lauantai 21. marraskuuta 2009

Kivoja asioita

Tapasin eilen ihanan asiakkaan. Hän soitti viime viikolla nähtyään Meidän Talo lehdessä Miete-maalaukseni. Kysymys heti alkuun: "Olisiko millään mahdollista saada maalaukseen vieläkin enemmän väriä?". Nauratti (ilosta). Asiakas oli ihastunut erityisesti Yön Kuningattareen, ja siitä sovellan hänelle oman maalauksen runsain värein. Toiveena on punainen, keltainen, oranssi, terra, lime ja petroolin sininen. Hän on juuri saamassa talonsa valmiiksi ja haluaisi poimia taulusta värit sisustukseen. Jos em. värit olisivat maalauksessa, voisi hän sitten sisustaa mieliväreillään. Nyt päässäni liitelee erivärisiä lentäviä naisia erilaisissa taustoissa ja fiiliksissä. Aivan ihana tilaus!

Yön Kuningattareen oli tykästynyt toinenkin asiakas, hänkin samaisen artikkelin kautta. Tämä asiakas oli saanut valmiiksi keittiöremontin, kaunis keittiö olikin, ja toivoi keittiöön sopivan sovelluksen maalauksesta. Se on jo suunniteltu ja valmiina maalaukseen heti kun ensimmäinen väli kiireestä aukenee. Odotan sitä intoa piukalla.


Yön Kuningatar


Työstän päässäni myös näyttelyä. Olin ajatellut ehtiä maalaamaan sitä varten jo nyt syksyllä, mutta muut (kivat) hommat veivät aikaani enemmän kuin olin ajatellut. Nyt suunnittelen maalausviikkoja vuoden alkuun. Kivaa kun jotain niin mukavaa edessä, kuumeisen luova maalausjakso, en millään malttaisi odottaa.

Usein jotain tilausta maalatessani iskee yht'äkkiä idea. Se varastaa mielen ja kuumottaa niin etten millään malttaisi tehdä loppuun käsillä olevaa työtä. Jos jonossa on paljon lisää hommia, on hirmuisen vaikeaa odottaa. Kun vihdoin pääsen sen uuden idean kimppuun, päähän monesti on juolahtanut jo seuraava. Nyt hankin kivoja magneettilukkoja ja avainkoukkuja laukkuihin ommeltavaksi ja tekee niin mieli tehdä muutama ihan uudenlainen laukku (olen suunnitellut uusia laukkuja vasta kesäksi.) Näyttelymaalauksien aiheita kuhisee päässä, ja aina vain lisää kevätmalliston kankaita vaikka ne ovat jo valmiina. Sain superidean läpikuultavalle silkille maalatuista suurista lieriömäisistä lampunvarjostimista ja sepäs vasta polttelekin, pakko kokeilla mahd. pian. Ensin kuitenkin pitää malttaa keskittyä joulutöihin (onneksi joulu on niin kivaa aikaa).

Mietin kirjailijan työtä, entä jos juuri kirjan aloittamisen jälkeen alkaa tulla sivujuonteita ja ideoita ja henkilöitä tarinoineen mieleen, siinäpä maltettavaa onkin. Pitää odottaa kokonaisen kirjan kirjoitus loppuun. Rustailevatkohan näitä ideoita jonnekin marginaaleihin ja sitten vuoden päästä ihmettelevät mikä oikein oli se Kuningasidea.




Ei kommentteja: