovh 110e, Ystäville 60e.



Ja



Syvän sininen sisustuskangas, 145cm x 250cm, ovh 267e, Ystäville 170e ja kaveriksi tyyny 60cm x 70cm, ovh 110e, Ystäville 60e.


Kummallista

Matti Vanhanen kehuu kirjassaan ollensa vain kerran elämässän vihainen. Minusta se ettei joku ole vihainen ikänä on;
  • erityisen jäyhän ihmisen merkki.
  • tai ainakin tukahtuneen.
  • panee miettimään olisiko kannattanut kuitenkin vähän enemmän tuulettautua elämänsä aikana.
  • epäilyttävää, jos ei suutu koskaan, edes itsekseen, on minusta jotenkin omituinen ajatus.

Ihan vaan oma ajatukseni aiheesta, älkää haastako oikeuteen kunnianloukkauksesta. Matti on varmasti hieno ihminen.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Oodi pyörälle

Pyöräily. Siinäpä ihana sana. Ja tapahtuma. Pelkään talvea siksi etten enää uskalla pyöräillä pajalle. Joudun bussiin. Habitaren jälkeen oli huikaiseva tunne päästä taas liikkumaan pyörän päällä, vauhdilla alamäet ja kurvit. Edessäni ajava vanhus mutkitteli keskiviivan molemmin puolin, hetken pelkäsin että pyörrytyskö iski, mutta sitten huomasin ilon virneen kasvoilla. Tunsin suurta yhteenkuuluvuutta, minulla oli sama tunne, pyöräilyn vapaus ja ilo.

Ei tarvitse katsoa aikataluja kun lähtee liikkeelle, ei odottaa, ei tungeksia, eikä harmistua kun jatkobussi lähti liian aikaisin, tai on myöhässä. Kukaan ei kaiva nenäänsä vieressä, kukaan ei puhu kovasti puhelimeen, tai haise vahvalle hajuvedelle. Ja sitten kun joutuu käsissään kantamaan kassit. Ai kun on ilo pakata pyörän etukori täyteen ja samat takakorille. Selkään mahtuu vielä reppu ja hätätilassa olkalaukkukin matkaan. Samaa satsia ei käsissään bussittelisi, ei. Ja parasta; voi itse päättää että ajaa läpi ne parhaat maisemat. Matkalla virkistyy ja virittyy, ihan elähtyy. Vaikka sataisi. Pyöräilyviitan keksijälle virtuaalisuukko.

Minun mummi polki pyörällä todella pitkään ikään. Silloinkin kun ei oikein kävellä voinut kun niin huimasi. Meitä hirvitti. Mutta ymmärrän. Ymmärrän!

Näissä fiiliksissä tänään. Mukana kulkee kirjastoon kassilinen kirjoja ja vaihdossa sama määrä mukaan varattuja, kaksi tilauspakettia postiin, kuntosalivaatteet ja -kengät, tietsikka, käsilaukku normivermeineen, lounas, ja matkalla haen vielä paketin matkahuollosta.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Viimeisen viikon ysmytykset

Kas unohdin laittaa tänne uusimmat ysmyt (kiire on hajauttanut muistini jälleen). Lisäyksinä ovat Puteli-tyynyt, sekä Haiku kuosin viimeiset kappaleet. Värit eivät toistu aivan yhtä kirkaina blogiohjelmassa kuin nettisivuillani, joten jos löydätte omanne alta, värin voi tarkistaa täältä. Olkaapa hyvät arvoisa herrasväki. Samalla toivottaisin, maanantaista huolimatta, iloisen aurinkoista aloitusta viikollenne!

Vaalean harmaa Puteli. Käsinmaalattu ja painettu sisustustyyny. Koko 60cm x 70cm, ovh 110e, YSTÄVILLE 60e. Tyynyn päällinen konepestävää ekologista Canvas-puuvillaa, sisustyyny patjateollisuuden ylijäämärouhetta, sekin konepestävä.


Musta-luumu Puteli, tiedot samat kuin yllä.



Käsinmaalattu sisustuskangas jonka toinen puoli on punaisen sävyjä ja toinen terrakottaa. Verhoksi, sängyn päälle, seinälle tai pöytäliinaksi. Koko 145cm x 250cm. Ovh 276e, YSTÄVILLE 180e. Konepestävä.


Punainen-terra Haiku. Käsinmaalattu sisustustyyny. Koko 60cm x 70cm, ovh 110e, YSTÄVILLE 55e. Tyynyn kääntöpuoli tumman sininen.


Punainen-terra Haiku. Käsinmaalattu ja painettu sisustustyyny. Koko 60cm x 40cm, ovh 88e, YSTÄVILLE 40e. Tyynyn kääntöpuoli alla oleva terrakotta.


lauantai 15. lokakuuta 2011

Niitänäitä-lauantaina

Hyvää huomenta teitille. Rehentelen kun kerrankin heräsin lauantaina klo 8.00. Olin se aikainen lintu, hahaa, miten hyveellinen olo (mutta pirskale kun väsyttää). Syy tähän kirkasotsaiseen ja anivarhaiseen aamuun on että olen puotipuksuna tänään Kraftissa. Mukava päivä tiedossa siis.

Minusta on ihana saapua ajoissa paikalle, siistiä hyllyjä, sytytellä valoja, tomutella lasivitriiniä, käännellä korujen kasvoja paremmin, virittäytyä puotipäivään. Tänään ilostutti erityisesti huomata että Bockin talon julkisivuremontti alkaa olla ohi, rakennustelineitä kasataan paraikaa ikkunani takana. Pian saadaan lasit kirkkaiksi tomusta ja laastista, somistetua kauniiseen talvikuntoon. Sivumennen sanoen olen saanut halittua Kraftiin aivan ihania kynttilöitä kahdelta kädentaitajalta. Niistä iso osa kantautuu meille kotiin selkärepussani... Laitan kuvia jahka ne saapuvat kauppaan.

Lauantai, mitä lauantai merkitsee teille? Minulle se on päivä jolloin:

  1. Oma aamu, herään aina ennen belgialaista miestä ja saan oman rauhaisan aamun (ei sillä että belgialainen mies jotenkin remuaisi aamuisin).
  2. Saa juoda jättimukista vaniljaletteja, kaksi sellaista, ihanassa hiljaisuudessa, ilman kiirettä, aamupalalla, hyvän kirjan kera.
  3. Sohva, jonka nurkaan käperryn sen kirjan ja kahvin kanssa.
  4. Torkkupeitto joka painaa kuin synti ja on sangen lohdullinen, sen alle voi ihanasti pesiytyä.
  5. Ja jos painoa ei ole täkissä tarpeeksi, lämmön varmistaa kaksi kissankerää.
  6. Ei tarvitse tehdä mitään mitä ei halua (yleensä).
  7. Saa laiskotella, soitella ystäville, lukea, katsoa telkkaa, fiilistejä ja haaveilla, tuijottaa ikkunasta kiireettä, saa haukotella, olla pyjamassa pitkälle päivään, saa syödä törkeän epäterveellisen lounaan.
  8. Tai jos haluaa voi lähteä kimpsuttelemaan ostoksille mutta en minä yleensä lauantaisin halua koska haluan vain ja ainoastaan olla lauantailaiska.

Paitsi tänään kun olen töissä mutta silti tämä on erityisen kivaa näin. Niinkuin huomaatte minulla ei ole mitää asiaa, ei lauantaina tarvitsekaan minusta olla, lauantaina vaan rupatellaan niitänäitä. Jaaritellaan ja ollaan ihanasti ihan turhia.



tiistai 11. lokakuuta 2011

Putelia teille ystävät

Laitoin eilen lisää ysmy-tuotteita Facebookiin, tässäpä ne teillekin. Sama info kuin aikaisemmin, eli: kankaat ovat käsinmaalatut ja -painetut, sekä kestävät konepesun. Ovh 267e, ystäville 180e. Tilaus-varaus sähköpostilla anna(at)rantakoskidesigns.fi.


Klikkaamalla kuvat suurenee.


Musta-luumu, 145cm x 260cm


Turkoosi, 145cm x 260cm


Sininen 145cm x 250cm


Putelin vihreä 145cm x 260cm


maanantai 10. lokakuuta 2011

Oppia ikä kaikki

Esivanhempani kohtasivat mitä romanttisimmalla tavalla. Isoisoisovanhemmillani oli Joensuussa puoti jossa Mummini äiti työskenteli silloin kuin aikaa koulun käynniltä jäi. Olipa eräs painostavan kuuma kesäpäivä, puodissa oli hiljaista, niin, koko kaupungissa oli hiljaista ja uneliasta. Mummin äiti istui puodin tiskillä, pitkästyneenä, heilutteli ajatuksissaan jalkojaan. Kas, kenkä lennähti jalasta, lennähti ovesta ulos ja laskeutui erään nuoren miehen jalkojen juureen. Nuori mies toi kengän liikkeeseen, sujautti kainosti neitosen jalkaan ja loppu on, kuten sanotaan, historiaa. Tuon romantiikan kukkasen siemeniä minäkin kannan veressäni.

Kun ajattelen tuota suloista päivää näen silmieni edessä siistiin mekkon pukeutuneen nuoren naisen joka istuu tiskillä eteen päin nojautuneena, sormet kietoutuneena tiskin reunan ympärille, jalat heiluvat, on kuumaa ja pitkästyttää. Hän on ajatuksissaan, kaihoilee kenties ystäviään uimarannalla. Kaupan seinät ovat tietyn sinivihreät. Tähän aina pysähdyn sillä huomaan tuosta sinivihreästä että kuvitelmani sijoittuu huomattavasti tuoreempaan aikakauteen kuin vuosisadan vaihteeseen. Eikä se mekkokaan taida sijoittua tarpeeksi vanhaan (kai nyt uimarannalla sentään käytiin?). Tajuan ettei minulla ole mielikuvaa miltä siihen aikaan näytti, mitä värejä sisustuksessa käytettiin, millaiset mekot ja kampaukset henkilöillä jotka pitävät kauppaa Joensuussa. Jotensakin järkyttävää miten lyhyelle historiassa mielikuvani riittävät.

Niin, savupirttiajasta on enemmän kuvia päässä koska olen joskus käynyt museossa. Tai vuosisadanvaihteen kuninkaallisista ja kuuluisuuksista. Tuskin Joensuulainen puotityttö näytti Aino Acktelta.

Kun oikein mietin mieleeni nousee sellaisia termejä kuten aatelisto, porvarit, kauppiaat ja käsityöläiset. Sanoja historian tunneilta. Feodaaliaika. Torpparit ja maanomistajat. Nuorena lukemani Kaari Utrion kirjat maalaisneitosista joista tulee yllättäen rohkeutensa vuoksi aatelisia. Hälyttävää. Minä joka haikailen menneitten aikojen perään en osaa kuvitella kuin kaksi sukupolvea taaksepäin. Tiedän kyllä tärkeät käänteet mutta visuaalinen puoli on sokea. Miksi ihmeessä historia ei kiinnosta siinä iässä kun sitä opiskelee, se pörisee korvien välistä sujahtaen. Jättää jälkeensä irrallisia sanoja. Nyt kun pääsisin samoille tunneille oikein rypisin menneissä ajoissa. Mutta. Voi sitä opiskella ihan omin päinkin. Onneksi.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Olemisen siedetty keveys

Pakko se on sanoa. Taas. Ja taas. Toistan itseäni joka toisessa postauksessa mutten voi muuta. Syksy on kyllä ihanin vuodenaika. Niinkuin viimeksi oli kesä, sitä ennen kevät ja vielä aikaisemmin talvi. Mutta niin se vaan on, joka ikinen kerta. Syksylläpä on niin kirkasta, kuulasta, värikästä. Tuulee ja myrskyää, sataa, paistaa, kynttilät ja villasukat, tiedätte kyllä. Lisäksi kesän energiat purkautuu nyt luovuuden vimmaan, uusia ideoita ja voimaa niitten toteuttamiseen. Tuntuu olevan ilmassa, puhuin juuri ystävän kanssa energiapuhelun. Molemmilla ihanan hyvä etenevä fiilis menossa. Kirjoitan tätä ja katselen alla levittyvää maisemaa ikkunasta, kuuntelen kun tuuli riepottelee puita. Koetin saada kuvaan kissan joka vahtaa ohi lenteleviä keltaisia lehtiä mutta ei se malttanut poseerata, juoksee ikkunalta toiselle visuaalipyydystämään.


On perjantai, aurinko paistaa, tulee ihanasti ja kovaa. Remonttia viimeistellään, pääsen pian maalaamaan olkkarin seinän, sormia ihan syyhyttää. Pohdin maalaisinko osan toistakin seinää. Pohdin myös minkä väriset verhot maalaisin makkariin. Ja millaiset maalaukset mihinkin, mitä belgialaisen miehen työhuoneeseen. Jotain ihan omaa sille sinne, musiikkiin liittyvää, ehkä Hendrixin Jimiä. Samalla pohdin viikonlopun ruokia, mitä kivaa laittaisi, joko saa tehdä tuhteja lohturuokia, onko jo tarpeeksi kylmä että saa tuoda tämän tekosyyn keittöön?

On ihanan keveä ja hyvä fiilis, liitelen flow-tunnelmissa kuten nuo koivunlehdet.



Kuplankeveää perjantaita teillekin rakkaat ystävät!

Kuva Cute Overloadista.

torstai 6. lokakuuta 2011

Sisustuskankaita

Heipparallaa ystävät, täältä saapuvat ysmyyn sisustuskankaat Hiirenvirna-kuosissa. Näistä verho, seinäkangas, sängynpäälle tai pöydälle syksyä sulostuttamaan. Kankaat ovat käsinmaalatut ja -painetut, sekä kestävät konepesun. Ovh 267e, ystäville 180e. Tilaus-varaus sähköpostilla anna(at)rantakoskidesigns.fi. S'il vous plait!


Raikas turkoosi, 145cm x 270cm


Suloinen laventeli, 145cm x 250cm


Pirteän kirkas vihreä, 145cm x 270cm


Pehmeä harmaa-lila, 145cm x 270cm


Syvä petroolin sininen, 145cm x 250cm


keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Lisää ysmyä

Lisäys YSMYyn, loput ysmyn Hiirenvirnatyynyt. Pitkulaista mallia tälläkertaa. Koko 35cm x 60cm, ovh 84e, Ystäville 45e. Kuvio painettu tyynyn molemmille puolille ja, niinkuin aina, pohjaväri maalattu useilla sävyillä. Kaipaisiko sohvasi esimerkiksi näitä? Huomasittekos muuten että tänään paistaa aurinko ja haavan lehdet ovat kirkkaan kirkkaan keltaiset, oikein hohtavat auringossa. Ihanaa!





tiistai 4. lokakuuta 2011

Eh

Tämä aarre löytyi Facebookin ihmemaailmasta, minusta ihana ja ehdottomasti jakamisen arvoinen.





Kjetil Bjerkestrandin sivulta.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Oma ystävämyyntini

Istun jäleen puotilikkana Kraftissa, Bockin talossa. Sade lotisee katukivillä, tuoksuu syksyltä ja on jotenkin ihana pesiytymisen tunne. Tämä talo kestää tuulet ja säät, esi-isät pitelevät tiukasti nurkista kiinni, nipistävät kattoparruista pitkillä sormillaan. Turvallista ja tunnelmallista.

Seuraava Bockin talon tempaus on ystävyysmyynti 26.10. Tervetuloa viimeistään silloin tsekkaamaan mitä kaikenlaista ihanaa täältä löytyykään!

Tästä innostuneena aloitin Rantakoski Designsin Facebook-sivuilla oman etukäteis-ystävyysmyynnin, kiittääkseni ja ilahduttaakseni ystäviäni. Koska kaikilla ei kenties ole Facebook-tiliä ajattelin laajentaa ysmyn tänne. Halusin että teilläkin, rakkaat BlogiYstävät on sitten etuoikeus Ystävyysmyyntituotteisiini. Jokaista tuotetta on sitten tarjolla vain yksi kappale!

Ysmyn aloittaa Hiirenvirna, sisustustyynyillään. Tyynyjen koko 65cm x 65 cm. Ovh 110e, ja teille rakkaat ystävät 60e. Kun löydät sen tyynyn joka kuuluisi juuri sinun sohvallesi tai sängyllesi, varaa se sähköpostilla anna(at)rantakoskidesigns.fi. Tyynysi voit noutaa Rantakoski Designsin pajalta Herttoniemestä, Kraftista Bockin-talosta, tai tilata se tulemaan postitse. Kiitos ja kumarrus!



Turkoosin tyynyn kääntöpuoli on tumma sininen



Vihreän tyynyn kääntöpuoli on sininen






Punaisen tyynyn kääntöpuoli on syvä tumma punainen, hiirenvirnan kukista löytyy ripaus kimalletta.

Tyynyt ovat käsinmaalattua ja -painettua paksua ekologista Canvas-puuvillaa, sisustyynyt täytetty patjateollisuuden ylijäämärouheella joka ei tule litistymään käytössä (sopii hyvin lattiatyynyksi). Molemmat konepesunkestäviä.