perjantai 29. tammikuuta 2010

Rentouttavia ääniä

Jotkin äänet kietovat minut kummalliseen pumpuliin. Olen siitä usein iloinen, joskus se on rasite. Aikaisemmin mainitsin miten äänikirjat vaivuttavat lapsuuden satujen lukemisen autuuteen. Mutta myös muut äänet, ehkä oudotkin, pystyvät siihen.
  1. Ilmastointi. Työhuoneelleni saatiin kesän alussa toimiva ja tehokas ilmastointi, siitä lähtee aika kova tasainen humina, se on ihanaa. Rauhoittava matala hurina joka saa hyvään mielentilaan maalaamista varten.
  2. Itsepalvelupesulat joissa vierailimme usein Belgiaan muutettuani (meillä ei aluksi ollut pesukonetta, lienee tavallista koska itsepalvelupesuloita on joka kulmalla). Sinne oli ihana mennä istumaan, pyykkiä pyörittelevien surraavien koneiden ääreen. Tuijottaa kirjavia pyörteitä, kuunnella veden loiskumista, nuuhkia hyviä puhtaan pyykin tuoksuja. Pakollinen rentoutumishetki. Lähdin pesulasta aina uutena ihmisenä.
  3. Aallot. Kortejoki (kesämökki) on ihanista ihanin juuri aaltojen äänien takia, kuulen ne avoimesta ikkunasta koko yön läpi, nukun maailman parhaita unia. Joskus ne liplattelevat vienosti ja joskus syöksyvät räyhäten rantakiville, molemmat, ja kaikki välivariaatiot, aina aivan yhtä hyviä. Mökki kököttää niemellä suuren järven selän rannassa, harvoin on peilityyntä.
  4. CD:ltä takkatuliääniä jonka räiskeessä nukahdan usein yöunille (tiedän miten naurettavalta kuulostaa mutta minulla toimii täydellisenä nukuttajana, vannon että tunnen tulen lämmönkin). Samaten aaltojen CD-ääniä, mutta välissä lokit kirkuvat ja sumutorvet tuubavat, sinällään mukavia ääniä, mutta ei silloin kun on vaipumassa unten maille (soveltuu muihin rentoutushetkiin).
  5. Pienessä Brysselin kaksiossamme nukahdin usein miehen tasaiseen tietokoneen näppiksen näpyttelyyn, turvallinen unettava ääni minulle.

Tänään työhuoneella surraa aamusta iltaan pesukone, uudet pyyhkeet pesussa. En mahda mitään kun alkaa nukuttamaan, sohva torkkupeittoineen vetää puoleensa. Ilmastoinnin hurina, pesukoneen tasainen louskutus, ja olen valmis käpertymään unten maille. Kestän päivän mittaan pari koneellista mutta näin illan pimetessä, ja ties kuinka monennen koneen puhistellessa, alan jäädä tappiolle. Ajatukset tahmovat ja pensseli hidastuu. Pitäisiköhän ottaa pienet unkat...


"Sleep - a natural and normal process for babies and savages"


Hauska artikkeli, Mechanics Illustrated, elokuu 1941. Klikkaamalla kuvaa saat sivun suuremmaksi ja tästä klikkamalla kaikki sivut.


torstai 28. tammikuuta 2010

Koti ja keittiö

Ilokseni esittelen artikkelin eräästä Rantakosken Annasta ja yrityksestä Rantakoski Designs, uudessa Koti ja keittiö-lehdessä (numero 1-2, sivu 20) (vaikka näytänkin siltä että olen varastoinut pähkinöitä poskiini talven varalle...).




.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Ein kleines monster

Amos Andersonin taidemuseo tarjoa ihanan elämyksen, Stiina Saariston näyttelyn Ein kleines monster. Jäin teoksiin koukkuun Ateneumin Kalevala-näyttelyssä, jossa oli esillä koko seinän kokoinen The last man standing. Juutuin katsomaan sitä pitkäksi aikaa, ihastuksissani. Kalevalakontekstissa maalaus kertoi jotain alkukantaista esiäitiyttä, luonnonmystiikkaa ja pysäyttävää mytologiaa. Piirroksessa, kuten kaikissa Saariston töissä, on paljon katsottavaa ja pohdittavaa. Ne ovat hyvin vahvoja, täynnä kummallisia tunnelmia ja symboliikkaa. Ja ihanat pahantuuliset ilmeet. Jotenkin ilahduttaa juuri se äkäinen naama kaiken keskellä.

Töissään taiteilija käyttää useimmiten lyijykyniä ja puuvärejä. Menen mykäksi aina kun näen jotain miniyksityiskohtaista, johon on kulunut niin paljon aikaa etten pysty sitä hirvittymättä ajattelemaan.

Pihistän tähän tekstin Ateneumin esittelystä (laiska ei viitsi kirjoittaa uusiksi omin sanoin...):
"Stiina Saaristo (s.1976) on Kuvataideakatemiassa opiskellut taiteilija. Hänen teoksensa käsittelevät naiseutta ja naisena olemiseen liittyvien ennakko-odotusten taakkaa. Groteskilla eli liioittelevalla ja jopa irvokkaalla ilmaisulla hän ottaa kantaa pelkän kauniin ulkokuoren palvontaan. Huumorillakin on teoksissa oma osansa. Hänen toistuvina teemoinaan voi nähdä seksuaalisuuden, tasa-arvon, vallan, sukupuoliroolit ja yhteiskunnan arvot. Taiteilija esiintyy piirustuksissaan ja maalauksissaan usein itse omana mallinaan. Peilin kautta saatu havainto ei välttämättä sisällä koko kuvaa vaan teoksen todellisuus rakentuu toisistaan erillisistä malleista, jotka yhteen liitettyinä luovat yllätyksellisiä ja liioiteltuja ulottuvuuksia."



The last man standing, 2008, lyijykynä alumiinille pohjustetulle paperille, 247 x 450 cm


Juhlat,2006, lyijykynä alumiinille pohjustetulle paperille, 305 x 300cm


“Mommy’s Little Angels”, lyijykynä alumiinille pohjustetulle paperille , 68 x 90 cm


Ein kleines Monster I, 2009, puuvärikynät.


Kohtauksia eräästä avioliitosta, 2005, öljyvärit.


Ykkösen aamutelevisiossa kiinnostava ja kiva taitelijatapaaminen jonka voi katsella vielä 29 päivän ajan tästä. Näyttely Amos Andersonissa 8.3 saakka. Suosittelen.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Luovuutta ja turhia ajatuksia

Olen saanut hurjan luovuuspuuskan ja työt sujuvat siivillä. Mehuja ei näytä enää riittävän kirjoittelemiseen. Ajatukset myllyää maalauksissa. Mutta mekaanisissa työn vaiheissa huomaan monesti miettiväni jotain ihan turhaa ja tyystin minulle merkityksetöntä. Saatan juuttua näihin ajatuksiin pitkiksi ajoiksi. Ehkä tärkeämmät ajatukset särkisivät liikaa keskittymistä.

Tänään aamukahvilla lueskelin tätä blogia. Postauksessa kuvia upeasta superluksusmajoituksesta Afrikassa. Yksi yö maksaa useita satoja tai tuhansia euroja, ja palvelu on varmasti samaa luokkaa. Ensin ajattelin miten ihana olisi lomailla ko. paikassa (kun siellä on niin kaunista ja majat uppoavat ihanasti sisälle luontoon) mutta sitten tajusin mikä kamala kupla koko paikka on. Epä-Afrikka, roskat siivottuna muualle, luksusta ja rikkautta kuplan sisällä steriilisti. Voisiko siitä oikeasti nauttia, vai olisiko koko ajan kiusaantunut ja ahdistunut olo. Tätä mietin tänään maalatessani. Tulin siihen tulokseen että mieluummin majailisin vaatimattomammin ja autenttisemmin.

Toinen miete oli samaisesta hotellista. Kuvissa norsu kulkee ulkona lasiseinän takana. Mietin käveleekö se koskaan vahingossa seinän läpi ja satuttaa itsensä. Vai näkekö toisen norsun kuvajaisessa ja kokee uhkana (ja kävelee siinäkin tapauksessa päin). Mietin pitkät maalausrupeamat erilaisia tapoja joilla tehdä norsulle selväksi että tässä on nyt seinä. Mielellään niin että lasiseinän läpi on vielä kiva katsella maisemia. Ja norsua. Näin hyödyllistä asiaa mietiskelin sitten.

Norsu

lauantai 23. tammikuuta 2010

Isabelle Bryer

Törmäsin taannoin Isabelle Bryerin maalauksiin. Ensin ohitin ne nopealla silmäyksellä, en juuri pitänyt niistä. Huomasin kuitenkin palaavani katsomaan niitä uudelleen. Ja taas uudelleen. En tiedä vieläkään pidänkö maalauksista mutta jostain mystisen kiinnostavaa niissä on. Maalaukset ovat osaksi kitsiä, osaksi hienoja, osaksi kummallisia, ja tunnelma jollakin tapaa kammottava. Niinkuin kauhuleffoissa, selkäpiiväre että tässä on jotain piilossa vaanimassa. Siinä mielessä loistavaa taidetta, sellaista joka kiehtoo niin että niihin palaa miettimään. Katsokaa itse.


La Jardinière, 76cm x 122cm


Standing in the Wind 41cm x 50cm


Doll in Landscape 2, 41cm x 50cm


Move Slowly, 61cm cx 76cm


Enlightened, 76cm x 101cm


The Seeds, 41cm x 50cm


Ranskalainen taiteilija asuu nykyisin Los Angelesissa. Täällä voi tutustua muihin maalauksiin ja täältä voi lukea Isabellen haastattelun.

perjantai 22. tammikuuta 2010

Oopperaa

Elähdyttävä oopperailta takana, kävimme Figaron häissä (miksi Le nozze di Figaro piti kääntää suomeksi, puolet fiiliksestä katosi oitis, kokeilkaapa vaan sanoa ääneen Le nozzi di Figaro ja sitten Figaron häät...) ja nautimme. Libretto Figaron häissä on vähän hölmö, mutta musiikki kietoutuu sydämeen ja tiristää ihanasti. Kun muutimme Suomeen, ja olimme alkuun molemmat työttöminä, kävimme ooperassa hellimässä itseämme, sillä -kuulkaapas tätä, ette varmasti tienneet- halvimmat liput kolmannen parven vasemmassa tai oikeassa reunassa maksavat 14e. Ooperatalon akustiikka toimii hyvin ja piippuhyllyllekin kuuluu musiikki kauniisti, jokaiselta tuolilta näkee lavalle. Ajatelkaa hetki, leffaliput maksavat yli kympin ja lätkämatsin liput varmaan 25e ainakin (tosin lätkämatsiin kumpaakaan meistä ei saisi kirveelläkään). Oopperassa ihmiset, siinä silmiesi edessä, tuottavat jotain niin kaunista ja sieluun käypää, ilman vahvistimia ja erikoistehosteita, ihan omilla lahjoillaan samassa hetkessä kanssasi. 14 eurolla jokaisen, oopeerasta piittamatomankin, pitäisi käydä ihan vain hakemassa elämys. En suostu uskomaan ettei se olisi jonkin asteinen elämys jokaiselle.

Alla huikaisevan kaunis Sull'aria. Muistatteko elokuvan Shawshak Redemption - Rita Hayward, avain pakoon (siis mikä näitä suomentajia oikein vaivaa??) jossa Andy (Tim Robbins) soittaa lukitun toimiston oven takana kaiuttimista vangeille oopperaa ja kuinka suuri elämys se vangeille oli. Tai mitä hitsiä, laitan senkin pätkän tänne.






torstai 21. tammikuuta 2010

Kaksi kivaa tofusta

Kasvisruoka kerran viikossa-projektini toi pöytäämme kaksi onnistunutta tofu-ruokaa, molemmat mainiosta Tofu-keittokirjasta. Voin sydämellä suositella kirjaa, se on kiinnostava, kekseliäs ja ruoat herkullisia. Perfekti keittokirja siis. Postaan kirjasta nämä kaksi kokeltua herkkua (tiedoksi kustantjalle, en aio postata tänne koko kirjaa, mainostan vain muutamalla helmellä).

Saladé goes nuts

2-3 ruukkua erilaisia vihreitä salaatteja
2 dl yhteensä erilaisia pähkinöitä (käytin cashwew- ja pekaanipähkinöitä sekä manteleita)
1 pkt maustamatonta tofua
1 punasipuli
kirsikkatomaatteja
(lisäsin myös viinirypäleitä ja kiiwejä)
2 rlk fariinisokeria
1/2dl oliiviöljyä
3 rlk punaviinietikkaa
2 tl hienoa merisuolaa
2 tl mustapippurirouhetta

  1. Kuutioi tofu n. 1 cm kuutioiksi. Murskaa pähkinät karkeaksi rouheksi huhmareessa (itse vetäsin monitoimikoneessa)
  2. Pese ja revi salaatin lehdet tarjoilukulhoon, puolita kirsikkatomaatit ja suikaloi sipuli ohuiksi renkaiksi. (Puolita viinirypäleet ja siivuttele kuoritut kiiwit).
  3. Paahda pähkinärouhetta, fariinisokeria ja tofukuutioita kuivassa pannussa miedolla lämmöllä muutama minuutti. Anna jäähtyä.
  4. Sekoita kastike oliiviöljystä ja punaviinietikasta, mausta mustapippurilla ja suolalla.
  5. Sekoita kastike salaattiin ja levitä tofukuutiot päälle.
Vinkki: tofukuutiot kannattaa kuivata talouspaperilla ennen paistamista. Kun en tehnyt niin, tofusta tuli niin paljon kosteutta että pähkinöiden 'kiinnittyminen' tofukuutioihin, ja koko homman karamellisoituminen, kesti kauan.
Sipuli ja punaviinietikka ovat ehdottomat tässä salaatissa, antavat terää makealle tofulle.
Ihanan kekseliäs uusi tapa tarjoilla tofua, nam ja suositus.



Kookos-tofukeitto

7dl vettä
1 pkt marinoitua tofua
1 prk kookosmaitoa
1 kasvisliemikuutio
1 tl suolaa
1 rlk raastettua tuoretta inkivääriä
1 rlk öljyä
1 rlk fariinisokeria
1-2 punaista chilipalkoa (ripautin jauhettua...)
(oma lisäys; 2 valkosipulin murskattua kynttä)
1 limen mehu
1 limen raastettu kuori
3 porkkanaa
1/2 kg perunoita
1 pieni purjo
1/2 dl kookoshiutaleita
1 dl silputtua tuoretta korianteria, minttua tai basilikaa

  1. Raasta inkivääri ja limen kuori hienoksi. Pilko chili pieneksi.
  2. Kuumenna öljy kattilassa, lisää siihen inkivääri, limen kuori, chili, valkosipuli (jota ilman harvoin mitään kokkaan) ja fariinisokeri. Kuullota hetki.
  3. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio, kuumenna.
  4. Hujatua kattilaan suikaloidut porkkanat, keitä n. 5 minuuttia.
  5. Kuori ja leikkaa peruna ohuiksi suupaloiksi, suikaloi purjo. Lisää ne keittoon ja keitä n. 10 minuuttia. Kuutioi tofu.
  6. Lisää kookosmaito, kookoshiutaleet, limen mehu ja tofu. Mausta suolalla (tai toisella liemikuutiolla) Kiehauta ja tarjoile yrttisilpun kanssa.

Keitto on taivaallinen talvipäivän lämmitys. Maut ihmeellisen raikkaat ja mielenkiintoiset. Teen usein kookosmaitopohjaisia keittoja ja tämä limen lisäys ilostutti kovasti. Katkaravut sopisivat tähän keittoon taivaallisesti...



Suosikkikokkini Polkkapossu postasi eilen mielenkiintoisen seikan; jos jokainen amerikkalainen söisi kasvisaterian kerran viikossa, ilmasto vaikutus olisi sama kuin liikentestä otettaisiin pois 5 miljoonaa autoa. Ai kun omatunto ja ruumis on kiittää kasvisruoan jälkeen. Eläimistä puhumattakaan.


tiistai 19. tammikuuta 2010

Laiskottelu kunniaan

Viikonloppuna Hesarissa uutisoitiin tutkimuksesta jonka mukaan suomalaiset suorittavat vapaa-aikaansa. Harrastuksista ja vapaa-ajasta on tullut työn kaltaista stressiä aikatauluineen ja paineineen, kesämökkeily rajoittaa sosiaalista elämää kun siellä pitää tehdä niin paljon töitä. Tätä sitten hoidellaan hartaudella, eikä hymyillen. Masennus lisääntyy ja ankeus koittaa.

Kansalaiset laiskotelkaa! Lojukaa sohvalla kokonainen päivä torkkupeitteen alla lukien hyvää kirjaa. Tilatkaa kuumaa, suklaasta raskasta kaakaota sinne soffan pohjalle. Soittakaa ystävälle puhelu jossa ei saa olla järkeä. Syökää kerrankin kermaista ruokaa ja katsokaa kaksi leffaa putkeen irttispussin kanssa. Lähtekää kävelylle ihan vaan maleksien ja luontoa haistellen, aina ei pidä tuleman hiki ja käveltämän viisi kilometriä. Harrastakaa jotain uutta akkaporukalla, tai ukkoporukalla, ihan vaan kokeilumielellä, mitään järkevä lopputulosta ei saa odottaa. Se voi olla ilahduttava bonus muttei tavoite. Päättäkää ettei koko viikonloppuna pueta pyjamaa parempaa päälle. Paitsi jos menette pulkkamäkeen. Pyytäkää ystävät kylään siivoamatta ja tilatkaa pizzaa autolla vieraspöytään. Olkaa välillä porsaita pahnoissa sydämen kyllyydestä.

Jopa rentouttaa. Uskokaa kun kokemuksella kerron. Suorittaa ehtii töissäkin. Jos on pakko.

Aah, tästä paranee ottaa mallia

Sievästi paketoitu kulttuuri

Vein tänään erinnäisiin paikkoihin kurssieni kevätlukukauden ilmoituksia. Mm. kahteen kulttuurikeskukseen. Esitin asiani infoon ja sain pahoittelevan ja ystävällisen vastauksen että ei, meillä kun ilmotustaululle voi laittaa vaan noita kulttuuriasioita. Menin hetkeksi mykäksi ja kysyin sitten että mitä he tarkoittavat. Niin että noita esityksiä.
- Ai että kulttuuri on vain jotain katseltavaa, ettei sellaista johon voisi osallistua jollakin tapaa?
- No ei nyt niinkän, 0n meillä taiteilijoidenkin ilmoituksia...
- Siis niinkö että homma on kulttuuria jos sitä tekee ammatilainen, ei jos ihmiset itse harrastavat kädentaitoja? Voisitko nyt kertoa miten oikein määritelette kulttuurin?
- no onhan sekin tietenkin kulttuuria tavallaan

Minulla oli nälkä, kurkkuun koski, ja tympi. Näin ilmotustaululla Muumi on ice-julisteen.

-siis tuoko on sitten kulttuuria enemmän???
-no joo... öhem...
-pitäisiköhän teidän hieman yhdessä miettiä syvemmin tuota kulttuuria?
- no ok, voin laittaa tuo ilmotustaululle mutta kyllä ne kulttuuri-ihmiset sitten kuitenkin repivät sen alas.

Kulttuuri-ihmiset? Eh? Mielessä pyöri useita erilaisia skenaarioita. Varsinainen kulttuurishokki.

Menin seuraavaksi kirjastoon jonne ei meinannut ilmoitus kelvata myöskään, matkalla ovelle huomasin että kulttuuri-info-ihminen oli lykännyt ilmoituksen kirjaston ilmoitustaululle.


Wikipedia määrittelee kulttuuria näin:

Kulttuuri tarkoittaa tavallisesti yhteisön tai koko ihmiskunnan henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuutta: tässä merkityksessä käytetään myös sanaa sivistys. Henkinen kulttuuri siirtyy ja säilyy tiedonvälityksen ja oppimisen avulla – henkisellä kulttuurilla on myös suora tai epäsuora rooli aineellisen kulttuurin syntymisen taustalla.

Sana kulttuuri tulee latinasta animi cultura, ”hengen viljely”.

Ihminenkin voidaan syntyessään käsittää olevan "luonnonlapsi", josta kasvatuksen, koulutuksen ja "hengen viljelyn" kautta muokkautuu kulttuurinsa edustaja, muokkaaja ja eteenpäin siirtäjä. Kulttuuriksi voidaan laveimmassa merkityksessä katsoa lukeutuvan kaiken sen tiedon, joka siirtyy sukupolvelta toiselle muutoin kuin geenien välityksellä. Ihmistä ei voi pitää ainutlaatuisena kulttuurieläimenä, sillä muutkin älykkäät eläimet pystyvät opettamaan seuraavalle sukupolvelle työkalujen käyttö, muuttoreittejä ja metsästystapoja.


Eiköhän tuohon määritelmään kuuluisi myös kädentaitojen harjoittaminen yhdessä sosiallisena ryhmänä?

lauantai 16. tammikuuta 2010

Kaksi kummallista asiaa

Numero 1. Tyytymättömyys joka hyökkää jostain kulman takaa pahaa aavistamattoman uhrin kimppuun. Se iskee kiinni naskalihampain ja tarraa syvästi terävin kynsin, sitten se ravistelee apinan raivolla.

Yht'äkkiä huomaa kodistaan kaiken mikä on rempallaan, sotkussa, tarvitsisi muutosta-uudistusta-järjestelyä-jne. Seisoo keskellä lattiaa ja katselee ympärilleen uusin silmin kriittisenä ja äkäisenä. Ei ole aikaa, ei energiaa, liikaa hommaa ylipäätään -ahdistaa, ei rahaa, ei tule mitään. Sitten pahantuulinen ajatus siirtyy omaan itseen, kun ei ole saanut aikaan sitä mitä piti, on tehnyt asioita jotka eivät olleen niin tärkeitä, käyttänyt aikaa väärin, on ollut saamaton, äsyttävää. Ja entä maapallo, joka on kiehumaisillaan ja posahtamaisillaan, luonnon katastrofit ja muut kauheudet. Hirvee paikka tää. En kyllä enää lue lehtiä, tai katso telkkaa, ja muutenkin olen katsonut telkkaa ihan liikaa ja turhia ohjelmiakin. Herään liian myöhään, enkä käy hiihtämässäkään ikinä, en joogaa aamuauringon säteissä. Jos aurinkoa edes näkyy. En ole soittanut ystävä A:lle vieläkään. Ja kirjaston kirja on myöhässä, keskenkin se on. Sitten jos tyytymättömyys on oikein kovalla päällä alkaa ajatella koko elämäänsä ja mitä puutteita siinä on ollut, on nyt ja on takuulla tulevassakin.

Siinä tyytymättömyydessä on pakko tehdä jotain, esimerkiksi siivota, tai lähteä lenkille. Ja siinä huhkiessa alkaa tulla parempi olo, ja tyytyväisempi. Tyytymättömyyden on pakko päästää irti ja livahtaa seinän läpi naapuriin. Mutta mikä kumma on tämä yhtä-äkkinen hyökkäys joka tulee puun takaa ja väistyy ihan yhtä nopeasti? Ensin on ihan normaali olo ja kohta kaikki ottaa aivoon.

Numero 2. (ei liity edelliseen millän lailla). Mystiset unipaikat. Joskus kun on nähnyt voimakkaan unen, jonka tapahtumat ovat olleet jossain paikassa, joka ei ole oikea paikka, tai oikea paikka vääränlaisena, palaa paikkaan eri unissa uudelleen ja uudelleen. Uni on luonut päähäni paikan joka on minulle siitä lähtien olemassa. Unien tapahtumat eivät ole samat, mutta paikka on. Silloin tällöin vierailen näissä paikoissa öisin ja aamulla ihmettelen. Minusta tämä on aika kummallista.


Lisää uskomattomia kummallisia taloja
täältä.

perjantai 15. tammikuuta 2010

Kasvitsaa

Kasvisruokaa kerran viikossa-projekti alkoi lupaavasti, kokeilin reseptiä joka meni täysillä nappiin. Harvoin on padat näin tarkkaan nuoltu puhtaaksi. Ja olipa vielä helppotekoinenkin. Löysin ohjeen Lettupannu-blogista, alunperin kotoisin Lauren Ulmin "Vegan Yum Yum"-kirjasta. (Laurenin blogi on myös tutustumisen arvoinen).

Oma versioni Tomaatti-cashewpastasta
(2 reilua annosta)
1,5 rasiaa kirsikkatomaatteja
N. 2 dl cashewpähkinöitä (laitoin pusillisen Pirkka-casheweita)
1 purkki tomaattipyreetä
2 kiinalaista valkosipulia, tai 4 kynttä tavallista
Loraus omenaviinietikkaa
1 purkki ruokakermaa (käytin 3,5%, enkä kaivannut tuhdimpaa)
Rucolaa
Parmesaania
Suolaa, mustapippuria, ripaus sokeria
Liha-fondia
Nauhapastaa

  1. Heitä tehariin miltei kaikki tomatit, pähkinät ja tomaattipyre, surruttele sileäksi.
  2. Oliiviöljyä loraus pannulle, purista sekaan valkosipuli sihisemään hetkeksi.
  3. Lisää tujaus (reilu ruokalusikka) etikkaa.
  4. Kaada tomaattiseos pannulle, lisää hieman kermaa ja liha-fondia. Kiehauta.
  5. Keittele seosta hetki, lisää kermaa kun seos kiehuu.
  6. Mausta suolalla, pippurilla, ripauksella sokeria ja heitä sekaan loput tomaatit puolitettuina.
  7. Tarjoile pastan kanssa, koristele ripottelemalla reilusti silputtua rucolaa ja parmesaania.
Mietteet: koska en ole kasvissyöjä lisäsin systeemiin fondin, antoi hyvän tujauksen. Rucolaa saa olla runsaasti, se sopii ihanasti makuihin. Kastiketta ei tarvitse ihmeemmin keitellä, se on hyvää heti. Olen samaa mieltä Lettupannujen kanssa että kirsikkatomattit ovat ehdoton valinta isojen sijaan.

Kuva herkusta Lettupannusta

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Suomi armas

Suomen kieli on kiinnostanut aivan uudella tavalla siitä lähtien kun belgialainen mies alkoi opiskella suomea. Olin yllättäen aivan neuvoton kysymyksien edessä, jouduin jatkuvasti vastaamaan "Jaa-a, en tiedä miksi, mutta näin se vaan on". Miksi esimerkiksi kivi-kiven ja rivi-rivin? Enpä osannut vastata, enkä ollut koskaan ennen edes huomannut miten kummallisia eroja taivutuksissa on. Kielitieteilijäystäväni Hanna osasi kertoa että kivi on vanha suomen kielen sana ja taipuu siitä syystä erilailla kuin uudet sanat. Eipä sitten kun ulkoa opettelemaan.

Kiintoisan seikan kertoi eräs Helsingin yliopiston suomen kielen opettaja. Kun suomea alettiin saattaa kirjoitettuun muotonsa, valittiin suorilta malliksi latina. Ja niin latinan kieliopin malliin alettin tumpata armasta suomea väkivalloin. Noin puolivälissä mahtityötä huomattiin että ei, ei se sittenkään kokonaan tähän muottiin, ei. Jävla Mikael, ei onnistu. Sen sijaan että olisivat aloitaneet alusta, päättivät pitää alkuhomman sellaisenaan, iso hommahan siinä jo olikin, ja tehdä loput sitten miten sattuu, ihan omana sekalaisena rakenteena. Ei siis ihme että kielioppi on paikoin epäloogista.

Mietityttää millainen on ollut suomen kieli ennen ruotsin kielen vaikutusta ja ennen kuin kirjoitus muutti sitä ratkaisevasti. Tiede-lehden artikkelista opin että suomen kielessä on ollut äänteitäkin joita ei enää ole. Esimerkiksi meillä on ollut käytössä äänne joka vastaa englannin kielen the-sanan alkutöhötystä. Tai äänne joka vastaa huolimatomasti lausutua g:tä. Vokaalitkin olivat eripituisia. Siitä huolimatta olisimme ymmärtäneet kieltä joskin emme kaikkia sanoja. Nyt minua kiinnostaisikin tietää mitä sanoja on hukkunut. Aijjai, että uteliaisuutta kutittaa*).

Internetin verkoista löysin muutamia; Väisä = aurausviitta (mutta millainen oli aurausviitta ja miksi siihen hommaan oli oma vaate?), Renka = harjanne ja Lodma/loima = painanne, laakso, joen mutka. Äiti sana oli ennen emo, mutta kristinusko pannasi sanan liian eläimellisenä. Hauskoja miehen nimiäkin löysin: Mielivalta, Mielenpito, Mielikko, Mielentoive, Mielitty. Nimistä löysin lisää, että suurin osa muinaissuomalaisista etunimistä olisi ollut yksiosaisia luonnonnimiä, kuten vaikkapa Hirvi, Kontio tai Tammi, lisäksi olisi esiintynyt myös noita kaksiosaisia Mielipäivä, Lempivalta. Ja että kristinusko tuli ja vei moiset nimet mennessään, korvasi tylsästi kristillisillä. (Mielivalta miekkonen mahtoi olla mukava mies ja Lempivalta kenties ison talon rautainen emäntä joka pientä vastasyntynyttä vauvaansa katsellen leperteli 'Emon pikku Hirvi se siinä').

Kas kun kadotin tämän kirjoituksen punaisen langan, mutta kielet ovat mielenkiintoisia ja omasta äidinkielestään olisi kiva tietää enemmän.

Vuonna 1957 muinaistieteellisien kaivauksien aikana Novgorodista löydettyt tuohikirje. Kirjoitus on kyrillisiä kirjaimia ja karjalan kieltä, pakanallinen loitsu tai kirous. Se on muinaisin teksti karjalan kielellä, joka on säilynyt tähän asti. Huvittavaa, että jonkun kirjoittama herjaus on sitten se vanhin ja arvokkain. Olikohan kyse rajakiistoista, lehmä harhaili naapurin kaalimalle?


*)Kirjastosta voisi lainata seuraavan kirjasarjan, olisi varmaan kiinnostava:
- Suomen sanojen alkuperä, etymologinen sanakirja 1 - 3 (käsittelee suomen kielen sanojen alkuperää ja lainautumista)
- Suomen kielen etymologinen sanakirja 1 - 7 (vrt. edellinen)
- Turunen, Aimo: Kalevalan sanat ja niiden taustat (Kalevalaan liittyvä sanasto selityksineen ja hyvää taustatietoa).


tiistai 12. tammikuuta 2010

Samulin eläimiä

Usein käyn virkistäytymäsä virtuaalimaalimoissa työn lomassa, silloin kun luovuusvarasto on vajunut ja uuvuttaa. Yksi vakiomaailmoistani on Samuli Heimosen maalaukset. Aiheet ilahduttavat ja loistava maalaustekniikka höylää pois aiheiden mahdollisen imelyyden. Rakastan vuoden 2007-2008 töitä, alla suosikkini, joista suosikkien suosikkina "Takauma". Maalaukset ovat ihanan suurikokoisia, heti kun kasvan isoksi ja rikkaksi hankin ehdottomasti yhden itselleni, sopisi aivan mahtavasti meille. Taitelijan tarinoita en voi kertoa, koska en niitä, enkä tekijää, tunne, kas kuvat puhukoot puolestaan.

"Käännös". Akryyli ja öljy kankaalle. 120cm x 130cm. 2008


"Sisäinen dialogi". 160cm x 140cm. Akryyli ja öljy kankaalle. 2008


"Yhteinen". Akryyli ja öljy kankaalle. 170cm x 185cm. 2008


"Ääni". Akryyli ja öljy kankaalle. 165cm x 175cm. 2008.


"Karvanlähtö". Akryyli ja öljy kankaalle. 175cm x 200cm. 2008


"Lepo". Akryyli ja öljy kankaalle. 160cm x 175cm. 2008


"Mustetahra". 80cm x 100cm. Akryyli ja öljy kankaalle. 2007


"Takauma". 175cm x 175cm. Akryyli ja öljy kankaalle. 2007


"Silta". 140cm x 160cm. Akryyli ja öljy kankaalle. 2007

Tästä Samuli Heinosen sivuille, josta lisää maalauksia ja historiikkiä. Tulikin nyt yhenäkkiä mieleen saisiko elävästä taiteilijasta blogata kysymättä lupaa, tietääkö kukaan?


maanantai 11. tammikuuta 2010

Epäenerginen aamuilija

Aamubussista seurasin taas punaposkisia hiihtäjiä jotka aamun ensivalossa näyttivät onnellisilta ja energisiltä. Mitenkähän monta kertaa elämäni aikana olen haaveillut että heräisin kukonlaulun aikaan hymyillen, ja heti alkuun joko joogaisin, menisin reippaalle lenkille luonnnon helmoihin, tai virkistävälle aamu-uinnille. Siten kehoni elpyisi pirteänä päivän koitoksiin, mieli olisi iloinen ja keveä, omatunto pumpulin puhdas, päivä aloitettu mielihyvin liikunnalla. Aamupalaksi sitten luomujugurttia, leseitä ja tuoreita marjoja.

Jos tähän kykenisin päivä varmasti alkaisi hienosti.

Vaan kun en. Olen iltaihmisiä, herään aina vaivalloisesti, riippumatta siitä kuinka paljon olen nukkunut. Sittenkin kun ruumiini on herännyt, henkisesti olen vielä unessa ja virkoudun hitaasti ja vähän huonotuulisesti kunnes aikaa on kulunut riittävästi. Ja vaikka kuinka toivoisin esim. joogaavani, en siihen pysty, en aamulla.

Silti tuntuu että pitäisi olla energinen aamuvirkku, sellainen on kunnollinen ja hyvä ihminen, aikaan saapa ja yhteiskunnalle arvokas. Vaikka tekisin pitkää päivää mutta aloitan sen myöhemmin kuin kahdeksalta, se ei kelpaa, aamulla on madot napattava.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Talvipäivän pataa

Minulla on ongelma englantilaisen keittiön kanssa. Ajatus on (oletan) maistaa raaka-aineiden omat herkulliset maut, mutta minulle se kertoo vain sen että niihin tulee liian vähän mausteita. Kaipaan ruokaan enemmän potkua ja mietittävää. Myönnän etten ole paljon enkkuruokaa laitellut, reseptit eivät vaan inspiroi, en pysty kuvittelemaan houkuttelevia makuja kielelläni etukäteen. Toiveikkaana tilasin Amazonilta kaksi Nigella Lawsonin keittokirjaa joista toinen, "Feast, Food To Celebrate Life", tuli perjantaina Eddie Izzard-lähetyksen kera. Selailin innolla kirjaa mutta harmillisesti se vaikutti tylsältä (vaikutelma voi tietenkin muuttua tarkemmalla tutustumisella), kirja sisälsi lukuisia paistiruokia lisukkeineen ja oli jotenkin laimean englantilainen. Kakkuja ja torttuja riitti.

Eilinen englantilainen siideriporsaspata oli aika hyvä esitys, mutta seuraava esitys samaisesta ruoasta tulee olemaan parempi, systeemi tarvitsi vielä enemmän säätöä kuin sitä jo säädin. Siideri maistui kivasti.

Sider Pork Rules
3 varsisellerin vartta
2 suurta sipulia
3 porkkanaa
2 rkl vehnäjauhoa
1 tlk tomaattimurskaa
Mustapippuria
Laakerinlehti ja salviaa
500 g porsaan patapaloja
5 dl kuivaa siideriä

Omat fiksaukset:
1 kokonainen valkosipuli
Loraus Worchester kastiketta (normisti käytän vain lihamurekkeessa mutta nyt heitin mukaan koska matsaa hyvin siiderin makuun)
Lihafondia
Chilijauhetta ripaus
2 omenaa
1 tl kanelia
Tujaus hunajaa
Iso satsi perunamuusia jonka voipi tehdä haudutusajan kuluessa

  1. Pilko sipulit, porkkanat ja selleri rouheiksi paloiksi (meillä ei kumpikaan syö selleriä joten pilkoin ne 10cm paloiksi sopivasti sopivaa makua antamaan ja poistin ne sitten haudutusajan jälkeen). Kuullota padassa öljyn kera kymmenisen minuuttia.
  2. Lisää porsaspalat ja jauhot, sekoita.
  3. Kaada päälle tomaattimurska ja siideri.
  4. Heitä sekaan kuoritut valkkiksen kynnet, mausta reilusti pippurilla, lisää 2rkl lihafondia, W-kastike, kaneli, chili ja yrtit.
  5. Kiehauta, laita kansi päälle ja 200° uuniin kahdeksi tunniksi.
  6. Kahden tunnin jälkeen, ota kansi pois, lisää omenat ja anna hautua puoli tuntia lisää.
  7. Lisää hunaja, poista laakerinklehti (ja sellerit) ja tarkista maku.
  8. Levitä päälle paksu kerros kermaista perunamuusia, tipluta muutamalla voisilmällä ja ripottele korppujauhoja. Uunita vielä kunnes pinta kauniisti ruskistuu.
Seuraavan kerran säädöt: valkosipulit mukaan vasta haudutuksen puolivälissä, makua ei riittänyt loppuun saakka ja toivomani valkkissattumat olivat hajonneet kokonaan. Lisäksi tulee hujauttaa tujaus omenasiiderietikkaa, siideristä ei riittänyt happoa tarpeeksi ja mausta tuli vähän lälly. Voi olla että pata sopisi paremmin tarjoiltavaksi riisin kanssa.

Meni silti suihin eikä turpiin.


lauantai 9. tammikuuta 2010

Onnen aiheita juuri nyt

1. Ihana talvi, on niin kaunista että sielu laulaa, kirkasta ja aurinkoista. Lumisade tunnelmallista, ihana sytytellä kynttilöitä ja pesäytyä. Ja ei ole liukasta! En tiedä vanheninko niin paljon Belgian vuosina, vai kadotinko Brysseliin liukkaalla kävelemisen taidon, mutta viime talvina olen ollut välillä kauhusta jäykkä Helsingin jäisillä kaduilla. Jopa niin että on tehnyt mieli vaan pysähtyä keskelle mäkeä vänöttämään, vetää itkuraivarit selällään maaten maassa. Vaan nytpä voi reippaasti narskutella lumella. Jotenkin ihanaa on myös pukeutua kerroksiin lämpimästi.

2. Ystäväni joka auttaa minua yritykseni hankalimmassa asiassa, eli myynti-markkinoinnissa. Aivan järisyttävän suuri onni ja ilo tästä, en voi sanoin kuvata. Järkäle nostettu rinnaltani. Pusuja M:lle.

3. River Cottage (anteeksi vaan että taas). Kaiken sikalakauhujen ja muiden maailmalta tulvivien hirveyksien lomassa on ollut ihana nähdä että joku jaksaa tehdä asiat juuri toisin, luomusti ja eettisesti, ei heitä mitään hukkaan ja iloitsee suuresti kaikesta mitä tekee. Pitäisi toimia juuri noin että pystyy aidosti ja puhtain omatunnoin iloita työstään ja elämästään. Sarja on ilahduttanut minua aidosti ja vaikuttanut positiivisesti mielialaani. Pusuja Hughille.

4. Uusi Tofukeittokirja. Hankinta tukemaan Päivä kasviksilla-päätöstäni. Kirjaa on mukava lukea, reseptit mielenkiintoisia ja ideat minulle uusia. Maanantaina kokeilen ensimmäistä ruokaa. Odotan innolla.

5. Ooperaliput jotka ostimme tulevalle viikolle Figaron häihin.

6. Mamá tulee kyläilemään ja saamme taas syyn sushikemuihin. Pusuja Mamálle myös.

7. Lady Line-kuntosali Herttoniemessä. Ihana naisille suunnattu paikka, lattia tummaa konjakin väristä puuta, seinät punaiset, pieniä valotuikkuja niin että valaistus on tunnelmallinen. Siellä on oikeasti kiva käydä. Ero loistelamppu-muovilattiasaleihin on huikea. Henkilökunta on mukavaa ja aina energisen iloista.

8. Eddie Izzard. Mielettömän hyvä englantilainen koomikko jonka dvd-sarjan "7" sain eilen Amazonilta. Boksi sisältää seitsemän showta. Meillä on siis tulossa seitsemän, tai eilisen jälkeen kuusi, hauskaa iltaa. Eilen nauroimme mahat kipeänä, nuorennuimme vuosia ja elähdyimme. Ja pusuja lähtee Eddiellekin.

9. Kuumat juomat joita olemme nautiskellet variaatioin (postaan näistä enemmän toiste reseptien kera). Kylmien ilmojen ilo. Varsin lohdullista ja suloisen lämmittävää, suuri muki höyryää kädessä, posket pakkasesta punaiset ja sohva ja torkkupeite ja kirja/leffa. Ja tärkeimpänä lämmin kissakerä kehräämässä. Imelää kyllä, tiedän, mutta ette silti voi millään väittää että olisi kurja skenaario.

10. Viikonloppu ja pino hyviä kirjoja odottaa. Ei ole kiire mihinkään. Kohta laitan uuniin muhisemaan englantilaisen siideriporsaspadan. Resepti on uusi ja kuulostaa hyvältä, jos toimii niin postaan huomenna ohjeen (läheltä piti tosin ettei siideripullot menneet eilen illalla parempiin suihin).

Voi kertokaa teidän juuri nyt onnen aiheenne kommenteissa!

Raindrops on roses and whiskers on kittens
Bright copper kettles and warm woolen mittens...


torstai 7. tammikuuta 2010

Havuja ladulle

Ihana oikea talvi on tuonut hiihtolatuja Laajasalon saarelle ristiin rastiin. Tänäänkin, kun tuuli puhaltaa ja lunta tulee viistossa (kovia teräväreunaisia hiutaleita riipii silmiin), lukuisia hiihtäjiä sivakoi ympäriinsä. Mietin miltähän tuntuisi olla joku heistä, sellainen joka rakastaisi hiihtämistä niin paljon, että intoa piukalla lähtisi tässäkin säässä ladulle. Minulla on muutama hiihtäjä-ystävä, hiihtäjästäjä, jotka viikonloppuisin vetävät aamu- ja iltalenkin, viikolla pääsee harmillisesti vasta töiden jälkeen. Jos pinnistän, voin kuvitella sulavat vedot, vauhdin riemun, kauniin lumisen maaston, ruumiin joka hiihtelee keveästi kuin kone, niin että silloin hiihtäminen voisi olla kivaa. Jos em. ehdot eivät täyty hiihtäminen on helvettiä.

Muistan (varmasti muistatte tekin?) koulun hiihtotunnit jotka tehokkaasti pesivät viimeisetkin rippeet hiihtämisen mukavuudesta. Rivissä puskettiin menemään, puolivälissä kääntymispaikkaa kohti ensimmäiset pinkojat tulivat jo vastaan, vahingoniloinen virne naamalla. Olen aina inhonnut kaikenlaista ohjattua ryhmätekemistä ja ehdottomasti kamalimpia näistä on ryhmäliikunnat. Näiden ylivoimaisena kuninkaana rivissä hiihtäminen, kääntyä ei voinut, joku hiihti aina kannoille, sukset lipsuivat joka kerta jos niiden pohjiin ei kertynyt tiivis paukku nuoskalunta (jolloin tuntui kuin suksissa olisi ollut korot) ja rajallisessa ajassa oli homman hoiduttava. Minulla on ruumiinmuisto siitä miten alkoi tulla hiki ja miten kylmä alkoi jäytää hien kanssa. Hyi.

Mietin aina, ja sanonkin, miten koulu pilasi minulta hiitämisen. Aamubussissa aloin miettiä että pidinkö hiihtämisestä sitten ennen koulua. En tiedä, minkäänlaista muistikuvaa asiasta ei ole. Luultavasti, itseni tuntien, jo lähtökohta oli heikko.

Nämä herrat hiihtivät varmasti reippaasti kouluun joka päivä kymmeniä kilometrejä. On se onni että minä pääsin bussilla.

Kuva täältä mielenkiintoisen Piippuhiihot-historiikin kera.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

River Cottage Forever

Viime sunnuntaisen postauksen jälkeen jäin koukkuun katselemaan uusiksi ihanan ihania vanhoja jaksoja River Cottage-ohjelmista. Löytyvät täältä. Ensimmäinen kesä "Escape to River Cottage" jolloin koko homma lähtee käyntiin, väliin suloinen "Christmas at the River Cotage", sitten toisen kesän sarja "Return to the River Cottage" ja niin edelleen. Katsomista riittää ja sielu hyrrää. Tai paremminkin sisäinen Pieni talo preerialla, se vasta kukoistaakin. Haaveilen miten ihanaa olisi elää juuri noin (ymmärrän kyllä että ohjelmissa on vedetty useita mutkia suoraksi eikä oikea elämä olisi noin ruusuista). Tässäpä asiat jotka uppoavan minuun kaiholla:

1. Omavaraistalous ja vihreät dollarit. Kaikki mitä itsellä ei ole hankitaan vaihtamalla oman tilan tuotteisiin, tai mahdollisiin palveluksiin. Vaikkapa laittamalla ruokaa naapurin dinnerpartyille.

2. Rahaa tilille hankitaan tilan tuotteita jalostamalla. Säännöllisin väliajoin, viljelijöiden kalenteriin istuvina päivinä, järjestetään Farmers Market joissa tilalaiset pääsevät myymän tuotteitaan. Sadonkorjuumarkkinoilla River Cottagen Hugh puuhasi tomaateistaan lämmintä ja mausteista keittoa, teki kurpitsoistaan ja herneistään samosoita kyytipojaksi, ja möi kaikki nälkäisiin suihin. Tomaateista ja omenoista riitti erilaisiin ketsuppeihin, chutneyihin, kastikkeisiin ja soseisiin, ne pullotettiin kauniisiin lasipulloihin ja päälle liimattiin paikallisen taiteilijan suunnittelema "River Cottage Gluttony"-etiketti (taiteilija sai palkaksi puolikkaan lampaan).

Voin niin kuvitella itseni puuhastelemaan omia säilykkeitä puutarhani tuotteista, kokeilemaan makuyhdistelmiä ja mausteita. Jostain syystä ajatus kellarista jonka lukuisia hyllyjä asuttaa rivit erilaisia herkkupurnukoita kauniilla etiketeillä koristeltuina, houkuttaa minua kauheasti. Tämän täytyy kummuta jostain esiäitien geeniperimästä. Ja miten olisi hauska osallistua markkinoille näillä purnukoilla. Raaka-aineet omasta puutarhasta!

3. Joulumarkkinat ja muut tapahtumat joihin laitella leivonnaisia ja ruokia. Aijjai jai miten ihanaa olisikin laitella tuoksuvaisia kakkusia maalaistalon rustiikkisessa keittiössä. Lisänä kaupungin kaupat joihin myydä maalaistuotteita omalta tilalta.

4. Keittokirjat joita maalaiselämän innoittamana Hug on kirjoittanut. Omia reseptejä omista raaka-aineista Mitään Ei Heitetä Hukkaan-periaatteella.

5. Luomupuutarha. Sellaisesta haaveilen. Pidän ulkosalla olemisesta ja luonnosta, mutta ilman pihaa ulkoilu on lähinnä kävelyä joka on pidemmän päälle aika tylsää. Mutta jospas olisikin puutarha jossa puuhastella ulkosalla, maata möyhien, kitkien, kasvua seuraten. Samalla kasvattaisi omat ruokansa. Voi poijjat.

6. Kanat. Omia munia ja kuposuttelun seuraamista. Periaatteessa rakastaisin myös porsaita, lampaita ja lehmiä pihallani, mutta tiedän etten pystyisi niitä syömään ja olisin sitten pulassa niiden kanssa.

7. Yhteisö, joka ohjelmassa on kovin ruusuinen. Kaikki aina valmiita auttamaan ja opastamaan. Tiedän hyvin ettei oikeassa elämässä niin välttämättä menisi mutta näin haaveillessa se tietenkin olisi ihanan tiivis maalaisyhteisö, kuin suuri perhe. Anteeksi imelyys, mutta tässä nyt haaveillaan.

Siinä sivussa saisin maalailla sieluni kylyydestä. Aika kiva ajatus. Ihanaa että haaveillessa ei tarvitse piitata mistä saisi riittävästi rahaa, tai siitä ettei puutarhaa osaisikaan hoitaa, etanat söisivät kaiken, home veisi sadon, kanat ei munisi, kakut lässähtäisi juuri ennen markkinoita, tai se ihana naapuriyhteisö olisikin uteliaita ärsyttäviä tyyppejä joiden kanssa olisi pinnisteltävä päivästä toiseen. Eikä siitä että sitä puutarhaa, josta elanto on kiinni, pitäisi hoitaa säällä kuin säällä, ei auttaisi jos kirja soffalla kutsuisi, tai ulkona sataa räntää, tai kurkku on kipeä, tai maalausinto on just nyt päällä.

Hugh Fearnley-Whittingstall, onnen pekka joka elää omaa haavettansa BBC:n sponsaamaana.


maanantai 4. tammikuuta 2010

Hölmö

Eilen olin aamulla iloinen että lomailu loppuu. Laiskottelukiintiöni oli kertynyt täyteen ja tunsin pitkästymisen pikkuhampaiden nakertelevan. Aloin päivän mittaan miettiä työasioita ja sain sitten illalla itseni työhönpaluustressiin joka valvotti pitkälle aamuyöhön. Tänään loman loppu ei enää ollutkaan niin kivaa, angsti uusista haasteista iski. Lisäksi edessä oli ensimmäiseksi tylsiä paperihommia (kirjanpitoa) ja vielä tylsempiä paperihommia (laskujen maksua). Mutta kun hommiin pääsi kiinni oli fiilis tietenkin taas ok, niinkuin aina. Piti sitten taas pyörähtää tunnekarusellissä ihan vaan loman lopun takia.

Kissan omistajat tietävät että joskus kissat pelkävät jotain outoa esinettä, esimerkiksi muovipussia lattialla, kauhulla ja luimulla. Kuitenkin on selvää että ei ne sitä mitään oikeasti pelkää, kunhan järjestävät shown itselleen viihdykkeeksi. Toisinaan tuntuu että teen ihan samaa, turhan päiten, tosin huomaan sen vasta jälkikäteen. Ja tunnen itseni hölmöksi.





sunnuntai 3. tammikuuta 2010

River Cottage

Luovuin uuden vuoden lupauksista vuosia sitten. Ihan turhaa angstia kun ei niitä kuitenkaan osaa pitää paria viikkoa kauempaa. Mutta lupauksista en ole silti päässyt eroon, teen niitä säännöllisesti (ja unohdan niitä yhtä säännöllisesti). Jokaisella kerralla kun jotain päätän, tunnen itseni erinomaiseksi ja hyväksi ihmiseksi. Intoudun uudesta ja suunnittelen parempaa tulevaisuutta (muka)energiaa pullollaan. Impulsiivisena ihmisenä uusia ideoita tulee sitä mukaa kun vanha on menettänyt kiinnostuksensa. Jostain kummasta syystä suurin osa lupauksista liittyy ruokaan (tuntuu olevan aika yleinen ilmiö). Enää en intoudu uusista laihkareista, mutta sitäkin enemmän kiinnostun ruoan laadusta ja terveellisyydestä.

Onnellisena katselin välipäivinä teemalta sarjan River Cottagea. Symppasin sarjoja suuresti BBC:llä Belgiassa asuessani. Seurasin suurella mielenkiinnolla kun Hugh Fearnley-Whittingstall perusti oman River Cottage maatilansa, kampanjoi lähiruoan puolesta, kirjoitti lukuisia kirjoja, sekä teki kommuunipuutarhoja tyhjille tontinpalasille asukkaiden yhteisvoimin, jossa he kasvattivat edullista luomuruokaa, kanoja ja munia, omia possuja. Ihana oli nähdä miten ihmiset kiinnostuivat aivan uudella tavalla mitä suuhunsa lusikoivat kun ruoka kasvatetaan itse. River Cottagen ideologiaa ei voi olla rakastamatta. Eettistä, puhdasta luomuruokaa, lihaa saadaan onnellisista oman tilan eläimistä. Ei lisäaineita, ei epäselvyyksiä mistä ja miten ruoka on lautaselle tullut. River Cottagen toimintaan voi tutustua tästä.

Sikalakammotukset ovat pistäneet taas miettimään lihan syömistä. Aika ajoin pohdin muutenkin että olisipa niin monelta kantilta viisasta syödä enemmän kasvisruokaa. Mutta kun on tottunut tekemään liharuokia, vähän kädettää kasvisruokasapuskat. Tiedän oikein hyvin että probleemi on vain omasta laiskuudesta kiinni. Niinpä eiuudenvuodenlupauksena päätin alkaa etsimään hyviä kasvisruokia ja pitää ainakin kerran viikossa kasvisruokapäivän. Jos hyviä reseptejä löytyy, postaan niitäkin tänne (olisipa Nigellalla kasvisruokakirja). Ja jos jollakulla on jo pistämättömiä ideoita niin otan ilolla vastaan.

Alla yksi ihanista sarjoista River Cottagen kommuunipuutarhan perustamisesta. Ensimmäisessä perustetaan puutarha, toisessa hankitaan siat, kolmannessa pelastetaan omiksi munijoiksi munatehtaan kanoja, jotka olisivat joutuneet pölkylle, koska tuottavuus laskee yli kaksivuotiailla kanoilla (ja jotka kotioloissa minuvat vielä ainakin viisi vuotta) ja niin edelleen. Aivan viimeistä osaa ei You Tubesta löytynyt, joten teurastamovaihetta pelkäävät voivat huoletta katsoa videot. Suosittelen, suloisia kylmiä väreitä, positiivista kademieltä ja liikuttumista luvassa.










lauantai 2. tammikuuta 2010

Harhatteluja

Minua on viime aikoina mietityttänyt etukäteissuunnitteluharha. Tarkoitan sitä miten joku asia tuntuu sitä etukäteen suunnitellessa hirmukivalta, mutta H-hetken kynnyksellä kaduttaa. Joskus kivatkin asiat kärsivät tällaisen tappion. Miniesimerkkinä vaikka kernaasti sovittu kaffitreffi johon ei millään sitten jaksaisikaan lähteä, vaikka treffattavasta pitää kovasti. Olenko liian laiska, vanha vai saamaton kun näin käy, vai kaikkia noita yhtä aikaa. Joskus sorrun tuplaharhaan kun kuvittelen että joku vähemmän kiva asia hoituisi myöhemmin laulellen, ja suunnittelen sitä ilolla.

Näin kävi ennen joulua. Olin kauhean kiireinen, en ehtinyt edes miettiä joulusiivousta, tai siivousta ylipäätään. Sitten loman alkaessa suunnittelin välipäiville suursiivouksen, että ihan kerrankin tomuttelisin kirjahyllyt ja kirjat, ehkä keittön kaapit ja vaatekomeron. Ja oikeasti tunsin innostusta ja iloa tulevasta puuhasta. Kun maanantai koitti suunniteltuna siivouspäivänä, ilostuttiko ajatus edelleen? No ei todella. Siis mitä oikein kuvitelin, että siivoaminen olisi yhen äkkiä minusta mukavaa? Lopputuloksen olisin kyllä mielusti halunnut.

Mainitakoon tässä ettei suursiivousta sitten tapahtunut. Normisiivous kuitenkin. Torstaina. Sen sijaan olen laiskotellut olan takaa kirjojen ja leffojen parissa. Uskon vakaasti että tämä on pidemmän päälle hedelmällisempää ja tuottavampaa kuin suursiivous. Pitäähän varastot täyttää että taas jaksaa töiden alkaessa. Pähkinöitä talven varalle. Näin minun olisi pitänyt tajuta alunperinkin suunnitella. Olisin takuulla välttänyt harhan.

Tulppa suuhun sille joka turhia suunnittelee...


perjantai 1. tammikuuta 2010

Il tiramisu

Olin ovela eilen ja postasin vain pääruoasta, säästin jälkkärin ja sain rakennettua tälle päivälle aasille sillan. Tänä vuonna uudeksi vuodeksi, tai siis viime vuonna, teimme jälkiruoaksi tiramisun.

Ensin vähän belgialaisesta asumisesta. Tämä liittyy kyllä lopulta aiheeseen, lupaan. Kerrostaloasuminen, siis sellaisessa isossa kunnon kerrostalossa, on Belgialaisittain noloa. Niitä on vähän, ja valtio sijoittaa taloihin vähävaraisia ja syrjäytyneitä. (Siksipä belgialaisella miehellä on mennyt vähän aikaa totutellessa suomalaiseen kerrostaloelämiseen, ettei se täällä välttämättä niin ole). Tosin suurista kaupungeista löytyy kyllä jo luksuskerrostalojakin. Parempi versio belgialaisten mielestä ovat ns. kaupunkitalot, suloiset viipaletalot joista on erotettu jokainen kerros erilliseksi asunnoksi. Mutta se oikea tapa asua on rivitalo, ihan oma viipale siis, tai jopa ihan erillinen omakotitalo. Jotenkin huvittavan vanhahtavalta kuulostava ajatus, ottaen huomioon että Savon läänin kokoisella Belgialäntillä asustaa yli 10 miljoonaa ihmistä, tontit ovat mielettömän kalliita ja isoja pihoja on aniharvalla (belgialainen appi meni ihan täpinään kun kuuli millä hinnalla suomesta voi ostaa omakotitalon isolla tontilla, paitsi tietenkin Helsingistä). Joka ikinen kolkka on asutettu, loput peltoja. Mietityttää että jos kerrostaloasutusta olisi enemmän, olisi luontoakin jäljellä enemmän.

Asuimme Bryselissä em. kaupunkiasunnossa, ylimmässä ja viidennessä kerroksessa. Meillä oli ihana katoterassi josta näkymä yli Brysselin kattojen. Rakastin asuntoa juuri terassin takia. Mutta eristykset ovat vanhoissa kaupunkitaloissa tuntemattomuus, siksi ylin asunto oli talvisin kylmä ja kesäisin sauna (siksipä vietimme ihanat lempeät kesäillat terassilla viileässä). Eristeiden puute sisältää myös äänieristeet ja kuulimme kaikki alakerran naapurin toimet, mm. kun hän aamuisin ajoi partaansa, saati sitten keskustelut ja musiikin (jota hänellä oli tapana soittaa niin että laittoi stereonsa repeat-toiminnolla toistamaan riemuksemme samaa lempibiisiä uudelleen ja uudelleen). Eräänä myöhäisenä iltana tein ilolla tiramisua, mamá oli tulossa seuraavana päivänä Suomesta kyläilemään. Raastoin suklaan käsin raastimella televisiota katsoessani. Yllättäen kesken kaiken alakerran naapuri poltti päreensä ja alkoi raivoisasti hakata harjan varrella kattoa (ensimmäinen kerta joka antoi vihjeen tulevasta). Niin kovasti kuului suklaan raastaminen alas ettei miekkonen saanut nukuttua. Tämän muistan aina kun väsään tiramisua.

Tiramisu

6 kananmunaa, keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina
3 rkl sokeria
500g mascarponejuustoa
2tl vaniljaesanssia, tai 4 tl vaniljasokeria
5dl vastakeitettyä ja jäähdytettyä vahvaa kahvia
0,5dl kahvilikööriä, amarettoa, tai konjakkia
30 italialaista savoyard-keksiä (minulle tutumpi nimitys on Lady Fingers), tai neljän munan sokerikakkupohja.
224g hienoksi rouhittua tummaa suklaata (reseptin mukainen määrä, jonka auliisti ylitän 300 grammaan ainakin ja käytän osittain maitosuklaata)

  1. Rouhi suklaa monitoimikoneessa (joka meilläkin nykyisin löytyy)
  2. Notkista kermainen mascarpone tuoksuvaisen vaniljan kera.
  3. Vaahdota keltuaiset ja sokeri tiukaksi vaahdoksi ja vatkaa mascarpone sekaan tasaiseksi aaltoilevaksi seokseksi.
  4. Vaahdota valkuaiset kovaksi, mutta ei kuivaksi vaahdoksi.
  5. Kääntele valkuaiset varovasti mascarponeseokseen.
  6. Yhdistä kahvi ja likööri (meidän mieleen sopii parhaiten kahvilikööri).
  7. Dippaa puolet kekseistä kahvissa ja asettele tarjoiluastiaan vierekkäin. Jos käytät kakkupohjaa, halkaise kahteen kerrokseen, laita toinen vuoan pohjalle, kostuta reilusti kahvilla.
  8. Kaada puolet masracponemassasta päälle, levitä tasaisesti ja ripotele päälle puolet suklaarouheesta.
  9. Tee toinen kerros samalla tapaa.
  10. Kelmuta ja anna maustua jääkaapissa ainakin neljä tuntia ennen tarjoilua, parhaimmillaan systeemi on seuraavana päivänä.

Vinkki. Monissa ohjeissa käytetään kaakaojauhetta suklaan asemasta. Älä edes kuvittele saavasi sillä kunnollista tiramisua. Vaihtelun vuoksi liköörin voi sekoittaa kahvin asemasta myös mascarponeen.

Joku oli yöllä käynyt lusikoimassa herkkua vapaalla ranteella jääkaapin oven raosta, lusikan jäljet näkyvissä. En muuten ollut minä. Oikeasti. Vaikka tunnustankin että moni ruoka maistuu juuri sillä tavalla ihan parhaimmalta.