Il tiramisu

Olin ovela eilen ja postasin vain pääruoasta, säästin jälkkärin ja sain rakennettua tälle päivälle aasille sillan. Tänä vuonna uudeksi vuodeksi, tai siis viime vuonna, teimme jälkiruoaksi tiramisun.

Ensin vähän belgialaisesta asumisesta. Tämä liittyy kyllä lopulta aiheeseen, lupaan. Kerrostaloasuminen, siis sellaisessa isossa kunnon kerrostalossa, on Belgialaisittain noloa. Niitä on vähän, ja valtio sijoittaa taloihin vähävaraisia ja syrjäytyneitä. (Siksipä belgialaisella miehellä on mennyt vähän aikaa totutellessa suomalaiseen kerrostaloelämiseen, ettei se täällä välttämättä niin ole). Tosin suurista kaupungeista löytyy kyllä jo luksuskerrostalojakin. Parempi versio belgialaisten mielestä ovat ns. kaupunkitalot, suloiset viipaletalot joista on erotettu jokainen kerros erilliseksi asunnoksi. Mutta se oikea tapa asua on rivitalo, ihan oma viipale siis, tai jopa ihan erillinen omakotitalo. Jotenkin huvittavan vanhahtavalta kuulostava ajatus, ottaen huomioon että Savon läänin kokoisella Belgialäntillä asustaa yli 10 miljoonaa ihmistä, tontit ovat mielettömän kalliita ja isoja pihoja on aniharvalla (belgialainen appi meni ihan täpinään kun kuuli millä hinnalla suomesta voi ostaa omakotitalon isolla tontilla, paitsi tietenkin Helsingistä). Joka ikinen kolkka on asutettu, loput peltoja. Mietityttää että jos kerrostaloasutusta olisi enemmän, olisi luontoakin jäljellä enemmän.

Asuimme Bryselissä em. kaupunkiasunnossa, ylimmässä ja viidennessä kerroksessa. Meillä oli ihana katoterassi josta näkymä yli Brysselin kattojen. Rakastin asuntoa juuri terassin takia. Mutta eristykset ovat vanhoissa kaupunkitaloissa tuntemattomuus, siksi ylin asunto oli talvisin kylmä ja kesäisin sauna (siksipä vietimme ihanat lempeät kesäillat terassilla viileässä). Eristeiden puute sisältää myös äänieristeet ja kuulimme kaikki alakerran naapurin toimet, mm. kun hän aamuisin ajoi partaansa, saati sitten keskustelut ja musiikin (jota hänellä oli tapana soittaa niin että laittoi stereonsa repeat-toiminnolla toistamaan riemuksemme samaa lempibiisiä uudelleen ja uudelleen). Eräänä myöhäisenä iltana tein ilolla tiramisua, mamá oli tulossa seuraavana päivänä Suomesta kyläilemään. Raastoin suklaan käsin raastimella televisiota katsoessani. Yllättäen kesken kaiken alakerran naapuri poltti päreensä ja alkoi raivoisasti hakata harjan varrella kattoa (ensimmäinen kerta joka antoi vihjeen tulevasta). Niin kovasti kuului suklaan raastaminen alas ettei miekkonen saanut nukuttua. Tämän muistan aina kun väsään tiramisua.

Tiramisu

6 kananmunaa, keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina
3 rkl sokeria
500g mascarponejuustoa
2tl vaniljaesanssia, tai 4 tl vaniljasokeria
5dl vastakeitettyä ja jäähdytettyä vahvaa kahvia
0,5dl kahvilikööriä, amarettoa, tai konjakkia
30 italialaista savoyard-keksiä (minulle tutumpi nimitys on Lady Fingers), tai neljän munan sokerikakkupohja.
224g hienoksi rouhittua tummaa suklaata (reseptin mukainen määrä, jonka auliisti ylitän 300 grammaan ainakin ja käytän osittain maitosuklaata)

1. Rouhi suklaa monitoimikoneessa (joka meilläkin nykyisin löytyy)
   
2. Notkista kermainen mascarpone tuoksuvaisen vaniljan kera.
3. Vaahdota keltuaiset ja sokeri tiukaksi vaahdoksi ja vatkaa mascarpone sekaan tasaiseksi aaltoilevaksi seokseksi.
4. Vaahdota valkuaiset kovaksi, mutta ei kuivaksi vaahdoksi.
5. Kääntele valkuaiset varovasti mascarponeseokseen.
   
6. Yhdistä kahvi ja likööri (meidän mieleen sopii parhaiten kahvilikööri).
7. Dippaa puolet kekseistä kahvissa ja asettele tarjoiluastiaan vierekkäin. Jos käytät kakkupohjaa, halkaise kahteen kerrokseen, laita toinen vuoan pohjalle, kostuta reilusti kahvilla.
   
8. Kaada puolet masracponemassasta päälle, levitä tasaisesti ja ripotele päälle puolet suklaarouheesta.
9. Tee toinen kerros samalla tapaa.
10. Kelmuta ja anna maustua jääkaapissa ainakin neljä tuntia ennen tarjoilua, parhaimmillaan systeemi on seuraavana päivänä.

Vinkki. Monissa ohjeissa käytetään kaakaojauhetta suklaan asemasta. Älä edes kuvittele saavasi sillä kunnollista tiramisua. Vaihtelun vuoksi liköörin voi sekoittaa kahvin asemasta myös mascarponeen.

Joku oli yöllä käynyt lusikoimassa herkkua vapaalla ranteella jääkaapin oven raosta, lusikan jäljet näkyvissä. En muuten ollut minä. Oikeasti. Vaikka tunnustankin että moni ruoka maistuu juuri sillä tavalla ihan parhaimmalta.