perjantai 31. joulukuuta 2010

Uusi

Jotain maagista on aina vuoden vaihdossa. Tunne että vanha jää taase ja jotain uutta, puhdasta ja ihanaa on edessä kokonaisen vuoden verran. Pää kihisee suunnitelmia, ideoita ja aatoksia. Lupauksia en tee, enkä suuria päätöksiäkään, kunhan pohdiskelen uusia kujeita. Ihan innostaa kaikki.


Oikein hyvää uutta vuotta ihanaiset ystävät, täynnään uusia aatoksia, ideoita ja iloa!



Ja kiitos kaunis käynneistä ja kommenteista!

torstai 30. joulukuuta 2010

Sain muistoja

Olipa ihana joulu! Kauhea kiire kuitenkin siihen saakka kun juna lähti Helsingistä kohti Kuopiota. Mutta sillä hetkellä aloitin joulunauttimisen. Minulla oli ystävältä lainattu elokuva, tietokone ja kunnon kuulokkeet. Asemalta ostin evääksi 14 palan sushipakkauksen. Katselin elkouvaa omassa hiljaisessa kuplassani ja nautiskelin erityisen herkullista ja tuoretta sushia (kokeilkaapa vaan sitä aseman uutta sushikioskia). Kuopiossa oli sauna lämmin ja tee haudutettu, lakanat käyneet pesun jälkeen ulkona hakemassa ihana raikkaan tuoksun ja kirjoja oli haettu kirjastosta vino pino. Nautiskelin illan autuaana. Seuraavana päivänä siivoiltiin ja leivottiin rauhakseltaan, belgialainen mies tuli junalla joka oli perinteisesti parisen tuntia myöhässä. Ja loppujoulu meni samalla rauhallisella nautiskelukaavalla, mukavasti ystäviä ja sukulaisia tavatessa.

Sain joululahjaksi ihania lahjoja, kahdesta pitää mainita*. Sain siivouksen (jonka itse tilaan joltain siivousfirmalta haluamanani kiirejaksona, ah!) ja tädiltäni muistoja; elektronisen valokuvakehyksen jonka kanssa tuli muistitikullinen ihania kuvia elämäni varrelta. Dioilta poimittuja lapsuuskuvia joita en muista koskaan nähneeni. Olen katsellut setin läpi moneen kertaan. Aina yhtä ilahtuneena. Iso kiitos tädille vielä kerran!

Minä ja mamá kesämökillä

Minä ja iloinen mekko

Minä oikealla ja serkkuni vasemmalla. Näyttää hauskalta, kesältä ja ihanalta.


*) Sain myös kolmannen kivan lahjan. Sen annoin itse itselleni: joululoman. Yrittäjänä loma ei ole niin itsestään selvä asia. Kun olen poissa pari viikkoa työpaikalta, jää tilipussikin puolta laihemmaksi ja joulumyynnin jälkeen varastotkin ammottavat tyhjyyttään. Mutta pitää akutkin välillä ladata hyvällä omatunnolla. Niinpä lojuilen kotosalla villasukat jalassa, syön joulusuklaiden jämiä (ja kenties jo maistan uuden vuoden suklaita...) ja luen kirjoja kirjan perään. Eilen vähän pitkästyinkin jo (ja soitin puhelun belgialaiselle miehelle töihin että on vähän tylsää...). Mutta tänään maistuu taas lueskelu ja pikkupuuhastelu, perjantain menúta suunnittelen, katselen tallennettuja sarjoja telkasta. Ei ole ikävä töihin vielä, ei. Lomailu on aika ihanaa joulun jälkeenkin.

maanantai 20. joulukuuta 2010

Maustetta jouluun

Pähkäilen jouluruokia. Kuten aina joulun alla mietin uusia kivoja reseptejä, selailen keittokirjoja, kahlailen netissä, maistelen kuvitteellisia makuja ja yhdistelmiä, vertailen ja mietin minkäs noista ottaisi kokeiluun. Ja sitten lopulta, ja joka kerta, joulupöydästä löytyy kuitenkin ne samat perinteiset. Koska ne vaan on ne oikeat jouluruoat joita ilman joulu maistuisi väärältä. Vähän voi alkupaloissa kokeilla uutuuksia, ja ehkä jälkiruokaosastollakin. Mutta pääruokapöydässä sitten ne samat 'pakolliset' ihanat. Leipomisessa sama kuvio, pitää saada torttuja ja korvapuusteja, mamá tekee jokajouluisia taatelikakkuja. Jos vielä jotain uutta leipoisi kaiken muun ruoan lisäksi, ei sitä kukaan jaksaisi syödä, ei edes ajatella syövänsä.

Yksi kokeilu on jäänyt kuitenkin, muuttunut perinteiseksi ihan salakavalasti. Alkupalapöydässä pitää perinteisesti olla pasteijoita, jauheliha-riisi-, tai kinkkutäytteellä. Viime vuosina olen tehnyt täytteen marokkolaisella kierteellä ja mausteiset maut sattuvat jotenkin kivasti suuhun. Pasteijat ovat hyviä myös kylminä, kiva tarjottava glögin kanssa joulutervehdyskyläilijöille.

Mausteiset karpalo-lihapasteijat:

Taikina:
250 g leivontamargariinia tai voita
4 dl vehnäjauhoja
n. 1 1/2 dl vettä

Täyte:
200g jauhelihaa (nauta-sika)
1 dl jäisiä karpaloita
2 tl kanelia
0,5 tl kardemummaa
3 rkl fariinisokeria
suolaa ja pippuria

  1. Nypi kylmä voi ja jauhot muruseokseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Anna vetäytyä jääkaapissa parin tunnin ajan ennen leipomista.
  2. Paista jauheliha ja mausta reilulla kädellä, täytteen tulee olla makeahkoa ja mausteista.
  3. Lisää lopuksi jäiset karpalot, ota huomioon että kirpeys taittaa makeutta.
  4. Leivo taikina pyörylöiksi ja taiteile täyte kahden pyöreän taikinalättysen väliin.
  5. Voitele munalla ja paista 200° uunissa kullanruskeiksi.
  6. Tarjoille lämpiminä ja kevyellä tomusokerihunnulla koristeltuina.

Nam


sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Joulutunne

Kun lunta alkoi tupata Helsinkiin sain vakavan joulunnekohtauksen viikoiksi. Olo oli harras, iloinen, kaikki tuntui tunnelmalliselta, ihanalta odotukselta. Polttelin kynttilöitä toisensa perään ja ostelin innoissani täydennyksiä. Ihastelin valkoista kauneutta ja odotin joululomaa. Sitten tuli Kiire ja sen myllerrykseen katosi hartaus ja joulutunne. Ajatelin häviytynyttä tunnetta viime viikolla työhuoneellani, enkä saanut enää sen liepeistä otetta. Ei ollut enää aikaa kaikille joululahjoille mitä olin ajatellut, olin jopa suunnitellut kerrankin tekeväni oikein pitkän kaavan joulusiivouksen, eikä sitäkään ehtisi. Harmitti. Jouluilo oli karannut jonnekin ihan muualle.

Torstai-iltana kotibussissa pitkän työpäivän jälkeen sain lahjan. Bussiin tuli puolivälissä reittiä äiti kaksosrattaiden kanssa, kirkkaan pinkkeihin toppahaalareihin puetut pikkutytöt olivat 3-4-vuotiaita. Kun bussi lähti matkaan alkoivat lapsoset laulaa. Kauniilla kirkkailla äänillä he lauloivat ällistyttävän virheettömästi Heinillä härkien kaukalon. Uudelleen ja uudelleen. Vannon että silllä hetkellä herkistyi koko bussi, ilmapiiri muuttui ihan käsissä. Joulutunne valtasi sen tien ainakin minut. Hymyilytti ja herkistelin.

Parjantaina oli viimeinkin aikaa siivota kaiken kiireen jälkeen. Siivosin kunnolla mutta en perinteisen joulusti, se riitti tähän hetkeen ihan mainiosti. Laitoin kynttilöitä palamaan taas, puhtaat lakanat sänkyyn, pesin lattiat perinteisella Tolulla, pakkasin joululahjoja. Illalla huomasin että joulutunne oli mukanani edelleen.

Tänään olen suunnitellut vatsa kurnien joulumenyytä. Ihan fiiliksissä. Enpä olisi voinut parempaa bussimatkaa tehdä. Ihana lahja joulun hengiltä. Minulla on joulutunne!

Ho-ho-ho, I'm back!

tiistai 14. joulukuuta 2010

Kylläpä oli Kuopiossa kuulkaas kylmää. Ja kaunista. Illalla ajelin ystävien luolta pimeässä ja ihastelin valkeina hohtavia puita. Kimalsivat uljaina ajovaloissa. Eipä ole luonnon glamourissa voittamista. Tästä aasinsillasta käyn seuraavaksi: Rantakoski Designsin Glamour on ihanasti kiinnostanut lehdistöä viime aikoina. Junamatkan aikana on sopivasti aikaa ladata uusimmat kuvat tänne. Laitoin Kuopiossa lataamaan, kenties Helsingissä ne on jo paikoillaan. Onneksi on myös kirja mukana. Ja herkulliset eväsleivät.

Fit-lehti, joulukuu 2010.


Ilta-Sanomien Plus-liite 11.12.2010, aukeama yllä ja alla.


Joulukuun Suosikki


En ehtinyt hankkimaan lauantain Ilta-Sanomia Rantakoski Designsin leikekirjaan, jos sinulta löytyy Plus-liite, laittaisitko viestiä. Sen postituksesta luvassa kiva vaivan palkka!

perjantai 10. joulukuuta 2010

Myyjäistunnelmia

Katajanokan Naisten joulumyyjäiset menivät loistavasti, paljon odotettua paremmin. Heti ensimmäisenä päivänä menivät kaikki Clint Eastwood-pyyhkeet loppuun ja klo 19 jälkeen myyjäisten sulkeuduttua suuntasin työhuoneelle tekemän niitä lisää. Seuraavana päivänä loppuivat John-pyyhkeet, ja taas työhuoneelle. Yöllä sitten höyryttelin ja pesin pyyhkeet. Tämä toistui joka päivä maanantaita lukuunottamatta. Mukavaa kun kauppa käy. Erityisen mukavaa että taas tuotteeni toivat hymyjä kasvoille ja tiedän joulupukin kontissa olevan osuvia lahjoja.

Tämän viikon olenkin sitten painanut hurjan märän lisää pyyhkeitä ja ommellut pussukoita ensi viikonlopun myyjäisiin Jyväskylässä. Ei ole päässyt oikein nukkumaan, mutta ei haittaa, tiedän että myyjäisten jälkeen koittaa ihana rauha (vain muutamia tilauksia jonossa, normityöaika siis). Eilen jännäsin pääseekö Transpoint ajoissa noutamaan myyjäistuotteet joita ilman ei oikein auttaisi osallistua. Tulivat he, reilusti myöhässä, mutta laatikot ovat jo perillä, eli voin huokaista helpotuksesta.

Naisten joulumessuilta löysin vanhan ihkun tuttavuuteni Nastapimun ihanuuksien lisäksi kaksi uutta hauskuutta:

Maria Oroksen hurmaavat huovutetut sorminuket





Menin näistä ihan pähkinöiksi, niin hauskoja, ihania ja yksityiskohtaisia ovat pikkiriikkiseen kokoonsa nähden. Piristystaso nousi huimasti, minua nauratti yksityisesti pitkin päivää kuin muistin mitä ihanaa laukussani on.

Toinen hauskuus olivat naapuripöytäläiseni Anoppi ja Miniä jotka olivat tehneet aivan ihastuttavia ja ilmavan keveitä ikkunakransseja kana- tai katiskaverkosta ja koristelleet ne kauniisti kierrätyskoristuksilla; korunosia, rintarosseja, kristalleja, iäkkään sukulaismiehen verstaan ihania mikättimiä (muttereita, vietereitä ja tiesmitä), lukkoja, oikeita helmiäkin yms. Eräs kranssi koristautui yhdeksällätoista kimaltavalla sormuksella. Kranssit sopivat kauniisti myös seinälle, oveen, tai pöydälle. Ihana ekologinen ja kaunis idea. Omalta osaltani kranssit jäivät ostamatta koska kissanomistajana en voi ripustaa mitään roikkuvaa-heiluvaa taloon... Mutta jotenkin olohuoneen ikkuna näyttää nyt kumman tyhjältä. Ei se ennen myyjäisiä siltä näyttänyt. Onneksi anopilla ja miniällä on Tapiolassa verstas josta kransseja voipi käydä ostamassa. Molemmat ovat myös kivoja ihmisiä joiden avulla viisi myyjäisppäivää tuntuivat paljon lyhkäisemmiltä.

Nappikauppaa

Caramel



Glamour

Nastapimusta voittekin lukea viime vuoden postaukseni täältä. Tämän vuoden hankintaani en voi vielä paljastaa koska lahjan saajan täytyy yllättyä. Editoin sen tänne joulun jälkeen.

Siispä pakkaan tavarani ja suuntaan kohti juna-asemaa ja Jyväskylän myyjäisiä. Ystäväni Minna tulee avukseni ja vietämme siinä sivussa hauskan tyttöjen viikonlopun, luvassa on siis naurua, rupattelua, kikatusta ja hössötystä. Ihanaa, luvassa parhain viikonloppu!

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Valmista tuli

Kookoskanakeitto porisee hellalla ja maha kurnii. Odotan lämpöistä tuoksuvaista keittokulhoa jonka kannan törkeästi sohvalle, kaivaudun torkkupeitteen alle, katselen Master Chefin eilisen jakson ja nautiskelen kiireettä talvisesta lohturuoasta. Sitten painun pehkuihin. Kiireinen viimeinen päivä takana ja kaikki hommat valmiina. Tilaukset toimitettu ja messupaikka valmiina huomista varten. Helpotuksen huokaus.

Siinä ne on rivissä viimeisetkin, 36kpl kauneuslaukkuja ja meikkipusseja.


Voi kun kivat rivit ja pinkat. Oli melkein vaikeaa pakata pusseihin, postipaketteihin ja laatikoihin.

Huomenna alkavat Katajanokalla Naisten joulumyyjäiset, kiva tunnelma oli jo paikan päällä, niin jouluinen ja puuhakas. Kaikki somistivat pöytiään tohinalla. Sormia syyhyttää neuleen aloittaminen ja kielellä maistuu sen hauskan miehen kotitekoinen suklaa jota toivottavasti on myynnissä tänäkin vuonna.

Jouluisesta asiasta toiseen, Rantakoski Designsin Facebook sivuilla on joulukuussa jokaisella viikolla jouluarpajaiset, klikatkaa oikealla olevaa linkkiä ja osallistukaa. Tämän viikon voittajalle lähtee kirkkaan vihreä Clint-pussukka.


tiistai 30. marraskuuta 2010

Sisäinen martta

Olen ehkä kerran aikaisemminkin (tai kenties toisenkin kerran) kertonut että sisälläni asuu salaisesti entisaikojen maatalon emäntä/martta. Se siellä uumenissa haaveilee auvoisen tuoksuvista syksyistä jolloin säilön, mehustan, keittelen makoisimmat hillot ja tahmeimmat marmelaatit oman puutarhan runsaista antimista. Kerään kaikki suuren maakellarin pitkille puisille hyllymetreille, siististi kauniisiin värikkäisiin riveihin, kaikissa purkeissa on röyhelöinen hattu ja nätti etiketti. Sitten katselen hyllyjä ja sisäinen martta hyrisee onnesta. Aina pahan päivän tullen pakenen kellariini ja tunnen ilon palaavan sieluuni. Aina hyvän päivän tullen pistäydyn kellarissa ihailemassa omien pikkukätösteni töiden tuloksia ja tunnen olevani erityisen hyvä emäntä.

Jostain syystä tämä siistit kauniit rivit-juttu ei ole ilmiintynyt ihan tuolla kaavalla muissa elämäni, tai kotini asioissa. Mutta tässä vaiheessa ennen joulua tunnistan samaa onnea. Kun kaikki huitominen ja kiirehtiminen alkaa muotoutua siihen vaiheeseen että kaikkialla on valmiita silitettyjä siistejä pinoja martta havahtuu ja huokeilee onnesta. Se siistii pinkkoja uudelleen ja uudelleen, pysähtyy katselemaan kädet silleen topakasti lanteilla ja nyökkäilee hyväksyvästi.


Vuorokausi edellisen postauksen kuvien jälkeen, ihania pehmoisia pyyhepinkkoja.


Näitä on suoristeltu eilen illalla uusiksi ja vielä lisää tänä aamuna...


Etualalla silitetyt pellavaiset keittiöpyyhkeet, lasinaluset siististi pakattu laatikkoonsa kuljetusta odottamassa. Viimeiset pyyhkeet kuivavat orsillaan, pöydän oikealla reunalla viimeinen rutistus, tämän ja huomisen päivän ommeltavat Glamour-kauneuslaukut, 36kpl yhteensä.

Ylihuomenna istun jo neuleeni kanssa rauhakseltaan Katajanokalla Naisten joulumyyjäisissä.


sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Joulupukin pajasta, päivää

Paja alkaa täyttyä kuivavista ja viimeistelyä vaille olevista tilauksista ja joulumyyjäistuotteista. Kiva nähdä kiireen tuottamia tuloksia, mutta tila alkaa käydä ahtaaksi. Onneksi ensi viikolla tyhjenee ja pian kiirekin alkaa hellittää.

Pöydällä kuivaa viimeinen Glamour-kauneuslaukkusatsi, orsilla kuivaa 70 joulun uutuutta, Glamour-keittiöpyyhkeitä, ja pinkki Marlene-kauneuslaukkukangas.


Osa pyyhkeistä jäi vaille orsi-tilaa ja joutui lattialle juuri painamieni tiskirättien joukkoon. Silityslaudalla odottavat pinkit kylpypyyhkeett pesukonevuoroaan.


Jo pestyjä mustia pyyhkeitä silitysvuoroon menossa, harmaat odottelevat kuivamista.


Toiset joulun uutuutuotteet ovat Glamourit lasinaluset. Niille ei enää löytynyt mistään kuvatustilaa ja jouduin asettelemaan ne varoen sohvalle.


Tulin yllättäen hyvälle tuulelle kun sohvalta hymyili vierivieressä niin monet iloiset kasvot!


Lasinalusia kiertää kaikkia ikkunalautojakin, nuo neljä jäivät tyystin vaille paikkaa. Pöydällä leikattuja kauneuslaukkuja ja pehmustevanua ompelua odottamassa. Kahvipannu on porissut kuumana useaan otteeseen päivän mittaan, se on ollut rakas ja arvokas apulainen pitkissä päivissä.

Huomaatteko että sisälle paistaa kirkas aurinko? Ihanaa!

Ensi viikolla minut löytää Glamoureiteni kanssa Naisten Joulumyyjäisistä Katajanokan Wanhasta Satamasta, G-salista. Myyjäiset ovat avoinna 2-6.12, to-la 10-19 ja su-ma klo 10-17. Tervetuloa!

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Kotiliesi

Lisää Rantakoski Designsin Glamouria lehdistössä, tällä kertaa Humphrey-käsipyyhe Kotilieden uusimmassa numerossa 22.

lauantai 20. marraskuuta 2010

Terveisiä kesältä

Poukkoilen lumi-intoilusta kesän muistoihin. Törmäsin sattumalta tietokoneellani erääseen kuvaan jonka sain mökkivierailta viime kesänä. Ja tulin niin hyvälle mielelle. Kuvaan oli tarkoitus vangita ilmapatjalla uivia poikasia ja roiskuvaa riemua illansuussa. Me aikuiset istuimme terassilla ihastelemassa kaunista luontoa ja hiljenevää iltaa. Söimme mansikoita ja herneitä ja juustoja, rupattelimme hiljaisen laiskasti. Eräs meistä neuloi, niinkuin mökkiterassikuvaan hänen osaltaan aina kuuuluu. Juuri kun kuvaaja (em. neuloja) laukaisi kameran, heitti mamá yhden monista tyhjistä herneenpaloista metsikköön. Palko ikuistui sattumalta kuvaan ja se nauratti meitä sillä hetkellä jostain syystä niin mahdottoman paljon.

Kuvasta nousee ihanasti mieleen tuo hetki, kesän ihanuus, rakkaat ystävät ja elähdyttävä mahanpohjanauru.


torstai 18. marraskuuta 2010

Lumipyöräily rules

Aijaijai että pääsen taas hehkuttamaan uutta vuodenaikaa. Talvi, oi, talvi, tule kunnollisena ja oikeana, valkoisena, runsaana ja hiiskatin kylmänä!

Eilen illalla meni taas töissä pitkään, fysiikka huuti kunnon rentouttavaa pyöräilylenkkiä päivän päätteeksi. Niinpä belgialainen mies ajoi minun pyöräni työhuoneelle iltakymmenen jälkeen ja lähdimme siitä sitten juoksu-pyörälenkille. Juuri kun lähdimme alkoi satamaan lunta. Mikä ilahdutus!

Ensin maahan leijaili niitä ihanan isoja hahtuvaisia hiutaleita, sitten välistä niitä lasinsiruja jotka vaakatasossa porautuvat suoraan silmiin, välillä meinasi mennä vedenkin puolelle. Mutta maa tuli valkeaksi ja äänet kummasti vaimenivat. Lumen se ihanista ihanin vaikutus että maailma hiljenee, pumpuliset äänet enää. Jopa näinkin vaatimattomalla määrällä kuin eilen saatiin. Ja tietenkin kaikki on kaunista ja raikasta. Meitä nauratti lumikeot harteilla ja pipoilla. Voi poijjat että oli mukavaa!

Viime viikolla kirjoitin facebookissa että minusta on nyt tullut kaiketikin vanha koska pelkäsin niin perusteellisesti pyörälillessäni niljaisilla lehdillä ja jäisellä asfaltilla. Ajoin hitaammin kuin olisin kävellyt, olin puolihalvaantunut pelosta. Eilen jostain syystä tunne oli toinen, oli liukasta kyllä, mutta ilo lumisesta pyörälenkistä oli suurempi kuin ajatus liukkaudesta. Hiekkatiet olivat kivikovan kivoja ajaa, puolijäinen pururata humisi ja narisi hauskasti pyörien alla, jälkeemme jäi neitseellisessä lumessa juoksijan jalanjäljet ja renkaiden urat.

Joulu hiipi mieleeni, ihan tahtomattani. Lumen tulo ilmeisesti herkistää pääni pehmeäksi pesiytymismössöksi. Kaipaan sukulaisiani ja ystäviäni Kuopiossa, leipomisen heruttavia tuoksuja, yhdessäoloa, yhteisiä illallisia, laiskottelua ja sitä selittämätöntä harrasta joulutunnelmaa.

Kotiin tultua kiireolo oli kadonnut, mieli oli iloinen ja rento, veri kiersi lämpimästi, keuhkot olivat tuulettuneet kangaspölyistä ja aivot turhista ajatuksista. Erityisen hyvä saldo siis.



sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Glamouria lehdissä

Uusimman Plaza-lehden Sauna ja kylpyhuone-numerossa Rantakoski Designsin Glamouria Rita Hayworth-kauneuslaukun muodossa.
Teksti tosin mainitsee kuvassa olevan Markene Dietrichin... huokaus.


Ja Anna-lehden vinkkinä Iskälle John Wayne-pyyhe otsikolla
Lännen söpöin
.
Puhelin on soinut ja pyyhetilauksia satanut tämän esiintymisen myötä. Taitaa olla niin että harvemmin tarjoillaan uutuuksia miehille.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Pääkaaos

Olen löytänyt monia mielenkiintoisia seikkoja itsestäni yrittäjyyden myötä. Olen aina pitänyt itseäni hyvänä multitaskaajana, voin tehdä, ajatella ja suunnitella useita asioita yhtä aikaa. Hyvä ominaisuus yrittäjälle, kyllä. Mutta yrittäjyys tuokin joskus eteen niin paljon näitä asioita yhtäaikaa, että aivot menevät joskus tukkoon (ja joutuu miettimään etten tainnutkaan olla niin hyvä multitaskaaja kuin kuvittelin). Näin käy yllättäen kiirejaksojen jälkeen.



Kun on kiire ja hommia jonossa, teen itselleni hyvät aikataulut, järjestän tulevaisuuden paketeiksi, janoiksi, systeemeiksi. Sitten suoritan tätä aikataulua suunnitelman mukaan, hylkään kaiken eteentulevan joka ei suunnitelmaan sillä hetkellä kuulu. Kun kiire loppuu ja alkaa niinsanottu normaali työrupeama, tipahdankin tyhjälle. En osaa organisoitua heti uudelleen. Työpöydällä kelluu useita erillisiä töitä, säntäilen paikasta toiseen, teen yhtä työtä tässä ja toista muualla, suunnittelen tulevaa, ennakoin kiirejaksoa, mietin aikatauluja, teen materiaalitilauksia, myyntityötä, varauksia, soittoja, kerään kiireen takia kadonneita langanpätkiä, etsin kadonneita tavaroita, löydän niitä kummallisista paikoista kun olen ne kiireessä jonnekin tieltä lykännyt. Mietin pääni puhki mitä olen unohtanut, mitä olen luvannut, minne kirjoitin asiat ylös silloin ja kenet minun pitikään tavata, ja kevätmallistokin pitäisi olla päässä jo nyt vaikka joulukiireet ovat ovella. Päässäni on liikaa pieniä yksittäisiä asioita yhtä aikaa joihin en ole ehtinyt kiirejaksolla puuttua.



Tämän viikonlopun aikana olen ajatellut panostaa uusiin listoihin. Kirjaan kaiken ylös ja teen aikataulut, järjestän kaaoksen päästäni selkeiksi tehtäviksi, lokeroin, numeroin ja siistin. Olen helpottunut. Kun hommat on ylhällä ja järkässä, päässäni on tilaa rentoutumiselle ja loogiselle ajatustyölle. Jotenkin kaaos loppuu kun asiat on listattu, vaikka tehtävien määrä onkin edelleen sama. Olen paljosta kiitollinen tietokoneeni fiksulle kalenteriohjelmalle jossa on tilaa kirjoitella, suunnitella marginaaliin, listoitella eri tärkeysjärjestyksessä. Ja mikä pararasta, tekemättä jääneet hommat voi helposti hiirellä raahata seuraavalle päivälle ja ajatella muka-puhtoisin mielin että sinnehän se paremmin sopikin, tähän kokonaisuuteen. Järkkäys on vähän sama kuin kertoo jonkin mieltä painaneen asian hyvälle ystävälle, kun se on ääneen sanottu, asian paino putoaa mystisesti harteilta.


Ystävät ja listat rules.


lauantai 6. marraskuuta 2010

Bulsarat

Kylläpäs piti kiirettä viikon. Sitäkin ihanampi on istua rauhassa sohvaan hautautuneena lauantaipäivää. Iltasella onkin taa ohjelmaa, mutta mukavaa sellaista.

Muistatteko postauksen Bulsara Brothereista? Nyt olisi tilaisuus päästä heitä seuraamaan, Brothersit keikkailevat tänään Kalliossa, Pasificossa, Helsinginkatu 15, n. klo 21.10 alkaen. Minä menen, tulkaa tekin!

maanantai 1. marraskuuta 2010

Arvostus

Tänään bussissa eteeni istui vanha harmaahapsinen baskeripäinen rouva. Hän soitti puhelun, puhui aika kovaan ääneen. Hän esitteli itsensä ja kertoi ettei vastaaja tunne häntä, mutta hänen oli välttämättä soitettava ja pahoiteltava vastaajan vaimon poismenoa, toivoen ettei tunkeile. Sitten hän kertoi tarinan kuinka itse oli ollut 21 vuotiaana ensimmäisessä työpaikassaan, maalaistyttö, hermostunut, pelokas ja yksinäinen. Ja kuinka tämä edesmennyt rouva, silloin 35-vuotias, oli häntä auttanut ja opastanut, ottanut siipiensä suojaan. Rouvalla oli ollut sangen suuri merkitys soittajalle silloin ja oli ollut edelleen koko työelämän aikana esimerkillään. Sydämessä oli säilynyt muisto yli 50 vuotta. Rouvan ystävällisyys ja kärsivällisyys oli jättänyt pysyvän jäljen. Tämän hän vain halusi sanoa ja ottaa osaa suruun. Kuulemiin.

Herkistyin ihan itsekin, puhelu oli niin ihana. Ehkä surevalle miehelle siitä ei ole nyt juuri tällä hetkellä vielä hirveästi lohtua mutta myöhemmin hän varmasti miettii puhelua ja arvostaa sitä. Minusta ele oli ihana, soittaa vuosikymmenten jälkeen vain kertoakseen että edesmennyttä on suuresti arvostettu ja että menetys on varmasti suuri. Hatunnosto soittajarouvalle joka varmasti oli kaiken avun arvoinen.


perjantai 29. lokakuuta 2010

Herra ja Rouva

Bussipysäkilläni on usein vanha pariskunta joka sulattaa aina sydämeni pehmeäksi hattaraksi. Ikää on kahdeksankymmenen luokilla, molemmat aina pukeutuneet siististi ja prässätysti, rouvan hiukset moittettoman tuuheilla kiharoilla. Herra katsoo aina että rouva pääsee ensimmäiseksi bussiin sisälle, ja sitten kaikki muut rouvat ja neidit, ennenkuin astuu itse bussiin. Bussissa rouvan käsilaukku on aina viereisellä penkillä että rouvalla olisi mukavasti tilaa istua, herra istuu rouvan takana, käsi hipoen aina rouvan olkapäätä, ikäänkuin turvana. He keskustelevat paljon.

Tänää rouvalla oli ikäväkseni flunssanpoikasta. Jokaisella kerralla kun rouva aivasti, kumartui herra kevyesti jäykällä selällä rouvan puoleen ja taputti rouvan selkää nahkahanskoitetulla kämmenellään kömpelösti, herrasmiesmäisesti. Otti huomioon ja sympatisoi. Olin taas sydän ihan sykkyrällä.

torstai 28. lokakuuta 2010

Syksyn salaiset värit

Tämä vaihe syksystä on minulle rakkain. Sateisten sohvaanhautautumispäivien välissä aurinkoisia kylmiä pirteyspäiviä. Molemmat ihania omalla tavallaan. Kesän menoa ei enää jaksa surra vaan nauttii juuri tästä hetkestä täysillä. Kun ne loistavat ruskavärit ovat puusta pudonneet ja viimeisetkin lehdet muuttuneet hailean keltaisiksi, paljastuu hiljaisesti ne parhaimmat värit. Ne jotka jäävät väriloistossa huomaamatta. Ne jotka vaan ovat hienovaraisesti ja sävyisesti metelöimättä siellä. Maaston värit.

Katse kääntyy melkein vaivihkaa maahan, ei ikivihreään viljeltyyn nurmikkoon, vaan metsään, tien vierelle, ojiin, luonnon niittyihin. Miten uskomattoman ihania värejä. Keltaisia, oransseja, lukemattomia vihreitä ruskeanvihreästä, sammaleeseen ja vaaleaan limeen, ruostetta, okraa, punaista, ja miljoonia pikkuruisia sävyjä näistä kaikista. Samassa ruohonkorressa voi löytyä kymmenen erilaista väriä ja viereisestä toiset. Koko maisema kylpee tässä värikkäässä haaleudessa, hiljaisessa ja rikkaassa. Ja tuoksut, sateisina päivinä vannon että voin haistaa jokaikisen värin, muhevina, vienoina, makeina, lahonneina ja multaisina. Vaan niinpä kestää tämäkin vaihe vain lyhyen sydämenlyönnin kunnes ruskeus valtaa maan, odottaa lumipeitettä, maatumista, lepoa.

Ihana on luonto.


keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Reiluu ja reiluu

Huomasittekos että tällä viikolla vietetään reilun kaupan viikkoa? Iloitsen aina kun reiluutta tai luomua brändätään. Reiluus on monelle jo huomionarvoinen käsite, minusta tuntuu että paljon ympäristöystävällisyyttä enemmän. Tiedän paljon ihmisiä jotka ostavat aina reilun kaupan banaaneja, mutta eivät juuri koskaan luomua. Siitäkin huolimatta että banaanitkin ovat ei-reiluja kalliimpia. Mutta enpä narise tästä, hyvä että ostavat ne banaanit.

Joissakin tapauksissa mietin ettei reilu ole välttämättä luonnolle reilua. Ensinnäkään reiluus ei tarkoita tietenkään ettei raaka-ainetta ole riistokasvatettu ympäristölle haitallisin lannottein ja tuholaismyrkyin, ellei tuotteessa ole erikseen mainittu ekologisista tavoitteista. Toiseksi tuotteen tuominen kaukaa mitätöi helposti ekologisuuden vaikka se olisikin kasvatettu puhtaasti. Ei-luomu reilu tuontituote vaakakupissa lähiruoan kanssa on aika kevyt. Esimerkiksi reilun kaupan sokeri tuodaan kaukaa jättituotantolaitoksista monen välikäden kautta. Suomalainen sokeri tulee naapurista. Minulle eniten järkeä on ostaa reiluina tuotteet joita ei voi kasvattaa lähellä. Reilut suklaa, kahvi ja eksoottiset hedelmät rules.

Mutta reilun kaupan tuotteita ostamalla tukee työläisten koulutusta (ja terveydenhuoltoa, inhimillisiä asuinoloja, järkevää palkkaa ja turvallisia työolosuhteita). Erityisen tärkeää myös luonnonsuojelua ajatellen. Tästä minulla on muisto keskustelusta Unisefin työntekijän kanssa. Tililtäni menee kuukausittain tukirahaa WWF:lle ja Greenpeacelle. Pahoittelin Unisefin henkilölle ettei oikein enää olisi varaa tukea heitäkin. Sain vastaani erittäin hyvän, inforikkaan ja perustellun vastauksen että luontoa suojelee parhaiten kouluttamalla ihmisiä. Oikein sekin.

Törmäsin n. vuosi sitten hurmaavaan kakkublogiin Kinuskikissaan. Silloin olin vielä aika noviisi blogien lukijana, enkä ollut törmännyt yhteenkään kakkublogiin aikasemmin. Kinuskikissa koukutti heti, minusta oli äärimmäisen mielenkiintoista kuinka joku jaksaa, innostuu ja osaa koristella moisia kakkuja. Selasin kertaistumalta kaikki arkiston kakut läpi (myöhemmin olen huomannut että kakkublogeissa löytyy, mutta edelleenkään ei Kinuskin vertaista). Kinuski on haastanut kaikki lukijansa vaihtamaan vakio-ostoksista ainakin yhden tuotteen luomuksi tai reiluksi. Haaste on paketoitu ihanaan ja reiluun suklaa-appelsiinikakkuun. Postauksesta löytyy myös kiinostava aiheeseen littyvä linkkilista (jonka pihistäisin tähän tekstiin jos kehtaisin).

Sen lisäksi että lupasin vaihtaa viljatuotteeni luomuun säännönmukaisemmin kuin satunnaisesti, haastan teidät samalla kaavalla, vaihtamaan yhden vakiotuotteen eettisemmäksi, tai ympäristöystävällisemmäksi. Minkä tuotteen te vaihdatte? Psst: Reilu kahvi vaaleansinisessä paketissa on hyvä kahvi, hiukan voimakkaampipaahtoinen kuin peruskama ja maultaan maukas.



tiistai 26. lokakuuta 2010

Kissalle viikset

Meillä asustaa nämä vanhat kissarouvat. Ikää molemmilla pian 17 vuotta. Jotenkin en ajatellut-tajunnut että vanhojen kissojen oloa ja vointia pitä tarkkailla aivan eri silmällä kuin nuorten kissojen. Muistatteko kun ihmettelin yhden kissan ruokasotkua taannoin? Syyksi selvisi irtoamaisillaan oleva hammas. Miten en tajunnut heti. Hammas poistettiin ja sotkeminen jatkuu koska purukalustoa puuttuu. Ytte saa nyt ruokansa liotettuna ja pehmeänä, ohi on ne ajat jolloin kuivamuonaa raksuteltiin ahneesti menemään. Tämän lisäksi aamuin illoin kuningattareen piikitetään insuliinia ja nivelissä on rikkoa. Mutta hänen korkeutensa vaikuttaa elämäänsä tyytyväiseltä ja saa hellyyksiä entistä enemmän, joten hyvää elon aikaa tuntuu vielä onneksi olevan.

Toinen rouva jonka ikää ei ulkoapäin hoksaisi, niin pieni, siro ja ketterä hän edelleenkin on, alkoi myös sairastelemaan. Hän joka on ollut koko elämänsä terve kuin pukki. Viime kesänä mittaan Veikko alkoi mouruilemaan ikään kuin huvin vuoksi. Parin kuukauden jälkeen vasta aloin ajatelemaan että mouruiluun on ehkä muukin syy kuin kesä, valo ja into. Miten en tajunnut heti. Verikokeet osoittivat kilpirauhasen ylituotannon ja munuaisten vajaatoiminnan. Niinpä häntäkin lääkitään aamuin illoin tablettimuodossa ja ruokavalio on tiukasti määrätty. Lääke onneksi puree joten kaikki toistaiseksi hyvin. Kalliiksi tulee, hätäpaniikki-itkut on itketty ja hellyyttä annostellaan rajoituksitta hänellekin.

Arkirytmiin nämä sairastamiset ovat saaneet aikaan muhkean kuprun. Ytte saa ensin oman diabetes-ruokansa ja piikin. Ruokaa pitää mennä naamaan riittävästi kun pistos on annettu ettei tule insuliinikoomaa. Kuningattarella on tapa syödä hiukan, vetäytyä lepäämään, palata hetken päästä kupille uudelleen, syödä levätä ja palata kunnes kuppi on tyhjä ja annos mahassa. Tähän saakka kuvio on ollut huvittava mutta harmiton. Mutta nyt Veikko vaanii Yten kuppia koska ruoka ilmeisesti on ruhtinaallisesti parempaa kuin oma lääkeruoka, tai sitten ruoho on vihreämpää.

Veikko saa lääkkeensä Whiskas Gourmet Moussen seassa (johon on sekoitettu ainesta joka blokkaa munuaislle haitallisen fosforin), onnekseni lääke katoaa kitaan hujauksessa eikä lääkityksestä tule kenellekään stressiä. Paitsi Ytelle. Gourmet Mousse tuoksuu niin ihanalta ettei Yten oma ruoka maistukaan, eikä rouva enää palaa kupilleen syömään riittävää määrää. Paitsi tietenkin jos ruokaan sekoittaa hieman Gourmettia. Seikka jonka hän mainiosti tietää ja johon hän kissamaisen taitavasti pelaa. Niinpä molemmat kyttäävät toistensa ruokia, eikä kumpikaan saisi niihin koskea. Aikaa tähän kuvioon ja vahtimiseen menee minulta n. 40 minuuttia aamuin illoin (tosin nyt ole alkanut lisätä Yten loppuruokaan fosforiblokkaajaa, silloin on aivan sama vaikka Veikko varastaisikin osan).

Veikon tulisi juoda paljon että kuona-aineet, joita minuaiset eivät voi tyystin enää käsitellä, poistuisivat. Tietenkin hän on ollut aina vähäjuomainen. Nyt meillä on vesikuppeja ympäri huushollia rohkaisemaan ohimennenjuomista. Yksi kupeista on belgialaisen miehen yöpöydällä koska jostain syystä se sattuu 0levan Veikon lempi-istumispaikka. Niinpä heräämme öisin muutamaan otteeseen hurjaan vedenlutkutukseen. Ei uskoisi miten kova ääni siitä lähtee. Ja koska vettä (onneksi) menee enemmän saan siivota vessaakin enemmän. Kotiin töistä tullessa on siivouskiire koska Veikko ei koskaan suostu asettumaan vessa-asioille jos astia ei ole juuri tarkasti putsattu. Koska hoito-ohjeissa mainitaan myös vessakäyntien rohkaisu olen miettinyt pitäisikö minun laittaa kolmas tai neljäskin vessa päivän ajaksi vaikkapa eteiseen.

Ja tämän kaiken lisäksi eilen ikkunanraosta oli tunkenut taas talitintti sisään. Voi epäonnen päivää linnulle. Henki oli menetetty, ruumis asetettu kauniisti selälleen lattialle unohtuneelle Hesarille, höyheniä ympäriinsä koko asunnon matkalta (tänään löysin vielä patterin päältä pyrstösulkia). Tällä kertaa ruumis oli muuten vielä kokonainen, viime syksynä jäljellä oli sulkasadon lisäksi pää ja yksi jalka, kaikki muu oli kadonnut suihin. Olisinpa viisastunut vahingosta ja muistanut pitää ikkunat kiinni tähän kylmenevään vuodenaikaan jolloin tintit pyrkivät lämpimään... Mutta ainakin vanhoilla kissimisseillä on harvinaisen hauska päivä. Varmaan ihan ansaitusti.


The Queen


Vege-rouva


sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Viiden tähden hampurilainen

Perjantaina teki mieli roskaruokaa mutta mieluummin gourmetiksi. Minulla oli tallessa kokeilematon Gourmethampurilaisresepti jota olin ajatuksissani hellinyt pidemmän aikaa. Resepti nousi kielen päälle keskiviikkoiltana katsottuani Top Chef Masters-ohjelman. Jakson tulikokeessa suosikkini Hubert tarjosi gourmethampurilaisen ja kertoi ravintolansa listalla komeilevasta 5000 dollarin hampurilaisesta. Jota tilataan usein. Mietin silloin, ja mietin edelleenkin varmaan pitkään, miltähän sellainen hampurilainen mahtaa maistua. Ja perhana sentään miten haluaisin sitä maistaa!

Sivumennen sanoen Top Chef Masters on minusta aivan ihana ohjelma, saa katsoa 'läheltä' superkokkien ruoanlaittoa, nopeita inspiraatioita, nerokasta ruokaluovuutta, ja vaikka kyseessä on kilpailu kukaan ei puukota ketään selkään, ei edes sipaise. Koska näillä kokeilla on jo kaikki mitä he haluavat, voitto ja kilpailu merkitsee heille vähemmän kuin kollegoiden kanssa kokkaaminen. Kaikki haluavat kaikkien onnistuvan. Ilo katsoa, jos ette ole jo ohjelmaa löytäneet, vielä ehtii parin jakson verran.

Minun gourmethampurilaiseeni kuuluu ehdottomasti itsetehty majoneesi. Sanon teille nyt niin että uskokaa aikuisen oikeasti. Majoneesin tekeminen on helppoa ja nopeaa, sitä ei ole syytä vältellä (itse välttelin turhaan vuosia koska ajattelin sen olevan aikaa vievää ja hankalaa). Kotimajoneesi on taivaallisen kuohkeaa, maukasta ja lisäaineetonta, peittoaa mennen tullen kaupan majoneesit. Erityisesti juuri kuohkea tekstuuri on vaivan arvoinen, kokeilkaa niin tiedätte mistä puhun. Majoneesi säilyy 3 pv hyvänä jääkaapissa, mutta parhaimmillaan se on juuri tehtynä. Suosittelen siis tekemään kerralla juuri en verran kuin sen päivän aterialla herkuttelee. Kiinnostavia variaatioita saa lisäämällä yrttejä, shalottisipulia, parmesaania jne.

Gourmethampurilainen neljälle:

Majoneesi/(aioli):
2 keltuaista
1tl sinappia
Ripaus suolaa ja valkopippuria
Puolikkaan pienen sitruunan mehu
3-4 dl öljyä (maapähkinäöljy on sopivan mautonta aioliin, oliiviöljystä saa kivan maun normimajoneesiin)
Ripaus sokeria
(puolikas valkosipulin kynsi puserrettuna)

Hampurilaispihvit:
800g paistijauhelihaa (reseptissä käytetään vasikanpaistia, käytin normia)
2 valkosipulin kynttä
3 rkl silputtua tuoretta persiljaa
Hienoksi raastettu puolikkaan sitruunan kuori (silppua vielä veitsellä jos raastoit pitkiä kuorisoiroja)
2 tl tabascoa
2 keltuaista
Vastarouhittua pippuria ja merisuolaa

Hampurilaisiin:
Reblochon-juustoa (tai mitä tahansa raclettejuustoa)
2 suurta punasipulia
Lehtisalaattia
Kypsä ja makean maukas pihvitomaatti
4 hyvää vaaleaa sämpylää (älä käytä kaupan mauttomia hampparisämpylöitä, mieluummin vaikka jotain aamiaissämpylöitä jos et tee itse tai osta leipomosta)

  1. Aloita ottamalla majoneesin ainekset huoneen lämpöön ajoissa. Kylmät ainekset kuulemma juoksettuvat.
  2. Sekoita kaikki hampurilaispihvin ainekset keskenään kulhossa, vaivaa taikinaa kunnolla emännän käsin että kaikki ainekset ovat tasaisesti sekoittuneet. Maista suolan ja pippurin sopiva määrä. Anna sitten taikinan levätä jääkaapissa pari tuntia että maut tasoittuvat.
  3. Jatka majoneesilla: vatkaa käsin vispilällä keltuaiset rikki, vatkaa joukkoon sinappi, mausteet ja sitruunamehu. Itse käytän pallovispilää, varmaan menee perinteiselläkin.
  4. Lisää öljyä alkuun tipoittaen koko ajan rennolla kädellä vatkaten, sitten ohuina noroina.
  5. Majoneesi alkaa paksuuntua ja näyttämään pikkuhiljaa majoneesilta. Mitä enemmän öljyä lisäät, sitä enemmän se paksunee. Jos kuitenkin käy niin (ei ole käynyt koskaan) että majoneesi juoksettuu, aloita uudestaan yhdellä uudella keltuaisella johon hitaasti lisäät juoksettuneen majoneesin.
  6. Lisää sokeri ja valkosipuli. Laita valmis majoneesi kannelliseen astiaan ja jääkaappiin odottelemaan. Odotelu tasaa valkosipulin maun kivasti.
  7. Nosta pihvitaikina jääkaapista lämpenemän puolisen tuntia ennen paistamista. Laita uunin grilli lämpiämään.
  8. Leikkaa punasipulit renkaiksi ja yhden sipulin puolikas silpuksi.
  9. Muotile lämmenneestä pihvitaikinasta kylmässä vedessä kostutetuin käsin neljä paksua ja tiivistä pihviä. Paksulla tarkoitan neljää senttimetriä. Katso että pihvi ei halkeile reunoilta, taputtele se hyvin tiiviiksi ja kauniiksi kakkuseksi.
  10. Paista pihvejä miedohkolla lämmöllä viitisen minuuttia kummaltakin puolelta, saavat mieluusti jäädä pinkiksi keskeltä.
  11. Samaan aikaan karamellisoi punasipulirenkaat toisella pannulla paistamalla hitaasti voi-oliiviöljyseoksessa. Jätä puolikkaan sipulin silppu paistamatta.
  12. Kun pihvit ovat paistuneet leikkaa juustosta kaksi tukevaa siivua/pihvi (poista juuston kuori), asettele pihvit uunipellille ja juustot päälle. Grillaa juusto pehmeäksi ja hiukan valuvaksi. Tarkkaile grillausta koko ajan sillä tällä juustolla on tapana valahtaa hetkessä pellille juoksevana kastikkeena jos sitä ei ota ajoissa pois.
  13. Saman grillauksen aikana grillaa sämpylät hiukan rapeiksi uunin alemmalla tasolla.
  14. Täytä sämpylät niin että pohjalle majoneesia, sitten lehtisalaattia, pihvi, karamellisoidut sipulit ja ripottele päälle sipulisilppu.
  15. Tarjoile sämpylän toinen puolikas ja kaksi tomaattisiivua hampurilaisen vierellä että syöjät ehtivät nähdä kuinka kauniilta hampurilainen näyttää!
  16. Voimakas punaviini kruunaa herkun.
Hampurilaisen maut olivat aivan ihanan erilaisia kuin olin ennen maistanut, sitruuna puski lempeästi läpi, juusto puraisi pehmeästi, aioli helli makunystyröitä ja sipulit toivat sopivasti happamuutta. Ähkyin onnesta. Tästä tuli meille kestosuosikki, oli todella vaivan arvoinen.


Nämä olivat taivaallisen makean rapeita.

Juustoa jäi isoksi iloksi seuraavallekin päivälle.

Kuin pilvenhattaraa söisi, paitsi parempaa.

Ensi kesänä kokeilen grillatttua versiota.
Kevyen savuinen maku sopisi varmaan ihanasti.


Ihana Hubert Keller.

torstai 21. lokakuuta 2010

Kielistä ja lokeroista

Olen huomannut että aivoissani on tallelokeroita erilaisille asioille. Joskus lokerot ovat rajallisia ja täyttyvät. Jos lokeroon tunkee lisää infoa, alkaa joku jossain kohdassa vuotaa vanhaa tietoa ulos. Olen myös huomannut että tällaisissa tilanteissa lokeron nurkkiin voi muodostua salalokeroita joiden olemassaolosta en ole tietoinen, saati sitten että pääsisin niitä tahdosta avaamaan. Konkereettisin lokeroesimerkki on pääni kielilokero, sinne mahtuu vain tietyn kerran kieltä.

Asustelin Ecuadorissa marraskuusta toukokuuhun yhdeksänkymmenluvun puolivälissä. Ensimmäiset kaksi ja puoli kuukautta opiskelin espanjaa päivittäin yksityisopettajan kanssa (maksoi peräti dollarin tunti). Oli huikaisevaa miten kivasti ja nopeasti voi kieltä oppia opettajan avulla jonka kanssa ei jaa yhteistä kieltä. Loppuajan kiertelin maata, muistan vieläkin hetken jolloin keskustelin Galapagossaarilla oppaan kanssa kilpikonnien lisääntymisestä espanjaksi ja tajusin että kappas, tosiaan osaan puhua tätä kieltä. Sen reissun jälkeen ei espanjan kielellä ole ollut juuri käyttöä ja niinpä taito on vajunut ikävästi unholaan.

Muutettuani Belgiaan aloitin opiskelemaan ranskaa. Ja kas, ihan tyhjästä mieleeni pulppusi espanjankielisiä sanoja. En todella ollut muistanut niitä ennenkuin ranskan kieli avasi salalokeroiden lukot. Sittemmin ranskalaiset sanat peittosivat espanjalaiset, nyt en tiedä ovatko espanjalaiset kadonneet kokonaan, vai läimineet salakokeron ovet takaisin kiinni, kyykkivät siellä hissukseen piilossa, odottavat toista herätyksen hetkeä.

Kun aloitin opiskelemaan Hollantia, sekoitin kokonaan ruotsin kielen. Kummassakin kielessä on hyvin paljon yhteisiä sanoja, vielä enemmän sanoja jotka ovat hiukan erilaisia mutta samaa tarkoittavia ja lisämausteena ovelia sanoja jotka kirjoitetaan samoin mutta tarkoittavat jotain ihan muuta. Hollantia opiskelin 20 tuntia viikossa vuoden ajan ja kielivarastoni täyttyi siitä. Ruotsi katosi kokonaan. Tavatessani ruotsalaisia ihmisiä menin ihan mykäksi, mitään ei tullut mieleen. Paitsi tack, tyvärr ja jag har ont i halsen. Kummallinen tunne, muu oli aivan kaikuvaa autiota.

Nyt olen taas sekamaastossa. Helsingissä asuminen on tietenkin tuonut ruotsin kieltä eteeni päivittäin ja salalokeroiden ovia on auennut, muisti virkistynyt. Kotikielenä meillä on nyt englanti ja suomi (englannin ja hollannin asemasta) ja hollanti alkaa harmikseni ruostua ruostumistaan. Nyt kun puhun appivanhempieni kanssa sekoitan suvereenisti hollantia ja ruotsia, monesti en edes miettimällä ole varma kumpaanko kieleen käyttämäni sana kuuluukaan. Puhun hövelisti hollia, tai ruotsintia.

Luen paljon kirjoja englanniksi. Totuin siihen Belgiassa pikkuhiljaa ja ilokseni opin ajan myötä lukemaan niin ettei minun enää tarvitse kääntää lukemaani, se menee 'simultaanisti' ymmärrykseen. Kyvystä on hyötyä täällä Suomessakin, jos Helsingin kirjastoista haluaa saada käsiinsä jonkin uutuuskirjan saa sitä odottaa kuukausia, pääsee jonoon numeroksi 189 ja kirjoja on 15 kpl. Mutta sama kirja englanniksi löytyy yleensä heti, tai on jonossa numerolla kolme. Niinpä luen tälläkin paljon englannin kielellä. Kielilokeroni toimii tässä kohti niin että ymmärrän lukiessani hirveän paljon sanoja, synonyymejä, joita en puhuttuna muistaisi käyttää, minusta se on metkaa.

Kaikki tämä englanti luettuna ja kotikielenä, on selkeästi köyhdyttänyt suomen kielen sanavarastoani. Lisäksi huomasin että minun piti todella miettiä sanajärjestystä kun aloin kirjoittamaan tähän blogiin. Käytän edelleenkin usein 'omia järjestyksiä', mutta alkuun kirjoitin kummallisia englantisanajärjestyksiä.

Savolaisena rakastan savon murretta sen runsautensa vuoksi, asioita kuvaavia sanoja riittää kirjaimellisesti loputtomiin, kertoja voi tarjoilla lauseessa aivan omia kuvailevia sanoja ja kuulija ymmärtää sen koska sana vaan kuvaa niin hyvin asiaa (ajattele esimerkiksi vaikka sanoja mylliäinen ja vöyhkä, savolaiselle nämä synnyttävät heti kuvan ja tunnetilan, mitenkähän on ei-savolaisilla?). Eikä synonyymeissä ja kuvailuissa säästellä ikinä. En millän haluaisi kadottaa tätä kykyä ja kielen rikkautta, haluan pitää kaikki synonyymini. Siksi olen ottanut itselleni säännön että nykyisin luen joka toisen kirjan englanniksi ja joka toisen suomeksi. Toivon että puntit tasaantuvat ja saan rikkauksia molemmista. Tai sitten käy niin että kielilokeroni on täysi ja saan molemmista vain välttämättömimmän. Rikkaudet kohisevat sihdistä ulos.



keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Ilahduin

Tänään aamubussissa ilostuin. Bussikuskina oli energinen Aasialaissyntyinen keski-ikäinen mies. Bussi seisoi ennen lähtöään paikalla kymmenisen minuuttia, sinä aikana kuski hyppäsi ulos bussista kolme kertaa moikkaamaan muita kuskeja ja nauroi pitkät iloiset naurut kaikkien kanssa. Kun hän viimein istui paikalleen, laittoi hän musiikkia soimaan. Sellaista Kiinalaistyyppistä jossa naislaulaja laulaa erityisen korkealta kimeästi, taustalla syntikkakomppi, huilu ja se kummallinen kielisoitin. Biisi oli ilmeisesti kuskin sydänlemppari sillä hän alkoi saman tien laulaa mukana, ensin hieman hiljempaa, mutta lopulta lämpeni laulamaan ihan kunnolla keuhkojensa täydeltä. Sellaisella kummalisella ja kimeällä miesfalsetolla joka ei aivan yltänyt riittävän korkealle (minulle tuli mieleen Monty Pythonin sketsit äänestä). Nauratti hirveästi. Ja iloitsin niin älyttömästi että kuski uskaltaa antaa mennä fiiliksen mukaan estoitta. Ja kovaa. Hänellä oli selkeästi kivaa. Masennuslukemat laskisivat kuin lehmän häntä jos me suomalaiset uskaltaisimme samaan. Hatun nosto ja kiitos kuskille kivasta aamun avauksesta.

Toinen ilahdutus seuraavasta videosta. Menee söpöilyn puolelle mutta on niin ihana, ei voi kun ilahtua.




tiistai 19. lokakuuta 2010

Intiaan

Parasta, ihaninta ja hauskinta työssäni ovat asiakkaan antamat tilaustyöt. Innostun hirveästi kun saan tehtävän johon voin uppoutua uudella mielenkiinnolla ja haastaa itseni.

Sain asiakkaalta kuvan. Hän oli nähnyt suuret Geisha-maalaukseni ja halusi suurikokoisen maalauksen löytämästään kuvasta. Kuvassa oli Intialais-mustalaisnainen, ja etnisyyteen ihastunut asiakas piti kuvasta kovasti. Hänen toiveensa oli saada maalauksesta tummataustainen ja tummempi yleismaailmaltaan kuin kuvassa. Hänellä oli olemassa 15cm leveät mustat kehykset joihin tumma maalaus sopisi kauniisti. Kuvan koon tulisi olla 130cm x 100cm.


On hurjan haastavaa saada eteen kuva jonka joku toinen on valinnut. Koskaan en voi olla varma juuri mihin kuvassa asiakas on ihastunut. Mikä on se taika jonka valtaan katsoja on jäänyt, osaisiko tavoittaa saman taian, keksisinkö mikä se on.

Päätin maalata kuvan paksulle pellavalle, käyttää kuvaa mallina, mutta kun kopioiminen ei ole ikinä kivaa, ajattelin tuoda kuvan oman kosketukseni. Koska kuvasta tulisi kovin tumma, mietin kuinka kuvassa olisi jokin rytmi, kiinnekohta, ettei siitä tulisi tummaa puuroa. Miltei aina kiinnekohta maalauksissani on silmät, niinpä keskityin korostamaan katsetta tälläkin kertaa. Kasvojen ihon ajattelin sileämmäksi koska niin yksityiskohtaista maalausta en haluaisi tehdä jossa jokainen ryppy näkyisi, silti halusin mukaan pienen ajatuksen ettei nainen ole enää teini-iässä. Päätin myös maalata suun enemmän kiinni koska maalauksessa hampaat näyttävät monesti kovin irvistäviltä. En myöskään halunnut suun vievän huomiota silmiltä. Tunnelmaltaan tavoittelin pehmeää salaperäisyyttä.



Tässä valmis maalaus, harmillisesti kökkökännykkäkamerani ei onnistunut taaskaan, livenä tummat varjostukset ja viivat eivät erotu jyrkkinä rajoina, varjot lipuvat pehmeämmin kasvoilla,. Suukaan ei ole maalauksessa noin pinkin punainen ja silmien sammalvihreys on hitusen voimakkaampaa (olisikohan todella jo aika sijoittaa kunnon kameraan...).