sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Seasick Steve

Muutama viikko sitten Jools Holland tarjosi jälleen uuden kultajyvän. Avasin television kesken ohjelman, juuri parhaiksi nähdäkseni Seasick Steven haastattelun. Steve kiinnitti huomioni saman tien, hänen olemuksessaan henki elämä ja jonkinlainen nöyrä kiitollisuus joka ei ollut millään lailla matelevaa, tai pientä. Sellaista että näki tässä olevan miehen jolla on maileja takana ja takuulla mielenkiintoinen tarina kerrottavanaan. Mies vaikutti hieman ujolta, kovin kiinnostavalta. Lämpöiseltäkin. Kun kohta kuulin Steven musiikkia olin koukutettu. En ole koskaan kuullut valkoisen miehen soittavan ja laulavan niin mouhevaa boogiebluesia.

Steven tarina osottautui juuri niin mielenkiitoiseksi kuin olemus lupasi. Kuunnelkaapa vain:

Steve syntyi vuonna 1941 ankeaan lapsuuteen, vanhemmat erosivat kun hän oli neljän, pian kuvaan ilmestyvä isäpuoli pahoinpiteli poikasta kunnes hän pakeni kotoaan 13-vuotiaana ja siitä lähtien eli elämäänsä kaduilla. Isoisän autokorjaamon työntekijän opettama kitaransoittotaito osottautui lohdulliseksi, mutta sillä tienasi myös elintärkeitä pennosia matkan varrelta. Muuten elanto koostui satunaisista hanttihommista; sadonkorjuut farmeilla, cowboyn työt, tai sekalaiset duunit kiertävän tivolin matkassa. Muulloin Steve matkusti pummilla tavarajunissa pitkiäkin matkoja, siirtyi levottomana eteenpäin, työstä ja kaupungista toiseen. Voitte arvata ettei se elämä aina kovin herkkua ollut, elää kulkurina.


Parikymppisenä nuorukaisena Steve alkoi hakeutua bluesbaareihin, soitteli iloksensa ja aikansa kuluksi muiden muusikoiden kanssa, näihin lukeutui myös Janis Joplinin ja Joni Mitchell. Soittokeikat toivat Stevelle satunnaisia töitä äänitysstudioissa kummallakin puolen äänieristettyä ikkunaa. Nelikymppisenä musiikkikeikkoja löytyi koko ajan enemmän ja Steve löytyy soittelemassa lukuisilta indielevyiltä. Ystäväpiiriin kuului suuri joukko tunnettuja muusikoita. Välillä aika kävi pitkäksi ja Steve matkusti esim. Pariisiin jossa elätti itsensä metromuusikkona.


Sitten yllättävä käänne, vuonna 2001 Steve muutti Norjaan (tarina ei kerro miksi ja arvatkaa vaan kuinka paljon haluaisin tietää miksi juuri Norjaan). Muutto innosti Steven levyttämään ensimmäisen oman levyn bändinsä The Level Devils kanssa, albumi oli nimeltään Cheap. Levy sai kivan vastaanoton ja siitäpä potku ensimmäiseen soololevyyn Dog House Musicin, joka julkaistiin 2006.

Seuraavasta käänteestä alkoi hurja menestys. Jools kutsui Steven Jools Holland Annual Hootenanny-ohjelmaan uuden vuoden aattona 2006, ja suuri yleisö rakasti häntä saman tien. Siitä lähti Steven tähti lentoon, kaikkatarjouksia sateli, levyä myytiin ja palkintoja kertyi riviin takanreunukselle. Silläviisiin on Stevie jatkanut tähänkin päivään saakka. Joolsin ohjelmassa (jonka juuri näin) hän oli juuri levyttänyt toisen levynsä I Started Out With Nothing and I still Got Most of It Left v. 2008. Tämän levyn jälken on ilmestynyt kolmas levy Man From Another Time v.2009. Mitäpä mies tuumaa kaikesta; kohuun ja kiinnostukseen Steve sanoi "I can't believe, all of the sudden I'm like the cat's meow". Kauniisti hän puhui menestyksestään ja iloitsi musiikistaan. Joolsia kohtaan säteili suuri kiitollisuus ja lämpö.


Stevellä on vaimo, kolme aikuista lasta. He asuvat puolittain Englannissa ja puolittain Norjassa. Vanha kulkurielämä vaivaa sillä tavoin edelleenkin että hän on muuttanut taloa jo 59 kertaa, monesti samassa kaupunginosassa. Ajattelen että vaimo on varmasti iloinen että muutos on tällainen, ettei tarvitse esimerkiksi matkata pummilla tavarajunissa. Minua elähdyttää että kaiken elämässään koetun jälkeen menestys voi kohdata 65-vuotiaana. Ettei mikään tärkeä kadonnut matkalla. Tai kenties juuri tien päällä kaikki oleellinen juuri kerääntyikin haalareiden rintataskuun, kasvoi, muhi ja jalostui helmeksi. Ihanaa.

Mutta antaapa musiikin puhua loput tarinasta:









Tässä viimeisessä videossa on upeaa musiikkia mutta niin selkeästi on Steve laitettu väärään ympäristöön, miehen säteily on kadoksissa. Steven mojo kukoistaa kun hän soittaa yleisölle rouheassa ympäristössä, kliinisessä studiossa elektroniikkaperhosten lepatellessa se on eksyksissä. Eikä ihme.

Lisää kivaa infoa Stevestä näistä linkeistä::
Steven oma nettisivu
Steve Myspacessa
Haastattelu music OMH:ssa
Haastattelu Blues In Londonissa

2 kommenttia:

Ruostevilla kirjoitti...

KIITOS!!! Ottaa mukavasti vatsan pohjasta, varsinkin toi viimeinen kappale. Täytyy etsiä koko CD kuunneltavaksi.

Anna kirjoitti...

Minäkin päätin heti kun lomailen etsiä levyt käsiini :)