Pyörrän

Katselin tallennetun dokumentin Alexander McCall Smithistä. Alexander oli juuri niin viehättävä kuin olin aina ajatellut. Kieli kaunista yläluokan Englantia, mies kovin kohtelias ja mietteet yhtä lempeitä kuin kirjansakin. Ihastutti miten A:n paidat olivat huolellisesti tärkätyt ja silitetyt Botswanan kuuman auringon alla, kertaakaan en nähnyt pienintä ryppyä, tai hikipisaraa. Dokumentti oli kaikin puolin kiinnostava, ja opin paljon asioita mitä en Botswanasta tiennyt (tosin en paljoa maasta tiennytkään). Eräs seikka avasi silmiäni ja joudun syömään sanojani. Syön ne nyt tässä 'julkisesti'.

Kirjoitin taannoin etten oikein purematta pystynyt nielemään super-luksusmajoitusta Afrikan maalla. Alexander-dokumentissä esiteltiin kaunista, suurelta osin koskematonta Botswanan luontoa, ja kerrottiin että maa halutaan pitää tällaisena. Siksipä turismia säännöstellään. Erityisesti niin että kaikki matkailu mitä luontoalueille järjestetään on kovasti luksusta. Niin kovasti luksusta, ja niin kovasti kallista, ettei suurta tunkua ole, mutta maa saa silti mukavasti tarvitsemaansa turistirahaa. Tässä valossa luksusmatkailu on mitä viisainta ja kannattavinta. Eikä yöpyjän tarvitsisi kärsiä huonosta omatunnosta. Nostan hattua Botswanan päättäjille.

Kaikki ei taaskaan ollut miltä näytti ja sain potkun närkästyneelle takamukselleni. Sen ansaitsin kritisoimalla taas asiaa josta en tiennyt kuin teelusikallisen. Tsaijai.