tiistai 31. tammikuuta 2012

Aurinko ja iloa


Olisipa, oi olisipa, tällaisia kavereita minunkin ikkunani takana. Kantaisin niska väärällä pähkinää, kyllä kantaisin. Ei tarvitsisi noin odottaa sapuskaa. Voisin ottaa viereen nukkumaankin mutta belgialainen mies ei kuitenkaan suostuisi, ei. Muuta asiaa ei tänään, ihana aurinko paistaa ja hanget kimeltää, olen energiaa täynnä ja iloa. Hauskaa päivää teillekin!

Kuva sivustolta joka ilostuttaa jokaikistä päivääni; Cute Overload.

maanantai 30. tammikuuta 2012

Me, myself and I

Viime viikolla pyysin karvain mielin ystävääni ottamaan minusta kuvia. Karvain mielin siksi että valokuvattavana oleminen on minusta harvinaisen kamalaa. Ja tulos on sen mukainen, näytän aina ihan kummalliselta ja ahdistuneelta ja jäykältä, koska olen ahdistunut ja tunnen itseni sillä hetkellä kummalliseksi ja olen siten jäykkä. Yleensä en kestä sitä hetkeä kun kamera tarkentaa ja alan aina vääntelehtiä ja höpöttää juuri kun kuvaus naksahtaa. Mutta, tarvitsin edes yhden säällisen kuvan itsestäni yritysesittelyä varten, ei auttanut kuin ryhtyä hommaan.

Ystävä kärsivällisesti napsutteli yli 700 kuvaa. Suurin osa oli kamalia mutta joukkoon mahtui muutama ihan hyvä, onneksi ja suureksi helpotukseksi. Nämä hyvät olivat viimeisiä, vasta kuvan 600 jälkeen rentouduin sen verran että osasin olla suhteellisen epäjäykkä. Koko ajan mielessäni oli mummini ja äitini joilla oli ja on ihan sama ongelma, aina kuvissa kumma ilme naamalla, taitaa olla geeneissä tämä probleemi. Mainittakoon että ystäväni oli hyvä kuvaaja siinäkin mielessä että sai aikaan sulamista.

Mutta hauskinta minulla on ollut leikkiä kuvilla jälkeenpäin. Phoshop-ohjelma tarjoaa siihen välineet.

Posterisointia











Valoilla pelaamista






Hassu kierosilmäinen kuva joka on oma suosikkini koska tunnistan tässä itseni



Ja joku näistä tylsemmistä otetaan käyttöön, en tiedä mikä vielä, ei taida olla väliä. Mitä suositelisitte?

Mukarento?

Herkkis?

Pohtivahko?

Poliitikko?

lauantai 28. tammikuuta 2012

Jäätä ja rallia

Musiikki on sitten merkittävä ja eriskummallinen asia. Siinä mielessä että se merkitsee niin eri asioita eri ihmisille. Joillekin se ei ole erityisen kiinnostavaa, jotkin hurahtavat muusikon maailmaan loppuiäkseen. Ja sekin vielä miten jotain musiikkia inhoaa jota toinen rakastaa. Jännää.

Olen varmaan ennenkin maininnut että minulla on eri musiikit eri tilanteisiin. Töitä tehdessäni minulle kelpaa vain harvat koska sen pitää sopia minulle saumatomasti, muuten häiriinnyn. Tämä on erityisen tarkkaa, maalatessa ei saa häiriintyä vaan musiikin pitää nostattaa. Siivotessani ja puuhastellessani kaipaan jotain raskaampaa. Yleensäkin pidän selkeästi rytmisestä musiikista, bluesista, lattareista, countrystakin.

Mutta silloin kun rentoudun sohvalla kirjan kera, tai rupatellen, taustalle sopii parhaiten ooppera. Saan siitä jotenkin kummallisen rauhan kuplan päälleni. Ihanan sellaisen. Ooppera ei minulle sovi esimerkiksi siivotessa, ei sitten millään, menee mielialat ristiin.

Joulun alla minulla oli kiireistä kiirein, niin kiire ei ole koskaan vielä ollutkaan. Muutama kuukaisi meni vapaapäivittä ja vapaa-ajatta. Huomasin jossakin vaiheessa olevani vähän liian lähellä burnoutia, en oikein enää nukkunut ja olin hymytön stressaaja. Työhuoneella mietin miten vielä jaksaisin tämänkin päivän. Mikään normimusiikkini ei toiminut, nekin vain lisäsivät hälyä päähäni, jopa lempibiisini. Sitten keksin kokeilla oopperaa. Ja se auttoi. Siinä vaikeassa tilanteessa sain pienen häiveen sitä rauhan kuplaa käyttööni ja pystyin sen siivillä vetämään homman läpi.

(Sivumennen sanoen, nyt kun kiire on ohi, kokeilin työskennellessäni laittaa oopperaa soimaan, ei onnistunut enää, ei millään, ei toiminut. Hyvin mielenkiintoinen ilmiö minusta. Aivoni ovat joskus niin erillinen osa ja toimivat oman päänsä mukaan).

Kuuntelin pelastavaa ooperaa iTunesin kautta, ranskalaiselta ABC-kanavalta. Yleensä pidin kaikesta mitä sieltä tuli, mutta väliin sieltä tuli barokkiaikaista kantaattilaulantaa (tms. en ole olenkaan varma termistä). Tarkoitan sellaista kirkasta täydellisen täsmällistä yksinlaulua yhden instrumentin säestämänä. Kappaleet ovat pitkiä ja täysin vailla rytmiä ja nyansseja. Lakunauhaa. Varmasti erityisen vaikea laulun laji, mutta minulle siitä tulee sama olo kuin pikkutarkkoja pointillistisia töitä katsottaessa. Liian täsmällistä ja siistiä. Ahdistavaa. Pystyn kuuntelemaan sellaista jonkin aikaa mutta pidemmän päälle minulle tulee puistattavan jäätävä olo.

Niinpä joskus havahduin työn touhussa hiipivään kummalliseen kiusaantuneeseen oloon ja tajusin että musiikki on vaihtunut kantaatteihin, vaihdoin kanavaa siltä seisomalta. Mutta kerran pysähdyin siihen että päässäni soi kiihtyvällä tahdilla Monty Pythonin Lumberjack-ralli. Ymmärsin että se oli soinut päässäni jo jonkin aikaa. Sitten kuulin että radio soitti em. kirkkomusiikkia. Hoksasin että aivoni parhaansa tehden olivat yrittäneet torjua ahdistavaa musiikin peittoamalla sitä mitä ärsyttävimmällä rallilla. Huvitti. Itse olin niin uppoutunut siihen mitä tein etten ollut tajunnut että jokin toinen puoli minusta nääntyi väärään musiikkiin.



Tässäpä näytteet:



En löytänyt niin pelkistettyä versiota kuin tarkoitin, mutta tässä idea kuitenkin.





Ralli

Toisen ilo ja toisen harmi

Onpa ihana ilma, sanoin eilen pihalla leikkivälle lapselle ja hänen äidilleen. Äiti kohotti kasvojaan aurinkoon ja kertoi nauttivansa auringon energiaa. Pikkupoika kauhoi keveää puuterilunta kasaan, aika pahantuulisesti huomasin. Sanoi kiukkuisesti ärrää sorauttaen että lumi on ihan väärin. Väärin!

Muistin yllättäen saman turhautumisen omasta lapsuudestani kun pakkaslumesta ei saanut väsättyä mitään. Se ei pysynyt missään muodossa, siitä ei saanut edes kasaa jonka päälle kavuta, saati sitten jotain lumieläintä joita tykkäsin rakentaa. Sivumennen sanoen haaveilen edelleen että menisin lasten joukkoon ja väsäisin kokonaisen lumieläintarhan. Mutta en uskalla mennä, olisin se tyhmä täti joka haluaisi tehdä kaiken itse ja rauhassa. Ehkä voisin tehdä sen jonnekin syvälle metsään satunnaisen lenkkeilijän kummastukseksi. Oih, niinpä teenkin joku suojasää, pakkaan mukaan vaihtolapasia ja kuumaa kaakaota pulloon!

Sanoin lapselle että tällaisella lumella voi tehdä kyllä paljon paljon enkeleitä. Sain vastaukseksi niin eleettömän täydellisen ylenkatseisen tuijotuksen että. Nauratti hirveästi mutta sain pidettyä naurun poskessa.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Ravintolapäivästä päivää

Olen usein haaveillut osallistuvani joskus ravintolapäivään. Nyt ilokseni saan siihen tilaisuuden, tosin en ruoan laittajana koska sen valmistaa ihan aito keittömestari, mutta muuhun tohinaan sentään. Bockin talossa, siis siellä missä istun nytkin puotipuksuna, tarjoillaan lauantaina 4.2. klo 11-17 luomupunajuurisosekeittoa, tietekin smetanan ja itsetehdyn leivän kera, kyytipoikana raikasta kaivovettä. Annos maksaa peräti 5e ja sen laittaa keittömestari Bockin talon kesäravintolasta. Keitto on kuulemma huumaavan hyvää. Odotan innolla ja vatsa kuristen.

Tulkaa tekin mukaan, mielelläni ojentaisin teille annoksen! Ja sitäpaitsi, päivän aikana kaupunki pullistelee kaikkea kivaa ja hyvää. Huono päivä istua kotosalla siis.

Ravintolapäivän humun voipi tsekata täältä ja täältä mikäli oleilet Facebookissa.

torstai 19. tammikuuta 2012

Food porn

Tällä kertaa jaan kanssanne niin herkullisia asioita että oksat pois.

Tarinan historia; taannoisissa Ornamon joulumyyjäisissä viereistä pöytää pitivät Edel Cityn omistajat, neiti Itävallasta ja herra Luxemburgista (molemmat asuneet Suomessa jo vuosia). Edel City-kaupoista (toinen Fredalla ja toinen Kluuvissa) saa kaikenlaista kivaa ekologis-eettistä kierrätysdesignia, usein Helsinki-aiheisia. Ehdottomasti vierailun arvoiset kaupat, osoitteet ylläolevasta linkistä.

Mutta heillä on myynnissä myös itävaltalaista käsintehtyä suklaata.

Katselin kauniita pakkauksia ja kuuntelin kaihoten suklaaesittelyjä, maut olivat nimittäin ihanan erilaisia ja sangen kiinnostavia, shampanjaa, chili-konjakkia, mansikkaa, kaneliomena-hunajaa, mitä erilaisempia pähkinä-nougatsysteemejä, hedelmiä, marjoja, konjakkeja ja brandyjä. Lisäksi heillä oli ihanalta kuulostavia pötköjä kaakaoksi sulatettavaa suklaata. Näitä en pystynyt ohittamaan, näin sieluni silmin itseni sohvailemassa joulukiireiden jälkeen höyryävän kaakaokupposen kanssa.

Ostin siltä seisomalta neljän maun pakkauksen; chilikaakao, kaneli-banaani, kurpitsansiemennougat ja mantelinougat. Pötkö on tarkoitus sulattaa kupilliseen, tai kahteen, maitoa (koska pidän voimakkaista syvistä mauista yksi patukka ehdottomasti yhteen kuppiin). Ja nyt, kaikki maut kokeilleena voin kertoa että olivat taivaallisia, kalliihkoja kenties, yksi pötkö maksaa 2,5e, mutta erityisiin herkkuhetkiin ehdottomasti hintansa väärtejä (sitäpaitsi harvasta kahvilasta saa normikaakaonkaan 2,5 eurolla).

Testaus; Mantelinougat oli taivaallisen voimakas ja täyteläinen nougat, kaneli-banaani suosikkini maistuessaan oikealle banaanille, eikä esanssille, hyvin kiinnostava kaakao, todellinen ihanuus (myös belgialaisen miehen suosikki). Kurpitsansiemen maistui myös voimakkaasti nougatille mutta joukossa ihana pieni vihreä vivahdus, kaakaon värikin oli vihreähkö. Chilissä oli niin mahtavan voimakas puraisu että siitä tuli uusi kylmien päivien suosikkini. Suosittelen kokeilemaan koko herkuttelijan sydämelläni. Suklaa suli maitoon helposti, iso plussa koska normisuklaata saa sulatella maitoon ihan ajatuksella. Makuja löytyy vielä vaikka kuinka paljon, ja suunnitelmissa siintääkin matka ostoksille Kluuviin.

Kirkas tulevaisuus; Koska olin niin otettu herkuista, selauduin suklaan tekijöiden sivuille (kyllä, siellä tuotteet oli halvempia, mutta kun niihin lisää postikulut ollaan taas samoissa lukemissa kuin Edel Cityssä). Mutta tekijöiltä voi tilata kustomoitua sulkaata. Kuulitteko, kustomoitua suklaata! Sivuilta löytyy Mi-xing bar, josta voi klikkailla omaan levyynsä suklaat, tai suklaasekoitukset, levyyn voi sitten sekoitella makuja, mausteita ja herkkuja 99 sortimentin valikoimasta. Tsekkailin ohjelmaa ja sommittelin jo muutamia vaihtoehtoja, mutta päätin sulatella vielä joulusuklaita hiukan pidempän ja tilata myöhemmin. En aio tätä tilaisuutta ohittaa, lupaan. Parasta suklaalle tapahtunutta ikinä!


Pakkaukset tässä, hieman rypistyneenä, koska Jyväskylän joulumessujen aikana belgialainen mies oli käynyt maistiaisilla (varmaan paikannut huutavaa ikäväänsä).


Sain ylimääräiseksi maistiaiseksi levyn mansikkasuklaata. Aivan mielettömän hyvää, maistui oikeille mansikoille, ei esanssille, eikä pakastemansikoiden mynnähtäneelle, vaan tuoreille herkullisille mansikoille. Sana suklaa tässä yhteydessä oli vain koostumus ja suussasulavuus, itse suklaan makua ei herkussa ollut, mutta (kuvitelkaa!) en sitä siihen kaivannutkaan.

Mars herkkuostoksille siitä, luminen talvi kaipaa lämpöä vatsoihin!

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Toukan elämää ja sen tarkoitusta

Satuittekohan katsomaan Avaran luonnon Jäinen Planeetta-sarjaa? Napa-alueista kertoo se. Katsoin eilen ensimmäisen jakson ja erään eriskummallisen perhosen elo jäi kovasti askarruttamaan. Ajattelin jakaa siitä teille jotka ette ohjelmaa katsoneet. On nimittäin niin että kun perhosen toukka munasta loppukesästä kuoriutuu alkaa se vimmatusti syödä. Se syö ja syö, yötä päivää. Rouskuttaa menemään mehikasvin toisensa perään. Mutta vaikka se söikin urhealla tahdilla kesä on niin lyhyt ettei se ehtinyt lihoa tarpeeksi muodonmuutosta varten (kovin on energiaa vaativaa se metaformoituminen). Niinpä se ryömii kiven alle ja pakkasten tullen jäätyy. Siis kalikaksi, umpijäähän, sydän pysähtyy ja kaikki.

Mitä tapahtuu sitten keväällä? Kas kun lumi ja jää sulaa, herää toukka henkiin. Pim vain nousee ja jatkaa syömistä. Sitten se syö ja syö, samalla vimmalla. Mutta taaskaan syksyn tullen se ei ole saanut itseään lihotetuksi tarpeeksi. Se menee kiven alle jäätymän herätäkseen henkiin taas keväällä. Näin käy 13 kertaa. Kolmentoista vuoden ajan toukka kuolee ja herää henkiin ja syö syömistään. Sitten neljäntenätoista keväänä se sitten koteloituu herättyään. Muuttaa muotoaan ja kuoriutuu perhoseksi. Sitten sillä onkin muutama kiireinen päivä löytää kumppani ja pariutua. Sitten se kuolee.

Tämän elon kaari on kovin sitten kummiteut mielessäni ja mukafilosofisissa aattoksissani.

torstai 12. tammikuuta 2012

Hyveellisen laiska

Parhaat unet nukkuu ihan varmasti silloin kun päättää nukkua rokuliin. Tai jos lähtee koulusta/työstä kesken päivän, ylenmäärin luksukselta tuntuu varastetut loikoiluhetket. Herkullista myös kääntää kylkeä vielä pariksi tunniksi kun joku toinen taloudesta joutuu jo heräämään töihin.

Eilinen työpäivä venähti lopulta niin pitkäksi ettei busseja enää kulkenut. Jos, oi jos, minulla olisi ollut pyörä, olisin voinut nopsaan huitaista kotiin. Mutta nyt piti tilata taksi. Samalla hoksasin että voisinkin ottaa pestävät pyyhkeet kotiin ja jäädäkin pesupäivää viettämään omalle sohvalle. Olkoonkin että muutama muu homma jää nyt seuraavaan kertaan.

Aika luksusta tällainen työpäivä että voin istuskella sohvalla, lukea kirjaa, kuunnella lempimusaa ja laiskotella. Kunhan välillä kehtaan vääntäytyä vaihtamaan pyyhesatsin koneeseen. Olo on jotenkin syntisen lötkö. Ja silti samalla hyveellinen koska kuitenkin tulee 'tehtyä töitä'. Aika hyvä kombinaatio.

Huomenna minulla onkin puotivuoro Kraftissa. Aina mukava päivä. Jos olette liikenteessä kaupungissa, tulkaa moikkaamaan! Tarjoaisin kahvia jos voisin, mutta ainakin voin osoittaa sormella mistä päin löytyy hyvä kahvila. Päivän herkkuhetki on viisasta suorittaa Cafe Engelissä, naapurissa, sieltä saa Helsingin parhaan lattekaffin. Eivätkä porkkanamuffinssitkaan jätä mitään toiveen varaan. Melkein toivon että olisi jo huominen mutta maltan odotella rauhassa torkkupeiton alla.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Ärsytyksiä

Oletteko koskaan joutuneet sillä viisiin mainoksen uhriksi että hinkuatte maistaa-kokeilla tuotetta mitä pikimmin. Ja sitten kun kiiruhdatte kauppaan sitä tuotetta ostamaan sitä ei vielä ole siellä. Eikä seuraavallakaan viikolla. Eikä sitä seuraavalla. Siinä vaiheessa kun uutuus löytää kauppaan olette jo kypsyneet koko hommaan ettekä taatusti halua siitä enää kuullakaan. Niin ärsyttävää. Olen kärsinyt tästä mm. kinkkupizzakierteiden ja mangosuklaan kohdalla. Minusta voisi ne mainokset aloittaa kun hyllyissä on tavaraa. Niin.

Saman luontoinen harmistus on aina IKEA-matkalla. Netistä on ensin tsekkaillut asiat joita voisi käydä katsomassa, jotain joka olisi tarpeen ja ehkä se sopiva. Koettanut silleen etukäteen minimoida IKEAssa vaeltelun ajan. Mutta sitten ihmeellisen usein etukäteispongattu tuote on loppu. Ikea pursuaa tavaraa mutta juuri se tietty mitä tuli ajalla ja vaivalla hakemaan on kokonaan myyty. Niitä on 27kpl näytehyllyssä, mutta niitähän ei ole mahdollista ostaa, kaikki on siellä hyllyillä tarpeen lällättämässä että etpä nyt saakaan tätä tuotetta, ha haa. Tule kolmen viikon päästä katsomaan, voi olla että niitä on, voi olla että ei, saattoi olla että tuli ja meni. Eilen raahauduimme Vantaalle asti katsastamaan yhtä pöytälamppua ja tietenkään niitä ei ollut, hyllyt ammottivat tyhjyyttään. Kyseisiä lamppuja oli lukuisia näytehyllyssä mutta myyjillä ei ollut lupaa myydä niistä yhtään.

Joulukiireiden jälkeen on viimein odotettua aikaa keskittyä uuden kodin sisustamiseen. Olen varmasti jo useaankin otteeseen maininnut keittömme hassusta pikkuruisesta kaapista, siellä nurkassa, aivan toisella puolen huonetta kun muut kaapistot. Se on vielä omituisestipäin ettei oikein mitään muuta saa järkevästi sen läheisyyteen. Olemme ajatelleet sen purkaa pois. Pari päivää sitten varustauduin taltalla ja vasaralla ja ruuvimeisselillä on olin jo iskemässä kaappiin kiinni. Onneksi malttavaisempi ja tällaisissa asioissa ehdottomasti fiksumpi belgialainen mies ensin tutki tilannetta tarkemin ja huomasi että keittiön laattalattia onkin asennettu viisaasti kaapin ympärille. Alta löytyi hutaisten taskoitettua betonia. Aij-jai kun harmitti. Olin nimittäin asennoitunut että nyt viimein saadaan ainakin yksi huone kuntoon. Vaan ei. Vaihtoehtoina on: 1. etsiä samanlaista laattaa jolla korjata lattia (aika epätodennäköistä että juuri samaa löytyy), 2. vaihtaa koko lattia (hiivatin iso homma pikkuruisen kaapin takia), 3. jättää kaappi paikoilleen (ja se vasta ärsyttäisi).

Ajelimme sitten laina-autolla ympäri Helsinkiä etsimässä laattoja, sitä pöytälamppua ja lisäksi keittön ja makkarin lamppua, mattoja, keittöön pöytää ja tuoleja. Olin jotenkin kummassa ärsytyksen tilassa. Sitten huomasin että harmittelin eniten erään tuorejuustomaun puuttumista kaupoista. Pysähdyin. Mietin pitäisikö olla itselleen ärsyyntynyt vai huvittunut siitä miten minimaalisista asioista voi päiväänsä pilata. Ja minkä ihmeen takia. Belgialainen mies silitti päätäni ja käski rentoutumaan. Päätin tehdä niin. Viis lampuista ja tuorejuustoista. Loppupäivä parani oitis.

Tällaisen napin tarvitsisin. Laittaisin ranteeseen rannekellon paikalle.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Olé käytönnön piloille

Olen kovasti käytännön pilojen puolella (jos ne eivät ole ketään liikaa nolaavia, tai satuttavia). Metrolehdestä luin että jotkut olivat ensimmäisenä lumipäivänä pyöritellet valtavan ja painavan lumipallon, ja vierittäneet sen hissiin. ! ! ! Siinäpä sitten, myöhemmin kun palloa ei enää voitu vierittää ulos, asukkaat pohtivat että odotetaanko että sulaa vai pannaanko lapiot heilumaan. Aivan loistava pila, nostan hattua! Vieläkin naurattaa.

Ok, homma voi tietenkin tulla kalliiksi jne jne jne. Mutta arvostan silti yllättävää ideaa.

Pulska ja terve

Lehdet taas pullistelevat laihisoheita. Ihmiset keskustelevat siitä paljonko tuli lihottua jouluna, mikä on fiilis, kovin on tukkoinen ja huono. Sitten pohditaan kevennyskeinoja ja paastoja. Jotain detoxia ainakin. Laskeskellaan miten paljon voisi parissa viikossa pudottaa joulukiloja ja toiveikkaana ajatellaan että osa varmasti on kertynyttä nestettä, onhan. Sitten naureskellaan miten mukavalta tuntui taas kun ensimmäistä kertaa mahassa tuntui kummalta, kun oli pitkästä aikaa nälkä. Niin, eihän tässä ole hirveästi järkeä, mutta minusta on silti ihana että on joku juhla, tai vuoden aika, jolloin tehdään ja tarjoillaan ajan kanssa väsättyjä herkkuja. Syödään yhdessä, kiikutellaan ystäville lisää ruokaa omasta keittöstä, otetaan vastaan toisten tuomia ja nautiskellaan.

Ajattelin mistä moinen perinne on kotoisin ja että oli se joulu varmasti juhlien juhla ennen vanhaan kun ruokaa ei ylen määrin ollut. Silloin rusinat ja mantelit olivat varmaan ihan erityisherkku. Lihotettu sika teurastettiin ja oli ihanan paljon tuoretta rasvaista lihaa. Kellarin juureksista kehiteltiin jotain erityistä, ettei taas samoja keitettyjä tai uunitettuja juurespaloja. Perunalaatikkokin imellytettiin että olisi uutta makua ja makeutta. Paljon rasvaa ja normaalisti säästeltyä sokeria.

Minulle tuli hirveä ikävä vanhanajan jouluun. Jota tietenkään en ole koskaan kokenut, enkä tiedä millainen se oikeasti on. Mutta haavemaailmassa kuvittelen että olisi ihana laitella puuhellalla ja uunissa herkkuja koko talon väelle. Mielelläni posket punoittaen heräisin anivarhain laatikoiden laittoon ja kinkun paistoon. Hämmentelisin riisipuuroa. Pyörittelisin joulupullat ja leivät, lihapiiraat. Makkaroitakin. Läpsisin puulusikalla etukäteisnäpisteleviä sormia. Mutta silleen hieman hitaasti että kaikki saisivat pihistää vähän. Tarjoilisin ilolla näkäiselle herkkuja odottavalle joukolle. Lappaisin pötyä pöytään. Lautaset väärälleen. Kinkun rasvassa paistaisin sipulit ja perunat, rautapannulla rapeiksi, niinkuin tarinat kertovat mummini tehneen, että olivat jotain aivan erityistä herkkujen herkkua.

Sitten joulun jälkeen kaikki olisivat tyytyväisiä kun on lihottu. Ai kun hyvä olotila, tästäpä saakin ruumiillista ja henkistä voimaa pimeiden talvikuukausien puuhiin kun ruoka on taas vähemmällä ja sortit aika tylsän minimaaliset. Aijai miten hienoa kun saa vyön taas kauempaan reikään. Niin on terve, lämmin ja hyvin ruokittu olo.



Jaahah, röyhhh, tästäpä sitten hiirijahtiin