maanantai 25. maaliskuuta 2013

Harvinaisen kiinnostava uutuus

Sain käsiini erityisen hauskan työn. Suunnittelin CMX:lle kuvan jonka painoin pyyhkeille. Niin sille rokkipändille jos joku siellä ihmettelee. Lisäksi designista tehtiin värillisiä versioita joista on jo tehty pinssejä ja lasinalusia (niistä kuvia myöhemmin). Suunnitteilla on muutamia muitakin tuotteita. 

Olin ihan fiiliksissä kun sain taas toisenlaisen työn eteeni, uudenlaisen asiakkaan. Lähtökohta erilainen kuin normaalisti, enemmän sellainen mielikuva-teksti-tarina-mytologia-pohjainen, eikä niinkään että sopiiko se sisustukseen.  Suunnitelmassa sain infoa yhtyeen käyttämästä psi-merkistä yhdistettynä kolmikärkeen, atraimeen joka on samaaniuskontojen yleisesti käyttämä symboli. Samaa pitelevät käsissään myös Siva ja Neptunus. Atraimesta Psi-kirjaimeen joka viittaa muinaiskreikan sanaan psyche, eli sielu. Matematiikassa sitä käytetään muutoksen symbolina.  

Lähdin kehittämään tuota atrainta koska se on minusta sangen kiinnostava kuvio, näin sen hyvin maalauksellisena versiona. Sitten piirsin sen ympärille ympyrän, elävästi lyijykynällä, koska sekin mielenkiintoinen symboli, ikuisuus, ei alkua ei loppua, ei kulmia (sopi minusta ikiaikaisiin uskontoihin). Ympyrä symboloi myös sielua, henkeä ja ykseyttä, kokonaisuutta (kimppaa hyvin Psin kanssa). Ympyrä on myös suojaa tuova symboli ja uutta luova.  Tuotteet suunniteltiin uuden levyn julkistamiseen ajoittuvaan kiertueeseen, eli sekin sopi ajatuksena hyvin. Lisäksi mätsää tuohon matematiikoiden muutokseen. Atrainta ja ympyrää, ajatusta yhdistettynä visuaalisiin elementteihin, ajattelin.

Yksinään tuo ns. logo oli vähän pelkkä. Mietin CMX:n musikkia ja sen vahvaa lyyrisyyttä. Sopisi hyvin lisätä mukaan tekstiä, ja liitin mukaan sanoitusta uudesta Seitsentahokas kappaleesta, sellaisena kuin muistiinpanoista repäistynä paperinpalana.


Luonnoselementtejä


Muutamista luonnosversioista Yrjänän Aki valitsi sen joka tuolla alla uusissa pyyhkeissä. Joita saapi ostaa vain ja ainoastaan CMX:n keikoilta ja myöhemmin heidän nettikaupastaan.


Kylpypyyhe, koko 70cm x 140cm

 
 Kasvoversio, 50cm x 70cm


Ja tälleen kivasti se ripustuu


Ei kommentteja: