Juuri kun olen päässyt meuhkaamasta miten rakastan kesää, aloitan meuhkaamisen miten rakastan syksyä (eniten alkukesää ja alkusyksyä). Syksy on ihanaa aikaa, ei ole liian kuuma vaikka aurinko vielä paistelee kirkkaasti. Kesän aikana ihan huomaamatta latautuneet akut ja energiavarastot syöttävät syksylle virtaa, intoa ja inspiraatiota. On kaunista, tuoksuu mullalle, maalle ja maatuvalle. Sienille, laholle, jotenkin niin luonnolle. Syksyn rankkasateet ovat voimakkaita ja ihania. Voi läiskytellä kumppareissa, katsella ulos sisältä lämpimästä. Se yllätyspäivä jolloin yhenäkkiä öinen myrsky on puhaltanut kaikki lehdet maahan ja maisema on muuttunut. Ikkunasta näkyy taas meri ja Aino Acktén huvila. Lenkkeily ja pyöräily on kivaa koska ei ole hiki. Saa pukeutua villapaitaan ja villasukkiin. Ja mikä ihaninta, illat ovat pimeitä ja voi alkaa tunnelmoida, polttaa kynttilöitä, istuskella torkkupeitteen alla lukemassa kirjaa. Ja kuunnella musiikkia.
Jostain käsittämättömästä syystä kesällä en kuuntele musiikkia juuri lainkaan. Syksyllä puolestaan sitäkin enemmän. Joka syksy saan Billie Holiday-kauden. Ihan itsestään se tulee. Aivan parasta tummien ja sateisten syysiltojen musiikkia. Kuunelkaapa vain:
Jostain käsittämättömästä syystä kesällä en kuuntele musiikkia juuri lainkaan. Syksyllä puolestaan sitäkin enemmän. Joka syksy saan Billie Holiday-kauden. Ihan itsestään se tulee. Aivan parasta tummien ja sateisten syysiltojen musiikkia. Kuunelkaapa vain:
Myös Billie Holidayn elämä oli erityisen synkkä ja myrskyinen, jos et halua siitä kuulla, kuuntele vain kaunista musiikkia ja unohda alla oleva teksti. Polkkaan elämänkerran läpi vauhdilla koska tapahtumia on niin hurja määrä ja aikani kortilla. Wikipediasta englanniksi koko pitkä tarina.
Billien äiti oli vain kolmentoista kun sai tyttärensä. Perhe pöyristyi raskautta ja potkut tuli muitta mutkitta kotoa. Koska äiti-Sadiella ei yllättäen ollut keinoja ja rahaa kasvattaa tytärtään, Bille annettiin Sadien Eva-sisarpuolelle kasvatettavaksi. Mutta koska Eva matkusti työnsä puolesta paljon, siirrettiin Billie pian Evan anopin hoiviin. Billiestä kasvoi hyljeksittynä ns. hankala lapsi, hän ei käynyt koulua, rötösteli, riiteli ja pian siirrettiin ankaran katolisen koulu-kasvatuslaitoksen hoiviin.Kun Bilie täytti kymmenen, oli Sadie päässyt jaloilleen, perustanut pienen grilliravintolan ja halusi tyttärensä luokseen. Pian pikku-Billie paiski töitä aamusta iltaan äitinsä apuna. Tätä elämää kesti vuoden verran kunnes kävi taas huonosti, naapurin mies käytti Billietä hyväkseen. Siltä seisomalta tyttö palautettiin takaisin katoliseen kasvatuskouluun kahdeksi seuraavaksi vuodeksi. Näiden vuosien aikana Sadien ravintola meni nurin ja hän ajautui hämärämmille sivuteille, maksetuksi naiseksi erääseen ilotaloon. Sinne Billiekin joutui 13-vuotiaana, äitinsä luokse. Kaikeksi onneksi Billie pian lähetettiin takaisin sisarpuolen anopin hoiviin. Valitettavasti tätä onnea kesti vain vain vuoden, 14-vuotiaana hän asui taas eräässä Harlemin ilotalossa äitinsä kanssa, tarjoamassa palveluitaan viidellä dollarilla. Muutaman kuukauden kuluttua talo ratsattiin ja Billie joutui äitinsä kanssa vankilaan.
Ilotalossa Billie oli kuullut ensi kertaa äänilevyjä ja oppinut ilokseen laulamaan, niinpä vankilasta vapauduttumaan Billie lyöttäytyi yksiin tenorisaksofonisti Kenneth Hollanin kanssa. Kaksi seuraavaa vuotta pari esiintyi pienissä klubeissa ja baareissa. Eittämättä suuri muutos parempaan entiseen elämään verrattuna (en voi uskoa että käytin juuri sanaa 'eittämättä' ja että jätän sen tähän). Billie oli löytänyt asian josta hän sai itsevarmuutta, iloa ja onnea, lauluäänensä ja musiikin. Pian maine kasvoi ja Billie pääsi parempiin klubeihin, sitten laulamaan tunnetumpien artistien kanssa. 26-vuotiaana laulaja sai tilaisuuden päästä levyttämään kaksi kappaletta Benny Goodmanin levylle. Siitä vuoden päästä tästä Billie levytti jo ensimmäisen oman levynsä ja esiintyi Swing-muusikoiden kerman kanssa. Holdaystä oli tullut tähti joka jätti merkkinsä koko jazz-swing-kirjaston historiaan (lue Wikistä enemmän musiikillisista kiemuroista ja meriiteistä).
Vaan vanha elämä ei koskaan jättänyt Billietä rauhaan, hän käytti paljon alkoholia ja huumeita, ja joutui lopulta vuonna 1947, 32-vuotiaana, huumeiden käytön vuoksi muutamaksi kuukaudeksi vankilaan. Vankila-aika oli rankkaa ja häpeällistä, Billie kieltäytyi laulamasta nuottiakaan. Palattuaan normaaliin elämään, hänen vapautumisensa kunniaksi järjestettiin suuri konsertti, tosin tähti itse epäröi esiintyä koska pelkäsi ettei yleisö enää hyväksyisi häntä. Loppuunmyyty konsertti oli kuitenkin suuri menestys. Vanha huumeriippuvuus palasi kuitenkin takaisin ja pian Billie passitettiin uudelleen vankilaan. Tuomioiden vuoksi Billien New York City Cabare-kortti, jonka luvalla hän sai laulaa klubeilla, peruutettiin. Niinpä elanto ja laulaminen vähenivät, lukuunottamatta keikkoja Ebony Clubilla, jossa hän esiintyi toisella nimellä.
Viisikymmenluvun alussa Billien terveys alkoi horjua. Päihteiden käyttö, lukuisat surkeat suhteet, avioliitot, rakastajat ja laulukeikkojen väheneminen verottivat raskaasti. Onneksi levyjä myytiin edelleen ja uusiakin tehtiin. Elämäntyyli muutti laulajan ääntä rouheammaksi, herkkä vibraatto katosi, mutta tulkintaan oli tullut uusi kaunis ja syvän melankolinen sävy. Vuonna -52, Billie avioitui mafiamiekkosen Louis McKayn kanssa, avioliitto oli vaikea, mutta McKay koetti sentään koko ajan saada Billien eroon huumeista ja suunnitteli perustavansa ketjun Billie Holiday laulustudioita että tähti saisi jakaa lahjaansa eteenpäin.
Vuonna -56 Billie esiintyi kahdesti täpötäydelle yleisölle Carnegie Hall:ssa, suuri saavutus kenellekään yksittäiselle artistille, saati sitten mustalle naiselle. Silloin Billie oli jo hyvin huonossa kunnossa. New York Timesiin kirjoittava reportteri kirjoitti Billien elämänkertaan olleensa hyvin järkyttynyt tähden kunnosta konsertin harjoituksissa, ääni oli ohut ja säröinen, olemus lysähtänyt ja vapiseva. Mutta kun esirippu aukesi Billie 'heräsi henkiin', hän oli säteilevä ja upea koko konsertin läpi, häikäisevä valkeassa iltapuvussaan, valkeita gardenioita hiuksissaan, hymy huulillaan. Billietä rakastettiin.
Tässä Nate Hentoffin (Down Beat-lehti) arvostelu (vapaa käännös):
"Koko illan Billie oli huikaiseva tapaan johon vain hän pystyy yltämään. Ei ainoastaan varmuudellaan ja äänenpainatuksillaan, ilmassa oli myös käsinkosketeltavaa lämpöä, puhdasta halua tavoittaa ja koskettaa kuulijoiden sisin. Ja lisämausteena nopeaa pahanilkistä älyä. Hymy vieraili joskus keveästi hänen huulillaan ja hänen silmissään, aivan kuin hän kerrankin voisi hyväksyä ja tuntea että paikalla on ihmisiä jotka todella rakastavat häntä. Rytmi valui hänestä ainutlaatuisen mutkittelevana, notkeasti kuljettaen tarinaa eteenpäin, sanoista pulppusi hänen oma kokemuksensa; ja kaiken ytimenä kaikui Ladyn ääni yhtäaikaa teräksisenä, silti sisimmältään niin pehmeänä, ääni joka on melkein kestämättömän viisas ja riisuttu, kuitenkin samalla lapsenomainen. Yleisö oli hänen heti kun hän astui lavalle, ennekuin hän lauloi säveltäkään, hyvästit jätettiin pitkillä voimakkailla suosionosoituksilla. Sinä iltana Billie oli huipulla, kiistattomasti kaikkien aikojen paras ja aidoin jazzlaulaja."
Tämän kauniin kohokohdan jälkeen Billie ei jaksanut enää juurikaan esiintyä. Lopulta toukokuussa -59 tähti virui sairaalassa maksakirroosin ja sydänvaivojen uuvuttamana, samaan aikaan hänet pidätettiin huumeiden hallussapidosta. Poliisit istuivat sairaalahuoneessa päivästä toiseen, odottamassa vankiaan. Lopulta oikeuden päätöksellä poliist poistettiin huoneesta, muutama tunti ennen Billien kuolemaa 17.7.1959.
Billien musiikki on kerännyt arvostusta edelleen. Useita elämänkertoja on julkaistu, yksi Diana Rossin tähdittämä elokuvakin. 1987 Billien muistolle myönnettiin Grammy Lifetime Achieve Award, 1994 julkaistiin Billie Holiday-postimerkkisarja, hän oli numero 6. 100 Greatest Women in Rock n' Roll-listalla, vuonna 2000 Billie pääsi Rock and Roll Hall of Fameen, useita tribuuttikonsertteja on järjestetty upeilla kokoonpanoilla, runoja kirjoitettu ja lauluja tehty, mm. U2:n laulu Angel of Harlem kertoo Billien elämästä. Ja Billien musiikki soi edelleenkin kauniina ja unohtumattomana.
Kuinka surullinen ja karu elämä. Sitäkin enemmän arvostan hänen musiikkiaan ja mietin miten se on varmaan tuonut ainoan toivon ja ilon kipinän Billien elämään. Ihana ajatella että hänellä oli sentään se. Kuulijana ajattelen olisiko musiikki yhtä syvän koskettavaa jos kaikki olisi mennyt mukavasti...
Vaan vanha elämä ei koskaan jättänyt Billietä rauhaan, hän käytti paljon alkoholia ja huumeita, ja joutui lopulta vuonna 1947, 32-vuotiaana, huumeiden käytön vuoksi muutamaksi kuukaudeksi vankilaan. Vankila-aika oli rankkaa ja häpeällistä, Billie kieltäytyi laulamasta nuottiakaan. Palattuaan normaaliin elämään, hänen vapautumisensa kunniaksi järjestettiin suuri konsertti, tosin tähti itse epäröi esiintyä koska pelkäsi ettei yleisö enää hyväksyisi häntä. Loppuunmyyty konsertti oli kuitenkin suuri menestys. Vanha huumeriippuvuus palasi kuitenkin takaisin ja pian Billie passitettiin uudelleen vankilaan. Tuomioiden vuoksi Billien New York City Cabare-kortti, jonka luvalla hän sai laulaa klubeilla, peruutettiin. Niinpä elanto ja laulaminen vähenivät, lukuunottamatta keikkoja Ebony Clubilla, jossa hän esiintyi toisella nimellä.
Viisikymmenluvun alussa Billien terveys alkoi horjua. Päihteiden käyttö, lukuisat surkeat suhteet, avioliitot, rakastajat ja laulukeikkojen väheneminen verottivat raskaasti. Onneksi levyjä myytiin edelleen ja uusiakin tehtiin. Elämäntyyli muutti laulajan ääntä rouheammaksi, herkkä vibraatto katosi, mutta tulkintaan oli tullut uusi kaunis ja syvän melankolinen sävy. Vuonna -52, Billie avioitui mafiamiekkosen Louis McKayn kanssa, avioliitto oli vaikea, mutta McKay koetti sentään koko ajan saada Billien eroon huumeista ja suunnitteli perustavansa ketjun Billie Holiday laulustudioita että tähti saisi jakaa lahjaansa eteenpäin.
Vuonna -56 Billie esiintyi kahdesti täpötäydelle yleisölle Carnegie Hall:ssa, suuri saavutus kenellekään yksittäiselle artistille, saati sitten mustalle naiselle. Silloin Billie oli jo hyvin huonossa kunnossa. New York Timesiin kirjoittava reportteri kirjoitti Billien elämänkertaan olleensa hyvin järkyttynyt tähden kunnosta konsertin harjoituksissa, ääni oli ohut ja säröinen, olemus lysähtänyt ja vapiseva. Mutta kun esirippu aukesi Billie 'heräsi henkiin', hän oli säteilevä ja upea koko konsertin läpi, häikäisevä valkeassa iltapuvussaan, valkeita gardenioita hiuksissaan, hymy huulillaan. Billietä rakastettiin.
Tässä Nate Hentoffin (Down Beat-lehti) arvostelu (vapaa käännös):
"Koko illan Billie oli huikaiseva tapaan johon vain hän pystyy yltämään. Ei ainoastaan varmuudellaan ja äänenpainatuksillaan, ilmassa oli myös käsinkosketeltavaa lämpöä, puhdasta halua tavoittaa ja koskettaa kuulijoiden sisin. Ja lisämausteena nopeaa pahanilkistä älyä. Hymy vieraili joskus keveästi hänen huulillaan ja hänen silmissään, aivan kuin hän kerrankin voisi hyväksyä ja tuntea että paikalla on ihmisiä jotka todella rakastavat häntä. Rytmi valui hänestä ainutlaatuisen mutkittelevana, notkeasti kuljettaen tarinaa eteenpäin, sanoista pulppusi hänen oma kokemuksensa; ja kaiken ytimenä kaikui Ladyn ääni yhtäaikaa teräksisenä, silti sisimmältään niin pehmeänä, ääni joka on melkein kestämättömän viisas ja riisuttu, kuitenkin samalla lapsenomainen. Yleisö oli hänen heti kun hän astui lavalle, ennekuin hän lauloi säveltäkään, hyvästit jätettiin pitkillä voimakkailla suosionosoituksilla. Sinä iltana Billie oli huipulla, kiistattomasti kaikkien aikojen paras ja aidoin jazzlaulaja."
Tämän kauniin kohokohdan jälkeen Billie ei jaksanut enää juurikaan esiintyä. Lopulta toukokuussa -59 tähti virui sairaalassa maksakirroosin ja sydänvaivojen uuvuttamana, samaan aikaan hänet pidätettiin huumeiden hallussapidosta. Poliisit istuivat sairaalahuoneessa päivästä toiseen, odottamassa vankiaan. Lopulta oikeuden päätöksellä poliist poistettiin huoneesta, muutama tunti ennen Billien kuolemaa 17.7.1959.
Billien musiikki on kerännyt arvostusta edelleen. Useita elämänkertoja on julkaistu, yksi Diana Rossin tähdittämä elokuvakin. 1987 Billien muistolle myönnettiin Grammy Lifetime Achieve Award, 1994 julkaistiin Billie Holiday-postimerkkisarja, hän oli numero 6. 100 Greatest Women in Rock n' Roll-listalla, vuonna 2000 Billie pääsi Rock and Roll Hall of Fameen, useita tribuuttikonsertteja on järjestetty upeilla kokoonpanoilla, runoja kirjoitettu ja lauluja tehty, mm. U2:n laulu Angel of Harlem kertoo Billien elämästä. Ja Billien musiikki soi edelleenkin kauniina ja unohtumattomana.
Kuinka surullinen ja karu elämä. Sitäkin enemmän arvostan hänen musiikkiaan ja mietin miten se on varmaan tuonut ainoan toivon ja ilon kipinän Billien elämään. Ihana ajatella että hänellä oli sentään se. Kuulijana ajattelen olisiko musiikki yhtä syvän koskettavaa jos kaikki olisi mennyt mukavasti...
Yksi viimeisistä esiintymisistä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti