Semmost sekalaist

Mitä tehdä ettei linnut lennä ikkunaan? Löysimme eilen todisteet päivän aikana tapahtuneesta massaitsemurhasta belgialaisen miehen musahuoneen ikkunaan. Kuolosta kieliviä jätöksia valui neljässä kohtaa ikkunaa. Ja kas tänä aamuna sama löytö työhuoneellani. Juuri siinä ikkunassa jonka edessä kirjoituspöytä on. Ottaen huomioon että ikkunoita on 11 kpl olen onnellinen etten ole taikauskoinen. Mietin onko jotain kikkaa, liimata pöllön kuvia ikkunaan tms? Surettaa nimittäin. Lintusten kevättärinnassa päättyy onnettomasti.

Sen sijaan onnellista on tämä kevät ja viheryyden kasvu. Jokainen päivä jotain uutta on kasvanut ja tuoksuilee. Kotosalla löytyy niiden yrttien ja tomaattien muodossa. Iduista on tullut perheenjäseniä, lähinnä siksi että ne kasvavat keittiön aamiaispöydällä. Joka aamu syömme muroja ja munia tutkien vuorokauden aikana tapahtuneet kasvumuutokset. Iduille on tullu jo nimiäkin. Tänä aamuna Jack oli vähän kellistynyt liian roiman kastelun viattomana uhrina. Jack tuettiin pystyyn mitä pikimmin. Saa nähdä raaskitaanko loppujen lopuksi ketään heistä syödä. Pirskatit kasvavat liian hitaasti, aivan mainiosti aikaa kiintyä.

Kissallakin on kevättä sielussa. Se herää anivarhain ja alkaa kipsutella sängyssä koska hänen ihmiset-palvelijat-hännystelijät nukkuu liian myöhään, on jo valoisaa. Kun ei herätystä tapahtu niin olohuoneen sohvalta, tai vaihtoehtoisesti ruokapöydältä, aloitetaan konsertti. Ensin vienosti, lopulta mouruamalla niin suurella äänellä ettei uskoisi sen lähtevät 2,2 kiloisesta linnunluisesta kissasta. Tämän ilon kirvoittamana en ole nukkunut yli kuutta tuntia nyt reiluun kuukauteen. Eikä otus tietenkään tunnusta eroa arkipäivien ja viikonloppupäivien välissä että olisi niinkuin ne aamut jolloin voisi nukkua pitkään laiskasti. Ai että se on rakas tämä kissa.

Siksipä täällä nyt nuokun koneella, enkä huiskikaan läpi tämänpäiväistä työlistaa. Yhenäkkiä vaan loppui puhti ja kaikki energia. En jaksa mitään en. Aivokäyrä on varmaan miedon loivaa laineilua. Liplattelua. Pysähdyin pohtimaan näitä suurensuuria lintu-yrtti-kissalinjaisia ongelmia. Kaikki vinkit näihin ongelmiin otetaan fanfaarein vastaan.

Kaiken lisäksi mietityttää se facebook-video austraalialaisesta jättihämähäkistä joka muina miehinä pyydysti ja söi aikamoisen vonkaleen kokoisen käärmeen. Menin ihan viattomasti sen aamulla avaamaan ja järkytys jäytää edelleen. Ehkäpä sinne katosi tämän päivän energiat, järkytyskuiluun.

Yrttilöitä ja vindaloota

Harvensin eilen kivasti kasvaneet idut. Ne harvennetut syötiin hyvillä mielin, maistuivat jo ihan oikeille yrteille, nam. Seuraavalla kerralla en sitten kylvä yhtä montaa siementä (selkeä aloittelijan uskonpute siemeniin, epäilin ettei suurin osa nouse). Siemenpussin mukaan piakkoin pitäisi laittaa seuraavat siemenet itämään että olisi silleen jatkuva sato korattavissa. Liian kunnianhimoista minulle, katson ensin miten nämä kaverit jaksavat pinnistellä hoidossani. Nyt sitten odottelevat että ehdin hakea multaa ja yhden lisäruukun. Sillä välin nämä lapsoset varmaan kasvavat taimiksi (jos siis vielä ovat elossa).  Kissa hoksasi vasta eilen että tällaista jänskää kasvaa keittiössä. Ensimmäisen haukkauksen jälkeen tuli närkästyneet hatkat. Basilika ei ole todistetusti kissanminttua. Onneksi.

Viimein ruokapuoleen, tein toisensorttista Vindaloota taannoin, ensimmäinen resepti löytyy täältä. Tykkäsin tästä kakkosesta ehkä jopa ykköstä enemmän,  mausteseoksen fenugreekin siemenet toivat sangen kiinnostavan säväyksen ruokaan. Tästä tuli taas uusi suosikki ruokalistalle. Sivumennen sanoen, nyt kun on ollut kiirusta, en ehdi kokkailemaan arkipäivinä laisinkaan. Adoptoitiin uusi kokkaustapa, tehdään lauantaina ja sunnuntaina mahtisatsi ruokaa jota sitten pakastetaan sopivina annoksina viikkoa varten. Olemme olleet iloisia tästä tavasta, kiirepäivien ruoka oli aikaisemmin aikamoista kulinarismiankeutusta. Sitäpaitsi intialaiset ruoat on siitä kivoja että ne pöhisevät liedellä mureiksi aivan yksin itsekseen, ei tarvitse ajatuksella kokkailla tuntikausia. Systeemit pannulle ja sitten odotellaan. Sopii hyvin suuriin sapuskasatseihin, eikä pakastus vaikuta laisinkaan makuun, tai koostikseen. Suositus täältä taasen.

Porsasvindaloo 2.

2tl jeeran siemeniä

3 kuivattua punaista chiliä, tai 2-3 tl jauhetta

2 tl kokonaisia mustapippureita

1 tl kardemummaa

7,5 cm kanelitikkua, tai 4 tl jauhettua kanelia

2 tl tummia sinapin siemeniä

1 tl fenugreekin siemeniä

5 rkl valkoviinietikkaa

2 tl suolaa

1 tl fariinisokeria

10 rkl maapähkinäöljyä

2 suurta sipulia ohuiksi rinkuloiksi viipaloituna

2,5 dl vettä

1 kilo porsasta leikattuna kuutioiksi

2,5cm tuoretta inkivääriä raastettuna sileäksi mössöksi

Murskatut kynnet kokonaisesta valkosipulista

1 rkl jauhettua korianteria

1/2 tl kurkumaa

1. Jauha morttelissa jeeran siemenet, kuivatut chilit, pippurit, kardemumma, kanelitikku, sinapin ja fenugreekin siemenet hienoksi jauheeksi. Tästä nousee ihanat tuoksut, voi veljet, etenkin pihkamainen fenugreek ilahduttaa. Kaada jauhe kulhoon, lisää viinietikka, suola ja sokeri. Sekoita tahnaksi.
2. Kaada öljy suureen korkeareunaiseen kanneliseen pannuun ja paista siinä sipulit ruskistuneiksi, levyn lämpö saisi olla aika korkea tässä vaiheessa. Kun sipulit ovat ruskistuneet nosta ne pannulta reikäkauhalla ja soseuta saivasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Voit lisätä pari rkl vettä jos tahna on liian tiivistä tahnaantumiseen.
3. Lisää sipulitahna edellisiin mausteisiin. Tässäpä on sitten se vinaloo-maustetahna. Tahnaa voi mainiosti pakastaa, eli helppo tehdä paljon suurempi annos ja pakastaa sopivissa satseissa.
4. Ruskista sitten lihapalat jäljelle jääneessä öljyssä. Pistä pannulle tirisemään vain sen verran palasia että niiden väliin jää kunnolla tilaa. Muuten lihanestettä pursuilee palasista pannulle ja liha alkaa keittyä ruskistuksen sijasta. Siirrä ruskistuneet palat syvälle lautaselle ja ruskista seuraava erä kunnes kaikki palaset ovat nätisti sillä lautasella odottelemassa.
5. Sitten pannulle inkivääri ja valkosipuli. Niitä saa käännellä hetkisen siinä pannulla ja sekaan korianteri sekä kurkuma. Sekoitus tasaiseksi ja kaada joukkoon kaikki lihat + se neste jota on kertynyt lautaselle.
6. Lisää nyt Vindaloo-tahna ja sekoita hyvin niin että seosta on tasaisesti kaikkien lihapalojen päällä. Lisää sitten vesi, sekoita ja laita kansi päälle.
7. Sitten haudutellaan pari tuntia kunnes lihapalat ovat ihanan pehmeitä ja mureita. Sekoittele välillä ja lisää vettä jos systeemi uhkaa kuivettua. Tarkoitus on kuitenkin että kun liha on mureaa, varsinaista kastiketta ei juuri jää pannulle vaan sellaista paksumpaa maustetahnaa lihojen ympärillä.
8. Parhaimmillaan tarjottuna chapati-leipien kera, sopii hyvin myös naan-leivälle, tai riisin seuraksi. Tarjoile mukana maustamatonta jugua koska tulinen ruoka voi tarvita tyynnyttäjää. Päälle ripsaus tuoretta korianteria.

 Karppaajan annos kukkakaalin kera. Korianteri unohtui ostaa ja annos näyttää heti valjun tylsän värittömältä. Mutta ilmankin oli hirveän hyvää.

Kristian Kaarna

Helsinkiläiset huomious! Viikonloppuna ensimaistiainen Kristian Kaarnan valokuvateoksista Suomessa. Näyttely on auki vain lauantaina ja sunnuntaina, +Studio, Pursimiehenkatu 26 C, 2krs, 11-12.5 klo 13-16.  Suosittelen todella lämpimästi!

Klik

Kristianin työt ovat suurikokoisia maisemia joissa on jokaisessa pieni kiinnostava twist. Tai suurempi twist. Syviä horisonttiin saakka leviäviä tyyniä meren selkiä, pilviä jotka on rakennettu uudelleen, tai hiekkarantaa johon aallot taittuvatkin kahdesta eri suunnasta. Maisemaa on pakko jäädä tuijottamaan. Samalla hiipii sisuksiin rauha, ihan huomaamatta, kuulas, kirkas rauha. Sellainen joka tulee kun kävelee hiekalla rantaviivaa meren suolaisessa tuoksussa, tai kun kellahtaa selälleen niitylle pilviä katselemaan pumpulipilvisenä kesäpäivänä. Tiedättehän, juuri se ihanan rauhaisa olo. Maisemat on kuvattu lähinnä Suomessa, Argentiinassa ja Italiassa, värimaailma vaihtelee kotoisen suomen väreistä Välimeren huikaiseviin sinisiin ja Argentiinan mausteisiin ja tummiin makuihin.

Kuvia voitte jo etukäten katsella Kristianin nettisivuilta. Selatkaa etusivua alaspäin niin löydätte lukuisia  teoksia. Mutta livenä kuvat ovat vieläkin hienompia. Käykää siis tsekkaamassa näyttely. Kristian on itse paikalla ja tulette huomaamaan miten ihana tyyppi hän on, ei tarvitse ujostella!

Kevättä kasvamassa

Kiire on taas kiskonut mukanaan, ei ole ollut aikaa juuri mihinkään muuhun kuin olennaisimpaan. Täälläkin siksi hiljaisia päiviä. Harmitusta koska minulla on lukuisia reseptejä jaettavana ja päässä monituisia juttuja joista pitäisi päästä kertomaan. Viimeistään kesäkuussa ehkä hiukan hiljentyy, toivottavasti koska mökille haluan heti kuin ikänä vaan. Mielellään jopa ihan lomalle ilman miljoonaa työjuttua mukana. Saas nähdä kuinka likan käy.

En ole ehtinyt hehkuttaa kevättä ja miten se on (taas) maailman paras vuodenaika. En postailla kevään merkkejä, uusia tulokkaita, hiirenkorvia ja muita ilahdutuksia. Tai saatika sitä onnen päivää jolloin työmatkaan pääsin ensimmäistä kertaa talven jälkeen pyörällä! Voi autuutta (pyörän vaihteet on edelleen rikki mutta viis siitä). Ihana kun saa mennä omassa aikataulussa, elähtyä meren rannassa työmatkalla.

Tänä keväänä päätin harrastaa minimaalista puutarhanhoitoa. (Huomatkaa nyt minulla on jo kaksi harrastusta!). Minimaalista siksi ettei minulla ole (vielä sitä unelmien) puutarhaa. Parveke on. Meillä syödään paljon tuoreyrttejä, etenkin nyt kun kokkailen noita mausteisempia sapuskoita. Niihin uppoaa ruukkutokkulla yrttilöitä. Kas, ajattelin alkaa viljelyn omalla parvekkeella ja jos onnistun siirrän sen syksyllä sitten sisälle.

 

Tässä vaiheessa ollaan nyt (koska ehdin kylvää siemenet vasta viikko sitten).  Tuloillaan on vasemmassa yläkulmassa Kanelibasilikaa, keskellä Korianteria ja oikealla Amppelitomaattia. Alhaalla vasemmalla persilja josta ei kuulu vieläkään mitään (laiskumus), keskellä Sitruunabasilika ja oikealla vaan pelkkä Basilika. Korianteri ilmestyi kurkistelemaan vasta tänä aamuna, olin jo vähän huolestunut, koska juuri sitä meillä menee eniten. Tomaatin siemeniä kylvin 8kpl, kolme nousi nopsaan ja yksi uusi yrittäjä on noussut korianterin kanssa tälle aamulle. Basilikat aloittivat reilussa päivässä, nopsan pirskaleet.

Aloitin vaatimattomalla kuuden lajikkeen setillä koska en ole oikein kokenut onnistumisen hetkiä puutarhurina (kaikki vihreä kuukahtaa käsissäni)(paitsi Belgiassa jonka koskeassa ilmastossa kaikki kasvaa ihan ittekseen). Tänä aamuna viimein lueskelin että miten noiden kanssa nyt toimitaan ja pelästyin. Ohjelmaan kuuluu koulimista ja karaistaimista, runsasta lannoitusta, oikeaa määrää valoa ja vettä, tietynlaista ruukkua jne. Hiukan aloin aavistella miltähän tämän(kin) projektin lopputulos tulee näyttämään. Pitäisi muistaa paljon ja olla silleen säännönmukainen ja huomaavainen ja päivittäinen. Roudailla sisään ja ulos ja että aurinkoa sopivasti. Aika haastavaa (olisikohan sittenkin pitänyt aloittaa valmiilla reippailla ostotaimilla). Belgialainen mies lohdutti että älähän huolehi, kissa syö tulokkaat kuitenkin ennenkuin noihin 'vaativimpiin osioihin' päästään käsiksi, itseasiassa sinä päivänä kun otan nuo kasvatuskelmut purkeilta pois, hetikohta kun ovi loksahtaa takana kiinni. Voi hyvinkin olla niin. Sepä ratkeaa tämä homma sitten silläviisiin.

Riia ja Germaine

Jaan kanssanne tosielämän tarinan. Koskettavan tarinan. Suloisen tarinan. Romanttisenkin vaikkei romanttisen sen perinteisessä merkityksessä. Kertojana hyvä ystäväni johon ilokseni tutustuin Belgiassa asuessani, sanotaan vaikka että hänen nimensä on Riia, 30v. 

Riia asui Antwerpenissa. Jokapäiväinen työmatka vei kävellen pitkin Schelden rantaa, nautiskellen kauniista jokimaisemasta.  Samaa reittiä kävi matka töistä kotiin. Joka päivä lähes samaan aikaan. Rannalla viettivät aikaa toki muutkin, mutta eräs elämän ehtoopuolta elävä herrasmies sattui ulkoiluttamaan koiraansa samaa reittiä, samaan aikaan aamuisin. Riia alkoi tunnistaa miehen ja alkoi tervehtiä hyvät huomenet, koska oli selvä että kumpikin tunnisti jo että tämä tyyppi joka aamu ohitellaan. Jonkin aikaa tervehtimistä ja sitten he jo pysähtyivät juttelemaan. Silloin kävi ilmi ettei yhteistä kieltä oikeastaan ollut. Mies ei puhunut juurikaan englantia, eikä Riia flaamia. Mutta kohteliaasti voitiin silti kysyä mitä kuuluu ja tehdä sinunkaupat. Riia. Germaine. +80v.

Jonkin aikaa tällaista jokapäiväistä pientä mukavaa juttutuokiota. Harmistelua kun juttu ei oikein luistanut tuon kielimuurin vuoksi. Germaine alkoi opiskella englantia. Riian flaamin kielen taitokin alkoi kohentua. Kumpikin varmasti ymmärsi enemmän kuin pystyi uutta kieltä itse puhumaan. He alkoivat tutustua. Germaine oli viettänyt elämänsä Scheldellä troolarina vaimonsa kanssa, he olivat tehneet pitkä rankkaa uraa että olisi sitten rahaa vietellä eläkepäiviä. Mutta yhteisiä  eläkepäiviä ei sitten ollutkaan tarpeksi, Germainen vaimo kuoli yllättäen. Siitä lähtien oli Germaine ollut yksin, toki heillä oli lapsia, mutta jokapäiväinen elämä oli yksinäistä ja armasta vaimoa kaivattiin kovin. Ystäviäkin oli elossa enää vähän. Sekin herrasmies jonka kanssa Germaine oli Schelden rannalla istuskellut oli juuri kuollut. Riia oli nähnytkin nuo kaksi papparaista penkillä istuskelemassa. Koirasta oli tietenkin seuraa, mutta keskustelu oli sen kanssa aika yksipuolista. Riia ja Germaine alkoivat juttella hitaasti elämistään ja kotimaistaan. Germaine alkoi lukea asioita Suomesta, jutteli lapista ja muista meikäläisistä eksoottisista asioista. Hän leikkasi lehdestä aina artikkelit jotka sivusivat Suomea ja kertoi jos jotain oli jopa televisiossa nähty. Juttutuokioista tuli pidempiä ja Germaine teki nyt myös iltapäivälenkin siihen aikaan kun Riia pääsi töistä. Että ehtisivät rupatella kahdesti päivässä. 

Germaine alkoi piristyä. Päivissä oli yllättäen jotain kivaa jota odottaa, jotain merkityksellistä. Riiallekin tapamiset toivat päivään iloa. Pian Riiaa jo kutsuttiin silloin tällöin sunnuntaipäivällisillekin jossa läsnä olivat Germainen lapset puolisoineen ja lapsineen. Tuoreemmat sukupolvet puhuivat englantia paremmin joten tulkkausapua löytyi. Riia otettiin ilolla vastaan perheeseen, olihan pappa niin virkistynyt. Pari kertaa Riia kutsuttiin ravintolaankin perheen kesken ja jopa muutamiin perhejuhliin kuten sukulaishäihin.

Kolmisen vuotta kului näin kunnes Germainen vointi alkoi huonontua. Hän ei oikein enää jaksanut kävellä, mutta ei aikonut menettää päivittäisiä juttuhetkiä, niinpä hän ajoi autolla aina oikeaan aikaan Riian kanssa jutustelemaan. Siihen samaan paikkaan joen rannalla. Joinakin päivinä saattoi olla ettei autoajeluakaan oikein jaksanut. Mutta yleensä, ainakin pieneksi hetkeksi, jaksoi Germaine tulla sanomaan että heipähei, mitä kuuluu.

Germaine  voivotteli Riialle että jos vaan olisi nuorempi niin kyllä menisi Riian kanssa oitis naimisiin, siihen naurettiin iloisesti. Sen Germainen sanoi Riialle myös, toistuvasti, että et sitten kyllä muuta takaisin Suomeen ennenkuin minä kuolen, kuuletkos likka. Siihen Riia ei oikein voinut sanoa mitään. Etenkin kun hän tiesi että muutto suomeen oli lopulta edessä. Riia ei keksinyt miten siitä Germainelle kertoa. Tuli eräs perjantaiaamu, Germaine tuli autolla aamutervehdykselleen, hyvissä voimin ja iloisena. Iltapäivällä häntä ei enää näkynyt. Vanhus oli tullut kotiin ja tuupertunut, kuollut nopeasti. Germainen poika soitti uutisen illalla. 

Riia kävi hautajaisissa jossa sukulaiset häntä lämmöllä tervehtivät. Riialla oli suru ja ikävä. Mutta onni erästä seikasta. Riia ei ollut keksinyt miten ihmeessä hennoisi vahukselle kertoa että oli joulukuussa muutamassa takaisin Suomeen. Germaine ei ihanasti ehtinyt tietää.

Tässä olisi niin ainekset lempeääm sunnuntai-illan elokuvaan, sellaiseen jossa saa itkeäkin mutta silleen onnellisesti. Kertomus josta jää hyvä ja lämmin olo. Minulla on sellainen olo tästä tarinasta edelleen. Ihana asia. Maailma hitusen parempi paikka. Kohtaaminen josta kehkeytyykin epätavanomainen ja syvä ystävyys, merkittävä sisältö elämää. Oih ja voih.

Ps. Riia asuu nyt Suomessa ja hiihtää järkyttävän pitkiä lenkkejä miltei päivittäin. Näiltä lenkeiltä on löytynyt jo toinen vanha herra jonka kanssa piti hiihtokauden viimeisinä hiihtopäivinä ihan halatakin. Kun on ollut niin kiva pysähtyä lenkin välissä juttelemaan. Ihme enkeli!

Uutta kun on kevät!

On taas eletty täällä hektistä aikaa työsaralla. Mutta siinä kaiken melskeessä sain viimeinkin käsiteltyä loput uutuuskuvat viime viikonloppuna. Mukava tunne kun saa viimein jokin järkälemäisen köntän tehdyksi, oijoi ihan siinä saa olkapäille itseään taputella. Ja ensi viikonloppuna minulla on jopa vapaapäivä (se onkin mukana päivä, tapaan vanhoja rakkaita ystäviä Belgia-ajoilta).  Viime aikoina olen ollut jotenkin ihanissa fiiliksissä, olen huomannut että elämässäni on hienoja ihmisiä jotka ovat juuri nyt tuoneet elämääni jotain harvinaisen arvokasta ja tuikitarpeellista. Silläkin uhalla että kuulostan sandaali-luomu-piipertäjältä sanon että olen kiitollinen ja että kiitollisuustila näköjään vetää puoleensa lisää asioita joista saa olla vielä enemmän kiitollinen. Johtuneeko siitä että itse on hyvällä fiiliksellä liikenteessä. Ken tietää. Mutta erittäin hyvä näin.

Takaisin niihin uutuuksiin kuitenkin, noista muista kivoista jutuista lisää myöhemmin. Tässäpä teillekin muutama uunituore kurkattavaksi:

Tällasii essui ois

Ja essuille kaveriksi patakintaita

 Miesmiehille Baarimestarin-essut

Sitten ois räleen värisiä kauppakasseja kun on kerta kevät

Ja niin, patakintailla kaveriksi patalaput 

Ihanaa kun on aurinko ja kevät, fiilistelen näissä uusissa tuotteissa väreillä, kesän terassi-illallisilla, grillaamisella, puutarhakutsuilla. Isäntäväki kehtaa esiintyä ihan essut legendaarisesti päällä. Kuulen korvissani kilisevät lasit, haistan mehukkaat grillipihvit ja kärvähtävät maissintähkät, pehmeät kesäillat, naurua, iloista ja vapautunutta kesäyhdessäoloa. Kavereita ja perheitä. Jääkylmää skumppaa joka kuohuaa ulos nenästä jos hiukan varomattomasti skoolaa.

Kaikki uutuudet löytyy täältä.  Lisäksi täydensin lukuisia loppuunmyytyjä tuotteita.

Yhdenlaista molea

Hyvää pääsiäistä kaikille näin jälkikäteen! Aikomus oli kirjoitella kaikessa rauhassa lomalla tänne juttuja mutta kas kun menikin työnteoksi. Viime viikolla kuvasin kaikenlaisia uutuuksia ja kuvien fiksaamiseen menee aina paljon enemmän aikaa kun kuvittelenkaan. Taustat pitää poistaa, värit ja valo korjata. Onneksi olin tallentanut kymmenisen jaksoa Mentalistia ja Ratkaisijaa, niitä vilkaisukatsellessa ja kuunnellessa työnteko oli 'ihan kivaa'. Ja taas kerran muistin miksi kannattaa viimeinkin hankkia se valkoinen kuvaustausta. Säästäisi aika himskatin paljon jälkityötä.

Ei mennyt loma ihan ainoastaan työnteossa, tein myös hyvää ruokaa. Meillä löytyy intialaisten ruokien lisäksi listalta meksikolaista. Koska pidetään mausteisista ruoista ja kaikki mistä saa helpolla vähähiilihydraattista on kivaus. Lisäksi pidän tavasta jolla meksikolainen keittiö käsittelee usein kanaa, keittämällä. Kanasta tulee ihanan mureaa, eikä ikinä kuivaa. Lisäksi kana revitään haarukalla suikaleiksi. Paljon mukavampi suutuntuma kuin veitsellä leikatuissa kuutioissa.

Mole on sana joka tarkoittaa meksikolaisessa keittiössä mausteista kastiketta. Sana on peräisin Nahuatl:n kielestä, sanasta mōlli, kastike. Perinteisin ja tunnetuin mole on Mole Poblano, tumman ruskea kiiltävä kastike jossa on lukuisten mausteiden mukana suklaata. Ja tätä molea haluaisin niin maistaa. Meksikossa. Tai ainakin vähintään meksikolaisen mamman tekemänä. Sen on nimittäin oltava parempaa mitä olen eurooppalaisissa ravintoloissa maistanut. Lisää molesta kiinnostavasti ja kattavasti Wikipediasta.

Tässä kuitenkin toisenlainen mole teille kokeiltavaksi.  Resepti sisältää hiukan pannuhyppelyä, mikä on minusta hivenen rasittavaa, se että pannulle ja pois, toinen juttu pannulle ja pois jne. Mieluummin heittäisin kaikki pannulle kerralla... Mutta tämä resepti on kyllä hyppelyn arvoinen, joten pientä kärsivällisyyttä hihaan.

Kanaa ja chirozoa tomaatti-manteli-molessa

Kana:

3 rintafilettä 

3 laakerinlehteä

1/2 sipuli neljässä osassa

Litteälehtistä persiljaa, n. kourallinen

10 kokonaista mustaa pippuria

 

Mole:

5 suurta kypsää tomaattia

1 sipuli

4 valkosipulin kynttä

60g rusinoita

1 rkl öljyä

70g kuorittuja manteleita

1-2 punainen chili silputtuna (mieluiten ancho chili)
tai jauhettua chiliä maun mukaan

Tuoretta oreganoa, 5 oksaa

Tuoretta timjamia, 4 oksan lehdet riivittyinä

Tuoretta litteälehtistä persiljaa, kourallinen

2 kokonaista neilikkaa, tai 1/4tl jauhettua

4 kokonaista mustaa pippuria, tai  myllystä muutama kierros

Kanelitikku (4cm) tai 2 tl jauhettua kanelia

3dl kanalientä tai kanan keitinlientä

2 rkl tomaatti pyreetä

8 pientä chorizomakkaraa

Suolaa ja pippuria

1. Aloita keittämällä kana. Kattilaan kaikki ja tulelle. Kansi päälle.
2. Kun vesi kiehuu, keitä n 5 min. Sitten tarkista onko kana kypsää. Jatka keittämistä jos tarvitsee. Rippuu siitä kuinka paksuja rintafileitä sinulla sattuu olemaan. Älä ylikeitä että makua jääpi siihen kanaankin.
3. Nosta kypsät kanat lautaselle odotelemaan, säästä keitinvesi.
4. Sitten siihen moleen. Kuumenna paistinpannu ja kuivapaista sipulit, tomaatit ja valkospulit kuorineen. Kuivapaistaminen tarkoittaa sitä että kärvennät kuumalla pannulla ilman öljyä, vähän kuin grillaisit. Paista käännellen aineksia välillä kunnes ovat ruskistuneet-mustuneet.
5. Nosta pannu pois, kuori valkosipulit, heitä kaikki blenderiin ja pyöräytä kastikkeeksi.
6. Pannu takaisin tulelle ja nyt siihen ruokalusikka öljyä. Lisää rusinat ja paistele kunnes pullahtavat. Mutta varo, palavat helposti, eli heti kun pullahtavat, nosta rusinat pois lautaselle. 
7. Sitten lisää pannulle mantelit. Paista kunnes ruskistuvat. Nämäkin palavat nopeasti jahka alkavat ruskistua eli pidä silmällä! Ja taas poisto pannulta lautaselle.
8. Nyt lisää mausteet ja yrtit ja paista hetkinen. Jos käytit kokonaisia mausteita, murskaa ne paistamisen jälkeen morttelissa. Sitten lisää mausteet blenderiin tomaattisoossin matkaan ja hurauta pari kertaa sekaisin.
9. Lisää kanalientä sopivasti että saat kivan koostumuksen kastikkeeseen.
10. Paista chorizot pannulla ja lisää sitten blenderistä kastike. Keitä viitisen minuuttia.
11. Lisää rusinat ja mantelit.
12. Riivi haarukalla kana suikaleiksi ja lisää pannulle. Tässä vaiheessa voit vielä lisätä kanan keitinlientä. Koostumuksen tulee olla aika paksua pataa, ei kastikkeessa kelluvaa.
13. Maista ja lisää suolaa-pippuria jos tarpeen.
14. Ja avot! Sörsseli on valmis. Eikun tarjolle riisin kera, päälle tuoretta oreganoa. Lisukkeeksi keitin vihreitä papuja ja sopivat hyvin makuihin.

Vinkki. Tämän molen voi tehdä myös niin että blendaa kastikkeeseen myös rusinat ja mantelit mausteiden kera. Silloin ne soossaantuvat tomaattikastikkeeseen. Itse pidin enemmän ajatuksesta että suuhun saa rapsahtavat mantelit ja makeita rusinapläjäyksiä.

Tässä normiannos. Karppaaja syö pelkkien papujen kera.