keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Äly hautautuu roskaan

Mietin taas tuhannen kertaa miksi tehdään halpaa. Ostin taannoin työhuoneelleni nokkakärryt, tukevaa metallia, sellaiset että kestäisivät minulla vuosikausia.  Nyt huomasin että renkaat tyhjentyneet niin että täytön paikka olisi pian edessä. Hetken tutkailtuani huomasin että kas renkaita ei voikaan täyttää. Häh? Mitä järkeä? Koko metallihässäkkä kaatikselle? Toivottavasti systemiin edes saisi ostetuksi uudet renkaat. Täytettävät tack. Silti kaatikselle menee rengaskumia joka maatuu varmaan ei ikinä. Olisin maksanut enemmän paremmasta versiosta, jos olisin hoksannut kaupassa tämän täyttöongelman. Ja jos tarjolla olisi ollut toinenkin vaihtoehto ylipäätään.

Inhottaa tämä koko ajan nopeammin lyhenevä tuotteiden elinkaari. Mikään ei kestä, minkään ei ole tarkoituskaan kestää. Kulutusyhteiskunta ohjaa ostamaan koko ajan uutta ja lisää. Ostakaa ostakaa että päästään tästä lamastakin samalla. Ei haittaa, kaikki on halpaa. T-paita joka on ostettaessa hyvä on ensimmäisen pesun jälkeen kummallisesti päällä roikkuva rätti. Mutta hei, sitä ei olekaan tarkoitus pestä, se heitetään roskiin,  uuden saa muutamalla eurolla. Munakaspannun pinta hajosi parin pesun jälkeen. Ja imuri jonka ostin Gigantista, juu myönnän typerästi halvalla, jaksaa imuroida about 5 minuuttia, sen jälkeen se joko hyytyy kuumetessaan, tai sen 1 desin pölypussi on täysi.  Ja noita perskeleen renkaita ei voi täyttää.  

Mutta miksi oi miksi tuollaisia käteen murenevia tuotteita yleensä tehdään kun niitä ei voi kukaan oikeasti käyttää? Samalla kun tämä pallo hukkuu roskaan ja ilmansaasteeseen. Miksi ei tehdä vähemmän, parempaa ja kerralla kalliimmalla. Sama rahamäärä liikkuisi kuin nyt, vähemmällä tavaramäärällä. Karmea kiihtyvä spiraali tämä. En kykene ymmärtämään.

Ja sitten vielä on sitä kallista jossa on joku hieno merkki ja se on silti aivan yhtä huonoa mutta on sentään hienoa huonoa ja siihen ollaan sitten ylen tyytyväisiä.

Onko niin että kaikki kunnollista tekevä on joutunut laittamaan luukulle lapun kun kauppa ei käy, kilpailu liian kovaa, kaikki ostaa halvempaa. Sitten kaikki tuotanto Kiinassa ja samaten kaikki osaaminenkin niin että siinä vaiheessa kun paska läsähtää tosiaan kämmenelle kun mikään ei kestä, maapallosta puhumattakaan, ei voida kääntyä takaisin kun tuotantomahdollisuuksia ei enää yksinkertaisesti olekaan meillä itsellä. Kukaan ei osaa enää mitään. 

Tällaisina päivinä mietin miksi itsekin tuotan uutta. Lisään ja kuormitan. Olkoonkin että panostan laatuun ja kestävyyteen. Teen itse kaiken mahdollisimman ekologisesti ja luomutuotteita käyttämällä. Tietenkin kalliimmalla kuin nuo halpikset. Silti lisää asiaa maailmaan.

Minä haluan. Kunnollisia toimivia ja kestäviä tavaroita. Puhdasta normaalia vauhtia kasvanutta ruokaa. Raitista ilmaa ja tilaa luonnolle. Rakentavaa pitkäkestoista kehitystä hutun sijalle. Takaisin sitä tervettä ajattelua, maalaisjärkeä.

Näin nokkakärryt tyhmine tyhjine renkaineen kärräsi tämän päivän sitten paasaukseen.



tiistai 26. maaliskuuta 2013

Laatikossa ajattelu ei kannata aina

Tänään löysin itseni yllättävästä tilanteesta. Pidin luennon sisustussuunnitteliaopiskelijoille Stadissa, Vallilassa. Idea tuli vähän puskan takaa aivan toisenlaisten kuvioiden kehittämisyrityksestä. Mutta pyydettiin. Ja mikäpäs siinä. Kiva poikkeama arkirutiineissa ajattelin. Ja niin se olikin. Minulle tuli siinä sivussa vahingossa kouluikävä. Teki niin mieli päästä myös harjoittelemaan väliseinätyksiä, tapetointia, lattioiden asennuksia. Tai huonekalujen kunnostuksia. Työpajat olivat niin kutsuvia ja kaikkialla tuoksui maalit ja sahanpurut ja muut kiehtovat. 

Mutta ei, pitäydyn näissä normikuvioissani ja varmaan hyvä niin. Kuitenkin katuisin viikon opiskeltuani. Että kun pakottavat tulemaan paikalle joka aamu tiettyyn aikaan. Opintosuunnitelmaakin olisi noudatettava. Neljä vuotta putkeen. Olisikin kiva jos opinnot voisi jotenkin jakaa niin että kaksi vuotta duunia ja vuosi opiskelua. Molempi maistuisi parhaimmalta välillä.

Anyway, toivon että osasin tarjoilla opiskelijoille jotain uutta ajatusta siitä miten ajatella laatikon ulkopuolelta. Mistä löytää suunnitelmiin uniikkia extraa jolla erottautua kilpailulla alalla. Kuinka hyviä yhteistyökuviota meillä Suomessa voisi kehitelläkään, sisustaa lukuisten kädentaitajien työpanosta yhdistellen. Osaamista on nimittäin yllin kyllin, hyödyntämättömiä resursseja ja ammatitaitoa. Ei aina tarvitse ostaa monikansallisten yritysten kamaa. Jota löytyy sitten joka huushollista. Ja joka suunnittelijan referenssikuvista. Se uniikkius ja persoonallisuus (+laatu +kestävyys +ekologisuus +eettisyys +muuntautuvuus) hyödyttää suunittelijaa, kokonaisuus on saumaton ja asukasasiakas saa ihan omanlaisen kotoisan kodin. Winwinwin.

Yhteinen voitto on ihan kiva juttu.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Harvinaisen kiinnostava uutuus

Sain käsiini erityisen hauskan työn. Suunnittelin CMX:lle kuvan jonka painoin pyyhkeille. Niin sille rokkipändille jos joku siellä ihmettelee. Lisäksi designista tehtiin värillisiä versioita joista on jo tehty pinssejä ja lasinalusia (niistä kuvia myöhemmin). Suunnitteilla on muutamia muitakin tuotteita. 

Olin ihan fiiliksissä kun sain taas toisenlaisen työn eteeni, uudenlaisen asiakkaan. Lähtökohta erilainen kuin normaalisti, enemmän sellainen mielikuva-teksti-tarina-mytologia-pohjainen, eikä niinkään että sopiiko se sisustukseen.  Suunnitelmassa sain infoa yhtyeen käyttämästä psi-merkistä yhdistettynä kolmikärkeen, atraimeen joka on samaaniuskontojen yleisesti käyttämä symboli. Samaa pitelevät käsissään myös Siva ja Neptunus. Atraimesta Psi-kirjaimeen joka viittaa muinaiskreikan sanaan psyche, eli sielu. Matematiikassa sitä käytetään muutoksen symbolina.  

Lähdin kehittämään tuota atrainta koska se on minusta sangen kiinnostava kuvio, näin sen hyvin maalauksellisena versiona. Sitten piirsin sen ympärille ympyrän, elävästi lyijykynällä, koska sekin mielenkiintoinen symboli, ikuisuus, ei alkua ei loppua, ei kulmia (sopi minusta ikiaikaisiin uskontoihin). Ympyrä symboloi myös sielua, henkeä ja ykseyttä, kokonaisuutta (kimppaa hyvin Psin kanssa). Ympyrä on myös suojaa tuova symboli ja uutta luova.  Tuotteet suunniteltiin uuden levyn julkistamiseen ajoittuvaan kiertueeseen, eli sekin sopi ajatuksena hyvin. Lisäksi mätsää tuohon matematiikoiden muutokseen. Atrainta ja ympyrää, ajatusta yhdistettynä visuaalisiin elementteihin, ajattelin.

Yksinään tuo ns. logo oli vähän pelkkä. Mietin CMX:n musikkia ja sen vahvaa lyyrisyyttä. Sopisi hyvin lisätä mukaan tekstiä, ja liitin mukaan sanoitusta uudesta Seitsentahokas kappaleesta, sellaisena kuin muistiinpanoista repäistynä paperinpalana.


Luonnoselementtejä


Muutamista luonnosversioista Yrjänän Aki valitsi sen joka tuolla alla uusissa pyyhkeissä. Joita saapi ostaa vain ja ainoastaan CMX:n keikoilta ja myöhemmin heidän nettikaupastaan.


Kylpypyyhe, koko 70cm x 140cm

 
 Kasvoversio, 50cm x 70cm


Ja tälleen kivasti se ripustuu


perjantai 22. maaliskuuta 2013

Uusia seurattavia

Olen löytänyt pari uutta kivaa blogia, vinkkaanpa teillekin. Jos vaikka on ylimääräistä aikaa viikonloppuna käsissä. Itse ajattelin lukea niin paljon kuin viikonlopussa on tunteja. Aika rankka ja pitkätuntinen viikko takana, en meinaa malttaa odottaa iltaan että laiskotteluviikonloppu alkaisi. Siihen kyllä mahtuu töitäkin, valitettavasti, mutta myös pitkiä yöunia ja rentoutumista. Ehkä parhainta on että voin illalla nukahtaa sohvalle, kissa lonkan päällä, kirja kädessä, pää vasten belgialaisen miehen kylkeä, joka naputtelee jotain läppärillään. Se hiljainen napunapu vie minut aina ihan syvimpään uneen ja autuuteen. Niin, ne blogit:

Moottoritiellä on puuma, blogi onnellisen ihmisen elosta sen jälkeen kun möi omaisuutensa ja matkasi Indonesiaan, nyt reissua on mennyt puolitoista vuotta. Jämähdän näihin reissublogeihin usein ja tämä tässä on kerrankin hauskasti kirjoitettu. Siinä on kissojakin. Iso bonus.

Kukkapilliin törmäsin kun etsiskelin selityksiä intialaisten ruoka-annosten nimille. Ulkomaablogi jossa asustetaan Intiassa, suomalainen vaimo ja intialainen aviomies sukuineen. Kiinnostavaa. Hipulla on myös ruokablogi jossa, yllättäen, intialaista ruokaa, Tamarind heaven. Tätä blogia ei enää päivitetä, mutta reseptejä löytyy tallessa. Kukkapillin "Kivoja blogeja muualla" linkkien alta löytyy lisää ulkosuomalaisblogeja. Kivoja sellaisia siis.

This is not the life I ordered, blogi savolaisparisuhteesta ja savolaisista mielentiloista, savolaisessa maailmassa. Savolaissyräimeni hyrisee. Herkullisen kuivaa huumoria.

Lempisisustusliike Casuarinallakin on nykyisin oma blogi.

Karkkipäivä, kosmetiikkaa. En olisi voinut kuvitella että seuraisin kosmetiikkablogia mutta näytän nyt seuraavan. Minut koukutti luonnonkosmetiikan testailut. Hurahdin Esthelle &Thild:n luomurasvoihin Karkkipäivän ansiosta. Ovat muuten ihania tuotteita, suosittelen.

Karppaamisesta kiinnostuneille kaksi hyödyllistä ruokablogia, kivoja reseptejä pullollaan, Hiidenuhman keittiössä ja Karppiherkkuja.

Muita mukavia blogeja sivun oikeassa alalaidassa. Onko teillä vinkata lisää mukavia blogeja? Otan mielihyvin vastaan.


tiistai 19. maaliskuuta 2013

Pullaisia

Eilinen paasaus vaatii tyynnyttäjää. Mikäs sen parempi kuin ruoka, eh? Lihapullat on minusta lohturukien kuningatarta, juontavat juurensa lapsuuteen saakka, pullollaan hyviä muistoja. Lihapullia syödään läpi elämän ja hauskasti kaikkialla maapallolla.  Tässäpä kaksi toisenlaista lihapullareseptiä, toinen Intiasta ja toinen Meksikosta. Kiinnostavaa miten samankaltaisia reseptit ovat, monet mausteistakin samoja, mutta lopputulos on silti hyvin erilainen. Molemmat älyttömän hyviä ja paras yhteinen se tuoretomaatin raikkaus mausteiden siivittämänä.

Intialaiset lihapullat

Pullat:
450 g jauhettua lammasta (käytin naudan paistia)
1/2 tl suolaa
1 tl jeeraa, eli juustokuminaa
1 tl jauhettua korianteria
1/2 tl garam masalaa
1/4 tl cayennepippuria
2 rkl hienoksi silputtua tuoretta korianteria
3 rkl maustamatonta jugurttia

Kastike:
5 valkosipulin kynttä murskattuna
2,5 cm pala tuoretta ikivääriä raastettuna
335 ml vettä (en laittanut näin paljoa)
1 tl jeeraa
1 tl jauhettua korianteria
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl cayennepippuria
5 rkl öljyä
1 tl kanelia, tai 2,5 cm kanelitikku
6 kardemumman palkoa
6 kokonaista neilikkaa
1 suuri sipuli hienonnettuna
4 suurta tomaattia
4 rkl maustamatonta jugurttia
Tuoretta korianteria

  1. Aloitetaanpa lihapullista. Sekoita kaikki ainehet keskenään ja pyörittele pulliksi.
  2. Sit jatketaan kastikkeesta. Sekoita kupissa valkosipuli, inkivääri, jeera, korianteri, paprika ja cayenne tahnaksi. Voit sekoittaa joukkoon hiukan vettä että kiva tahna muodostuu. Muista tuksutella, ihanat tuoksut kyllä.
  3. Lorauta öljy (suurelle korkeareunaiselle kannelliselle) pannulle ja kun se on kuumentunut (pannu aika kuumana tässä vaiheessa) lisää kaneli, kardemumman palot ja neilikat. Taasen tuoksuttelua. Sekoittele pieni hetki, joukkohon sipulit ja paistele kunnes hivenen ruskistuvat.
  4. Vähennä lämpötilaa, kaavi mukaan maustetahna ja sekoita. Sitten vuoro kuutioitujen tomaattien. Paistele kunnes tomaatit ihanasti pehmenevät, litistele puuhaarukalla avittamiseksi,  ja saat aikaan kastikkeen.
  5. Lisää ruokalusikka jugurttia ja sekoita hyvin. Lisää sitten toinen ja sekoita hyvin, jatka vielä kaksi kertaa.
  6. Lisää suolaa ja vettä sen verran kun haluat kastikkeesi koostumuksen olevan. 
  7. Asettele lihapullat pannulle yhteen kerrokseen, laita kansi päälle ja hauduttele 25 minuuttia kunnes pullat ovat kypsyneet. Kääntele varoen välillä.
  8. Ota kansi pois ja jos kastike on sinusta liian ohutta keittele lika vesi pois. Jos se on liian paksua niin lisää vettä. Yksinkertaista, rakas Watson.
  9. Ihan lopuksi lisää korianterisilppua makusi mukaan ja sitten vaan tarjolle basmatiriisin kera.

 Nättiäkin se on.



Meksikolaiset lihapullat

Pullat:
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä murskattuna
500g jauhelihaa (nauta-sika)
2 rkl silputtua tuorepersiljaa
2 rkl silputtua tuoreminttua
1 tl juustokuminaa
1 tl jauhettua maustepippuria
1/2 cayennepippuria
2 tl tomaattipureetä
1 tl sinappia
Reilu loraus Worcestershire-kastketta (ainakin 2-3 rkl)
1 muna
2 kovaksi keitettyä munaa
Suolaa ja pippuria

Kastike:
700g tuoreita kypsiä tomaatteja
Oliiviöljyä
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä murskattuna
1/2 tl juustokuminaa
Suolaa ja pippuria
1,5 dl punaviniä, tai reilu loraus balsamico viinietikkaa
1 laakerinlehti
Tuoretta oreganoa n. 6 oksaa
1 tl cayennepippuria
Kanalientä

  1. Aloitetaan jälleen pullista. Silppua ensin sipuli hyvin hienoksi monitoimikoneessa. 
  2. Sekoita kaikki ainekset (keitettyjä kananmunia lukuunottamatta) käsin pullataikinaksi. 
  3. Lisää karkeasti silputut kananmunat joukkoon. Sekoita edelleen.
  4. Pyörittele pullat ja laita jääkaappiin odottelemaan.
  5. Kastikkeen kimppuun sitten. Öljy pannulle ja siihen sipulit. Kuullottele hiljalleen, mielellään puolisen tuntia ilman että sipulit pääsevät ruskistumaan. Kastike on makeampaa mitä pidempään onnistut kuullottamaan, eikä sokeria tarvitse lisätä. Makukin parempi.
  6. Kun sipuli viimein alkaa ruskistumaan lisää valkosipulit, cayenne ja kumina. Tässäkin tuoksuttelua. Paistele pari minuuttia.
  7. Lisää suolaa ja pippuria, sekä tomaatit, yrtit ja punaviini tai balsamico.
  8. Sitten taas paistellaan tomaatit pehmeäksi, litistellään sillä puhaarukalla.
  9. Lisätään hiukkasen kanalientä, kastike saa olla aika ohutta.
  10. Kun kastike on suhtkoht tasaista, maista mausteet, lisää suolaa ja pippuria jos tarpeen.
  11. Lataa pullat jääkaapista uunipannulle, kaada kastike päälle, foliota ylle ja 180 asteiseen uuniin 45 minuutiksi.
  12. Tämäkin tarjoillaan riisin kera, mutta valitaan sellainen pitkäjyväinen laatu mieluummin.
 Tällaisen aarteen sain ystävältä, tuolla lusikalla saapi tomaatin kannat helposti ja kauniisti irti. Kiva juttu salaattia ajatellen ja kiva juttu kastikkeitakin ajatellen. Yksi parhaista keittiövälineistäni. Suukot Kristianille!

Oli niin kaunis että kuvattava. Tomaatit ja oregano, match made in heaven.

Valmis ruoka ei silmää hivele mutta makuhermoja senkin edestä. Sivumennen sanoen, jos tomaatin kuoret häisitsevät,  tomskut voipi kaltata. Minusta kuoret ovat niin pehmeitä jo tuossa vaiheessa ettei haittaa.

Sitten vaan teille että बॉन एपेतीत tai ¡Buen provecho!

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Nyt väsyttää

Metron seinällä mainostetaan Haaga-Heliaa, yhteishaku on käynnissä/käynnistymässä. Kuvassa on nuori kaunis kuulaan energinen nainen ja tekstissä kysytään oletko koskaan halunnut olla yrttäjä tai jotain vastaavaa.  Naisella on se asento että on juuri lähdössä juoksemaan maratonin, ennen sitä koulupäivää,  tai ehkä valloittamaan koko maailman. Raikkaasti ja varmana. Kiinnostavia haasteita päin. Tiedätte. 

Nauratti kun kuvittelin kuvaan käsityöläisen. Sen kerrospukeutuneen ja kiltin.

Mietin että yrittäjät voisi ehkä karkeasti jakaa kahteen eri sarjaan. On ne jotka todella haluavat olla yrittäjiä, jotka kenties jopa miettivät itse tuotteen, tai palvelun sen jälkeen. Heitä innostaa haasteet, myynti, markkinointi, käyrät ja tuloksen parantaminen. Heille parhautta on se että voi keksiä itse miten sinne huipulle pääsee. Tähtäys on nimenomaan sinne huipulle, isoihin rahoihin, kasvuun, kenties kansainvälistymiseen. Uskon että lähtökohtaisesti tällaiset yrittäjät voivat kohtuullisen hyvin. Yrittäminen on se juttu. Ideaali olisi johtaa suurehkoa energisesti virittynyttä porukkaa. Imago on äärettömän merkitykselinen.

Sitten on pakostayrittäjiä. Sellaisia jotka eivät mitenkään muuten keksi ansaita leipäänsä tehden työtä mitä haluaa. Siis Ei Mitenkään Muuten. Tässä luokassa on pääsääntöisesti kaikki käsityöläiset (poikkeuksiakin toki on) ja useimmat taitelijat. Kun on pakko tehdä käsillään sitä omaa visiota, ja leipääkin pitäisi saada pöytään, aloitetaan yritys. Pienesti vaan, sohvan nurkasta ehken ensin. Sitten pakosta ja ujosti ehkä isommalla kaavalla. Itse bisnes on välttämätön inhokki, myynti kuin möisi omaa lastaan, markkinointi Klingonia, pitkät tähtäimet yleensä kadoksissa kun ei ne silleen kiinnosta. Kasvu on jees, mutta ihan vain sen verran että saisi elannon.  Kilpailu on vaivaannuttavaa. Ideaali olisi saada olla omassa kuplassaan mukavuusalueen ytimessä. Aina. Imagolla ei ole niin mitään väliä.

Luonnollisesti olen itse jälkimäinen. Taisi olla turha edes kirjoittaa.

Hankaluus tässä on että nämä kaksi sarjaa kohtaavat väistämättä. Siis parashan olisi että me käsityöläiset istuisimme aina vaan keskenämme ja ostelisimme toistemme työt, mutta ylläolevista kimmokkaista johtuen meillä ei ole siihen rahaa. Muuten homma hoidettaisiin näin. Aivan varmasti. Seuraa vieläkin voimakkaampaa yleistystä; käsityöläinen on mukava, pehmeä, yliherkkä, ja sillä on älyttömät siniset silmät (kivat ominaisuudet ystävien kesken mutta mitääntekemättömät bisneksessä). Se uskoo toisista aina parasta. Ja turpaan tulee niin että päreet lentelee. Näin usein on, valitettavasti. Koska se vastapeluri olikin se ykkösyrittäjä jolla on kovemmat piipussa.  Joka ajattelee omaa etuaan ja rahan tuloa, koska muuten ei menesty. Ei se todella mieti miltä toisesta tuntuu, tai onko tämä nyt tasapuolisen reilua, tuleeko molemmille mukava olo. Käsityöläinen lähtökohtaisesti ajattelee että tietenkin käyttäydytään kohteliaasti ja reilusti, ihan ilman että asiasta täytyy puhua, saati sitten sopia tarkasti, tai herran tähden tehdä kirjalliset sopimukset. 

Ja joka ikinen kerta kun käsityöläinen saa nokkiinsa, se on aina yhtä ihmeissään että miten nyt noin voi mennä? Joka kerta. Joka ikinen kerta. Uudelleen ja uudelleen. Yhtä ällistynyt. Koska eihän ihmiset vaan noin.

Olen saanut turpiini usein. Kokeillut paljon kantapään kautta. En silti ole 'kovettunut', en ole 'oppinut'. Edelleen innostun ja uskon kaikkeen tulevaan kivaan uuden mahdollisuuden edessä. En silti ole mielestäni typerä ihminen. Luotan sovittuun sanaan. Koen jopa että tavallaan vahvuuteni on se että luotan toisiin. Kohtelen toisia aina reilusti ja pidän mitä sanon. Naiivisti edelleen ajattelen että edessä oleva on entistä parempaa, että elämä on silleen tasapainottava että kaikki saa ansaitun palkkansa. Mutta hahaa, näinpä ei bisneksessä olekaan. Sillä se jolla on kanttia eniten kävellä muiden yli takuulla saa parhaimman palkan.

Onneksi on se voimaannuttava kollegasisarten rinki jotka potkis toistensa persauksille että nouseha ny siitä, tämä nyt oli taas vaan yks tämmönen.


perjantai 15. maaliskuuta 2013

Mielikuvat ja kuvaavat mielet

Edellinen postaukseni herätti keskustelua erilaisista haaveellisista ajatuskuvista. Useimmilla ihmisillä on tiettyjä mielikuvia toisten asioista, yleensä sellaisia missä ruoho on vihreämpää. Itselläni on sellaisia tietysti myös. Yksi on millaista olisi olla maatilan emäntä. Olen siitä aikaisemminkin kirjoittanut (ilmeisesti useamminkin). Tuollainen harras kellarin hillopurkit-elämä. Kuvittelen että heräisin anivarhaisen katveessa (ilman herätyskelloa), vetäisin haalarit päälle ja astelisin rauhaisasti navettaan hoitelemaan elukoitani. Ne siellä ovelta jo myhähtelisivät ilosta, sitten voisi silitellä ja taputella ja tervehtiä huomenia. Niitä sitten hoitelisi aikansa, vaahtoavan lämmintä aamumaitoa tonkkiin, otsa vasten pehmeää lämmintä lehmänkylkeä. Sitten aamukahville, matkalla silmä lepäisi sen peltomaiseman yllä. Tuoreet munat matkalla kanalasta. Sittenpä olisikin aikaa päivällä louskutella mattopuita ja leivoskella tuoksuvia kullankeltaisia nisuja. Naapuriska pistäytyisi ehken kaffella. Kaappikello naksuttaa, kiikkustuoli natisee. Pihalla haukkuu pystykorva. Jonka nimi on Peni tai Musti. Kissoja kerillä uuninpankolla.

Juu. Tiedän kyllä että arki lienee sangen toisenlaista oikealla maatilalla. Kiirettä, kamalasti hommia, eikä sielläkään varmaan rikastumaan pääse. Ei ehdi niitä elukoita rapsuttelemaan ja hellimään siellä, ei.

Ystävälläni oli ruusuisia kuvitelmia siitä millaista olisi olla lääkäri, sellainen hyvä lääkäri. Jolla on aikaa hoitaa, kuunnella ja huolehtia. Pieni talo preerialla. Lääkärinlaukku kainalossa kulkisi potilaskäynneillä, kaikki tuntisivat ja ilolla tervehtisivät. Siellä kulkee se tohtori, kaikkien kyläläisten pelastaja ja lempinaapuri. Hän laskisi viileän lohdullisen kämmenensä sairaitten otsille ja helpottaisi oloja ihan olemuksellaan jo. Ojentelisi kuumeisille pikkuipanoille tikkareita. Ja viisaimpana opastaisi kaikessa muussakin askarruttavassa kuin vain ruumis.

Minua nauratti. Koska jos jokin minusta puuttuu niin se on tuollainen terveydenhuoltogeeni. Ei hoivaaminen sinällään vaan en oikein pysty ajattelemaan itseäni sairauksien, veren ja suolenpätkien kanssa. Niinpä tuo samainen kuvitelma on minulle seuraava: kauhulla odottelisin desinfektiseen valkoiseen takkiin pukeutuneena seuraavaa potilasta. Toivoisin hartaasti ettei tarvitsisi koskea mihinkään ruumiineriteisiin, ei kuunnella mitään ällöttävää, tai joutua hoitamaan jotain todella sairasta. Tai järkytysten järkytys diagnosoimaan jotain oikein tai väärin. Kamala vastuu ja hankalia potilaitakin vielä.

Lääkärihaaveilija nauroi maatilahaaveilleni yhtä rämäkästi päin naamaa.  Huomasimme että yhteistä näille kuvitelmille oli sellainen slow-fiilis. Että olisi aikaa olla rauhassa työssään ja elämässään. Olla läsnä ja hetkessä.

Sitten siirryimme pohtimaan että kenelle on ne automainokset tehty joissa auto sujahtaa halki tuntemattomien ja karujen vuorimaisemien. Näkyy vain sammalta, vuoria, kallioita, välillä tyrskyisiä lahdukoita, vaahtoisat pärskyt auton ylle, vaarallisesti. Missään ei ainoatakaan taloa, tai ihmistä. Että mikä se on se sanoma. Että kyllä on kesyttämätöntä nyt, ihan miehekkyyden ytimessä ollaan. Vai että jos joudut ajamaan tänne äärirajoille, niin tässä autossa persiesi puutuu vähiten.




maanantai 11. maaliskuuta 2013

Kaukana siintävä romantiikka

Metkallista on tämä yrittäjän elämä. Tiet vievät ihan yllättäviin kulmiin ja tilanteisiin. Yhtään ei voi etukäteen aavistella. Voi suunnitella kyllä mutta ei ne asiat silleen koskaan tapahdu. Mietin onkohan niillä Oikeilla Yrittäjillä sama tunne, ei varmaan. Hallitusti asettavat tavoitteet ja järjestävät tulevat tehtävät siistiin jonoon ja siitä sitten ryhdikkäästi seuraamaan. Ne on tietenkin niitä Menestyksekkäitä Yrittäjiä joiden pankkitilit, salkut ja taskut tursuavat rahaa. Joilla on lomaakin. Niitä jotka jakkupuvuissaan taputtelevat toisiaan olkapäille kokouksissa ja puristelevat silleen tiukasti käsiä. Niitä jotka delegoivat. Tykittävät. Briiffaavat. Vetävät liidejä ja klousaavat.

Minä olen silleen menestynyt että onpa jännästi taas uutta ja mielenkiintoista. 

Juuri nyt on ihan järjettömän paljon menneillään yhtäaikaa. Pää on niin pullollaan ettei oikein tiedä miten sen painon jaksaisi harteillaan kantaa (miten kaikki aina sattuukin yhtäaikaa?). Paraikaa kaiken ulkoasua uudistetaan, nettisivut ja muut, aivan puun takaa tuli tällainen näin laaja juttu kyllä. Tämä blogikin saattaa muuttua toiseen osoitteeseen siinä rytäkässä. Nettikauppa myös. Minulla on yllättäen agentti. Ja agentin kanssa puuhataan kokoon kokonaan uutta mallistokokonaisuutta, kehitellään muutakin uutta ja jännää tulevaan. Näiden lisäksi aivan uusi tuote ja sen sarja on työn alla. Eräs suurempi kampanja ydinasiakkailleni on menossa. Mahtisatsi pyyhkeitä on tulossa, toivottavasti siis niin ettei laatikoista löydy niitä sandaaleita tai mustapapuja joita joku oli rekallisen saanut. Pyyhkeet pitäisi painaakin, mielellään hyvissä ajoin ennen syyskautta, tälläkertaa. Pari uutta asiakasta on, sellaista porukkaa jollaisia ei vielä olekaan ollut. Olen saamassa (toivottavasti) uusia laitteita pajalle. Kevätuutuudet on ihan tuossa kuvaamista vailla valmiit. Häärään vimmalla miljonaa asiaa yhtäaikaa, aina aikatauluja jäljessä, ja toivon hartaasti ettei mitään erityisen tärkeää unohdu hoitaa.

Kuvittelin että tässä rauhakseen maalailen mallistoon sarjan uusia maalauksia kevään aikana. Mutta kas, enpä ole ehtinyt maalata ensimmäistäkään. Kuvittelin että voisin ottaa ylimääräisiä lomapäiviä ihan kesken arkiviikkoa, mutta olen joutunut varastamaan viikonloppupäiviä työhön.

Rimpuilen innostuksen, stressin, jännityksen, ilon ja muutosvastarinnan väleissä. Päälimmäisenä kuitenkin ehkä se innostus joskin hiukan jännityksellä savustettuna.

Jos teillä on käsityöläisistä jonkisortin romanttinen mielikuva, että ovat sellaista seesteistä punaposkisen hymyilevää sakkia jotka illan hämärissä keittävät ruusuisia pannuja lämpöistä teetä, puuhastelevat myhäillen ja rauhakselleen kaikenlaista jänskää kätösillään. Aamulla venyttelevät raukeasti sängyissään, hitaasti heräillen, pohdiskellen mitähän kivaa sitä tänään tekisikään. Hiipottelevat raitasukissaan laittamaan tulta helliin. Päästävät kissan ulos ja katselevat haaveksien eteen avautunutta maalaismaisemaa. Pannukahvia suurista kulhoista kaksin käsin lämmitellen, kivasti risaisiin villapaitoihin kääriytyneinä. Hiivaleipää juuritaikinasta särpimenä itsekirnuttua makeaa voita. Päivän mittaan sydämen palosta sitä luovaa kukkaa vaalimaan. 

Heittäkää se romukoppaan. En tunne yhtäkään.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Dahlia ja tandooria

Olen ihanasti eksynyt ruokamaailmaan. Intialainen keittokirjani on minusta tylsän mielikuvitukseton, mieluummin keskustelisin informatiiviseman kirjan kanssa, kuvineen, tietoineen, selityksineen.  Minulle ei riitä kuva ruoka-annoksesta, haluan tietää miksi se on sen niminen, mistä se tulee, minkälaisia versiota siitä olisi. Haluan kokonaisvaltaisemman keittiömatkan Intiaan. Kolusin yhden päivän nettiä, luin kymmeniä arvosteluita ja tilasin kolme uutta keittokirjaa. Kaikki pullollaan kuvia ja tietoa, zaijai, miten kivaa. Yksi noista (vasemmalla reunalla) on Pushpesh Pantin kirjoittama. Se on arvosteluiden mukaan huikea intiatietosanakirja mutta resepteissä pitää olla tarkkana koska ne ovat usein virheellisiä. Minusta ajatus oli heti mitä hauskin ja autenttisin. Hälyisä sikinsokin kirja intialaisesta ruoasta, mikä voisi osua paremmin?


Kerron tarkemin kirjoista kun ehdin niihin tutustua, nyt kuitenkin lataan seuraavan reseptin aurinkoisen mutta viileän viikonlopun iloksi. Minä saan taas ilokseni perinteisiä hiihtolomavieraita ja heille lupasin laittaa jotain intialaista myös. Ehkäpä juuri tämän aterian.

Linssi dahl, Tandoorikana ja Kukkakaali cous cous

Linssi dahl (kirjoitetaan myös dal, tai dhal). Sana dahl tulee sanskriitin sanasta dal joka tarkoittaa halkaisemista. Kuten esimerkiksi halkaistut herneet joita intialaisessa keittössä käytetään paljon. Dahlit ovat erilaisia nopeita muhennoksia jotka tehdään kuorituista palkokasviksista; pavuista, linsseistä tai herneistä. Tällaisia muhennoksia syödään riisin ja vihannesten kanssa Etelä-Intiassa,  Pohjois-Intiassa sekä Pakistanissa mieluummin riisin ja roti-leivän kanssa.

Ohjeistus:
4-5 dl punaisia linssejä purkista (tai etukäteen keitettyinä)
2 rkl gheetä
1 tl kurkumaa
1 tl chilijauhetta
1 sipuli
2 murskattua valkosipulin kynttä
1 tl inkivääriä raastettuna
1 suuri tomaatti pieniä kuutioina
2 tl garam masalaa
0,5 dl kermaa
2 rkl korianteria silputtuna

  1. Lusikoi ghee pannulle ja heitä joukkoon kurkuma ja chili. Paistele koko ajan sekoittaen pari minuuttia.
  2. Lisää sipuli ja kuulota kunnes alkavat olla läpikuultavat ja pehmeät.
  3. Mukaan valkosipuli ja inkivääri, paista edelleen pari minuuttia. 
  4. Lisää tomaatit ja hauduttele kunnes tomaatit pehmenevät kastikemaiseksi.
  5. Seuraavaksi joukkoon linssit ja hauduttele edelleen viitisen minuuttia.
  6. Sitten mukaan lorautetaan kermaa ja tupsautetaan garam masala. Kuumennusta.
  7. Sekoita joukkoon korianteri ja tarjoile heti.
Vinkki. Jos et ole yhtä laiska kun olin, etkä halua käyttää purkkilinssejä niin keitä linssit pussin ohjeen mukaan niin että laitat kurkuman ja chilin jo keitinveteen.
Vinkki2. Tässä ruoassa tuo korianteri on ihan pakollinen.


Tandoorikana

Tandoori on varmasti yksi tunnetuimmista intialaisissa ruoista. Sana tandoori tulee tandooriuunista joka perinteisesti on maahan upotettu suuri saviruukku jonka pohjalla palaa tuli tai hiillos, saviruukun seinämät imevät kumuuden itseensä ja hoitelevat paistamisen. Samalla lihoihin tarttuu kiva savuinen grillifiilis. Lihat marinoidaan jugurtissa ja mausteissa, ja usein mukaan lisätään punaista elintarvikeväriä. Tandooriuuneissa paistetaan usein myös ne rotileivät joista yllä mainitsin. Näppärät kokit viskaavat leipälätyt ruukun seinämiin kiinni paistumaan. Mietin montakohan leipää on alkuun päätynyt hiillokseen systeemin pohjalle ja montako rakkulaa rantesiin on siinä prosessissa sytynyt.

Tandoorimausteseosta saa valmiina etnokaupoista. Maitokauppojen tandooritahna on aika surkea esitys, joten jätä se suosiolla sinne hyllyyn. Laiskalle parempi vaihtoehto on sekoittaa jugurttiin aito mausteseos, mutta ei ihan niin laiska tekee alla olevan reseptin mukaisen marinadin itse ja kiittää lopputulosta.

Ohjeistus:
8 kanan rintafilettä tai muuta palaa
8 rkl sitruunamehua
2 tl suolaa

Marinadi:
10 kokonaista neilikkaa
2 tl korianterin siemeniä
2 tl juustokuminaa
4 tl kardemummaa
2 sipulia silputtuna pikkiriikkisiksi paloiksi
4 valkosipulin kynttä
7 cm pala tuoretta inkivääriä raastettuna
2 tl chilijauhetta
2 tl jauhettua mustapippuria
1,5 tl kurkumaa
3,5dl maustamatonta jugurttia
Muutama tippa punaista elintarvikeväriä (jos haluaa ja viitsii) (en halunnut enkä viitsinyt)

  1. Poista nahka kanapaloista, huuhtele ja kuivaa palat. Pistele pintaan viiltoja terävällä veitsellä, hiero suola ja sitruunamehu paloille, kelmuta ja jääkaapita tunti.
  2. Levitä neilikat, korianterin siemenet ja kardemumma uunipellille ja paista 200 asteessa 10 minuuttia. Jäähdytä ja murskaa morttelissa jauheeksi. 
  3. Lisää mortteliin sipulit ja jauha mausteiden kanssa tahnaksi.
  4. Sekoita kaikki marinadin ainekset yhteen.
  5. Nostele kanapalat sitruunamehusta marinadiin ja sekoita. Anna marinoitua yön yli.
  6. Asettele kanat uunipellille ja grillaa uunissa grillivastuksen alla kypsiksi. Käännä välillä. Jos on kesä ja sinulla on oikea grilli, vieläpä jopa hiiligrilli, niin käytä ehdottomasti sitä.


Kukkakaali cous cous

Cous cous ei nyt ole suoranaisesti intialaista ruokaa, mutta reseptin makumaailma sopii mainiosti intialaisen ruoan kaveriksi. Tämän reseptin löysin Hiidenuhman keittiössä-blogista. Mitä parhain blogi karppaajalle, pullollaan ihania ruokia ja herkkuja. Idean linssidahliin sain Hiidenuhmalta myös, tosin varioin sitä hiukan oman makuni mukaiseksi.

Ohjeistus:
1  kukkakaali
1 dl mantelilastuja
2 rkl öljyä
1 sipuli hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 tl  kanelia
1 tl  juustokuminaa
1 tl  inkivääriauhetta
0,5 dl persiljaa siputtuna
Suolaa ja mustapippuria

  1. Raasta kukkakaali murusiksi.
  2. Kaada mantelilastut kuivalle kuumalle pannulle ja ruskistele vaaleanruskeiksi. Kaada lautaselle odottelemaan, ja kun ovat jäähtyneet murskaa käsin rouheeksi.
  3. Lorauta pannulle öljy ja kuullota sipuli pehmeäksi, mitei ruskistuneeksi. Lisää valkosipuli,  kaneli, kumina ja inkivääri. Paista pari minuuttia.
  4. Lisää mukaan kukkakaalimurut ja kypsennä hommaa kymmenisen minuuttia sekoitellen.
  5. Mausta sopivasti suolalla ja pippurilla.
  6. Ja sitten joukkoon mantelit ja persijasilppu.
Sitten vaan kaikki lautaselle ja syömän.  Näiden kolmen ruoan yhdistelmä toimi hitsin hyvin yhteen, kivoja erilaisia makuja. Kaikki olivat yksinäänkin herkullisia ja toimisivat hyvin muissakin yhdistelmissä. Suosittelen. Kiva näitä oli laitellakin.