Silloinkin kun on kiire osaa yrittäjän elo olla toisinaan yllättävän mukavaa. Pyöräilin viileässä, raikkaassa aamutuulessa merenrantareittiä, nautiskelin auringosta, maisemasta. Koska muistin olevani ihan itse oman aikani herra päätin pitää pienen suloisen tauon jo ennen työpäivän varsinaista alkamista. Parkkasin pyöräni ja istahdin rantapenkille kuuntelemaan linnunlaulua. Tunustelin miten d-vitamiinin puutteessa värjöttelevä iho ahmi aurinkoa.
Siinä istuskellessani ohitseni kulki lukuisia iäkkäitä miehiä, naisia ja pariskuntia. Vannon että kuulin miten vanhat nivelet sulivat jäykkyyksistään auringossa. Luut venyivät ja talven harmaat tomut liukenivat tuuleen. Herroilla ja rouvilla oli naamoillaan sangen nautiskelevat ilmeet. Vanhuspariskunnat nojasivat toistensa käsikynkkiin, tuli mieleen vanhojen kirkkojen holvikaaret jotka pysyvät pystyssä vain kaaren sivujen puristusvoimasta.
Ohitse kulki myös hauska mulkosilmäinen koira jolla oli suussaan lyhyt puutikku, koiruus näytti siltä kuin olisi polttanut sikaria loputtoman kiireen ja tahkoamisen keskeltä. Tirskahdin nauruun ja kysyin omistajalta saisinko ottaa kuvan. Sain vastaani nyrjähtäneen mulkaisun. Kaikkiin aurinko ei vaan vaikuta.
Lisäksi meni venäläiset ystävykset, pukeutuneena leopardilykraan ja leopardijoustosamettiin, molemmilla kilon puntit käsissään ja niitä he välillä laiskasti heilauttelivat. Myös aurinkolasit olivat leopardia. Mukava yhdestä puhelimesta vaimeasti tinnittävä radiomusiikki ja hajuvedet. Leidit päätyivät samaan ratkaisuun kanssani ja parkkasivat läheiselle penkille. Viisas veto.
Sorsa taapersi vedestä pullanhakuun. Ei ollut. Pahoittelin.
Mukava päivän avaus, istuskella, nautiskella ja katsella kuka maisemaa kanssani oikein jakaakin. Olin ihan erimielellä kun viimein saavuin pajalle. Rentoutunut ja samalla ihan energinen. Näin sitä päivät pitääkin aloittaa.
Siinä istuskellessani ohitseni kulki lukuisia iäkkäitä miehiä, naisia ja pariskuntia. Vannon että kuulin miten vanhat nivelet sulivat jäykkyyksistään auringossa. Luut venyivät ja talven harmaat tomut liukenivat tuuleen. Herroilla ja rouvilla oli naamoillaan sangen nautiskelevat ilmeet. Vanhuspariskunnat nojasivat toistensa käsikynkkiin, tuli mieleen vanhojen kirkkojen holvikaaret jotka pysyvät pystyssä vain kaaren sivujen puristusvoimasta.
Ohitse kulki myös hauska mulkosilmäinen koira jolla oli suussaan lyhyt puutikku, koiruus näytti siltä kuin olisi polttanut sikaria loputtoman kiireen ja tahkoamisen keskeltä. Tirskahdin nauruun ja kysyin omistajalta saisinko ottaa kuvan. Sain vastaani nyrjähtäneen mulkaisun. Kaikkiin aurinko ei vaan vaikuta.
Lisäksi meni venäläiset ystävykset, pukeutuneena leopardilykraan ja leopardijoustosamettiin, molemmilla kilon puntit käsissään ja niitä he välillä laiskasti heilauttelivat. Myös aurinkolasit olivat leopardia. Mukava yhdestä puhelimesta vaimeasti tinnittävä radiomusiikki ja hajuvedet. Leidit päätyivät samaan ratkaisuun kanssani ja parkkasivat läheiselle penkille. Viisas veto.
Sorsa taapersi vedestä pullanhakuun. Ei ollut. Pahoittelin.
Mukava päivän avaus, istuskella, nautiskella ja katsella kuka maisemaa kanssani oikein jakaakin. Olin ihan erimielellä kun viimein saavuin pajalle. Rentoutunut ja samalla ihan energinen. Näin sitä päivät pitääkin aloittaa.
Tähän istuin ensin, kunnes pusikosta pölähti justmuntuurilla esikouluryhmä, siihen ihan viereen. Katsoin viisaammaksi siirtyä kauemmaksi.
Uusi rauhaisampi paikka, tuolta suoraan edestä pönki se sorsa, aika jyrkkä penkere oli sille ja jäi vielä ilman palkkaa.
Ihanasti roihahtanut kasvusto. Etukäteen jo harmittelen että kohta tulevat työntekijät siistimään ja leikkamaan kaiken maan tasalle. Koiranputkia ja nokkosta, herkullinen tuoksuyhdistelmä aamuauringossa.
2 kommenttia:
Hyvä ettet ole hankkinut kellokorttia työhuoneelles. Voi aloitta noin ihanasti ja terveellisesti työpäivän.
Meillä oli kouluni 120-v juhla viime viikolla. Käveltiin koululta ravintolaan syömään pitkin puitten reunustamaa rännikatua. Edellä kulki seittemänkymppinen pariskunta käsikädessä. Olivat oppineet tekniikan niin hyvin, ettei eripituinen askellus näyttänyt haittaavan. Herkistelin vähän, mutta sitten mietin, johtuukohan heidän kaunis tapansa yhteenkuuluvaisuudesta vai huimaako jompaa kumpaa
Minullakin tuli rannalla olo että toisiinsa nojaten matkaa kävivät. Hyvä niin ettei tarvitse odotella jotakuta kylän ennenkuin uskaltautuu kävelylle.
Lähetä kommentti