torstai 21. lokakuuta 2010

Kielistä ja lokeroista

Olen huomannut että aivoissani on tallelokeroita erilaisille asioille. Joskus lokerot ovat rajallisia ja täyttyvät. Jos lokeroon tunkee lisää infoa, alkaa joku jossain kohdassa vuotaa vanhaa tietoa ulos. Olen myös huomannut että tällaisissa tilanteissa lokeron nurkkiin voi muodostua salalokeroita joiden olemassaolosta en ole tietoinen, saati sitten että pääsisin niitä tahdosta avaamaan. Konkereettisin lokeroesimerkki on pääni kielilokero, sinne mahtuu vain tietyn kerran kieltä.

Asustelin Ecuadorissa marraskuusta toukokuuhun yhdeksänkymmenluvun puolivälissä. Ensimmäiset kaksi ja puoli kuukautta opiskelin espanjaa päivittäin yksityisopettajan kanssa (maksoi peräti dollarin tunti). Oli huikaisevaa miten kivasti ja nopeasti voi kieltä oppia opettajan avulla jonka kanssa ei jaa yhteistä kieltä. Loppuajan kiertelin maata, muistan vieläkin hetken jolloin keskustelin Galapagossaarilla oppaan kanssa kilpikonnien lisääntymisestä espanjaksi ja tajusin että kappas, tosiaan osaan puhua tätä kieltä. Sen reissun jälkeen ei espanjan kielellä ole ollut juuri käyttöä ja niinpä taito on vajunut ikävästi unholaan.

Muutettuani Belgiaan aloitin opiskelemaan ranskaa. Ja kas, ihan tyhjästä mieleeni pulppusi espanjankielisiä sanoja. En todella ollut muistanut niitä ennenkuin ranskan kieli avasi salalokeroiden lukot. Sittemmin ranskalaiset sanat peittosivat espanjalaiset, nyt en tiedä ovatko espanjalaiset kadonneet kokonaan, vai läimineet salakokeron ovet takaisin kiinni, kyykkivät siellä hissukseen piilossa, odottavat toista herätyksen hetkeä.

Kun aloitin opiskelemaan Hollantia, sekoitin kokonaan ruotsin kielen. Kummassakin kielessä on hyvin paljon yhteisiä sanoja, vielä enemmän sanoja jotka ovat hiukan erilaisia mutta samaa tarkoittavia ja lisämausteena ovelia sanoja jotka kirjoitetaan samoin mutta tarkoittavat jotain ihan muuta. Hollantia opiskelin 20 tuntia viikossa vuoden ajan ja kielivarastoni täyttyi siitä. Ruotsi katosi kokonaan. Tavatessani ruotsalaisia ihmisiä menin ihan mykäksi, mitään ei tullut mieleen. Paitsi tack, tyvärr ja jag har ont i halsen. Kummallinen tunne, muu oli aivan kaikuvaa autiota.

Nyt olen taas sekamaastossa. Helsingissä asuminen on tietenkin tuonut ruotsin kieltä eteeni päivittäin ja salalokeroiden ovia on auennut, muisti virkistynyt. Kotikielenä meillä on nyt englanti ja suomi (englannin ja hollannin asemasta) ja hollanti alkaa harmikseni ruostua ruostumistaan. Nyt kun puhun appivanhempieni kanssa sekoitan suvereenisti hollantia ja ruotsia, monesti en edes miettimällä ole varma kumpaanko kieleen käyttämäni sana kuuluukaan. Puhun hövelisti hollia, tai ruotsintia.

Luen paljon kirjoja englanniksi. Totuin siihen Belgiassa pikkuhiljaa ja ilokseni opin ajan myötä lukemaan niin ettei minun enää tarvitse kääntää lukemaani, se menee 'simultaanisti' ymmärrykseen. Kyvystä on hyötyä täällä Suomessakin, jos Helsingin kirjastoista haluaa saada käsiinsä jonkin uutuuskirjan saa sitä odottaa kuukausia, pääsee jonoon numeroksi 189 ja kirjoja on 15 kpl. Mutta sama kirja englanniksi löytyy yleensä heti, tai on jonossa numerolla kolme. Niinpä luen tälläkin paljon englannin kielellä. Kielilokeroni toimii tässä kohti niin että ymmärrän lukiessani hirveän paljon sanoja, synonyymejä, joita en puhuttuna muistaisi käyttää, minusta se on metkaa.

Kaikki tämä englanti luettuna ja kotikielenä, on selkeästi köyhdyttänyt suomen kielen sanavarastoani. Lisäksi huomasin että minun piti todella miettiä sanajärjestystä kun aloin kirjoittamaan tähän blogiin. Käytän edelleenkin usein 'omia järjestyksiä', mutta alkuun kirjoitin kummallisia englantisanajärjestyksiä.

Savolaisena rakastan savon murretta sen runsautensa vuoksi, asioita kuvaavia sanoja riittää kirjaimellisesti loputtomiin, kertoja voi tarjoilla lauseessa aivan omia kuvailevia sanoja ja kuulija ymmärtää sen koska sana vaan kuvaa niin hyvin asiaa (ajattele esimerkiksi vaikka sanoja mylliäinen ja vöyhkä, savolaiselle nämä synnyttävät heti kuvan ja tunnetilan, mitenkähän on ei-savolaisilla?). Eikä synonyymeissä ja kuvailuissa säästellä ikinä. En millän haluaisi kadottaa tätä kykyä ja kielen rikkautta, haluan pitää kaikki synonyymini. Siksi olen ottanut itselleni säännön että nykyisin luen joka toisen kirjan englanniksi ja joka toisen suomeksi. Toivon että puntit tasaantuvat ja saan rikkauksia molemmista. Tai sitten käy niin että kielilokeroni on täysi ja saan molemmista vain välttämättömimmän. Rikkaudet kohisevat sihdistä ulos.



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heh, vitsissä olisi pitänyt olla minun kuvani.
Salalokeroitten ja lokeroitten toiminta vanhemmiten muuttuu. Kun lokerot on täynnä, alkaa uusi tieto lorista yli

anna kirjoitti...

Ahaa, uusi tieto siis vain kevyesti pyyhkäisee aivojen läpi. Kiva tietää mitä odottaa :)