Muutama postaus sitten kirjoitin Tedistä. Tällä kertaa katselin mielenkiintoisen videon aivotutkijalta nimeltä Jill Bolte Taylor. Luennollaan hän kertoo miltä tuntui itse saada aivoinfarkti. Aika karu aihe mutta hyvin mielenkiintoinen tarina. Kesken kohtauksen tutkija tajusi että Ohoo, tämäpä onkin aivoinfarkti, miten mielenkiintoista, olenpa oikeutettu, kuinka moni aivotutkija on saanut kokea sisältäpäin ihan itse miltä tämä tuntuu.
Jill kertoo miltä tuntui kuin aivopuoliskot eivät enää kommunikoineet keskenään vaan vuorotelivat, välillä vallassa oli järkevä puoli joka kehoitti soittamaan apua, välillä vallan otti toinen puoli joka näki vain hienoja värejä, tunsi suurta rakkauttaa universumia kohtaan, persoonan rajat hävisivät ja Jill koki tulleensa osaksi kaikkeutta. Hän pystyi käytännössä kokemaan kuinka nämä eri aivopuoliskot toimivat itsekseen. Loppuluennossa hän kertoo toipumisestaan joka kesti kahdeksan vuotta, siinä vaiheessa tutkija on kovin herkillä, koko matka on ollut ilmeisen rankka. Ihan itsekin herkistyin. Mutta on ne aivot sitten mielenkiintoiset kapistukset.
Jill kertoo miltä tuntui kuin aivopuoliskot eivät enää kommunikoineet keskenään vaan vuorotelivat, välillä vallassa oli järkevä puoli joka kehoitti soittamaan apua, välillä vallan otti toinen puoli joka näki vain hienoja värejä, tunsi suurta rakkauttaa universumia kohtaan, persoonan rajat hävisivät ja Jill koki tulleensa osaksi kaikkeutta. Hän pystyi käytännössä kokemaan kuinka nämä eri aivopuoliskot toimivat itsekseen. Loppuluennossa hän kertoo toipumisestaan joka kesti kahdeksan vuotta, siinä vaiheessa tutkija on kovin herkillä, koko matka on ollut ilmeisen rankka. Ihan itsekin herkistyin. Mutta on ne aivot sitten mielenkiintoiset kapistukset.
1 kommentti:
Huh.Ei varmaan arvaisi, että noinkin voi suhtautua sairauskohtaukseensa. Ehkä siinä ei tarkkailultaan ehdi pelästyä vaikka tietääkin tilanteen olevan vakavan
Lähetä kommentti