Kiltti

Kaksi henkilöä viime aikoina ovat sanoneet minulle että olen kiltti. Usein kiltti-sana särähtää ikävästi sanojan suussa ja kuulijan korvassa, vaikka periaatteessahan se on mitä mukavin luonteenpiirre. Vaan kun ihmiselle sanotaan että olet kiltti, monesti sanoja samalla vihjaa että olet vähän lahnake.

Minua kasvatti lapsena kaksi naista, mamá ja mummi. Vietin päivät mummin (ja ukin) hoidossa kaikki kesät, eskarin ja koulun jälkeen iltapäivät. Mummi opetti kultaiset käytöstavat, pilkulleen. Olen ehkä aikaisemminkin maininnut etten ikimaailmassa kuvittelisi villeimmissä kuvitelmissanikaan tervehtiväni ihmistä käsipäivää, ilman että katsoisin silmiin. Varmaan vainajanakin silmäni rävähtävät refleksinä auki jos joku ojentaa kättä kohti. Mummi opetti kohteliaaksi ja diplomaattiseksi. Ja mamá diplomaatiseksi ja rennoksi itseä ja muita kohtaan. Molemmat että aina pitää auttaa jos voi. Ukki opetti läsnäolollaan kiltiksi, mutta sangen positiivisessa mielessä, hän oli maailman lempein ja ihanin mies.

Tästä on seurannut esimerkiksi se että jos edessäni on ihminen joka puhuu mielestäni puutaheinää, ja henkilö ei ole minun elämääni tärkeästi liittyvä, kuuntelen kohteliaasti ja siirryn sitten muualle. En sano hänelle siinä että ohhoh ja ala vänkäämään omaa mielipidettäni. En koe että minun tehtäväni, tai mielenkiintoni, on koettaa ojentaa, tai suoristaa toista ihmistä. En näe että siinä olisi minulle mitään syytä, mieltä, tai hupia, enemmänkin koen pidemmän keskustelun pöljän henkilön kanssa turhaksi ajanvietteeksi. Paitsi jos henkilö on joku läheinen, (eikä kategoriassa pöljä) silloin kyllä sanon mielipteeni, mutta kohteliaasti. Paitsi jos henkilö on tosi läheinen, silloin taitaa valitettavasti diplomatiakin karista. Luotan siihen että he tietävät että puhun rakkauden siivittämänä...

Olen ihmetellyt usein (kuulostan kamalan vanhanaikaiselta nyt) kohteliaisuuden katoamista. Itse elän, ehkä naiivistikin, ajatuksessa että vastaantulija on mukava ihminen, ellei toisin todisteta, ja olen häntä kohtaan kohtelias. Ällistyn usein ettei kaikki olekaan samanlaisella asenteella liikkeellä. Kummeksun sitä ettei Helsingissä naapurit tervehdi, tai auta esimerkiksi avaamalla ovea ostoskasseja kantavalle. Tai että bussiin tungetaan vanhusten edellä kyynärpäin, pukuihin pukeutuneet aikamiehet. Olen joutunut yrityksen perustamisen myötä kohtaamaan hurjia määriä ihmisiä kasvokkain ja puhelimessa. Ja siihen määrään mahtuu paljon 'persoonia.' Monet ilahduttavan mukavia, tai ainakin kohteliaita, mutta suuri määrä lähtökohtaisesti töykeitä ja epäkohteliaita. Kummallista, minusta, mitä voittaa tai saavuttaa olemalla töykeä tuntemattomalle. Überhenkilökohtaisia egopisteitä?

Kyllä minusta on kuitenkin parempi olla kiltti. Vaikka välillä tulisikin tulkituksi lahnakkeena. Enkä todella tällä tarkoita että pitäisi olla aina miellyttävä, kohtelias kyllä.