keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Riia ja Germaine

Jaan kanssanne tosielämän tarinan. Koskettavan tarinan. Suloisen tarinan. Romanttisenkin vaikkei romanttisen sen perinteisessä merkityksessä. Kertojana hyvä ystäväni johon ilokseni tutustuin Belgiassa asuessani, sanotaan vaikka että hänen nimensä on Riia, 30v. 

Riia asui Antwerpenissa. Jokapäiväinen työmatka vei kävellen pitkin Schelden rantaa, nautiskellen kauniista jokimaisemasta.  Samaa reittiä kävi matka töistä kotiin. Joka päivä lähes samaan aikaan. Rannalla viettivät aikaa toki muutkin, mutta eräs elämän ehtoopuolta elävä herrasmies sattui ulkoiluttamaan koiraansa samaa reittiä, samaan aikaan aamuisin. Riia alkoi tunnistaa miehen ja alkoi tervehtiä hyvät huomenet, koska oli selvä että kumpikin tunnisti jo että tämä tyyppi joka aamu ohitellaan. Jonkin aikaa tervehtimistä ja sitten he jo pysähtyivät juttelemaan. Silloin kävi ilmi ettei yhteistä kieltä oikeastaan ollut. Mies ei puhunut juurikaan englantia, eikä Riia flaamia. Mutta kohteliaasti voitiin silti kysyä mitä kuuluu ja tehdä sinunkaupat. Riia. Germaine. +80v.

Jonkin aikaa tällaista jokapäiväistä pientä mukavaa juttutuokiota. Harmistelua kun juttu ei oikein luistanut tuon kielimuurin vuoksi. Germaine alkoi opiskella englantia. Riian flaamin kielen taitokin alkoi kohentua. Kumpikin varmasti ymmärsi enemmän kuin pystyi uutta kieltä itse puhumaan. He alkoivat tutustua. Germaine oli viettänyt elämänsä Scheldellä troolarina vaimonsa kanssa, he olivat tehneet pitkä rankkaa uraa että olisi sitten rahaa vietellä eläkepäiviä. Mutta yhteisiä  eläkepäiviä ei sitten ollutkaan tarpeksi, Germainen vaimo kuoli yllättäen. Siitä lähtien oli Germaine ollut yksin, toki heillä oli lapsia, mutta jokapäiväinen elämä oli yksinäistä ja armasta vaimoa kaivattiin kovin. Ystäviäkin oli elossa enää vähän. Sekin herrasmies jonka kanssa Germaine oli Schelden rannalla istuskellut oli juuri kuollut. Riia oli nähnytkin nuo kaksi papparaista penkillä istuskelemassa. Koirasta oli tietenkin seuraa, mutta keskustelu oli sen kanssa aika yksipuolista. Riia ja Germaine alkoivat juttella hitaasti elämistään ja kotimaistaan. Germaine alkoi lukea asioita Suomesta, jutteli lapista ja muista meikäläisistä eksoottisista asioista. Hän leikkasi lehdestä aina artikkelit jotka sivusivat Suomea ja kertoi jos jotain oli jopa televisiossa nähty. Juttutuokioista tuli pidempiä ja Germaine teki nyt myös iltapäivälenkin siihen aikaan kun Riia pääsi töistä. Että ehtisivät rupatella kahdesti päivässä. 

Germaine alkoi piristyä. Päivissä oli yllättäen jotain kivaa jota odottaa, jotain merkityksellistä. Riiallekin tapamiset toivat päivään iloa. Pian Riiaa jo kutsuttiin silloin tällöin sunnuntaipäivällisillekin jossa läsnä olivat Germainen lapset puolisoineen ja lapsineen. Tuoreemmat sukupolvet puhuivat englantia paremmin joten tulkkausapua löytyi. Riia otettiin ilolla vastaan perheeseen, olihan pappa niin virkistynyt. Pari kertaa Riia kutsuttiin ravintolaankin perheen kesken ja jopa muutamiin perhejuhliin kuten sukulaishäihin.

Kolmisen vuotta kului näin kunnes Germainen vointi alkoi huonontua. Hän ei oikein enää jaksanut kävellä, mutta ei aikonut menettää päivittäisiä juttuhetkiä, niinpä hän ajoi autolla aina oikeaan aikaan Riian kanssa jutustelemaan. Siihen samaan paikkaan joen rannalla. Joinakin päivinä saattoi olla ettei autoajeluakaan oikein jaksanut. Mutta yleensä, ainakin pieneksi hetkeksi, jaksoi Germaine tulla sanomaan että heipähei, mitä kuuluu.

Germaine  voivotteli Riialle että jos vaan olisi nuorempi niin kyllä menisi Riian kanssa oitis naimisiin, siihen naurettiin iloisesti. Sen Germainen sanoi Riialle myös, toistuvasti, että et sitten kyllä muuta takaisin Suomeen ennenkuin minä kuolen, kuuletkos likka. Siihen Riia ei oikein voinut sanoa mitään. Etenkin kun hän tiesi että muutto suomeen oli lopulta edessä. Riia ei keksinyt miten siitä Germainelle kertoa. Tuli eräs perjantaiaamu, Germaine tuli autolla aamutervehdykselleen, hyvissä voimin ja iloisena. Iltapäivällä häntä ei enää näkynyt. Vanhus oli tullut kotiin ja tuupertunut, kuollut nopeasti. Germainen poika soitti uutisen illalla. 

Riia kävi hautajaisissa jossa sukulaiset häntä lämmöllä tervehtivät. Riialla oli suru ja ikävä. Mutta onni erästä seikasta. Riia ei ollut keksinyt miten ihmeessä hennoisi vahukselle kertoa että oli joulukuussa muutamassa takaisin Suomeen. Germaine ei ihanasti ehtinyt tietää.

Tässä olisi niin ainekset lempeääm sunnuntai-illan elokuvaan, sellaiseen jossa saa itkeäkin mutta silleen onnellisesti. Kertomus josta jää hyvä ja lämmin olo. Minulla on sellainen olo tästä tarinasta edelleen. Ihana asia. Maailma hitusen parempi paikka. Kohtaaminen josta kehkeytyykin epätavanomainen ja syvä ystävyys, merkittävä sisältö elämää. Oih ja voih.

Ps. Riia asuu nyt Suomessa ja hiihtää järkyttävän pitkiä lenkkejä miltei päivittäin. Näiltä lenkeiltä on löytynyt jo toinen vanha herra jonka kanssa piti hiihtokauden viimeisinä hiihtopäivinä ihan halatakin. Kun on ollut niin kiva pysähtyä lenkin välissä juttelemaan. Ihme enkeli!


keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Uutta kun on kevät!

On taas eletty täällä hektistä aikaa työsaralla. Mutta siinä kaiken melskeessä sain viimeinkin käsiteltyä loput uutuuskuvat viime viikonloppuna. Mukava tunne kun saa viimein jokin järkälemäisen köntän tehdyksi, oijoi ihan siinä saa olkapäille itseään taputella. Ja ensi viikonloppuna minulla on jopa vapaapäivä (se onkin mukana päivä, tapaan vanhoja rakkaita ystäviä Belgia-ajoilta).  Viime aikoina olen ollut jotenkin ihanissa fiiliksissä, olen huomannut että elämässäni on hienoja ihmisiä jotka ovat juuri nyt tuoneet elämääni jotain harvinaisen arvokasta ja tuikitarpeellista. Silläkin uhalla että kuulostan sandaali-luomu-piipertäjältä sanon että olen kiitollinen ja että kiitollisuustila näköjään vetää puoleensa lisää asioita joista saa olla vielä enemmän kiitollinen. Johtuneeko siitä että itse on hyvällä fiiliksellä liikenteessä. Ken tietää. Mutta erittäin hyvä näin.

Takaisin niihin uutuuksiin kuitenkin, noista muista kivoista jutuista lisää myöhemmin. Tässäpä teillekin muutama uunituore kurkattavaksi:


Tällasii essui ois






Ja essuille kaveriksi patakintaita




 Miesmiehille Baarimestarin-essut


Sitten ois räleen värisiä kauppakasseja kun on kerta kevät








Ja niin, patakintailla kaveriksi patalaput 


Ihanaa kun on aurinko ja kevät, fiilistelen näissä uusissa tuotteissa väreillä, kesän terassi-illallisilla, grillaamisella, puutarhakutsuilla. Isäntäväki kehtaa esiintyä ihan essut legendaarisesti päällä. Kuulen korvissani kilisevät lasit, haistan mehukkaat grillipihvit ja kärvähtävät maissintähkät, pehmeät kesäillat, naurua, iloista ja vapautunutta kesäyhdessäoloa. Kavereita ja perheitä. Jääkylmää skumppaa joka kuohuaa ulos nenästä jos hiukan varomattomasti skoolaa.

Kaikki uutuudet löytyy täältä.  Lisäksi täydensin lukuisia loppuunmyytyjä tuotteita.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Yhdenlaista molea

Hyvää pääsiäistä kaikille näin jälkikäteen! Aikomus oli kirjoitella kaikessa rauhassa lomalla tänne juttuja mutta kas kun menikin työnteoksi. Viime viikolla kuvasin kaikenlaisia uutuuksia ja kuvien fiksaamiseen menee aina paljon enemmän aikaa kun kuvittelenkaan. Taustat pitää poistaa, värit ja valo korjata. Onneksi olin tallentanut kymmenisen jaksoa Mentalistia ja Ratkaisijaa, niitä vilkaisukatsellessa ja kuunnellessa työnteko oli 'ihan kivaa'. Ja taas kerran muistin miksi kannattaa viimeinkin hankkia se valkoinen kuvaustausta. Säästäisi aika himskatin paljon jälkityötä.

Ei mennyt loma ihan ainoastaan työnteossa, tein myös hyvää ruokaa. Meillä löytyy intialaisten ruokien lisäksi listalta meksikolaista. Koska pidetään mausteisista ruoista ja kaikki mistä saa helpolla vähähiilihydraattista on kivaus. Lisäksi pidän tavasta jolla meksikolainen keittiö käsittelee usein kanaa, keittämällä. Kanasta tulee ihanan mureaa, eikä ikinä kuivaa. Lisäksi kana revitään haarukalla suikaleiksi. Paljon mukavampi suutuntuma kuin veitsellä leikatuissa kuutioissa.

Mole on sana joka tarkoittaa meksikolaisessa keittiössä mausteista kastiketta. Sana on peräisin Nahuatl:n kielestä, sanasta mōlli, kastike. Perinteisin ja tunnetuin mole on Mole Poblano, tumman ruskea kiiltävä kastike jossa on lukuisten mausteiden mukana suklaata. Ja tätä molea haluaisin niin maistaa. Meksikossa. Tai ainakin vähintään meksikolaisen mamman tekemänä. Sen on nimittäin oltava parempaa mitä olen eurooppalaisissa ravintoloissa maistanut. Lisää molesta kiinnostavasti ja kattavasti Wikipediasta.

Tässä kuitenkin toisenlainen mole teille kokeiltavaksi.  Resepti sisältää hiukan pannuhyppelyä, mikä on minusta hivenen rasittavaa, se että pannulle ja pois, toinen juttu pannulle ja pois jne. Mieluummin heittäisin kaikki pannulle kerralla... Mutta tämä resepti on kyllä hyppelyn arvoinen, joten pientä kärsivällisyyttä hihaan.

Kanaa ja chirozoa tomaatti-manteli-molessa

Kana:
3 rintafilettä 
3 laakerinlehteä
1/2 sipuli neljässä osassa
Litteälehtistä persiljaa, n. kourallinen
10 kokonaista mustaa pippuria
 
Mole:
5 suurta kypsää tomaattia
1 sipuli
4 valkosipulin kynttä
60g rusinoita
1 rkl öljyä
70g kuorittuja manteleita
1-2 punainen chili silputtuna (mieluiten ancho chili)
tai jauhettua chiliä maun mukaan
Tuoretta oreganoa, 5 oksaa
Tuoretta timjamia, 4 oksan lehdet riivittyinä
Tuoretta litteälehtistä persiljaa, kourallinen
2 kokonaista neilikkaa, tai 1/4tl jauhettua
4 kokonaista mustaa pippuria, tai  myllystä muutama kierros
Kanelitikku (4cm) tai 2 tl jauhettua kanelia
3dl kanalientä tai kanan keitinlientä
2 rkl tomaatti pyreetä
8 pientä chorizomakkaraa
Suolaa ja pippuria


  1. Aloita keittämällä kana. Kattilaan kaikki ja tulelle. Kansi päälle.
  2. Kun vesi kiehuu, keitä n 5 min. Sitten tarkista onko kana kypsää. Jatka keittämistä jos tarvitsee. Rippuu siitä kuinka paksuja rintafileitä sinulla sattuu olemaan. Älä ylikeitä että makua jääpi siihen kanaankin.
  3. Nosta kypsät kanat lautaselle odotelemaan, säästä keitinvesi.
  4. Sitten siihen moleen. Kuumenna paistinpannu ja kuivapaista sipulit, tomaatit ja valkospulit kuorineen. Kuivapaistaminen tarkoittaa sitä että kärvennät kuumalla pannulla ilman öljyä, vähän kuin grillaisit. Paista käännellen aineksia välillä kunnes ovat ruskistuneet-mustuneet.
  5. Nosta pannu pois, kuori valkosipulit, heitä kaikki blenderiin ja pyöräytä kastikkeeksi.
  6. Pannu takaisin tulelle ja nyt siihen ruokalusikka öljyä. Lisää rusinat ja paistele kunnes pullahtavat. Mutta varo, palavat helposti, eli heti kun pullahtavat, nosta rusinat pois lautaselle. 
  7. Sitten lisää pannulle mantelit. Paista kunnes ruskistuvat. Nämäkin palavat nopeasti jahka alkavat ruskistua eli pidä silmällä! Ja taas poisto pannulta lautaselle.
  8. Nyt lisää mausteet ja yrtit ja paista hetkinen. Jos käytit kokonaisia mausteita, murskaa ne paistamisen jälkeen morttelissa. Sitten lisää mausteet blenderiin tomaattisoossin matkaan ja hurauta pari kertaa sekaisin.
  9. Lisää kanalientä sopivasti että saat kivan koostumuksen kastikkeeseen.
  10. Paista chorizot pannulla ja lisää sitten blenderistä kastike. Keitä viitisen minuuttia.
  11. Lisää rusinat ja mantelit.
  12. Riivi haarukalla kana suikaleiksi ja lisää pannulle. Tässä vaiheessa voit vielä lisätä kanan keitinlientä. Koostumuksen tulee olla aika paksua pataa, ei kastikkeessa kelluvaa.
  13. Maista ja lisää suolaa-pippuria jos tarpeen.
  14. Ja avot! Sörsseli on valmis. Eikun tarjolle riisin kera, päälle tuoretta oreganoa. Lisukkeeksi keitin vihreitä papuja ja sopivat hyvin makuihin.

Vinkki. Tämän molen voi tehdä myös niin että blendaa kastikkeeseen myös rusinat ja mantelit mausteiden kera. Silloin ne soossaantuvat tomaattikastikkeeseen. Itse pidin enemmän ajatuksesta että suuhun saa rapsahtavat mantelit ja makeita rusinapläjäyksiä.


Tässä normiannos. Karppaaja syö pelkkien papujen kera.