Meillä asustaa nämä vanhat kissarouvat. Ikää molemmilla pian 17 vuotta. Jotenkin en ajatellut-tajunnut että vanhojen kissojen oloa ja vointia pitä tarkkailla aivan eri silmällä kuin nuorten kissojen. Muistatteko kun ihmettelin yhden kissan ruokasotkua taannoin? Syyksi selvisi irtoamaisillaan oleva hammas. Miten en tajunnut heti. Hammas poistettiin ja sotkeminen jatkuu koska purukalustoa puuttuu. Ytte saa nyt ruokansa liotettuna ja pehmeänä, ohi on ne ajat jolloin kuivamuonaa raksuteltiin ahneesti menemään. Tämän lisäksi aamuin illoin kuningattareen piikitetään insuliinia ja nivelissä on rikkoa. Mutta hänen korkeutensa vaikuttaa elämäänsä tyytyväiseltä ja saa hellyyksiä entistä enemmän, joten hyvää elon aikaa tuntuu vielä onneksi olevan.
Toinen rouva jonka ikää ei ulkoapäin hoksaisi, niin pieni, siro ja ketterä hän edelleenkin on, alkoi myös sairastelemaan. Hän joka on ollut koko elämänsä terve kuin pukki. Viime kesänä mittaan Veikko alkoi mouruilemaan ikään kuin huvin vuoksi. Parin kuukauden jälkeen vasta aloin ajatelemaan että mouruiluun on ehkä muukin syy kuin kesä, valo ja into. Miten en tajunnut heti. Verikokeet osoittivat kilpirauhasen ylituotannon ja munuaisten vajaatoiminnan. Niinpä häntäkin lääkitään aamuin illoin tablettimuodossa ja ruokavalio on tiukasti määrätty. Lääke onneksi puree joten kaikki toistaiseksi hyvin. Kalliiksi tulee, hätäpaniikki-itkut on itketty ja hellyyttä annostellaan rajoituksitta hänellekin.
Arkirytmiin nämä sairastamiset ovat saaneet aikaan muhkean kuprun. Ytte saa ensin oman diabetes-ruokansa ja piikin. Ruokaa pitää mennä naamaan riittävästi kun pistos on annettu ettei tule insuliinikoomaa. Kuningattarella on tapa syödä hiukan, vetäytyä lepäämään, palata hetken päästä kupille uudelleen, syödä levätä ja palata kunnes kuppi on tyhjä ja annos mahassa. Tähän saakka kuvio on ollut huvittava mutta harmiton. Mutta nyt Veikko vaanii Yten kuppia koska ruoka ilmeisesti on ruhtinaallisesti parempaa kuin oma lääkeruoka, tai sitten ruoho on vihreämpää.
Veikko saa lääkkeensä Whiskas Gourmet Moussen seassa (johon on sekoitettu ainesta joka blokkaa munuaislle haitallisen fosforin), onnekseni lääke katoaa kitaan hujauksessa eikä lääkityksestä tule kenellekään stressiä. Paitsi Ytelle. Gourmet Mousse tuoksuu niin ihanalta ettei Yten oma ruoka maistukaan, eikä rouva enää palaa kupilleen syömään riittävää määrää. Paitsi tietenkin jos ruokaan sekoittaa hieman Gourmettia. Seikka jonka hän mainiosti tietää ja johon hän kissamaisen taitavasti pelaa. Niinpä molemmat kyttäävät toistensa ruokia, eikä kumpikaan saisi niihin koskea. Aikaa tähän kuvioon ja vahtimiseen menee minulta n. 40 minuuttia aamuin illoin (tosin nyt ole alkanut lisätä Yten loppuruokaan fosforiblokkaajaa, silloin on aivan sama vaikka Veikko varastaisikin osan).
Veikon tulisi juoda paljon että kuona-aineet, joita minuaiset eivät voi tyystin enää käsitellä, poistuisivat. Tietenkin hän on ollut aina vähäjuomainen. Nyt meillä on vesikuppeja ympäri huushollia rohkaisemaan ohimennenjuomista. Yksi kupeista on belgialaisen miehen yöpöydällä koska jostain syystä se sattuu 0levan Veikon lempi-istumispaikka. Niinpä heräämme öisin muutamaan otteeseen hurjaan vedenlutkutukseen. Ei uskoisi miten kova ääni siitä lähtee. Ja koska vettä (onneksi) menee enemmän saan siivota vessaakin enemmän. Kotiin töistä tullessa on siivouskiire koska Veikko ei koskaan suostu asettumaan vessa-asioille jos astia ei ole juuri tarkasti putsattu. Koska hoito-ohjeissa mainitaan myös vessakäyntien rohkaisu olen miettinyt pitäisikö minun laittaa kolmas tai neljäskin vessa päivän ajaksi vaikkapa eteiseen.
Ja tämän kaiken lisäksi eilen ikkunanraosta oli tunkenut taas talitintti sisään. Voi epäonnen päivää linnulle. Henki oli menetetty, ruumis asetettu kauniisti selälleen lattialle unohtuneelle Hesarille, höyheniä ympäriinsä koko asunnon matkalta (tänään löysin vielä patterin päältä pyrstösulkia). Tällä kertaa ruumis oli muuten vielä kokonainen, viime syksynä jäljellä oli sulkasadon lisäksi pää ja yksi jalka, kaikki muu oli kadonnut suihin. Olisinpa viisastunut vahingosta ja muistanut pitää ikkunat kiinni tähän kylmenevään vuodenaikaan jolloin tintit pyrkivät lämpimään... Mutta ainakin vanhoilla kissimisseillä on harvinaisen hauska päivä. Varmaan ihan ansaitusti.
Toinen rouva jonka ikää ei ulkoapäin hoksaisi, niin pieni, siro ja ketterä hän edelleenkin on, alkoi myös sairastelemaan. Hän joka on ollut koko elämänsä terve kuin pukki. Viime kesänä mittaan Veikko alkoi mouruilemaan ikään kuin huvin vuoksi. Parin kuukauden jälkeen vasta aloin ajatelemaan että mouruiluun on ehkä muukin syy kuin kesä, valo ja into. Miten en tajunnut heti. Verikokeet osoittivat kilpirauhasen ylituotannon ja munuaisten vajaatoiminnan. Niinpä häntäkin lääkitään aamuin illoin tablettimuodossa ja ruokavalio on tiukasti määrätty. Lääke onneksi puree joten kaikki toistaiseksi hyvin. Kalliiksi tulee, hätäpaniikki-itkut on itketty ja hellyyttä annostellaan rajoituksitta hänellekin.
Arkirytmiin nämä sairastamiset ovat saaneet aikaan muhkean kuprun. Ytte saa ensin oman diabetes-ruokansa ja piikin. Ruokaa pitää mennä naamaan riittävästi kun pistos on annettu ettei tule insuliinikoomaa. Kuningattarella on tapa syödä hiukan, vetäytyä lepäämään, palata hetken päästä kupille uudelleen, syödä levätä ja palata kunnes kuppi on tyhjä ja annos mahassa. Tähän saakka kuvio on ollut huvittava mutta harmiton. Mutta nyt Veikko vaanii Yten kuppia koska ruoka ilmeisesti on ruhtinaallisesti parempaa kuin oma lääkeruoka, tai sitten ruoho on vihreämpää.
Veikko saa lääkkeensä Whiskas Gourmet Moussen seassa (johon on sekoitettu ainesta joka blokkaa munuaislle haitallisen fosforin), onnekseni lääke katoaa kitaan hujauksessa eikä lääkityksestä tule kenellekään stressiä. Paitsi Ytelle. Gourmet Mousse tuoksuu niin ihanalta ettei Yten oma ruoka maistukaan, eikä rouva enää palaa kupilleen syömään riittävää määrää. Paitsi tietenkin jos ruokaan sekoittaa hieman Gourmettia. Seikka jonka hän mainiosti tietää ja johon hän kissamaisen taitavasti pelaa. Niinpä molemmat kyttäävät toistensa ruokia, eikä kumpikaan saisi niihin koskea. Aikaa tähän kuvioon ja vahtimiseen menee minulta n. 40 minuuttia aamuin illoin (tosin nyt ole alkanut lisätä Yten loppuruokaan fosforiblokkaajaa, silloin on aivan sama vaikka Veikko varastaisikin osan).
Veikon tulisi juoda paljon että kuona-aineet, joita minuaiset eivät voi tyystin enää käsitellä, poistuisivat. Tietenkin hän on ollut aina vähäjuomainen. Nyt meillä on vesikuppeja ympäri huushollia rohkaisemaan ohimennenjuomista. Yksi kupeista on belgialaisen miehen yöpöydällä koska jostain syystä se sattuu 0levan Veikon lempi-istumispaikka. Niinpä heräämme öisin muutamaan otteeseen hurjaan vedenlutkutukseen. Ei uskoisi miten kova ääni siitä lähtee. Ja koska vettä (onneksi) menee enemmän saan siivota vessaakin enemmän. Kotiin töistä tullessa on siivouskiire koska Veikko ei koskaan suostu asettumaan vessa-asioille jos astia ei ole juuri tarkasti putsattu. Koska hoito-ohjeissa mainitaan myös vessakäyntien rohkaisu olen miettinyt pitäisikö minun laittaa kolmas tai neljäskin vessa päivän ajaksi vaikkapa eteiseen.
Ja tämän kaiken lisäksi eilen ikkunanraosta oli tunkenut taas talitintti sisään. Voi epäonnen päivää linnulle. Henki oli menetetty, ruumis asetettu kauniisti selälleen lattialle unohtuneelle Hesarille, höyheniä ympäriinsä koko asunnon matkalta (tänään löysin vielä patterin päältä pyrstösulkia). Tällä kertaa ruumis oli muuten vielä kokonainen, viime syksynä jäljellä oli sulkasadon lisäksi pää ja yksi jalka, kaikki muu oli kadonnut suihin. Olisinpa viisastunut vahingosta ja muistanut pitää ikkunat kiinni tähän kylmenevään vuodenaikaan jolloin tintit pyrkivät lämpimään... Mutta ainakin vanhoilla kissimisseillä on harvinaisen hauska päivä. Varmaan ihan ansaitusti.
The Queen
Vege-rouva
2 kommenttia:
Onneksi rutiinit auttaa ajanmittaan asioitten sujumisessa.
Linturaukkaa tietysti säälii, mutta olipahan matameilla virikettä kerrankin. Ei varmaan nivelet tms vaivat vaivanneet
Varmaan illalla sitten oli paikat jäykkinä ja vaikea vaihtaa asentoa :)
Lähetä kommentti