torstai 30. joulukuuta 2010

Sain muistoja

Olipa ihana joulu! Kauhea kiire kuitenkin siihen saakka kun juna lähti Helsingistä kohti Kuopiota. Mutta sillä hetkellä aloitin joulunauttimisen. Minulla oli ystävältä lainattu elokuva, tietokone ja kunnon kuulokkeet. Asemalta ostin evääksi 14 palan sushipakkauksen. Katselin elkouvaa omassa hiljaisessa kuplassani ja nautiskelin erityisen herkullista ja tuoretta sushia (kokeilkaapa vaan sitä aseman uutta sushikioskia). Kuopiossa oli sauna lämmin ja tee haudutettu, lakanat käyneet pesun jälkeen ulkona hakemassa ihana raikkaan tuoksun ja kirjoja oli haettu kirjastosta vino pino. Nautiskelin illan autuaana. Seuraavana päivänä siivoiltiin ja leivottiin rauhakseltaan, belgialainen mies tuli junalla joka oli perinteisesti parisen tuntia myöhässä. Ja loppujoulu meni samalla rauhallisella nautiskelukaavalla, mukavasti ystäviä ja sukulaisia tavatessa.

Sain joululahjaksi ihania lahjoja, kahdesta pitää mainita*. Sain siivouksen (jonka itse tilaan joltain siivousfirmalta haluamanani kiirejaksona, ah!) ja tädiltäni muistoja; elektronisen valokuvakehyksen jonka kanssa tuli muistitikullinen ihania kuvia elämäni varrelta. Dioilta poimittuja lapsuuskuvia joita en muista koskaan nähneeni. Olen katsellut setin läpi moneen kertaan. Aina yhtä ilahtuneena. Iso kiitos tädille vielä kerran!

Minä ja mamá kesämökillä

Minä ja iloinen mekko

Minä oikealla ja serkkuni vasemmalla. Näyttää hauskalta, kesältä ja ihanalta.


*) Sain myös kolmannen kivan lahjan. Sen annoin itse itselleni: joululoman. Yrittäjänä loma ei ole niin itsestään selvä asia. Kun olen poissa pari viikkoa työpaikalta, jää tilipussikin puolta laihemmaksi ja joulumyynnin jälkeen varastotkin ammottavat tyhjyyttään. Mutta pitää akutkin välillä ladata hyvällä omatunnolla. Niinpä lojuilen kotosalla villasukat jalassa, syön joulusuklaiden jämiä (ja kenties jo maistan uuden vuoden suklaita...) ja luen kirjoja kirjan perään. Eilen vähän pitkästyinkin jo (ja soitin puhelun belgialaiselle miehelle töihin että on vähän tylsää...). Mutta tänään maistuu taas lueskelu ja pikkupuuhastelu, perjantain menúta suunnittelen, katselen tallennettuja sarjoja telkasta. Ei ole ikävä töihin vielä, ei. Lomailu on aika ihanaa joulun jälkeenkin.

5 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Hyvää lomaa! Ihana idea tuo kuvakehys - varsinkin, jos kuvat ovat jotain vähän tuntemattomampia.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää ja virkistävää lomaa, on varmaan tarpeeseen. Toivottavasti kirjat riittää. Kamalaa, jos kävis aika pitkäks. Vai onko se niin, että silloin vasta on lomaillut tarpeeksi

anna kirjoitti...

Kiitos Jennille ja Anonyymille. Loma on ihanaa aikaa. Tosin se loppuu jo maanantaina. Kirjat riittää hyvin vielä päiväksi.

Aino kirjoitti...

Niin söpö ja ihan ittensä näkönen! :)

anna kirjoitti...

Heh :)