maanantai 1. marraskuuta 2010

Arvostus

Tänään bussissa eteeni istui vanha harmaahapsinen baskeripäinen rouva. Hän soitti puhelun, puhui aika kovaan ääneen. Hän esitteli itsensä ja kertoi ettei vastaaja tunne häntä, mutta hänen oli välttämättä soitettava ja pahoiteltava vastaajan vaimon poismenoa, toivoen ettei tunkeile. Sitten hän kertoi tarinan kuinka itse oli ollut 21 vuotiaana ensimmäisessä työpaikassaan, maalaistyttö, hermostunut, pelokas ja yksinäinen. Ja kuinka tämä edesmennyt rouva, silloin 35-vuotias, oli häntä auttanut ja opastanut, ottanut siipiensä suojaan. Rouvalla oli ollut sangen suuri merkitys soittajalle silloin ja oli ollut edelleen koko työelämän aikana esimerkillään. Sydämessä oli säilynyt muisto yli 50 vuotta. Rouvan ystävällisyys ja kärsivällisyys oli jättänyt pysyvän jäljen. Tämän hän vain halusi sanoa ja ottaa osaa suruun. Kuulemiin.

Herkistyin ihan itsekin, puhelu oli niin ihana. Ehkä surevalle miehelle siitä ei ole nyt juuri tällä hetkellä vielä hirveästi lohtua mutta myöhemmin hän varmasti miettii puhelua ja arvostaa sitä. Minusta ele oli ihana, soittaa vuosikymmenten jälkeen vain kertoakseen että edesmennyttä on suuresti arvostettu ja että menetys on varmasti suuri. Hatunnosto soittajarouvalle joka varmasti oli kaiken avun arvoinen.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onpas sinulla nyt mukavia bussikokemuksia, nämä 2 ja taannoin se iloinen bussikuski. Hyvä, ettei ole omaa autoa. Rähjääntys ja harmistuis vaan ruuhkassa sen sijaan

anna kirjoitti...

Niin no... on niitä joskus toisenlaisiakin bussikokemuksia, sellaisia joista antaisi vasemman käden omasta autosta, olkoon vaikka kuinka epäekologista, mutta niistä kokemuksista ei ole niin kiva kirjoitella :)