Suomen kieli on kiinnostanut aivan uudella tavalla siitä lähtien kun belgialainen mies alkoi opiskella suomea. Olin yllättäen aivan neuvoton kysymyksien edessä, jouduin jatkuvasti vastaamaan "Jaa-a, en tiedä miksi, mutta näin se vaan on". Miksi esimerkiksi kivi-kiven ja rivi-rivin? Enpä osannut vastata, enkä ollut koskaan ennen edes huomannut miten kummallisia eroja taivutuksissa on. Kielitieteilijäystäväni Hanna osasi kertoa että kivi on vanha suomen kielen sana ja taipuu siitä syystä erilailla kuin uudet sanat. Eipä sitten kun ulkoa opettelemaan.
Kiintoisan seikan kertoi eräs Helsingin yliopiston suomen kielen opettaja. Kun suomea alettiin saattaa kirjoitettuun muotonsa, valittiin suorilta malliksi latina. Ja niin latinan kieliopin malliin alettin tumpata armasta suomea väkivalloin. Noin puolivälissä mahtityötä huomattiin että ei, ei se sittenkään kokonaan tähän muottiin, ei. Jävla Mikael, ei onnistu. Sen sijaan että olisivat aloitaneet alusta, päättivät pitää alkuhomman sellaisenaan, iso hommahan siinä jo olikin, ja tehdä loput sitten miten sattuu, ihan omana sekalaisena rakenteena. Ei siis ihme että kielioppi on paikoin epäloogista.
Mietityttää millainen on ollut suomen kieli ennen ruotsin kielen vaikutusta ja ennen kuin kirjoitus muutti sitä ratkaisevasti. Tiede-lehden artikkelista opin että suomen kielessä on ollut äänteitäkin joita ei enää ole. Esimerkiksi meillä on ollut käytössä äänne joka vastaa englannin kielen the-sanan alkutöhötystä. Tai äänne joka vastaa huolimatomasti lausutua g:tä. Vokaalitkin olivat eripituisia. Siitä huolimatta olisimme ymmärtäneet kieltä joskin emme kaikkia sanoja. Nyt minua kiinnostaisikin tietää mitä sanoja on hukkunut. Aijjai, että uteliaisuutta kutittaa*).
Internetin verkoista löysin muutamia; Väisä = aurausviitta (mutta millainen oli aurausviitta ja miksi siihen hommaan oli oma vaate?), Renka = harjanne ja Lodma/loima = painanne, laakso, joen mutka. Äiti sana oli ennen emo, mutta kristinusko pannasi sanan liian eläimellisenä. Hauskoja miehen nimiäkin löysin: Mielivalta, Mielenpito, Mielikko, Mielentoive, Mielitty. Nimistä löysin lisää, että suurin osa muinaissuomalaisista etunimistä olisi ollut yksiosaisia luonnonnimiä, kuten vaikkapa Hirvi, Kontio tai Tammi, lisäksi olisi esiintynyt myös noita kaksiosaisia Mielipäivä, Lempivalta. Ja että kristinusko tuli ja vei moiset nimet mennessään, korvasi tylsästi kristillisillä. (Mielivalta miekkonen mahtoi olla mukava mies ja Lempivalta kenties ison talon rautainen emäntä joka pientä vastasyntynyttä vauvaansa katsellen leperteli 'Emon pikku Hirvi se siinä').
Kas kun kadotin tämän kirjoituksen punaisen langan, mutta kielet ovat mielenkiintoisia ja omasta äidinkielestään olisi kiva tietää enemmän.
Vuonna 1957 muinaistieteellisien kaivauksien aikana Novgorodista löydettyt tuohikirje. Kirjoitus on kyrillisiä kirjaimia ja karjalan kieltä, pakanallinen loitsu tai kirous. Se on muinaisin teksti karjalan kielellä, joka on säilynyt tähän asti. Huvittavaa, että jonkun kirjoittama herjaus on sitten se vanhin ja arvokkain. Olikohan kyse rajakiistoista, lehmä harhaili naapurin kaalimalle?
*)Kirjastosta voisi lainata seuraavan kirjasarjan, olisi varmaan kiinnostava:
- Suomen sanojen alkuperä, etymologinen sanakirja 1 - 3 (käsittelee suomen kielen sanojen alkuperää ja lainautumista)
- Suomen kielen etymologinen sanakirja 1 - 7 (vrt. edellinen)
- Turunen, Aimo: Kalevalan sanat ja niiden taustat (Kalevalaan liittyvä sanasto selityksineen ja hyvää taustatietoa).
Kiintoisan seikan kertoi eräs Helsingin yliopiston suomen kielen opettaja. Kun suomea alettiin saattaa kirjoitettuun muotonsa, valittiin suorilta malliksi latina. Ja niin latinan kieliopin malliin alettin tumpata armasta suomea väkivalloin. Noin puolivälissä mahtityötä huomattiin että ei, ei se sittenkään kokonaan tähän muottiin, ei. Jävla Mikael, ei onnistu. Sen sijaan että olisivat aloitaneet alusta, päättivät pitää alkuhomman sellaisenaan, iso hommahan siinä jo olikin, ja tehdä loput sitten miten sattuu, ihan omana sekalaisena rakenteena. Ei siis ihme että kielioppi on paikoin epäloogista.
Mietityttää millainen on ollut suomen kieli ennen ruotsin kielen vaikutusta ja ennen kuin kirjoitus muutti sitä ratkaisevasti. Tiede-lehden artikkelista opin että suomen kielessä on ollut äänteitäkin joita ei enää ole. Esimerkiksi meillä on ollut käytössä äänne joka vastaa englannin kielen the-sanan alkutöhötystä. Tai äänne joka vastaa huolimatomasti lausutua g:tä. Vokaalitkin olivat eripituisia. Siitä huolimatta olisimme ymmärtäneet kieltä joskin emme kaikkia sanoja. Nyt minua kiinnostaisikin tietää mitä sanoja on hukkunut. Aijjai, että uteliaisuutta kutittaa*).
Internetin verkoista löysin muutamia; Väisä = aurausviitta (mutta millainen oli aurausviitta ja miksi siihen hommaan oli oma vaate?), Renka = harjanne ja Lodma/loima = painanne, laakso, joen mutka. Äiti sana oli ennen emo, mutta kristinusko pannasi sanan liian eläimellisenä. Hauskoja miehen nimiäkin löysin: Mielivalta, Mielenpito, Mielikko, Mielentoive, Mielitty. Nimistä löysin lisää, että suurin osa muinaissuomalaisista etunimistä olisi ollut yksiosaisia luonnonnimiä, kuten vaikkapa Hirvi, Kontio tai Tammi, lisäksi olisi esiintynyt myös noita kaksiosaisia Mielipäivä, Lempivalta. Ja että kristinusko tuli ja vei moiset nimet mennessään, korvasi tylsästi kristillisillä. (Mielivalta miekkonen mahtoi olla mukava mies ja Lempivalta kenties ison talon rautainen emäntä joka pientä vastasyntynyttä vauvaansa katsellen leperteli 'Emon pikku Hirvi se siinä').
Kas kun kadotin tämän kirjoituksen punaisen langan, mutta kielet ovat mielenkiintoisia ja omasta äidinkielestään olisi kiva tietää enemmän.
Vuonna 1957 muinaistieteellisien kaivauksien aikana Novgorodista löydettyt tuohikirje. Kirjoitus on kyrillisiä kirjaimia ja karjalan kieltä, pakanallinen loitsu tai kirous. Se on muinaisin teksti karjalan kielellä, joka on säilynyt tähän asti. Huvittavaa, että jonkun kirjoittama herjaus on sitten se vanhin ja arvokkain. Olikohan kyse rajakiistoista, lehmä harhaili naapurin kaalimalle?*)Kirjastosta voisi lainata seuraavan kirjasarjan, olisi varmaan kiinnostava:
- Suomen sanojen alkuperä, etymologinen sanakirja 1 - 3 (käsittelee suomen kielen sanojen alkuperää ja lainautumista)
- Suomen kielen etymologinen sanakirja 1 - 7 (vrt. edellinen)
- Turunen, Aimo: Kalevalan sanat ja niiden taustat (Kalevalaan liittyvä sanasto selityksineen ja hyvää taustatietoa).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti