Luin joululomalla kirjan joka sijoittui Amish-maailmaan. Kiehtouduin niin että huomaan edelleenkin ajattelevani heidän elämäänsä usein. Jos se olisi mahdollista menisin johonkin Amishyhteisöön muutamaksi kuukaudeksi ruokapalkalla töihin. Mieluummin koko vuodeksi että eläisin ennevanhaa vuodenajat läpi. Vaan eiväthän minua huoli, koska Amishina olo on muutakin kuin pelkkää ennenvanhaa.
Minusta on ihanaa että he tekevät vaatteensa, kenkänsä, astiansa ja kaikki tykötarpeensa itse, tai ostavat toisilta Amisheilta jos omat taidot eivät riitä. Talot rakennetaan kestämään koko korkeaksi kasvavalle sukupuulle, niistä pidetään rakkaudella huolta, huonekalutkin veistetään itse. (Niin että olisipa ihana nukkua isoisoisän veistämässä sängyssä, asua esi-isien rakentamassa talossa, imeä oman historian kaikuja päivästä toiseen). Amishit ovat tyystin omavaraisia koska nykyajan keksinnöt eivät kuulu heidän elämäntapaansa. Illan pimetessä sytytetään kynttilät, ruoka laitetaan puuhellalla, natevassa huutelee ruoka, lihan, munien ja maidon lähde. Miten toisin sitä suhtautuisikaan ruokaan jos kaiken sen itse kasvattaisi. Isot hommat hoidetaan talkoilla, yhteiseen hiileen puhalletaan, töitä tehdään hiki roiskuen, mutta työn tulokset ovat kouriintuntuvat. Ollaan oikeiden asioiden kanssa tekemisissä, kaikella on merkitys koska elanto riippuu siitä. Turhuuksiin ei ole aikaa, eikä rahaa, kaikki tavara on käytössä, ylimääräistä ei ole, eikä tarvita.
Ekohörhö sisälläni hyrisee onnesta.
Opiskellessani kuvataideopintojen jälkeen Kuopion Muotoiluakatemiassa tekstiilimuotoilua jouduin kahden ensimmäisen vuoden aikana kutomaan paljon. Nimenomaan ohuita kankaita vaatetukseen ja sisustukseen. Kaikki sidokset, paksuudet ja lankalaadut on kokeiltu ja siisteissä tilkuissa kansiossa. Kutoessa on aikaa pohtia syntyjä syviä, erityisen meditatiivista hommaa onpi kutominen. Ohuilla langoilla ei edes paukutella, lanka vain suhisee loimissa ja sukkulan liikkeet tasaisen toistuvia. Että ennen vanhaan näin alkaisin tekemään mekkoni. Suunittelisin sidokset, virittäisin kangaspuihin loimilangat, valitsisin langan varojeni mukaan. Keskustelisin suunnitelmastani kuukausia koska mekkolankoihin ei ole varaa kuin harvoin. Sitä sitten kutoisin huolella ja hartaudella, kolmatta koskaan omistamaani mekkoa. Kilvoittelisin kutomajäljen tasaisuudesta koska kutomisessa ei olisi mitään erikoista koska kaikki naiset kutoivat. Eipä tainnut suomalaisiin tupiin silkkilankoja eksyä.
Ensimmäinen vuosi yrittäjänä tuli syksyllä täyteen, sen ajan olen ollut normaalia enemmän stressaantunut ja kiireinen, niin voimakas on tuo ennenvanhan veto minuun nyt. En vaihtaisi vuottani mihinkään, koen voimakkaasti eläväni parasta aikaa juuri nyt. Mutta jonkinlainen kaipuu yksinkertaiseen ja rauhaisaan elämään seuraa hiljalleen vieressa. Mutta eipä hätää, kesällä pääsen mökille ja siellä sielu sitten lepää. Siihen saakka matkustan päässäni Amish-kuplassa ja nautin.
Minusta on ihanaa että he tekevät vaatteensa, kenkänsä, astiansa ja kaikki tykötarpeensa itse, tai ostavat toisilta Amisheilta jos omat taidot eivät riitä. Talot rakennetaan kestämään koko korkeaksi kasvavalle sukupuulle, niistä pidetään rakkaudella huolta, huonekalutkin veistetään itse. (Niin että olisipa ihana nukkua isoisoisän veistämässä sängyssä, asua esi-isien rakentamassa talossa, imeä oman historian kaikuja päivästä toiseen). Amishit ovat tyystin omavaraisia koska nykyajan keksinnöt eivät kuulu heidän elämäntapaansa. Illan pimetessä sytytetään kynttilät, ruoka laitetaan puuhellalla, natevassa huutelee ruoka, lihan, munien ja maidon lähde. Miten toisin sitä suhtautuisikaan ruokaan jos kaiken sen itse kasvattaisi. Isot hommat hoidetaan talkoilla, yhteiseen hiileen puhalletaan, töitä tehdään hiki roiskuen, mutta työn tulokset ovat kouriintuntuvat. Ollaan oikeiden asioiden kanssa tekemisissä, kaikella on merkitys koska elanto riippuu siitä. Turhuuksiin ei ole aikaa, eikä rahaa, kaikki tavara on käytössä, ylimääräistä ei ole, eikä tarvita.
Ekohörhö sisälläni hyrisee onnesta.
Opiskellessani kuvataideopintojen jälkeen Kuopion Muotoiluakatemiassa tekstiilimuotoilua jouduin kahden ensimmäisen vuoden aikana kutomaan paljon. Nimenomaan ohuita kankaita vaatetukseen ja sisustukseen. Kaikki sidokset, paksuudet ja lankalaadut on kokeiltu ja siisteissä tilkuissa kansiossa. Kutoessa on aikaa pohtia syntyjä syviä, erityisen meditatiivista hommaa onpi kutominen. Ohuilla langoilla ei edes paukutella, lanka vain suhisee loimissa ja sukkulan liikkeet tasaisen toistuvia. Että ennen vanhaan näin alkaisin tekemään mekkoni. Suunittelisin sidokset, virittäisin kangaspuihin loimilangat, valitsisin langan varojeni mukaan. Keskustelisin suunnitelmastani kuukausia koska mekkolankoihin ei ole varaa kuin harvoin. Sitä sitten kutoisin huolella ja hartaudella, kolmatta koskaan omistamaani mekkoa. Kilvoittelisin kutomajäljen tasaisuudesta koska kutomisessa ei olisi mitään erikoista koska kaikki naiset kutoivat. Eipä tainnut suomalaisiin tupiin silkkilankoja eksyä.
Ensimmäinen vuosi yrittäjänä tuli syksyllä täyteen, sen ajan olen ollut normaalia enemmän stressaantunut ja kiireinen, niin voimakas on tuo ennenvanhan veto minuun nyt. En vaihtaisi vuottani mihinkään, koen voimakkaasti eläväni parasta aikaa juuri nyt. Mutta jonkinlainen kaipuu yksinkertaiseen ja rauhaisaan elämään seuraa hiljalleen vieressa. Mutta eipä hätää, kesällä pääsen mökille ja siellä sielu sitten lepää. Siihen saakka matkustan päässäni Amish-kuplassa ja nautin.
Juuri näin minä haluaisin että minun kotini saisi alkunsa.
2 kommenttia:
Olipa hieno postaus, Anna.
No kiitos, Minna :)
Lähetkö mukaan eläkepäivinä jos ottaisivat työläisiksi?
Lähetä kommentti