Belgia on kummallinen, kirjaimellisesti kahtiajakautunut maa, ja siksi kaikki on niin vaikeaa (maa muodostettiin bufferialueeksi Ranskan ja Hollannin välille niin että kummastakin maasta lohkaistiin -asukkaiden suunnattomaksi raivoksi- saman kokoiset viipaleet ja yhdistettiin Belgia-nimiseksi maaksi). Kieli- ja kulttuurimuuri puolien välillä on suuri. Koska monet Belgialaiset em. syystä eivät juuri arvosta maataan, tai koe itseään erityisesti Belgialaisiksi, vaan Wallooneiksi ja Flaameiksi, ei mitään yhteistä saada koskaan päätettyä. Hallitusta ei saada muodostettua, esityksiä ei saada läpi, syy on aina toisella puolella, jo periaatteessakin vastustetaan toisten ajamia asioita. Erityishankauksena vielä se että kaivostoiminnan loppuessa rikas wallonia köyhtyi ja suuri osa rahoista tulee nykyisin rikkaamman Flaamin puolelta. Soppa kiehuu kovalla tulella, maan jakamista puolustavat ryhmät kasvavat, samoin tietenkin sen vastustajat.
Belgia on täynnä vastakohtia, mutta koska ulkomaalaisena jää syrjään em. asioista, saa nauttia täysillä kahden kulttuurin parhaista paloista. Lievästä sekasorrosta kumpuaa musiikkia, taidetta, ruokaa, katuperformansseja ja -dokumentteja ja muhevaa katukulttuuria. Kun tähän lisää vielä EU:n ja sen tuomat kansalaisuudet, sekä (liiankin) runsaan pakolaisväestön, on sekoitus entistäkin rikkaampi ja ulkomaalaisena helppo solahtaa maan meininkiin mukaan.
Kaiken tämän kulminoituma on pääkaupunki Bryssel. Ydinkeskusta on sekainen, likainen, rähjääntynyt, kuitenkin viehättävä kuin hieman hassahtanut vanhapiikatäti perinnekrinoliineissaan. Vanhoja kauniita koristeellisia viipaletaloja, rapistuneita julkisivuja, tunnelmallisia aukioita, juustokauppoja, pitsiä, viinitupia, olutpubeja, tiriseviä makkaroita ja rapsakoita vohveleita.
Kaupunki kasvoi aikanaan yhteen 12 pienestä naapurikylästä ja omaa nykysinkin 12 minikeskustaa. Jokaisen keskuksen ympärillä on omanlaisensa kulttuuri. Pari korttelia mustinta Afrikkaa kummallisine ruokakauppoineen ja tuoksuvine ravintoloineen, peruukkeja, irtolettejä ja kirkasväsiriä telttamekkoja. Siitä hieman sivuun ja olenkin Arabian maalla, hunnutettuja naisia, pitkiin kaapuihin pukeutuneita parrakkaita miehiä istuskelemassa minttuteellä, minikauppoja täynnänsä kaikenmaailman tavaraa. Vähän vasemmalle ja liikun hienostokortteleissa, upeat hoidetut talot ja luksusputiikit, ihastuttavia vahvasti meikattuja vanhoja rautarouvia hattarakampauksissaan, shoppailemassa Burberryjään. Toreja, ostoskatuja, pieniä levy- ja kirjakauppoja, antiikkia. Ihania ravintoloita ja kutsuvia kahviloita kaikkialla, iltaelämä musiikintäyteistä naurua. Brysseliin tutustuminen vie pari kuukautta, koko sen ajan on hämmenyksissä, koettaa hahmottaa kokonaisuutta, etsii omia paikkojaan, mutta sitten alkaa nauttia löydöistään, elävyydestä ja värikkyydestä (turistille kaupunki on varmasti hankala, koska aikaa on vain nähdä muutaman päivän sekavuus ja ydinkeskustan turistikorttelit).
Viihdyin Brysselissä hyvin, kattoterassillani kasvatin ruusuja ja unikoita (ja sen yhden tuulen tuoman hiirenvirnan), nautiskelimme illalliset katsellen Brysselin kattojen yli, kadotin ääliömäisen kissani joka hyppäsi katolta ja sain hänet (neljän päivän päästä) takaisin vahingoittumattomana viidennen kerroksen loikasta. Mahdollisuudet tehdä mitä tahansa kivaa vapaa-aikana, ihania ystäviä, mukavaa työtä ja elävä kaupunki jalkojen juuressa. Kuitenkin nautin aivan yhtä suuresti täällä Laajasalon (maalais)maisemissa, luonto alkaa ovelta, ilma tuoksuu hyvältä, ihania kävelyreittejä, rauhaa, hiljaisuutta, meren aaltoja, kotielämää, rakkaita ystäviä ja mökille matkaa vain junareissu.
Tätä on usein kyllä ikävä
8 kommenttia:
Enpä kyllä tiennyt mitään ennen tuon Sinun kirjoittaman pläjäyksen lukemista. Tuosta kahtia jakautumisesta oli jonkilainen hämärämielikuva. Kyllä on mukava kun on ystäviä jotka raskivat/viitsivät jakaa tietojaan ja kokemuksiaan. Hyvä Anna!
Samoin nämä Sinun kirjoittamasi Taide tutuksi jutut, lisää, jos saa pyytää!?
Voi Marja, kiitos! Mielelläni kirjotan taiteesta, pelkään aina puuduttavani ihmiset, mutta ihanaa jos en ainakaan sinua, ja ainakaan aina. Ihan hyvä saldo siis :)
Ei puuduta minua taiteet, etenkään kuvia tekevästä taiteesta lukeminen ja katseleminen, siitä keskustelemiseen ei ole riittävästi tietoa, kuten varmaan ikäisilläni syrjäseutujen ihmisillä yleisemminkään.
Sinun kerronnassasi on vielä taitelijakin elävä, se on herkullista.
Täällä asuessa kävin kaksi talvea kansalaisopiston Päivätaitelijoissa
se oli hauskaa, vaikken mitään saanut aikaankaan.
Niiiin, en minä ajatellutkaan että itse taide puuduttaisi vaan minun kirjoitukset. Päivätaiteilijat kuulostaa herkulliselta!
Herkullisia oli ne mummotkin ja yksi partaniekka ukko. Olivat hyvin lievästi Satakuntalaisia ja hyvin tuottoisia, sekoittelivat värejään kuin pikkuiset noita-akat ja sitten ikkunan viereen katsomaan tuliko oikeanlaista sävyä ja sitten omalle paikalle pimeään nurkkaan maalaamaan.
Puhua pulputtivat, joka kerta ei kaikilla ollut tullut värit/lehtiö/kangaskaan mukaan. Ei haitanna, opettajalla oli paljon taidekirjoja, niitä sitten luettiin. Kokoonnuttiin 10-13
Kolmantena syksynä päätin tehdä itselleni Ex Libriksen, kesken on vieläkin. Antti otti ja kuoli vuoden alussa(07) silloin värit hävisivat minulta, en oikein vieläkään ymmärrä sitä ??? Kyllä niitä nyt on jonkin verran palannut.
Nyt sinun pitää itse ottaa ne värit kaikki takaisin, ihan rohkeesti. Se olisi terapeuttista ja lohdullistakin. Värit häviää kun masentaa ja ahdistaa, monesti olen itse miettinyt että silloin ei jaksa musiikkiakaan, tai liian hyviä kirjoja, oisko ettei kestä enää enemmän uusia ajatuksia ja tunteita?
Kiitos kokemustesi jakamisesta! Olisi mielenkiintoista tietää, millä kielitaidolla Belgiassa pärjää? Siis etenkin työelämässä/opiskelussa? Onko flaami oma kieli vai sama kuin hollanti? Olisi kiva tietää kuulla lisää siitä, millaista on elämäsi belgialaisen miehen kanssa, itse kun olen tutustunut belgialaiseen, enkä tiedä maasta ja kulttuurista juuri mitään näin ennestään :)
Jos oleilet Flaamin puolella Belgiaa siellä puhutaan hollantia, mutta pärjäät hyvin englannilla. Walloneiden puolella puhutaan Ranskaa ja englantia puhuu aika harva.
Riippuu tietenkin työpaikasta mutta yleistäen walloniassa tarvitse Ranskan kielen työ- ja opiskelupaikassa. Sain itse aluksi mahdollisuuden opettaa Brysselissä eräässä muotoilualan koulussa mutta juuri kukaan oppilaista ei ymmärtänyt englantia, jonkin toisen opettajan piti olla kääntämässä koko ajan (osasi huonosti englantia itsekin), ei siitä oikein mitään tullut.
Tunnen muutaman naisen jotka opiskelivat vaatetusta Antwerpenissa (Flaamin puolella) ja pärjäsivät hyvin pelkällä englannilla.
Mutta nämä tietenkin yleistyksiä.
Jos mietit muuttoa Belgiaan ja sinulla on kysymyksiä, laita toki sähköpostia.
Lähetä kommentti