Tien vieressä

Elämäni aikana olen ollut usein asemassa jossa en oikein asetu joukkoon.

Esimerkiksi opiskellessani kuvataidetta, maalailin usein suurille kankaille, siis vaikkapa lakanakankaille. Kiinnostuin ajatuksesta että maalaukseni voisivat olla sisustuksen ja taiteen välimaastossa, käyttötaidetta, ihmistä ilahduttavaa lämpöä. Jotain läheisempää kuin perinteinen kuvataide. Arvatenkin se oli äärimmäisen huono ajatus taidepiireissä, itsensä myymistä, taiteen loukkaamista, noloa lääräämistä ja tiesmitä. Puuhiani katsottiin armottomasti kierolla silmällä, minusta ei ollut oikeaksi taiteilijaksi, eikö kantti kestänyt.

Kun seuraavaksi aloitin opiskelemaan tekstiilimuotoilua olin heille aivan liian taiteellinen. Koulussa painotettiin teollista kankaanpainantaa, säntillistä, täsmälleen toistuvaa, tasaista väripintaa. Kaikenlainen maalaaminen, toistuvuuden epäsymmetrinen rytmitys, elävä viiva ja elävä sommittelu oli heille kammotus. Kun ensin olin opiskellut vuosia eroon juuri ns. kuolleesta asetelmasta, rytmistä ja viivasta, en voinut ajatellakaan palaavani jalanjälkiäni takaisin. Olin liian vallaton, sotkuinen, hallitsematon ja kokeilunhaluinen, kärsin kaikista kummallisista rajoituksista. Niinpä kuljin vähän polun viertä koko opiskeluaikani, väittelyistä toisiin.

Nyt sitten olen luovan alan työntekijänä yrittäjä. Minun pitäisi yrittäjänä olla pullollaan businesta, tiukka neuvotteluista menestykkäästi toiseen purjehtiva toimitusjohtaja. Minun pitäisi osata luontevasti myydä ja markkinoida, tavoitella kasvua ja laajenemista. Kaikki pehmeys ja elämäntapayrittäjyys on hölmön hommaa. Olen ällistynyt että bisness on juuri niin kovaa kuin aina kerrotaan, ihmisiltä tulee odottaa aina pahinta koska muuten tulee turpiin tuutin täydeltä* (naiivisti kuvittelin että tällä pehmeällä alalla oltaisiin pehmeämpiä). Mukavan julkisivun takaa paljastuu niin usein aivan järjettömien käytöksien ihmisiä, oman edun tavoitelu kohoaa härskiyden avaruuksellisiin korkeuksiin**. Onneksi eteeni on tullut myös aivan ihania ihmisiä, muuten olisin lyönyt jo hattuni naulaan. Mutta selvää on ettei minusta tule koskaan ns. hyvää yrittäjää, niinpä kuljen senkin tien laitaa.

Minulla ei riitä superyrittäjyyteen edes aika, en pysty maalaamaan, kehitelmään uutta ja olemaan täysipäiväinen myyjä-markkinoija. Siksipä minulle ehdotetaan sännöllisesti että ulkoistaisin maalaukseni vaikkapa Kiinaan. Siinä ajatuksessa luopuisin kaikesta minulle tärkeästä; mahdollisuudesta työllistää itseni tekemällä kaikkein rakkainta työtä ja kestävyys-pitkäikäisyys-ekologis-eettisyydestä. Lisäksi minulta kysytään jatkuvasti laajenemisajatuksiani. Kun kerron että tarkoitukseni on työllistää edelleen vain itseni saan vastaani hölmölle suunnattua silmänmuljautusta. Etten edes haaveile kauniista kulmatoimistosta jostakäsin johtaisin niitä muita jotka maalaisivat minun suunnitelmillani minun maalauksiani, minun työhuoneessani, minun kankailleni, minun maaleillani. Etten edes haaveile suuremmista tuloista.

Olen iloinen tienvieruspolustani, siitä että voin räpeltää yrityksessäni juuri niinkuin itse haluan, voin olla sydämeltäni elämäntapayrittäjä, maalailla työhuoneellani omia töitäni omassa kultaisessa rauhassani, keskittyä olennaiseen, eli nautiskelemaan ja sulostuttamaan asiakkaitteni maailmaa, kehittelemään uusia kiinnostavia kujeita ja juttuja. Sen verran älyän kuitenkin että palkkaan avukseni jonkun bisneshaluisen ja -kykyisen. Minun ei ole pakko puurtaa siellä missä en halua, missä en ole riittävän hyvä. Niinpä tänään olen palkannut itselleni Pr-toimiston avukseni, he saavat hoitaa markkinoinnin ja brändäyksen. Japani-Italian agentti minulla jo on, vielä tarvitsisin Suomen-sellaisen. Sitten olisin tyytyväinen yrittäjä.

Summa summarum, olen äärimmäisen onnellinen että uskalsin lähteä yrittäjyyden tielle, joka päivä olen iloinen ollessani itseni pomo, voidessani keskittyä olennaiseen. Uskon että kaikki vastakarvaan kulkeminen on opettanut minua sitkeyteen ja päättäväisyyteen olla uskollinen itselleni. Elämäntapakonsultti Elina Haatajan sanoin "jos tekee sitä mitä eniten rakastaa tehdä, menestyy". Uskon siihen sillä sellaista työtä tekee ilolla ja energialla ja juuri oikeanlaisella puhdilla. Vaikka tekisikin sitä sitten "vähän väärin".

*) Luin erään Amerikkalaisen yritysblogin tekstin "8 asiaa jotka olisin halunnut tietää ennen kuin aloitin yrityksen". Artikkelin voi lukea englanniksi täältä. Sieltä opin että on parempi luottaa vasta kuin saa siihen pätevät omakohtaiset todisteet, muuten joutuu korjaamaan itseään kasaan liian pitkän kalliin ajan, joka kerta. Tämä filosofia sotii rajusti oman elämänfilosofiani kanssa (uskon kaikista hyvää) (ainakin ennenkuin homma läsähtää naamalle), mutta on osottautumassa kullanarvoiseksi vinkiksi, enkä enää järkyty niin liikkussani bisnesmaailmassa.

**) Olen ottanut omakseni Lenita Airiston yrittäjyysmoton; ”Kusipäiden kanssa en bisnestä tee”, tämä periaate varmasti säästää aikaa, rahaa ja energiaa enemmän kuin mikään muu. Em. sanoja en itse tohtisi noin karskisti käyttää, voihan olla ettei Lenitakaan, lehtileikkeestä luin. Mutta ajatus on se että yrittäjänä voin itse päättää kenen kanssa asioin. Tietenkin siinä voi mennä suuria ja tärkeitäkin kauppoja sivu suun, mutta mielenrauha säilyy.