Olen viettänyt luksuspäiviä reilun viikon ajan. Mökiltä lähdin kohti Helsinkiä ystävän kanssa ystävän autolla (luksusta). Sitten vietimme yhdessä kesäisiä kesähelsinkipäiviä shoppailen, autoillen ja etsiskellen erinnäisiä remontti-sisustus-kodinkone-muujuttuja. Välillä syötiin hyvin mukavissa ravintoloissa + mansikoita ja mansikoita ja mansikoita (luksusta). Iltaisin parannettiin maailmaa sohvalta käsin (niin, luksusta jos mikä). Naurettiin ja kiroiltiin erityisen paljon.
Kun ystävä ajoi takaisin kohti Kuopiota sain ilokseni toisen ystävän kylään Belgiasta (luksusta). Tämän ystävän kanssa seurasi lisää kesähelsinkipäiviä joihin kuului shoppailua, kulttuuria, elokuvissa käyntiä jokaisena iltana, hyvää ruokaa mukavissa ravintoloissa ja mansikoita mansikoita mansikoita, lisäksi salmiakkia, sekä maailman parannusta sohvalta (luksusta). Ihanaa miten ystävät lomittavat, rentouttavat ja ilostuttavat pään (superluksusta). Kiitos kiitos kiitos ja love.
Tänään palasin töihin ja tuntuu että olen ollut poissa ikuisuuden. Onneksi kahvit pajanaapurin kera ja ystävän (jonka mahassa kasvaa kummityttäreni) kyläily ihanasti pehmensivät ensimmäistä työpäivää. Olen vähän pihalla, hengaan työhuoneella, enkä oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Koetan muistaa mitä olen unohtanut viime viikkojen aikana. Mietin että mitä ihmettä minun pitikään tehdä tänään, oliko jotain listalla. Löydän listan mutta mikään homma ei nyt tunnu kutsuvan, en ole orientoitunut, väärällä vaihteella olen. Kelaan sähköposteja ja kalenteria. Laitan hyvää musaa soimaan, eteeni paperia ja ystävän ameriikoista tuomia värillisiä arkistointikortteja ja alan laatimaan työsuunnitelmia. Listojen kirjoittelu kuroo hajallaan olevan lomapään. Bonuksena illuusio että teen työtä.
Ensi viikon lopussa lähden vielä yhdelle, viimeiselle, lomaviikolle Kuopioon mökille (luksusta, tiedän).
Mutta juuri nyt, tällä hetkellä, huomaan olevani onnellinen ja jotenkin täysi. Minulta ei puutu mitään. Ei mitään. Kaikki on juuri niinkuin pitää ja ihanasti. Mahaani on pesäytynyt luksusolo. Pitkää ikää ja kotiutumista sille.
Kun ystävä ajoi takaisin kohti Kuopiota sain ilokseni toisen ystävän kylään Belgiasta (luksusta). Tämän ystävän kanssa seurasi lisää kesähelsinkipäiviä joihin kuului shoppailua, kulttuuria, elokuvissa käyntiä jokaisena iltana, hyvää ruokaa mukavissa ravintoloissa ja mansikoita mansikoita mansikoita, lisäksi salmiakkia, sekä maailman parannusta sohvalta (luksusta). Ihanaa miten ystävät lomittavat, rentouttavat ja ilostuttavat pään (superluksusta). Kiitos kiitos kiitos ja love.
Tänään palasin töihin ja tuntuu että olen ollut poissa ikuisuuden. Onneksi kahvit pajanaapurin kera ja ystävän (jonka mahassa kasvaa kummityttäreni) kyläily ihanasti pehmensivät ensimmäistä työpäivää. Olen vähän pihalla, hengaan työhuoneella, enkä oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Koetan muistaa mitä olen unohtanut viime viikkojen aikana. Mietin että mitä ihmettä minun pitikään tehdä tänään, oliko jotain listalla. Löydän listan mutta mikään homma ei nyt tunnu kutsuvan, en ole orientoitunut, väärällä vaihteella olen. Kelaan sähköposteja ja kalenteria. Laitan hyvää musaa soimaan, eteeni paperia ja ystävän ameriikoista tuomia värillisiä arkistointikortteja ja alan laatimaan työsuunnitelmia. Listojen kirjoittelu kuroo hajallaan olevan lomapään. Bonuksena illuusio että teen työtä.
Ensi viikon lopussa lähden vielä yhdelle, viimeiselle, lomaviikolle Kuopioon mökille (luksusta, tiedän).
Mutta juuri nyt, tällä hetkellä, huomaan olevani onnellinen ja jotenkin täysi. Minulta ei puutu mitään. Ei mitään. Kaikki on juuri niinkuin pitää ja ihanasti. Mahaani on pesäytynyt luksusolo. Pitkää ikää ja kotiutumista sille.
2 kommenttia:
tuosta tunteesta kannattaa nauttia ja pitää kiinni!
Totta kyllä mutta tänään maanantaina ei enää ihan ole sama fiilis vaan enempi sellainen työstressifiilis, harmillisesti. Mutta onneksi noita tunteita tulee aina uudelleen ja uudelleen eteen.
Lähetä kommentti