Belgiassa oli kotoisaa. Loksahdan sinne edelleenkin kuin toiseen kotiini. Ilahduin jälleen siitä miten kivan rento tunnelma maassa on, kenelläkän ei ole kiire, on aikaa vaellella ja rupatella, sitä ryppyotsaista ravia millä suomalaiset kaupungilla kulkevat ei ole olemassa. Ravintolassakin saa istua niin kauan kuin haluaa ilman että tulee tyhjennettävän pöydän tunne.
Kun muutin Belgiaan minua raivostutti kun kävely ei suju, aina joutui kulkemaan liian hitaasti jonkun kannoilla, ihmiset pysähtyivät parvina keskella katua vaihtamaan kuulumisia, parvi laajenee kun kukaan ei pääse ohi, kaupan kassojen kanssa vaihdetaan pitkät värssyt ja jonottajat jonottavat pitkissä jonoissa kiltisti, ostoskärrytkin voi jättää poikittain käytävälle ja seuraava tulija seisoo kärsivällisesti. Otin tämän henkilökohtaisesti epäystävällisenä ja epäkohteliaana eleenä kunnes hyväksyin sen olevan vain maan tapa. Kun kiirettä ei ole.
Mutta suomalaisena ryppyotsana en kuitenkaan osannut tapaa omaksua. Kävelen edelleenkin paikasta toiseen kiireesti, inhoan jonottamista ja erityisesti ihmisiä joiden takia joutuu jonottamaan pidempään. Minua ärsyttää jos joku jättää ostoskärryt toisten tielle. Ja jos oikein rehellinen olen, kaupungilla käyminen ei ole minusta kivaa. Suoritan pakolliset toimet järjestyksessä ja mahdollisimman nopeasti, nekin hommat jotka voisivat olla ihan kivoja (poikkeuksena kahvilassa istuminen). Tätä kummallista mielialaa tukevat muut heimolaiseni jotka tuntuvat suorittavan omat askareensa aivan samalla ärtyneellä mallilla. Tehokkaasti. Paitsi jos ovat teinejä; silloin itsekin osasin hiimailla kaupasta toiseen, tuntitolkulla hypistelemässä.
Olen tullut siihen tulokseen että ihmisillä on kollektiivinen mieli. Belgiassa kaupungilla käynti on kivempaa, olen rennompi, enkä kiirehdi. Koska tunnelma on sellainen. Suomessa kiirehdin koska kaikki muutkin kiirehtivät, eikä hidastelijoita siedetä. Belgialainen mies ei jaksaisi käydä kanssani kaupoissa lainkaan koska olen kuulemma pahalla päällä. Aina. Suomessa siis.
Minusta aika kummallista kyllä.
Kun muutin Belgiaan minua raivostutti kun kävely ei suju, aina joutui kulkemaan liian hitaasti jonkun kannoilla, ihmiset pysähtyivät parvina keskella katua vaihtamaan kuulumisia, parvi laajenee kun kukaan ei pääse ohi, kaupan kassojen kanssa vaihdetaan pitkät värssyt ja jonottajat jonottavat pitkissä jonoissa kiltisti, ostoskärrytkin voi jättää poikittain käytävälle ja seuraava tulija seisoo kärsivällisesti. Otin tämän henkilökohtaisesti epäystävällisenä ja epäkohteliaana eleenä kunnes hyväksyin sen olevan vain maan tapa. Kun kiirettä ei ole.
Mutta suomalaisena ryppyotsana en kuitenkaan osannut tapaa omaksua. Kävelen edelleenkin paikasta toiseen kiireesti, inhoan jonottamista ja erityisesti ihmisiä joiden takia joutuu jonottamaan pidempään. Minua ärsyttää jos joku jättää ostoskärryt toisten tielle. Ja jos oikein rehellinen olen, kaupungilla käyminen ei ole minusta kivaa. Suoritan pakolliset toimet järjestyksessä ja mahdollisimman nopeasti, nekin hommat jotka voisivat olla ihan kivoja (poikkeuksena kahvilassa istuminen). Tätä kummallista mielialaa tukevat muut heimolaiseni jotka tuntuvat suorittavan omat askareensa aivan samalla ärtyneellä mallilla. Tehokkaasti. Paitsi jos ovat teinejä; silloin itsekin osasin hiimailla kaupasta toiseen, tuntitolkulla hypistelemässä.
Olen tullut siihen tulokseen että ihmisillä on kollektiivinen mieli. Belgiassa kaupungilla käynti on kivempaa, olen rennompi, enkä kiirehdi. Koska tunnelma on sellainen. Suomessa kiirehdin koska kaikki muutkin kiirehtivät, eikä hidastelijoita siedetä. Belgialainen mies ei jaksaisi käydä kanssani kaupoissa lainkaan koska olen kuulemma pahalla päällä. Aina. Suomessa siis.
Minusta aika kummallista kyllä.
7 kommenttia:
Kokemukseni mukaan kiire on erityisesti pääkaupunkiseudun ilmiö.Ei muualla päin ole niin kiire.
Olet oikeassa, ei Kuopiossa ole sama hätäinen fiilis.
Niin siis varmaan sama muissakin paikoissa, kokemusta sattumalta on Kuopion suunnalta :)
Voiskohan oppettaa itsensä kiireettömään kaupungilla käymiseen. Ei olis muuta hommaa tai mukavoimista, johon pitäs äkkiä keretä. Miettis joitakin mukavia kauppoja, näyttelyitä, kahviloita, joihin menis aina välillä, ei vasta lopuksi. Pittää alkaa nyt opettelu. Muutan omakotitalosta keskustaan kerrostaloon. Talonmiehen työt vaihtuvat mm tällaiseen
Nonnii, nyt pitää sitten opetella. Kahvilakäynnit on se paras välipala. Ja sitten pitää ajatella ihan ajatuksella ettei ole kiire, eikä mitään tarvitse ostaa, katsella vaan kivoja asioita ja ilostua.
Ymmärrän, ymmärrän...on hermostuttavaa yrittää kävellä italialaisten seurassa. Täällä ei käytetä sanaa RIPEÄSTI edes tietä ylittäessä.
Mulla oli jalka kipeänä jonkun aikaa ja yht'äkkiä tajusin, että sitä ehtii katsella ympäristöäkin, kun ei vain ravaa pisteestä A pisteeseen B! Mutta sitten kuin pääsin taas kävelemään tunsin kuitenkin olevani omassa kunnon vauhdissani - se tuntui hyvältä...
Niin, ei sitä pilkuistaan pääse. Minäkin haluaisin ottaa rennosti vaan silti ärsyttää hitaus ja pitää kiiruhtaa. Se on vaan niin selkärangassa kaiketi, tuntuu oikealta.
Lähetä kommentti