Edellisestä postauksesta muistin etten ehtinyt-muistanut kertoa minun toista jouluelämystäni (ensimmäinen oli ne bussin pikkuenkelit). Toinen löytyi asematunnelista joulukuussa.
Olin viimehetken materiaalihankinnoilla, ryntäilin edes takaisin etsimässä juuri oikean sävyistä maksipituista vetskaria jota ei millään löytynyt. Käsissä oli jo kassikaupalla kamaa ja harmitti. Kun astuin asematunneliin, Singerin ompelutarvikeliikkeen edessä musisoi jousisoitinkvartetti. Kolme viulua ja yksi kontrabasso. Ja se kontrabasso pysäytti minut niille sijoille.
Sen ääni oli niin voimakas, laaja, syvä ja matalasti värähtelevä. Tunsin tummat väreet vatsassani saakka, ihan luissa ja ytimissä. Tuntui että pystyn koskettamaan ääntä, näkemään paksun kermaisen samettisen soinnin kiemurtelevan ilmassa. Suklaamoussea konjakilla. Untuvatäkkejä. Kuuma tervantuoksuinen vaahtokylpy.
En ollut koskaan kuullut kontrabasson jousisoittoa näin läheltä ja oli tyystin häkeltynyt sen voimasta. Kaikki harmitus ja stressi suli sillä hetkellä pois, musiikki tuntui niin kokonaisvaltaisen hyvältä. Olisin halunnut kietoutua basson ympärille ja painaa poskeni sen sileään äänestä väreilevään pintaan, imea kaiken ihanan itseeni.
Mietin että mahtaa soittajalla olla hyvä olo. Aina kun surettaa voi tarttua jouseen ja antaa soittimen helliä kaiken pehmeäksi hyväksi.
Ehkä tämän kokemuksen vuoksi Evelynin musiikin kuuntelu sormilla kiehtoi minua erityisesti.
Parempaa kuin suklaa. Tai ainakin yhtä hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti