Puistobluesnaapurillamme oli nomadin elkeet ja vermeet. Heillä oli järeä jokasään messuteltta, suuri ja vakaa. Teltan vieressä puutarhatuolit ja pöytä. Pöydällä retkikeitin jolla keiteltiin sangen hyvää espressoa (meillekin ystävällisesti tarjoiltiin kahdet tujakat virkistyskahvit). He kiertävät ulkomyyntitapahtumia koko kesän läpi, yhdestä toiseen. Ja he selkeästi osasivat ottaa homman rennosti, elämäntapana. Vaikka ryysis oli heidänkin osaltaan sama kuin meillä, he eivät hermostuneet siitä ihan samoissa mitoissa kuin me. Teltan purkaminenkin ja kamojen poispakkaaminen sujui mallikkaan kätevin liikkein.
Paikalla oli muitakin vakiokiertäjiä. Ruokakojuja suurine paistinsysteemeineen jotka tottuneesti pikaviilenettiin ja lastattiin rekkaan. Slush Ice vaunu jonka seinä vaan nostettiin ylös illan tullen. Muistan vuosia sitten jollakin messukeikalla huomanneeni karavaanarit messukeskuksen takapihalla, tajusin että porukka kiertää asuntoautoillaan ympäri maan, messuilta toiseen.
Mietin millaista se olisi, sellainen elämäntapa. Jos äkkiseltään siihen joutuisin olisin aika onneton, olenhan kotona viihtyvä sohvalla loikoilija, mukavuuksia rakastava tyyppi. Uskon että elämäntapa ottaisi pian omakseen, tulisi rutiinit; pakkaaminen ja roudaaminen ei varmasti stressaisi enää samalla tapaa, tien päällä ajeleminen olisi varmasti sekin tottunutta kivaa ja vapaus koukuttavaa.
Mietin tätä usein kesäisin sillä jokainen jolla on takanaan edes yksi kiva kesäreissu kaipaa sellaista loman tullen. Sitä aamuista tunnetta kun odotellaan toista tai toisia ja matka voi alkaa. Ajelemista, maisemia ja rupattelua, pysähtymisiä kummallisiin pikkukahviloihin, salmiakkipussia joka nihkeytyy kojelaudalla, geisha-patukoita jotka sulavat velliksi kääreen sisällä (pohdintaa kuina parhaiten saisi lillin suuhunsa sotkeutumatta), kitkeränpalanutta huoltsikkakahvia jota silti juodaan lukuisia kuppeja. Jokakesäistä harmittelua kun lehmät ovat kadonneet pelloilta sitten lapsuusreissujen. Yllättäviä putiikkeja perähikiällä. Sitä reissufiilistä. Ja kyllä, ymmärrän hyvin että lomareissu on vähän eri kuin työreissaaminen, mutta haluan silti ajatella että hekin saavat hiusen piristävää kesäreissutunnelmaa hihaansa.
Mitä aidointa reissufiilitä tarjoilee Willie Nelson joka takuulla on ollut tien päällä ihan riittäviä maileja elämänsä aikana. Eikä tunnu niitä edelleenkän kaihtavan.
Paikalla oli muitakin vakiokiertäjiä. Ruokakojuja suurine paistinsysteemeineen jotka tottuneesti pikaviilenettiin ja lastattiin rekkaan. Slush Ice vaunu jonka seinä vaan nostettiin ylös illan tullen. Muistan vuosia sitten jollakin messukeikalla huomanneeni karavaanarit messukeskuksen takapihalla, tajusin että porukka kiertää asuntoautoillaan ympäri maan, messuilta toiseen.
Mietin millaista se olisi, sellainen elämäntapa. Jos äkkiseltään siihen joutuisin olisin aika onneton, olenhan kotona viihtyvä sohvalla loikoilija, mukavuuksia rakastava tyyppi. Uskon että elämäntapa ottaisi pian omakseen, tulisi rutiinit; pakkaaminen ja roudaaminen ei varmasti stressaisi enää samalla tapaa, tien päällä ajeleminen olisi varmasti sekin tottunutta kivaa ja vapaus koukuttavaa.
Mietin tätä usein kesäisin sillä jokainen jolla on takanaan edes yksi kiva kesäreissu kaipaa sellaista loman tullen. Sitä aamuista tunnetta kun odotellaan toista tai toisia ja matka voi alkaa. Ajelemista, maisemia ja rupattelua, pysähtymisiä kummallisiin pikkukahviloihin, salmiakkipussia joka nihkeytyy kojelaudalla, geisha-patukoita jotka sulavat velliksi kääreen sisällä (pohdintaa kuina parhaiten saisi lillin suuhunsa sotkeutumatta), kitkeränpalanutta huoltsikkakahvia jota silti juodaan lukuisia kuppeja. Jokakesäistä harmittelua kun lehmät ovat kadonneet pelloilta sitten lapsuusreissujen. Yllättäviä putiikkeja perähikiällä. Sitä reissufiilistä. Ja kyllä, ymmärrän hyvin että lomareissu on vähän eri kuin työreissaaminen, mutta haluan silti ajatella että hekin saavat hiusen piristävää kesäreissutunnelmaa hihaansa.
Mitä aidointa reissufiilitä tarjoilee Willie Nelson joka takuulla on ollut tien päällä ihan riittäviä maileja elämänsä aikana. Eikä tunnu niitä edelleenkän kaihtavan.
Ps. Saimme rahat takaisin puutarhakatoksesta. Reilu juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti